Oheisessa uutisessa on taas yksi pieni ripaus suomalaisen hallinnon hulluudesta. Suomi avusti Tansaniaa miljoonilla euroilla digihankkeissa. Tansanialaiset virkamiehet tosiasiassa varastivat osan rahoista.
Suomen ulkoministeriö huomasi tämän ja on vaatinut takaisin varastettuja rahoja. Tansanialaiset virkamiehet ovat pitäneet suomalaisia pilkkanaan ja vetkutelleet asian selvittämistä. Ilmeisesti asialle ei aiota tehdä mitään.
Silti Suomi aikoo antaa 8 miljoonaa euroa lisää hankkeisiin Tansanialle. Toinen rahoittaja on EU, jossa Afrikan asioista vastaava komissaari on suomalainen Jutta Urpilainen. Olettaisi, ettei mistään tällaisesta edes keskustella, ennen kuin varastetut rahat on palautettu ja rikolliset saatettu vastuuseen.
Tuo prosessi on tapahtunut Pekka Haaviston ollessa Suomen ulkoministerinä. Hän on aikaisemminkin vähät välittänyt mistään laista tai tolkusta. Esimerkiksi hän keinoja kaihtamatta pelasti Suomeen joukon ISIS-naisia. Muualla Euroopassa heidän kollegansa ovat joutuneet oikeustoimien kohteeksi, mutta ei Suomessa - Pakka Haaviston toimiessa heidän pelastajanaan.
Pekka Haavisto on pyrkimässä presidentiksi. Presidentti johtaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa - yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Erityisesti EU:n ulkopuoliset suhteet ovat presidentin toimialaa. Onko tässä esimerkki siitä, millaista mielivaltaa nähtäisiin Suomessa, jos Pekka Haavisto valittaisiin presidentiksi? Mitä asiasta sanoo nykyinen ulkoministeri Elina Valtonen?
Myös komissaari Jutta Urpilaisen nimi on ollut esillä presidenttipelissä. Demarit ovat pyytäneet häntä ehdokkaaksi ja Urpilainen "miettii". Miten komissaari Urpilainen selittää asiassa EU:n ulkoasianhallinnon toimintaa?
Suomen kehitysapurahoja vedätettiin härskisti Tansanian virkamiesten taskuihin – Suomi aikoo antaa silti miljoonia euroja lisää | Talouselämä (talouselama.fi)
Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija
Alistamisemme menetelmät
ma 08.08.2022 23:48Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka
pe 22.09.2023 00:24Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa
ti 06.06.2023 16:58Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Klaus Schwabin ja Thierry Malleretin kyyninen "Suuri Kertomus" on kauhistuttavan "Suuren Resetin" toimeenpano-ohjelma
ti 19.09.2023 16:25Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?
to 03.08.2023 15:45Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21Maahanmuuton seuraukset
to 28.09.2023 21:59Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44