Yleisradion viimeisessä vaalikeskustelussa Paavo Väyrynen yritti härskisti ratsastaa Hurstin hyväntekeväisyystyöllä. Voisi jopa ilmaista, että Väyrynen yritti tulevilla valtiolta saamillaan rahoilla ostaa itsensä presidentinvaalien kakkoskierrokselle.
Heikki Hursti ei pitänyt tällaisesta itsekeskeisestä härskistä politikoinnista. MTV:n uutisessa Hursti toteaa näin:
"Yksi presidenttiehdokas on jo lahjoittanut leipäjonoille - Hursti vastaa Väyrysen uhoon: Tuntuu työllämme ratsastamiselta."
Kenestäköhän nimeltä mainitsemattomasta presidenttiehdokkaasta mahtaa viitatussa lahjoittajassa olla kyse ?
Vastausta ei ole vaikea arvata. Googlettimella löytyy lukuisia osumia. Helposti.
Esimerkiksi vuodelta 2012 löytyy tällaisia lausuntoja (Hurstilta):
"Niinistö työskenteli pari vuotta sitten päivän Hurstin avustusjärjestössä ja on sittemmin tukenut järjestön työtä kolumneistaan saamilla palkkioilla."
"Sanansa mittainen mies"
"Kunnioitan häntä poliitikkona, koska monet muut ovat luvanneet olla mukana, mutta kukaan ei ole lähtenyt toteuttamaan lupauksiaan yhtä konkreettisesti kuin Sauli. Sanansa mittainen mies. "
Viime vuoden Hurstin valinnan järjestämän joulujuhlan yhteydessä:
"Taitaa olla hyvyys suvussa. Kunpa meillä olisi paljon sellaista geeniperimää Suomessa, tasavallan presidentti Sauli Niinistö aloitti puhettaan Hurstin joulujuhlassa vähävaraisille ja yksinäisille.". Suomen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistöhän on vieraillut Hurstin joulujuhlassa vuosittain.
Sauli Niinistö ei itse halua elvistellä omilla teoillaan ja arvovalinnoillaan. Mutta jotkin Saulin teot on nyt syytä nostaa esiin, kun jotkin muut härskit poliitikot kannattajajoukkoineen yrittävät vääntää mustasta valkoista. Jopa täällä Oikeamediassa. Hävetkää. Rehellisyys kunniaan.
Aikoinaan Sauli Niinistö Euroopan Investointipankin varapääjohtajan paikalta Suomeen palattuaan sai jonkin aikaa tuplapalkkiot. Suomesta ja Euroopan Unionilta. Sauli Niinistö lahjoitti toisen palkkioistaan suoraan hyväntekeväisyyteen. Moraalittomista jalasmökkiketkuiluista ei ollut tietoakaan.
Suomen Tasavallan Presidentiksi valintansa jälkeen Sauli Niinistö yhtenä ensimmäisistä toimistaan pyysi hallitukselta, että tämä alentaa presidentin palkkiota. Siis pyysi itselleen palkanalennuksen näyttääkseen esimerkkiä muille. Eritoten Suomen yritysjohtajille.
Sauli Niinistön useista teoista voi olla montaa eri mieltä, mutta ainakin hän on henkilökohtaisilla toimillaan näyttänyt hyvää esimerkkiä meille kaikille muille. Myös niille jalasmökkiketkuleille, jotka nyt yrittävät ostaa itsensä presidentinvaalien 2. kierrokselle.
Aktiivinen yhteiskunnallisten ilmiöiden havainnoija jo useiden vuosikymmenten ajalta. Mielellään rasisti, fasisti, konservatiivi ja muidenkin paheksuttujen arvojen kannattaja. Nuori kapinallinen uusia muodikkaita ihku-ilmöitä vastaan. Lopultakin kyse on vain termien sisällön määrittelystä poliittista käyttötarkoitusta varten.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44