Blogi: Olli Pusa, ma 26.10.2020 21:58

Islamin sanansaattaja?

Alfa-TV:ssä oli keskustelu Ranskan terroristimurhasta. Sanna Ukkolan ohjelmassa oli haastateltavana Leena Meri persuista ja Hussein Al-Taee demareista. Keskustelun pohjana oli Ranskassa tapahtunut opettajan murha. Tämä oli koulussa puhuttaessa sananvapaudesta esitellyt profeetta Muhamedia kuvanneita pilakuvia. Joukko muslimioppilaan lähipiiriä murhasi opettajan kostoksi ja leikkasi tämän pään irti.

Meren kommentit tunnisti sinänsä aika tavallisiksi persujen kannanotoiksi. Kuuntelin sen sijaan erityisen tarkalla korvalla Hussein Al-Taeen kommentteja. Hän oli tilanteessa tavallaan puolustusasemassa ja toisaalta hänellä on oma ongelmallinen suhteensa totuuteen. Hänen muunuskoisia koskevista halventavista kommenteista esiintyi tietoja oli jo ennen viime eduskuntavaaleja.

Al-Taee kiisti väitteet valheena. Vaalien jälkeen asioiden peittely ei ollut enää mahdollista ja Al-Taee tunnusti valehdelleensa ennen vaaleja. Syntyneen kohun seurauksena hän jäi sairaslomalle. Miten hän nyt suhtautuu asioihin? Koraanin opetusten mukaanhan muslimi saa valehdella vääräuskoisille. Suomalaisessa kulttuurissa se ei ole samalla lailla hyväksyttyä. Poimin keskustelusta muutaman kohdan, jotka herättivät hämmästystä.

Terrorimurhan jälkeen Ranskan presidentti Macron on julistanut islamin olevan kriisissä. Maassa on ratsattu äärisuuntausta edustavia moskeijoita ja imaameja ja joitakin moskeijoita on suljettu. Myös muutama sata äärimmäisen vaaralliseksi luokiteltua terroristia aiotaan karkottaa maasta.

Ranskan toimenpiteet ovat herättäneet raivoa monissa islamilaisissa maissa. Osassa paikalliset imaamit ovat lietsoneet levottomuuksia samoin kuin he toimivat esimerkiksi silloin, kun Tanskassa Jyllandsposten julkaisi Muhamedin pilapiirroksia. Turkin presidentti Erdogan julistaa, että ranskalaiset tuotteet pitää laittaa boikottiin.

Vaikka Ranskan isku kohdistuu jyrkän ääri-islamin edustajiin, islamilainen maailma laajemmin hyökkää Ranskaa vastaan. Itse asiassa tuolla suhtautumisellaan islamilaiset maat osoittavat oikeaksi sen väitteen, että ääri-islamilaisilla on laajemmin tukea islamilaisissa piireissä.

Kun asiasta keskusteltiin, Al-Taee halusi tehdä jyrkän eron ääri-islamin ja islamin välillä. Hän sivuutti kysymyksen siitä, että islamilaisten maiden suhtautuminen Ranskan tapauksiin osoittaa, ettei islamin ja ääri-islamin välillä ole jyrkkää eroa. Hän julisti, että poliittista islamia pitää vastustaa. Mutta islam on paitsi uskonto, myös maallinen hallintojärjestelmä. Koraani määrää tarkkaan, miten oikeauskoisen pitää elää ja toimia. Eli islamia uskontona ei voi erottaa maallisesta elämästä.

Puhuttaessa muslimien sopeutumisesta Al-Taee nosti esimerkiksi tataarit Suomessa. Tataarit todella ovat sopeutuneet hyvin, täyttäneet erinomaisesti paikkansa Suomen historian tiukoissakin paikoissa. Al-Taee taisi unohtaa pari seikkaa. Ensiksikin tataarit eivät ole huolineet nykyisiä tulijoita omaan seurakuntaansa. ”Oikeaoppiset” muslimit eivät pidä edes tataareja oikeina muslimeina. Muslimien sopeutumisessa ratkaisevaa on kaikkialla ollut se, kuinka suuren osan väestöstä he muodostavat. Kun osuus on hyvin pieni, sopeutuminen on helpompaa. Se ei ehkä selitä tataarien sopeutumista ainakaan kokonaan. Mutta nyt Al-Taeelle tataaritkin kelpaavat esimerkiksi.

Kun puhuttiin esimerkiksi burkhan kieltämisestä Suomessa, Al-Taee jätti ottamatta kantaa. Hän selitti, kuinka koulussa lapsille opetetaan, kuinka elää elämäänsä. Ilmeisesti Al-Taee ei kannata burhan kieltämistä.

Sitten keskusteltiin, miten pitäisi suhtautua terroristisiin järjestöihin liittymisen kriminalisoinnista. Poliisi sitä haluaisi, samoin syyttäjät. Al-Taee selvästi vastusti tätä. Hän selitti kuinka eri järjestöjä joku voi pitää terroristijärjestönä ja joku vapaussankareina. Siksi ei pidä määrätä tällaiseen järjestöön kuulumista rikokseksi. Luokittelu olisi kuulemma liian vaikeaa. Sinänsä kummallista, että Suomessa ei voitaisi kriminalisoida kuulumista sellaiseen järjestöön, jonka Suomi luokittelee rikolliseksi tai terroristiseksi? Eli ilmeisesti Al-Taee ei halua kriminalisoida islamilaisiin terroristijärjestöihin kuulumista?

Sitten pohdittiin muslimien huonoa sopeutumista. Ruotsissa maahanmuuttajataustaiset klaanit taistelevat vallasta. Aikaisemmin maahanmuuton merkitys asiassa kiistettiin, mutta nyt asia tunnustetaan maan poliittisessa johdossakin. Persujen tunnettu resepti asiassa on lopettaa tuollainen maahanmuutto. Al-Taee julisti, että Suomen politiikkaa ei voi perustaa Ranskan kolonialistisen politiikan seurauksiin. Ja Suomessa onnistutaan välttämään ne virheet, mitä Ruotsissa on tehty. Ruotsin hallitus nyt myöntää ongelmien syyksi valtavan maahanmuuton. Yleensä Suomessa yritetään oppia Ruotsin virheistä, mutta tuota virhettä ei haluta oppia. Nyt Al-Taee väittää, että Suomessa ei tehdä samoja virheitä kuin Ruotsissa eli ilmeisesti hänen mukaansa Suomi voi noudattaa samanlaista maahanmuuttopolitiikkaa kuin Ruotsi joutumatta ongelmiin?

Miksiköhän minä en tässäkään asiassa tunne luottamusta kyseisen kansanedustajan puheisiin?

Olli Pusa ma 26.10. 21:58

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Tarina hiilidioksidista

ti 24.11. 21:44

EU:n liittovaltio vaikeuksissa

su 22.11. 21:27

Varkaiden paratiisi?

to 19.11. 00:55

Valehtelua ja aivopesua verovaroilla?

la 14.11. 11:28

Katainen sekoilee jälleen

to 12.11. 12:21

Vihreiden eläkepolitiikkaa?

la 07.11. 01:20

Taas islamilainen terrori-isku

ti 03.11. 11:14

Suuri huijaus

ke 28.10. 11:22

Islamin sanansaattaja?

ma 26.10. 21:58

Maskigate

su 11.10. 13:54

blogit

Vieraskynä

Pasi Turunen: Amerikan vaalijärjestelmän kiemuroista

ma 16.11.2020 13:59

Juha Ahvio

Olivatko vaalit USA:n historian turvallisimmat?

to 19.11.2020 23:34

Professorin Ajatuksia

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11.2020 23:28

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Sulaako Bidenin "voitto" laittomien äänien myötä?

ma 23.11.2020 00:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

MEP Huhtasaari: EU:n ilmastolaki pahentaa ilmastoa

pe 11.09.2020 14:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lukiolainen kertoo: Etnojen kotibileryöstöjä ja väkivaltaa

su 08.11.2020 00:32

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Petteri Taalaksen epätieteelliset jorinat Osa 11b

to 12.11.2020 21:34

Heikki Porkka

"Oikeusvaltio" Suomi - valehtelevien ja vastuuttomien poliitikkojen maa

pe 09.10.2020 13:52

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Tarina hiilidioksidista

ti 24.11.2020 21:44

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Kohti konfliktia?

ke 25.11.2020 23:32

Matti Viren

Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?

ke 18.11.2020 17:06