Romania siirtää suurlähetystönsä Jerusalemiin

Myös Hondurasin presidentti Juan Orlando Hern ndez ilmoitti avaavansa suurlähetystön Jerusalemiin "välittömästi"

Ulkomaat ti 26.03.2019 23:10

Romania on sunnuntaina ilmoittanut aikovansa seurata Yhdysvaltojen esimerkkiä ja siirtää suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin.

Asiasta uutisoi Breitbart.

Romanian pääministeri Viorica Dăncilă otti asian esille käyttämässään puheenvuorossa Washingtonissa pidetyssä Yhdysvaltain Israelin julkisten asioiden valiokunnan (American Israel Public Affairs Committee, AIPAC) vuosittaisessa poliittisessa konferenssissa, joka alkoi sunnuntaina.

AIPAC-politiikkakonferenssi on Amerikan Israelia tukevan yhteisön suurin kokoontuminen.

”Minä, Romanian pääministeri ja johtamani hallitus, siirrämme suurlähetystömme Israelin valtion pääkaupunkiin Jerusalemiin”, Dăncilă julisti.

Hän kertoi pitävänsä arvossa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin taannoista päätöstä siirtää suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin ja tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi:

"Tämä ihailtava ja rohkea askel teki vaikutuksen minuun, hallitukseeni ja Romanian kansaan."

Dăncilăn puheeseen vastattiin toistuvin kättentaputuksin.

Dăncilăn mukaan Amerikan suurlähetystön siirtäminen on vertauskuvallista ja se osoittaa arvojen ja etujen voimakkaan yhteyden amerikkalaisten ja israelilaisten välillä.

"Kiinnitämme jatkuvasti huomiota tukeemme Israelin valtiolle ja juutalaisyhteisölle", hän lisäsi.

”Olen päättänyt edistää tiiviimpiä suhteita Israelin ja koko Euroopan unionin välillä, erityisesti nyt, kun Romania on Euroopan unionin neuvoston puheenjohtaja.”

Dăncilă lupasi, että hänen maansa "pysyy samana uskollisena ystävänä ja vahvimpana eurooppalaisena äänenä juutalaisten ja Israelin valtion tukemiseksi".

Hän päätti puheensa toivottamalla yleisölle hepreaksi "shalom haverim". "Haverim” on heprealainen sana ystäville.

”Nähdään Jerusalemissa!” Romanian pääministeri Viorica Dăncilă kiteytti lopuksi.

Romania on jo aiemmin harkinnut suurlähetystönsä siirtoa Jerusalemiin, kuten myös Honduras, jonka presidentti Juan Orlando Hernández osallistui niin ikään AIPAC:n konferenssiin.

Juan Orlando Hernández ilmoitti, että Honduras avaisi suurlähetystönsä Jerusalemissa "välittömästi".

”Honduras avaa viipymättä virallisen diplomaattisen edustajiston ja esittää suurlähetystöämme Israelin pääkaupunkiin Jerusalemiin”, Hernández kertoi yleisölle saaden valtaisat suosionosoitukset.

 

Tytti Salenius ti 26.03. 23:10

Pääuutiset

blogit

Professorin Ajatuksia

Sademetsätuhon syyt

su 16.06. 23:39

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06. 10:20

Juha Ahvio

"Vihapuheen" torjunta, sananvapauden rajoittaminen ja ilmastohulluus etenevät

la 15.06. 22:54

Arto Luukkanen

Natsittaja Ohisalon pitää vastata puheistaan

la 15.06. 22:51

Timo Vihavainen

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06. 01:04

videot