Demokratia vaatii oikein toimiakseen kokonaisuudessaan neutraalia mediaa. Yksittäiset mediakanavat voivat olla kallellaan yhteen suuntaan, kunhan yksittäisten medioiden (toimittajien) esittämille näkemyksille löytyy tarpeelliset vastavoimat. Ja nämä näkemysten vastavoimat puuttuvat Suomessa. Esimerkiksi Venäjällä ihmiset saavat kyllä vapaasti äänestää, mutta mediakenttä on täysin valtaa pitävien arvojen puolustaja ja miksi pidämme Venäjää vain puoli-demokratiana.
Suomen mediakenttä on kokonaisuudessaan puna-vihreän arvomaailman hallinnassa. Suomen toimittajista yli 85% äänestää vihreitä tai poliittista vasemmistoa. Toisin kuin esimerkiksi USA:ssa, missä Fox on vastavoima CNN:lle, Suomen mediasta puuttuu puna-vihreälle medialle vastavoima. Vastavoiman puutteen vuoksi Suomen demokratia on rikki ja maamme ajautuu aina vain syvemmälle kohti äärivihreyttä, ääriarvoliberalismia ja muita viher-vasemmistolaisten ajamia äärisuuntauksia.
Suomessa mediakentän polarisoitumisen vastavoimana toimii sosiaalisen median lisäksi vain jotkin pienilevikkiset paikallis- ja puoluelehdet.
Uutiset ja artikkelit ajankohtaisista asioista eivät voi pelkästään olla luetteloita faktoista. Pelkkiä faktaluetteloita sisältäviä uutisia ja artikkeleita jaksaisi kuunnella tahi lukea kovin harva. Siksi asioista kerrotaan hieman värikkäämmin ilmaisukeinoin.
Samoja asioita voidaan käsitellä useista eri näkökulmista; kun puhutaan vaikkapa metsien avohakkuista, niin asiankerronnassa voidaan painottaa salamien sytyttämien metsäpalojen uudistavasta voimasta tai suuren riistokapitalistisen teollisuuden luontoa kuormittavasta tuhovoimasta. Asioiden kerrontaan tietoisesti valitaan tai jätetään valitsematta mukaan faktoja ja kerrottuja faktoja voidaan korostaa tahi vähätellä. Uutisen tai artikkelin auktoriteetin (vaikuttavuuden) lisäämiseksi aina löytyy sopivasti valittuja asiantuntijoita korostamaan toimittajan valitseman lähestymiskulman oikeutusta.
Yleisradion toimittajat valitsevat oikeastaan aina asioiden kerrontaan puna-vihreän näkökulman. Olen useaan otteeseen testannut ja todennut, että toimittajat useimmiten pystyvät perustelemaan juttunsa sisältämät yksittäiset asiajyväset oikeiksi. Yksittäisiin lauseisiin pilkottuna jutusta saattaa olla vaikea löytää suoranaisia asiavirheitä. Siten asiakerronnan säännönmukaisesti käytetty puna-vihreä näkökulma voidaan perustella oikeaksi aivan yhtälailla, kuin oikeistolainen tai arvokonservatiivinenkin näkökulmakin olisi perusteltavissa oikeaksi. Mediamme ja sen kautta demokratiamme ongelmana on asioiden kerronnan lähestymiskulman yksipuolisuus, eikä niinkään useammin sosiaalisessa mediassa ilmenevästä tiedonjyvästen virheellisyydestä. Kritiikin edessä ammattitoimittajat useimmiten puolustautuvat tiedonjyvästen totuudellisuuden taakse - näppärästi samalla kääntäen huomion vaihtoehtomedian totuudenjyvästen suurempaan virhemäärään - ja jättäen asioiden esittämisen yksipuolisen lähestymiskulman kokonaan noteeraamatta.
Julkisrahoitteisen Ylen ongelma yhteiskunnalle ja demokratiallemme on, että asioiden kerronta tehdään melkein poikkeuksesta puna-vihreästä tahi neutraalista näkökulmasta, muttei oikeastaan koskaan aidosti ja vilpittömästi oikeistolaisesta tai vaikkapa arvokonservatiivisesta näkökulmasta. Vastavoima puuttuu. Ylen toimitukset eivät ota asiallistakaan palautetta kuuleviin korviinsa, koska objektiivinen (neutraalin) tiedon jakaminen ei Ylen toimituksessa työskenteleviä kiinnosta ja toimittajien käyttämät näkökulmat sinänsä voidaan tiedonjyvästen totuudellisuuteen vedoten perustella oikeiksi.
Tämä sisäänrakennettu yksipuolinen (yhden totuuden) asenteellinen toimintatapa koskee myös muuta mediaa ja on yhteydessä syyhyn, miksi kovempaa kritiikkiä saatuaan päätoimittajat mieluusti vetäytyvät JSN:n selän taakse. Vain selkeät asiavirheet korjataan. Näkökulmien valinnat ja asioiden kerronnan puolueellisuus ei ole JSN:n toimintakenttään kuuluvia asioita. Eivätkä ehkä medioiden päätoimittajatkaan halua tai jopa uskalla puuttua toimitusten työhön näkökulmien valinnoissa, kun seurauksena saattaa olla kaikenlaista harmia pienestä yksittäisten toimittajien kapinoinnista (tottelemattomuudesta) aina suureen mediamyrskyyn asti (vrt Atte Jääskeläisen tapaus. Ettäs kehtasikin puuttua toimitusten työhön). Suomen sananvapausindikaattorikin tippuisi, kun tähän kohtaan toimittajille suunnattua kyselyä pitäisi laittaa ruksi. (Sananvapauden kansainväliset mittarithan ovat kyselyitä toimittajille ja päätoimittajille - eivät siis kerro kansan sananvapaudesta mitään).
JSN:n toimintaa kuvastaa sen puheenjohtaja Elina Grunström, joka on entinen puoluelehden Vihreän Langan päätoimittaja ja on kirjoittanut hyvinkin radikaaleja tekstejä. JSN oli toki poliittisesti polarisoitunut jo ennen Elina Grunströminkin puheenjohtajuutta.
Tunnen muutamia valtamedioissa työskenteleviä toimittajia ja tuottajia, jotka ovat kertoneet olevansa Suomen mediakentän polarisoitumisesta kanssani samaa mieltä, mutta eivät työpaikkansa menettämisen pelossa uskalla työssään tuoda esiin oikeistolaisempia ja/tai arvokonservatiivisempia näkemyksiään.
Demokratiamme on rikki ja vapautemme on vaarassa
Olemme vastoin länsimaisten vapaiden yhteiskuntien ihanteitamme menossa kohti oikeamielisten totalitarismia; jo nyt ihmisiä potkitaan työpaikoiltaan pois arvomaailmansa ja poliittisten näkemystensä vuoksi. Tästä tuoreimpina esimerkkeinä Aki Ruotsalan loppuun saatettu ja Tapio Puolimatkan vielä kesken olevat tapaukset. Arvokonservatistisesta arvomaailmasta rangaistaan potkuilla työpaikoista, vaikka itse työn hoitamiseen ihmisen arvomaailmalla ei olisi merkitystä.
Akin ja Tapion tapauksiin on monella tapaa verrannollinen arvoliberalismia julkisesti ajaneen Johanna Korhosen tapaus, joka sai mediassa suuren Johannaan yksituumaisesti ymmärtäneen huomion ja lopulta Korhonen sai tuomioistuimen kautta suuret korvaukset. Erityisesti Aki Ruotsalan ja Johanna Korhosen tapaukset ovat verrannollisia. Molemmat valittiin vetämään yksityistä yhtiötä. Arvoliberalismia liputtava Johanna Korhonen keskimääräistä arvokonservatiivisemmasta lukijakunnasta koostuvan Lapin Kansan päätoimittajaksi ja Aki Ruotsala Porin Jazzin toimitusjohtajaksi. Molemmat erotettiin ennen työn aloittamista. Päätoimittajana Korhosen arvomaailma olisi vaikuttanut negatiivisesti yrityksen menestymiseen. Aki Ruotsalan useita vuosia nuorempana antama arvokonservatiivinen haastattelu tuskin olisi vaikuttanut Pori Jazzin menestykseen, ellei media olisi katsonut asiakseen aloittaa väärän arvomaailman omaavan ihmisen ajojahtia ja hiillostamista. Toimiko media näissä tapauksissa samalla tapaa neutraalisti ja ihmisten perustuslakiimmekin kirjattua oikeutta työhön puolustaen. Vai onko median ihmisten oikeuksien puolustaminen vahvasti sidoksissa - ei suinkaan ihmisoikeuksiin vaan syrjityn ihmisen arvomaailmaan.
Nykyisin myös oikeuslaitoksemme tuomitsee ihmisiä poliittisten näkemystensä vuoksi. Rankka väite ja tiedän, ettei monikaan itsensä järkeväksi mieltävä lukija haluaisi uskoa asiaa todeksi. Eihän meidän lintukoto-Suomessa ja oikeusvaltiossa. Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa on annettu lukuisia tuomioita sellaisista mielipidekirjoituksista, joissa ei yllytetä ketään väkivaltaan eikä vaikkapa yllytetä edes sortamaan ketään ihmistä tahi ihmisryhmää. Tai prekaarien tavoin yllytetä kaduille riehumaan toisten omaisuutta tuhoamaan. Tuomioita on tullut kirjoituksista, joissa käsitellään kriittiseen sävyyn tapoja ja kulttuureita. Toki monissa näissä tuomion tuoneissa kirjoituksissa on käytetty värikkäitä, mutta aika mauttomia "kikkarapää"-tyylisiä ilmaisuja. Tuomion tuoneissa kirjoituksissa käytettyjä ilmaisuja voi verrata vastakkaisen arvomailmaan käyttämiin ilmaisuihin, kuten rasisti, porvarisika, lahtari, homofoobikko tai jopa suoriin hyökkäyksiin nimettyjä ihmisiä vastaan. Ja joiden käyttäminen ei ole johtanut mihinkään seurauksiin. Mielipidekirjoitukset ovat johtaneet jopa ehdottomiin vankeustuomioihin, jos ovat edustaneet väärää arvomaailma-ajattelua.
Kun tällä viikolla esillä olleen lentokone-casen yhteydessä monet Vihreät halusivat verrata yhteiskuntaamme natsi-Saksaan, niin todellisuudessa puna-vihreät itse ovat ajamassa Suomea kohti totalitaarista yhteiskuntaa. Tehdäänpä pieni Vihreiden aloittama ajatusleikki ja verrataan Vihreän liikkeen ajamaa Suomea natsi-Saksaan negatiiviset puolet esiin nostaen. Unohdetaan vertailussa tahalleen kaikki positiiviset puolet eikä välitetä asioiden suhteellisuudesta (kokoluokasta, syvydestä), mitkä veisivät vertailuilta pohjan täysin pois.
Suomenkin mediakenttä natsi-Saksan tavoin toistaa lähinnä vain yhtä ainoaa totuutta. Yhtä ainoaa oikeaa arvomaailmaa ja missä toisinajattelijat lynkataan mediassa. Natsi-Saksan tavoin puna-vihreä arvomaailma on ottanut oikeuslaitoksemme työkalukseen, mistä tuohon ylemmäksi pienestä oikeuslaitoksemme osa-aluepalasesta muutaman esimerkin mainitsin. Ehdotonta vankeuttakin on monille väärinajattelijoille napsahtanut. Mutta koko oikeuslaitoksemme on mainittuja esimerkkitapauksia laajemminkin natsi-Saksan tavoin yhden arvomaailman - puna-vihreän - kyllästämä. Ei onneksi yhtä syvältä kyllästetty, mutta silti paljon syvemmältä ja laajemmin, kuin Vihreiden lentokone-case vertauksessa. Vaikkapa vankeinhoitolaitos tai pakolaisten ihmisoikeuksien vääristelevä ylikorostaminen ovat nykyisin toteutettu yhden ainoa oikean arvomaailman mukaisiksi. Natsit ensimmäisenä maailmassa tunnustivat luonnon arvot ja perustivat ensimmäiset luonnonsuojelualueet. Natsi-Saksan "arjalaisten ihmisten tulee elää niin ja näin" tavoin vihreät haluavat kielloin, verotuksella ja muutoinkin painostaa ihmisiä elämään oman arvomaailmansa mukaisesti. Hitlerille Vihreiden lobbaama kasvissyönti oli elämäntapa.
Suomessa on jo nähty riittävästi pieniä merkkejä (oireita) toisinajattelevien ihmisten sortamisesta, jotta on perusteltua tehdä yleistävä toteamus Suomen hiljaisesta liukumisesta kohti oikeamielisten ihmisten totalitarismia. Syytän tästä paljolti Suomalaista mediakenttää ja sen toimittajia. Toimittajilla oman arvomaailman edistäminen ja puolustaminen ovat joiltain osin jyränneet länsimaisten yhteiskuntien peruskulmakivien ylitse.
Sinänsä samankaltaista median yhden totuuden ilmiötä on nähtävissä myös monessa muussakin länsi-Euroopan valtiossa.
[ Jälkihuomautus: Määritelmät oikeisto-vasemmisto-vihreät ovat epämääräisiä. Puhutaanko arvoista, talouspolitiikasta, ihmisille sallitusta käyttäytymisestä ja milloin mistäkin. Kyse on myös katsojan näkökulmasta. Esimerkiksi kun itsensä viher-keskustaan asemoineesta Kokoomuksesta vasemmisto käyttää termiä "oikeisto" ja vihreät jotakuinkin käsitettä "teollisuuslobbarit", niin Kokoomus on maailman kontekstistä katsottuna talouspoliittisesti vasemmistolainen arvoliberaali liike. Kun joskus näkee Yleläisen väittävän myös oikeistolaisten saavan näkemyksenä vilpittömästi tuotuna esiin, niin kyse on silloin Kokoomuksesta ]
Aktiivinen yhteiskunnallisten ilmiöiden havainnoija jo useiden vuosikymmenten ajalta. Mielellään rasisti, fasisti, konservatiivi ja muidenkin paheksuttujen arvojen kannattaja. Nuori kapinallinen uusia muodikkaita ihku-ilmöitä vastaan. Lopultakin kyse on vain termien sisällön määrittelystä poliittista käyttötarkoitusta varten.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44