Kun yhteiskunta valehtelee itselleen, siitä tulee Neuvostoliitto. Tai on totalitaristisesti hallinnoitu valtio.
Silmiini osui Yleisradion neljän vuoden takainen artikkeli otsikolla:
"Maahanmuuttajille yrittäminen ja työn tekeminen uudessa yhteiskunnassa on jopa kantaväestöä tärkeämpää"
Ylen tiedesivujen artikkelin kansankasvatuksellisuus oli verhottu sosiologian tohtori Jussi Ronkaisen pukuun.
"Somalit ovat perinteistä yrittäjäkansaa. Viimeisimpien tilastojen mukaan Suomessa oli kuitenkin vain 27 rekisteröitynyttä somaliyrittäjää."
"Mikkelin ammattikorkeakoulun nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia ja Itä-Suomen yliopisto tutkivat parhaillaan somaliyhteisöjä Suomessa ja Minnesotassa. "
"Jos somaliyrittäjien määrä suhteessa heidän asukaslukuunsa olisi sama Suomessa kuin Minnesotan osavaltiossa, Suomessa pitäisi olla lähes kymmenen kertaa nykyistä enemmän somaliyrittäjiä. "
Artikkelin mukaan suomalaiset ovat pääsyy somalien alhaiseen yrittäjyyteen Suomessa. Lisäsin lainauksiin numeroinnin:
"1) Suomessa somaleita ei osata ohjata yrittäjyyteen.
2) Minnesotassa yrityksen perustaminen ei vaadi samanlaista paperinpyöritystä ja lupakaaosta kuin Suomessa.
3) Pienyrittäjyydellä on Yhdysvalloissa myös erilainen perinne, hyväksyntä ja tuki kuin Suomessa.
4) Suomessa kotouttamispalveluissa somaleita ei usein edes osata ohjata yrittäjyyteen.
5) Lisäksi saatetaan ajatella, että kielitaito-, koulutus- ja lupavaatimusten takia tie yrittäjyyteen on liian pitkä ja vaikea. Somaleiden yrittäjyyden esteenä ovat myös ennakkoluulot.
6 )Yrittäjät tarvitsevat asiakkaita, ja asiakkaan pitää tulla ostoksille, vaikka kaupan omistaja olisi somali. Suomessa somalit kokevat rasismia enemmän kuin mikään muu etninen ryhmä."
Artikkelin lopussa hieman viitataan muihinkin syihin - Suomen anteliaaseen sosiaaliturvajärjestelmään - mutta loppuun sijoitettuna ja asenteellisen muotoon väännettynä on vähän kuin sivuasia somalien laiskaan yrittäjyystasoon. Ja tietysti artikkelin sisältöön liittymättömänä sosialistipropagandana muistutetaan USAn huonomman (sosiaaliturva/työehto)järjestelmän olevan huono asia:
"Yhdysvalloissa myös sosiaaliturvaan ja työehtosopimuksiin liittyvät erot ohjaavat yrittäjyyteen enemmän kuin Suomessa. Järjestelmä osin pakottaa töihin, mutta luo samalla valtavia ihmisoikeus- ja tasa-arvo-ongelmia. Yhdysvalloissa on ihmisryhmiä, jotka tekevät useita matalapalkkatöitä yhtä aikaa, mutta elävät silti köyhyysrajan alapuolella."
Ylen listan Somalien alhaisen yrittäjyyden syyt 2 ja 3 koskevat kaikkia Suomessa asuvia. Kaikki listan kohdat 1-6 koskevat kaikkia Suomen vieraskielisiä maahanmuuttajia. Miksi Yle painotti yrittäjyyttä torppaavan listan syiden koskevan erityisesti vain Somaleita ?
Mitä tilastot kertovat aiheesta ?
Suomessa asuu paljon vieraskielisiä ryhmiä - mustia, vaaleita, keltaisia, punaisia, kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, buddhalaisia ja melkein mitä vain maapallolta yleensä ihmisryhmistä löytyy. Siis paljon Ylen mainitseman rasismin ja kielitaidon puutteen kohteita. Tai yrittäjyyteen liittyvään Suomen paperibyrokratiaan tottumattomia.
Lähde: Tilastokeskus. Tilanne 31.12.2016. 18-64 vuotiaat. Työlliset+yrittäjät / koko kieliryhmä, prosentteina. Siis eri työikäisten kieliryhmien työllisyysaste Suomessa.
Yllä olevaan taulukkoon on otettu mukaan kaikki tilastokeskuksen ilmoittamat kieliryhmät. Arabiaa ja somaliaa puhuvien peränpitopaikat (kaksi viimeistä sijaa) vain korostuisivat ennestään, mikäli taulukossa huomioitaisiin vain tilastollisesti merkitsevämpi yli 500 Suomessa asuvan 18-64 vuotiaiden väestöpopulaatiokokoryhmät.
Suomalaisen asenteiden ja rasismin vuoksiko somalit ja arabit pitävät perää, kun taas muualta afrikasta Suomeen muuttaneet - myös mustat muslimit - ovat työllistyneet ryhmiensä kokoihin nähden aivan toisilla työllisyysasteilla. Esimerkiksi Hausaa (työllisyysaste 54.1%) puhutaan Nigeriassa, Nigerissa ja Beninissä. Amharaa (53.6%) puhutaan pääasiassa Etiopiassa.
Suomalaisen yrittäjäbyrokratianko takia juuri somalit ja arabit ovat kaikkein heikoimmin työllistyneitä ?
Oma selitykseni tärkeimmäksi tekijäksi on kulttuurierot. Somalien omat työllistymistä haittaavat kulttuuriperinnöt ja asenteet. Aihepiiri, mitä valtamedia ei paljon käsittele. Seuraavaksi tärkeimmäksi tekijäksi nostaisin tähän Suomen sosiaaliturvajärjestelmän korkean tason. Ylen artikkelissa ensimmäistä ei mainittu lainkaan ja jälkimmäisen kohdalla todettiin, ettei sille voi tehdä mitään (tai kääntäen, sosiaaliturvajärjestelmämme muuttaminen johtaisi valtaisiin ongelmiin).
En syytä somaleita heidän matalasta työllisyystilanteesta. Eivät somalit Suomessa päätöksiä tee - muuten eläisimme klaaneihin pohjautuvassa hallintokulttuurissa. Syy on Suomen yhteiskunnan, missä valtamedia kaunistelee asioita, luo harhakuvia ja aika-ajoin jopa suorastaan valehtelee asioista. Ohjaa ihmsten mielikuvia ja sen kautta äänestyskäyttäytymistä. Maahanmuuttoon liittyviä asioita käsitellään Suomessa samalla rehellisyydellä, kuin miten Neuvostoliiton yhteiskuntakin toimi. Suomen valtamedia totuutta Neuvostoliiton tavoin vääristellessään estää maatamme tekemään oikeita eteenpäin vieviä päätöksiä.
Rohkeita kannanottoja valtamediassa saa ja tuleekin olla, mutta samalla voimalla ja samaan sävyyn kannotoille tulisi antaa tilaa myös vastakkaisille näkemyksille. Voima ja vastavoima. Nykyisin Suomen valtamediasta puuttuu vastavoima ja miksi sosiaalisen median humpuukkikin saa paljon elintilaa.
Aktiivinen yhteiskunnallisten ilmiöiden havainnoija jo useiden vuosikymmenten ajalta. Mielellään rasisti, fasisti, konservatiivi ja muidenkin paheksuttujen arvojen kannattaja. Nuori kapinallinen uusia muodikkaita ihku-ilmöitä vastaan. Lopultakin kyse on vain termien sisällön määrittelystä poliittista käyttötarkoitusta varten.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44