Päivän HS:n vieraskynässä Helsingin Yliopiston etnisten suhteiden professori Suvi Keskinen kirjoitti historiasta periytyvästä rakenteellisesta rasismista. Kirjoituksessa jauhettiin samaa kaikille jo ennestään tuttua asiaa mm. siirtomaakaudesta ja ikivanhojen oppikirjojen kehitysmaakuvauksista.
Kirjoituksen oli twitteröinyt eteenpäin esimeriksi Jari Taponen ja joka näin taas kerran poliisin uniformussa astui oikeusviranomaisten tontiltaan pois. Rakenteellisen rasismin purkaminen ei ole oikeusviranomaisten, vaan poliitikkojen tehtävä.
Historiasta
Suomessa on todellakin historiasta periytyvää rasismia. Kielirasismia. Suomen kohdalla, kielirasististen rakenteiden määrä ja vaikutus on kokonaisuutena tarkasteltuna kertaluokkia suurempaa, kuin nyt muissa esillä olleissa rakenteellisen rasismin muodoissa. Kielirasismi vain tuntuu olevan tutkijoiden ja eritoten vihervasemmistolaisten poliitikkojen kohdalla tabu. Kielirasismin vastustaminen ei sovi hyväihminen-signaloinnin profiiliin.
1800-luvun puoleen väliin asti suomenkielisen peruskoulutuksen järjestäminen oli kielletty. Suomenkielistä yliopistokoulusta vastaan nikoteltiin aina 1940-luvulle asti. Suomi kuulemma oli liian alkeellinen kieli korkeakouluopetukseen. Tämä näkyy vieläkin koulutustasoeroissa suomen- ja ruotsinkielisten välillä.
1800-luvulle asti yksinomaa Ruotsi oli Suomen hallintokielenä. Yksityistetn yritysten päällikkö- ja johtotason tehtäviin valittiin vain ruotsinkielisiä miehiä; Suomenkieliset kelpasivat kyllä työntekijöiksi lantaa luomaan. Lähinnä suomenkielisiä Suomalaisia myytiin lähi-itään (sivulause: samoihin maihin, mistä nyt meille tulee turvapaikanhakioita) orjiksi jopa vielä 1700-luvulle asti.
Suvi Pitkänen kirjoitti vieraskynässään historiasta, jolloin Ruotsillakin oli pari siirtomaata ja kuinka talouden kautta Ruotsi hyötyi länsimaiden imperialismista. Näin todellakin oli asia. Siirtomaista ja orjuuden ajasta hyötyi nimenomaa sen ajan eliitti. Suomen tapauksessa maatamme hallinnut ruotsinkielinen eliitti. Lantaa luonut maaseudun väki - suomenkielinen enemmistö - kuoli nälkään, kuten aina ennenkin. Ei paljon Kainuun perukoille ollut Ruotsin-vallan aikaisesta Karibian hetkellisestä siirtomaa-ajasta hyötyä. Eivät siirtomaat ja orjuus hyödyttäneet suomenkielistä enemmistöä, joka itse oli ensin Ruotsin ja sen jälkeen Venäjän vallan aikana paremminkin orjan ja riistetyn siirtomaaväestön asemassa. Ja nyt saman orjuutetun suomenkielisen vähemmistön pitäisi maksaa tuon ajan ruotsinkielisen hallitsevan eliitin velkoja !
Nykyajasta
Missään muussa maailman valtiossa ei enää 2000-luvulla ole tilannetta, missä väestön 5%:n vähemmistö pakottaa 95%:n enemmistön opiskelemaan äidinkieltään. Tämä on siis suoraan ruotsinkielisen hallintoajan jäänteitä - rakenteellista rasismia.
Suomessa ruotsinkielisten säätiöiden määrä ja säätiöiden koko on suhteettoman suuri. Vaikka osan säätiöistä voisi kuvata olevankin kieliriippumattomia, niin moni säätiö sivuvaikutuksenaan edistää ruotsinkielen asemaa. Siis nimenomaa kieleen sidottuna. Ei ole sattumaa, että vaikka Suomen verotuksen kokonaistaso on korkea ja Suomessa pyritään verottamaan vähän kaikkea mahdollista, niin säätiöihin liittyvä verotus on poikkeuksellisen löysää. Ruotsinkielisen pääoman peruja tämäkin eli rakenteellista kielirasismia; kielirasismi-termi samoin ymmärrettynä, kuin millä tavoin sillä lyödään Suomenkielistä valtaväestö suhteessa maahanmuuttajiin.
Ruotsinkieli on hallintomme toinen virallisista kielistä. Tämän seurauksena hallinnon kustannukset ovat merkittävästi korkeammat, kuin mitä ne olisivat yksikielisissä valtioissa. Oma arvioni on, että ylimääräiset kustannukset ovat vuositasolla useita miljardeja euroja. Ylimääräiset kustannukset tulevat tuhansien eri pienten purojen kautta; oli kyse sitten tulkeista, tuplapaperimäärän painamisesta, katukylteistä tai vaikkapa Yleisradion sellaisen kalliin teknologian käyttöpakosta, mitä ei yksikielisessä valtioissa olisi pakko hankkia. Ja tässä siis 95% väestöstä maksaa extraa väestön 5%:n tarpeiden palvelemisesta. Voidaanko tässä sitten ylimääräisten elatustaakkojen (verottaminen) lykkääminen enemmistön maksettavaksi tulkita kielirasismiksi vai pelkästään vähemmistön onnistuneen painostuksen, kiristyksen ja lobbauksen tulokseksi. Sellaisen vähemmistön, joka aiemmin on suvereenistä pitänyt valtaa. Minusta sekin on rakenteellista rasismia siinä, missä Suomen valtaväestöä syytetään rakenteellisesta rasismista maahanmuuttajia kohtaan.
Eroaako moneen julkisen sektorin virkaan vaadittava ruotsinkielen taito siitä, kun muihin työpaikkoihin vaaditaan suomenkielen taitoa ja mikä suomenkielen puute tulkitaan rakenteelliseksi rasismiksi. Kuinka innokkaasti media tutkiikin nimen tai kielitaidon vaikutusta työpaikan saamiseen, mutta vaikenee julkisen sektorin työpaikkoihin liittyvästä kielirasismista.
Lasten eriarvoistumisesta ollaan oltu viime vuosina huolissaan. Kuinka erilaiset kotiolot vaikuttavat lasten mahdollisuuksiin opiskella ja pärjätä elämässään. Tämä on nostettu nyt esiin maahanmuuttajien osalta. Ilmiöhän on todellakin ollut olemassa koko Suomen historian ajan. Kielirasistisessa Suomessa ei vain ole paljon kiinnostanut tutkia syitä, miksi ruotsinkieliset kotitaloudet ovat olleen suomenkielisempiä kotitalouksia varakkaampia, miksi ruotsinkielisten kotitalouksien vanhemmilla on parempi koulutustaso ja mitä tälle pitäisi tehdä. Asiasta huolestuttiin vasta nyt maahanmuuttaja-aaltojen myötä. Tiedän myös kuntia, missä ruotsinkieliselle perusopetukselle annettaan lasta kohden suuremmat määrärahat, kuin mitä annetaan suomenkieliselle perusopetuspaikalle; tekosyitä kyllä aina löytyy.
Eritoten RKP:n, SDP:n ja Vasemmistoliiton nimenomaa ruotsinkieliset jäsenet ovat erityisen usein profiloituneet rasismin ja rakenteellisen rasismin vastustajiksi. Koskahan aloittavat oman pesän siivoamisen rakenteellisen rasismin ajatuksista vai johtuuko aiheen esillä pitäminen suomenkielisiin kohdistuen heidän huonosta omasta tunnosta.
Axel Olof Freudenthal (k. 1911) oli suomenruotsalainen svekomaani. Freudenthal harrasti rotuoppeja ja uskoi suomalaisten alempiarvoisuuteen. Freudenthalin teorioissa kieli, kansallisuus ja rotu olivat yhdistettyinä. Näiden pohjalta hän väitti, että ruotsinkieliset ovat rodullisesti ylivertaisia tavalla, joka voidaan rinnastaa sen aikaisiin arjalaisiin rotuoppeihin Euroopassa. Freudenthal oli avainhenkilöitä RKP:n perustamisessa. RKP jakoi Freudenthal-mitaleita aina vuoteen 2007 asti. Kun nyt miettii tätä nyky-yhteiskunnan intoa jahdata äärioikeistoa, fasisteja ja natseja - nähdä niitä joka paikassa - niin ei voi kuin ihmetellä kuinka rauhassa media ja muut puolueet ovat antaneet kielirasistisen RKP:n olla, elää ja vaikuttaa.
Olen otsikkotasolla samaa mieltä Suvi Keskisen kanssa. Suomessa todellakin on historian peruja rakenteellista rasismia ja ne ovat purkamatta
Aktiivinen yhteiskunnallisten ilmiöiden havainnoija jo useiden vuosikymmenten ajalta. Mielellään rasisti, fasisti, konservatiivi ja muidenkin paheksuttujen arvojen kannattaja. Nuori kapinallinen uusia muodikkaita ihku-ilmöitä vastaan. Lopultakin kyse on vain termien sisällön määrittelystä poliittista käyttötarkoitusta varten.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44