Blogi: Olli Pusa, la 26.08.2023 11:57

Kuinka syvällä Suomi onkaan?

Orpon hallituksen ensimmäisen budjetin luonnos on julkaistu. Suomi ottaa 10 miljardia lisää velkaa säästöistä huolimatta. Monet tuntuvat olevan pettyneitä kuin säästöt eivät pure enempää. Luku kertoo karusti sen, millaisessa pudotuksessa Suomen talous oikeasti on.

Velan kasvuun vaikuttaa se, että valtionvelan korkomenot kasvavat korkotason noustua nyt ja lähivuosina miljardeilla. Vaikka on kehuttu, että Sipilän hallitus sai velkaantumisen kuriin, siinä on yksi harha. Kun korot olivat nollassa, korkomenot pysyivät pienenä. ja tasapaino oli helpommin saavutettavissa. Jotkut vasemmistopoliitikot jopa ylpeilivät pienillä korkomenoilla: velka ei ole mitään. Kun korotaso räjähti käsiin, korkomenot kasvavat miljardeilla ja tahti ei ole hidastumassa jatkossakaan.

Viime hallituskaudella perustettujen hyvinvointialueiden budjeteissa on miljardien vajeet. Niiden rahoitus on valtion vastuulla ja taas miljardeja vajeita valtion budjettiin.

On suuri vaara siitä, että Suomen talous ajautuu samanlaiseen kaaokseen kuin esimerkiksi Kreikka joitakin vuosia. Tiedämme, että silloin eniten kärsivät kaikkein huono-osaisimmat, vaikka jotkut poliitikot vastustavat talouden korjaamista perustelulla, että se iskee huono-osaisiin. He ovat aina kärsijöitä, kun talouden pohja pettää.

Ja silti käyttäydytään kuin ei mitään kriisiä olisikaan. Rinteen hallituksen hallitusohjelman laatijoiden ohje oli:

"Rahaa on"

Vieläkö tuota hoetaan? Eikö millään ole väliä?

Olli Pusa la 26.08. 11:57

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Totuus murtautuu esiin

la 25.11. 20:22

Eurooppa kiehuu

pe 24.11. 15:34

Kansa vastaan DEMLA

pe 24.11. 00:37

Mörkö nimeltä EIT

to 23.11. 12:29

Suomi Naton heikoin lenkki?

ke 22.11. 23:07

Nyt päätetään Suomen linjasta

ti 21.11. 18:06

Itäraja menee kiinni?

ti 21.11. 12:13

Poliitikoilta Suomessa pallo hukassa

la 18.11. 22:35

Venäjä, Venäjä, Venäjä

ma 13.11. 20:36

Ruotsin tie

su 12.11. 21:48

blogit

Vieraskynä

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11.2023 21:40

Juha Ahvio

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09.2023 00:24

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06.2023 16:58

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Suomeen suuntautuva vammaisturismi uhkaa viedä suomalaisten vammaisten oikeudet - Väestönvaihto hyvin nopeaa Helsingissä

to 30.11.2023 14:08

Heikki Porkka

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11.2023 17:48

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

Totuus murtautuu esiin

la 25.11.2023 20:22

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44