Suomen Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe oli kokonaisuudessaan erinomainen. Puheesta kuuli, että presidentti-instituution ammattimiehet ja -naiset olivat asialla.
Puheessa kosiskeltiin niin demareita (kehitysmaiden naisten asema-teema), kuin vihreitä (ilmastonmuutos-teema) ja arvokonservatiiveja (puheen päättäminen Jumalan siunaukseen). Puheessa muistettiin myös talousrealisteja (talouskasvumme on käynnistynyt, mutta pohjautuu maailmantalouden vedon rinnalla keskupankkien väliaikaiseen elvytykseen ja Suomen velanottoon). Erilaisuuden ja erilaisten ihmisten hyväksyminenkin tuli puheessa esiin.
Tulevia presidentinvaaleja ajatellen, puheen teemat kattoivat 80% äänestäjäkunnasta.
Asiasisällöltään Sauli Niinistön uuden vuoden puheen heikoin kohta oli paasaus ilmastonmuutoksesta. Heikko esitys sanavalinnoiltaan ja korostetun painoarvonsa osalta.
Ensinnäkin maapallon luonnonvarojen riittävyys ihmiskunnalle ja ilmastonmuutoksen ihmisen aiheuttaman roolin torjuminen tulisi teemoina selvästi erottaa toisistaan. Usein näistä puhutaan tahalleen tai tahattomasti yhtenä samana kokonaisuutena ja mihin Sauli Niinistökin puheessaan syyllistyi; tämän teeman osalta puheessa oli aistittavissa presidentti-instituution tiettyjen henkilöiden kädenjälki.
Kaikille lienee on selvää, etteivät maapallon luonnonvarat riitä aina vain kasvavalle ihmiskunnalle. Siksi ihmiskunnan tulee lisätä sekä luonnonvarojen säästeliäämpää käyttöä, että nykyisten uusiutumattomien luonnonvarojen kierrättämistä uusiokäyttöön. Mukaanlukien, yhtenä monista osa-alueista, uusiutuvien energiantuottomuotojen teknologian tutkimista hyödyntämistä. Tämä osa tulikin Niinistön puheessa riittävän selvästi esiin. [Sivuhuomautus: Ihmiskunnan väkimäärän kasvun rajoittaminen olisi elintärkeää sekin].
Ilmastonmuutoskeskusteluista 95% on politiikkaa ja vain 5% tiedettä. Sauli Niinistökin kapsahti uuden vuoden puheessaan tähän ansaan.
Usein näkee suoraviivaisesti väitettävän, että 97% tiedemiehistä pitää ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta hyvin todennäköisenä asiana. Näin onkin. Mutta täsmälleen tähän lauseeseen tiedemiesten yksimielisyys pysähtyykin.
Ilmasto on aina ollut muutoksessa luonnon omien vaihteluiden (ml aurinko) ohjaamana. Usein viitatulla 97%:n tiedemiesten joukolla on hyvinkin erilaisia näkemyksiä ihmisten roolista meneillään olevan ilmaston kokonaismuutoksesta. Aiempina vuosisatoina ihmisen rooli ilmaston kokonaismuutoksesta lähenteli nollaa prosenttia ja nyt emme nykyistä osuuttamme tiedä. Ilmastonmuutoksella poliitiikkaa tekevät väittävät ihmisen roolin olevan 100%, mutta tiedemiesten enemmistö ei sellaista väitä.
Viitatulla tiedemiesten 97%:n joukolla on erilaisia näkemyksiä siitä, että mitkä seuraukset ihmiskunnan tuottamien hiilidioksidinpäätösten nykyisestä tasosta nostamisella, ennallaan pitämisellä tai vaikkapa 20% laskemisella olisi maapallon vuoden 2100 ilmastoon. Näin esimerkiksi taannoin sellaisenkin Cambridgen yliopiston tutkimuksen, missä todettiin ihmiskunnan nykyisen CO2-päästötason riittävän ilmaston lämpenemisen rajoittamiseen 2 asteeseen vuoteen 2100. Samaten auringon minimiä ja uutta jääkautta ennustetaan joissain yliopistojen tutkimuksissa. Emmekä tulivuoristakaan tiedä. [Sivuhuomautuksena: Maapallon ilmastoon vaikuttavia tekijöitä, joita Suomen media alipainottaa. Tai jopa joista vaikenee kokonaan]
Tiedemiehet osaavat mitata eristetyissä tiloissa hyvinkin tarkasti CO2-kaasupitoisuuksien vaikutuksia erilaisiin lämpösäteilyihin. Tiedemiehet osaavat hyvinkin tarkasti mitata maapallon ilmakehän CO2 pitoisuuden muutoksia. Tiedemiehet osaavat kohtalaisella varmuudella ja kohtalaisella tarkkuudella - vaikkapa puiden lustorenkaista - arvioida maapallon eri alueiden lämpötiloja historian eri aikaskaaloilla. Mutta yksikään tiedemiesten maapallon tulevaa kehitystä ennustava malli ei ole osannut ennustaa maapallon lämpenemän kehitystä viimeisten vuosikymmenten aikana. Sitä kehitystä, minkä tiimoilta tehdään politiikkaa. Minkä tiimoilta käydään 95% ilmastonmuutoskeskusteluista ja minkä pohjalta ollaan tehty tuhansien miljardien eurojen arvoisia poliittisia päätöksiä. Tiedemiehillä ei edes ole minkäänlaista konsensusta siitä, että mikä heidän vahvasti maailman talouspolitiikkaan vaikuttaneilla väärissä ennustuksissaan on mennyt pieleen.
Maapallon tiedemiehistä 97% ei ole sitä mieltä, että ilmasto lämpenee ihmisen vaikutuksesta 4 astetta vuoteen 2100 mennessä. Ellemme pitäydy nykyisellä tai nykyistä pienemmällä CO2-päästöjen tasolla. Tiedemiehistä 97% ei usko maapallon 2 asteen lämpenemään, vaikka CO2-päästöjen rajoitukset jätettäisiin nykyiselleen. Osa tiedemiehistä voi näin arvioida, mutta joukko on todella merkittävästi "97% konsensusta" pienempi.
Harhaanjohtavien - tiedemiesten konseksuksella ratsastaminen - mielikuvien luominen on politiikkaa ja mihin yhden totuuden valekuoppaan puheensa painotuksista päätellen Suomen Tasavallan Presidentin instituutiokin uuden vuoden puheessaan kapsahti.
Aktiivinen yhteiskunnallisten ilmiöiden havainnoija jo useiden vuosikymmenten ajalta. Mielellään rasisti, fasisti, konservatiivi ja muidenkin paheksuttujen arvojen kannattaja. Nuori kapinallinen uusia muodikkaita ihku-ilmöitä vastaan. Lopultakin kyse on vain termien sisällön määrittelystä poliittista käyttötarkoitusta varten.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44