Blogi: Janne Suuronen, la 17.03.2018 13:29

Kreml-Aho vs EU-Rehn

Yle1:n ykkösaamussa (17.3.2018) oli vieraana Esko Aho.

Esko Aho saa tällä hetkellä elantonsa Venäläisen pankin johtokunnan jäsenyydestä ja Suomen idänkaupan East Officen toimitusjohtajan pestistä.

Esko Aho oli Ykkösaamun puheissaan hyvin varovainen suhteessa Venäjään ja oikeastaan de-facto ilmaisi olevansa Putinin politiikan takana. Ahon tuki Kremlin politiikalle tuli esiin haastattelun useassa eri kohdassa.

Esko Aho kertoi Venäjän olevan nykyisin selkeästi demokratia - ilman mitään varauksia - ja ettei Putinille ole vaihtoehtoja. Esko Aho muistutti Jeltsinin kauden puutteista suhteessa nykyisen Putinin kauteen. Aho kehui Venäjän olevan tällä hetkellä kaupallisesti länsimaiden tapainen valtio monella eri tapaa, esim. pankkitoiminnassa. Ja kehui, kuinka Putinin kaudella energiasektorilla on onnistuttu, mistä mm. Suomen Fortum on hyötynyt.

Ykkösaamun haastattelun loppupuolella sivuttiin Paavo Väyrystä ja tämän menneisyyttä. Kekkonenkin ja Väyrysen presidenttiyshaaveet mainiten. Kohdan tarkoituksena oli selkeästi viitata Kekkosen aikakauteen ja politiikkaan. Rivien välistä luotiin mielikuvaa, että Esko Aho on Kekkosen linjoilla.

Venäjän yltiönationalismia, sotilaallisista uhittelua, Venäjän roolia Ukrainan-kriisissä, ihmisoikeuksia tai muita vaikeita asioita ei käsitelty haastattelussa sanallakaan. Minulle 50-vuotiaalle tuli ikävä déjà vu  takavuosien Suomen ahdistuneesta henkisestä ulkopoliittisesta ilmapiiristä.

Ykkösaamun Ahon haastattelun ainoa negatiivinen asia Venäjästä liittyi talouteen. Venäjän talous on liian sidoksissa öljy- ja kaasuteollisuuteen ja Venäjän oikeuslaitoksen puutteet estävät pk-sektorin kehittymistä. Eskon Ahon oli turvallista mainita Venäjän talouden puutteet, sillä ne ovat olleet Putinin johtaman Kremlinkin asialistalla jo vuosien ajan. Putin ilmoitti aikanaan tavoitteekseen monipuolistaa Venäjän taloutta, jotta se ei olisi niin energiasektorisidonnaista. Esimerkkinä toteutuksesta (Suomen näkökulmasta) oli vaikkapa Kremlin säätämät tullit Suomeen vietävälle puulle, jotta Venäjän oma metsäteollisuus kehittyisi. Tai jo ennen Ukrainan tapahtumia, Venäjä yritti rajoittaa maitotuotteiden tuontia kehittääkseen Venäjän omaa elintarviketeollisuutta.

Ykkösaamun haastattelussa Esko Aho ilmaisi selkeästi tahtonsa tulla takaisin mukaan politiikkaan. Esko Ahon vahva taustakokemus muistaen, on vaikea kuvitella tähtäimessä olevan (väliaikaisten paluun välietappien kautta) minkään muun, kuin Suomen seuraavat presidentivaalit.

Muutaman vuoden kuluttua ensin Keskustan sisällä Kreml-Ahon ja EU-Rehnin linjat ovat vastakkain. Kansalaisten ja eritoten Keskustalaisten tympääntyessä EU:hun, Kreml-mielinen Esko Aho saattaa hyvinkin voittaa. Sen jälkeen Aho saattaa jatkaa mahdollisten heikkojen vastaehdokkaiden ja Suomen vahvojen EU-vastaisten voimien tuella Suomen Tasavallan Presidentiksi asti.

Paavo Lipposesta ei tullut Kremlin rahoituksella Suomen Tasavallan Presidenttiä. Saikin katkeran flopin. Esko Ahosta saattaa hyvinkin tulla viiden vuoden kuluttua Suomen Tasavallan Presidentti ja jolloin henkinen ilmapiirimme suhteessa Venäjään taantuu useita kymmeniä vuosia taaksepäin.

Janne Suuronen la 17.03. 13:29

Janne Suuronen

Aktiivinen yhteiskunnallisten ilmiöiden havainnoija jo useiden vuosikymmenten ajalta. Mielellään rasisti, fasisti, konservatiivi ja muidenkin paheksuttujen arvojen kannattaja. Nuori kapinallinen uusia muodikkaita ihku-ilmöitä vastaan. Lopultakin kyse on vain termien sisällön määrittelystä poliittista käyttötarkoitusta varten.

tuoreimmat

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08. 10:15

Suomalainen ajattelutapa hukassa

ma 20.07. 11:14

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07. 13:05

Paljonko olemme velkaa Kiinalaisille ?

pe 12.06. 12:26

Poikkeukselliset ajat

to 16.04. 12:37

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01. 20:49

Mikä on muuttunut 30-vuodessa.

pe 11.10. 00:57

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06. 13:42

Chile ja media

to 04.04. 21:30

Iskikö ilmastonmuutosahdistus ?

ke 03.04. 21:08

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12.2024 01:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

la 21.12.2024 10:35

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44