Kristittyjen vainoaminen jo lähellä kansanmurhaa

"Pidämme joka päivä turvallista elämää siunauksena, koska emme tiedä, mitä tapahtuu seuraavana päivänä"

Ulkomaat ti 02.07.2019 23:52
Giulio Meotti - tutkija, Gatestone Institute

Kristittyjen vainoaminen Lähi-idässä on lähellä "kansanmurhaa".

Tämä paljastuu Iso-Britannian teettämästä raportista, jonka mukaan samasta uhkasta on tullut ratkaisevan tärkeä myös Afrikan kristillisille yhteisöille.

Italialainen kulttuurituottaja-kirjailija ja toimittaja Giulio Meotti pohtii Gatestone -instituutin artikkelissaan kristittyjen tukalaa asemaa Afrikassa muslimiryhmien vainotessa ja tappaessa heitä.

Meottin mukaan jotkut väittävät sen alkaneen Algeriassa 1990-luvulla, jolloin 19 munkkia, piispaa, nunnaa ja muita katolilaisia tapettiin sisällissodan aikana. Sittemmin Nigeriassa kristittyjä on murhattu kasapäin heidän kirkoissaan; Keniassa kristittyjä on surmattu yliopistoissa; Libyassa kristittyjä on mestattu rannoilla; Jemenissä tulituksen kohteeksi ovat joutuneet nunnat ja Egyptissä massiivinen kristinuskon vastainen väkivalta on saanut aikaan maastamuuton.

Meotti kutsuu sitä uudeksi Afrikan saariryhmän vainoksi.

Hän on huolestunut siitä, että nämä kristityt ovat jääneet lännessä pimentoon: he ovat "liian kristittyjä" saadakseen vasemmiston huomion, mutta "liian kaukana" oikeistosta. Afrikan kristityt ovat Meottin mielestä orpoja.

Heillä ei ole "liittolaisia", kirjoittaa John O'Sullivan.

Kristityt perheet pakenivat hiljattain Diffan kaupungista Nigeristä, kun kristittyjä varoitettiin Boko Haramista:

"Teillä on kolme päivää aikaa lähteä tai teidät tapetaan!"

Uhkaavan viestin välitti vapautunut kristitty nainen, jonka islamistiryhmä oli siepannut Kintchendin kylästä Diffan alueella Nigerin kaakkoisosassa 7. kesäkuuta.

"Tässä kaupungissa ei ole enää kristittyjä", eräs kertoi kansalaisjärjestö Barnabas-rahastolle, kansainväliselle kristilliselle hyväntekeväisyysjärjestölle, joka tukee uskonsa vuoksi kärsiviä vainottuja kristittyjä.

Tämä kyseinen kaupunki on Nigerin naapurimaassa Burkina Fasossa sijaitseva Arbinda, jonka luvut kertovat karun totuuden kristittyjen laaja-alaisesta vainosta:

82 pastoria, 1 145 kristittyä ja 151 perhekuntaa on paennut muslimienemmistöisen maan väkivaltaa. Aivan viime viikkoina on murhattu lukemattomia kristittyjä ja pappeja.

Sunnuntaina 9. kesäkuuta Arbindan kaupungissa tapettiin 19 kristittyä, ja seuraavana päivänä läheisessä Nametengan provinssissa kymmenen. Hyökkääjiä kerrotaan olleen kymmeniä.

Muslimit tappoivat kuusi kristittyä 12. toukokuuta Burkina Fason Dablon kaupungissa sijaitsevassa katolisessa kirkossa. Se oli toinen hyökkäys kristittyjä vastaan ​​länsiafrikkalaisessa valtiossa kahden viikon aikana, kolmas isku kirkkoon viiden viikon kuluessa.

Kirkkokansa oli juuri osallistumassa aamumessuun, kun ainakin 20-30 miestä piiritti heidät ja ampui kuusi kuoliaaksi. Surmattujen joukossa oli messua pitänyt pappi. Kirkkoon iskeneet asemiehet polttivat lisäksi kirkon sekä läheisiä rakennuksia, kuten kahvilan ja ajoneuvoja. Myös paikallisessa terveyskeskuksessa muslimit kylvivät tuhoa.

Islamistiryhmät ovat kohdistaneet iskuja myös kouluihin ja opettajiin, koska he vastustavat niiden länsimaista koulutusta.

”Siitä on todisteet, että he etsivät kristittyjä. Kristittyjä piilottelevat perheet surmataan myös. Viimeisen puolen vuoden sisällä Arbindassa on surmattu ainakin sata ihmistä”, paikallinen lähde kertoo.

Huhtikuun lopussa hyökkääjät iskivät protestanttikirkkoon Silgadjin kaupungissa, noin 200 kilometrin päässä Burkina Fason pääkaupungista, Ouagadougousta.

Muslimit surmasivat kuusi ihmistä, mukaan lukien pastorin, kaksi hänen poikaansa ja kolme muuta jumalanpalvelukseen osallistunutta.

Tunnistamattomat aseistetut miehet ottivat kohteeksi myös katolisen kulkueen ja Neitsyt Marian patsaan Burkina Fasossa Zimtengan syrjäisessä kylässä, maan luoteisosassa Kongoussi-alueella vain päivä Dablon kaupungissa tapahtuneen verilöylyn jälkeen. Toukokuun 13. päivän hyökkäyksessä kuoli neljä ihmistä ja Neitsyt Marian patsas tuhotiin.

Niin iskujen tarkoista lukumääristä, tapahtumapaikoista kuin myös niissä kuolleista kristityistä on lähes tulkoon mahdotonta pysyä selvillä, niin paljon niitä tapahtuu.

Kuten Giulio Meotti toteaa:

"Jihadistit haluavat ilmeisesti 'puhdistaa' nämä alueet kristityistä - ja he ovat onnistumassa."

"Kaupungissa on paniikki", kertoo Dablon kaupungin pormestari Ousmane Zongo.

"Ihmiset piileskelevät kodeissaan. Kaupat ja myymälät ovat suljettuja. Se on käytännössä aavekaupunki."

Myöskään Nigeriassa kristittyihin kohdistuneille hyökkäyksille ei näy loppua. Maasta on tullut "sotavyöhyke kristityille".

Huhtikuussa ilmoitettujen raporttien mukaan muslimijihadistit olivat teurastaneet yli 120 kristittyä ja polttaneet kymmeniä koteja sitten helmikuun vaalikauden jälkeen - pelkästään kahden kuukauden aikana.

"Iskut kristittyjä vastaan ovat yhä räikeämpiä ja aggressiivisempia", sanoo Pohjois-Nigerian Maiduguri-hiippakunnan Isä John Bakeni, joka koordinoi apua terroristihyökkäyksistä kärsiville henkilöille ja kodeistaan maan sisällä siirtymään joutuneille henkilöille.

"Pidämme joka päivä turvallista elämää siunauksena, koska emme tiedä, mitä tapahtuu seuraavana päivänä."

Isä Bakeni kuitenkin lisää: ”On hyvin vaikeaa olla kristitty tässä osassa maailmaa, mutta uskomme kannustaa meitä rohkeasti todistamaan evankeliumista.”

Myös Isä Joseph Fidelis Baturen hiippakunta on Boko Haramin toiminnan ja vainoamisen keskipiste. Hän on niin ikään rohkeasti jatkanut vainottujen kristittyjen palvelemista eikä ole paennut.

"Me kristityt olemme vaarassa hävitä kokonaan ja koko maata yritetään islamisoida, koska Nigerian hallinta tarkoittaa kristittyjen poistamista koko Länsi-Afrikasta", katolinen pappi Isä Joseph Fidelis Bature Nigerian Maidugurin hiippakunnasta sanoo.

Giulio Meotti huomauttaa länsimaalaisten lyhyestä muistista ja muistuttaa Al Qaedan ensimmäisistä hyökkäyksistä, jotka tapahtuivat Afrikassa.

Meotti viittaa pommituksiin vuonna 1998 Yhdysvaltain suurlähetystöihin Keniassa ja Tansaniassa, joissa kuoli 224 ihmistä, mukaan lukien 12 amerikkalaista.

Mikäli Afrikka on tärkeä länsimaille, Meottin mielestä meidän pitäisi ottaa tämä hirviömäinen uusi kristittyjen vastainen vaino vakavammin.

"Kristinusko on peräisin Lähi-idästä", Egyptin koptipaavi Tawadros II totesi Saksassa Düsseldorfissa, jossa hän oli vihkimässä toukokuussa uutta koptilaista kirkkoa hänen maanpaossa olevaa yhteisöään varten.

"Lähi-idän kristittyjen syrjäyttäminen tai evakuointi on näin ollen erittäin vaarallista alueen turvallisuudelle paitsi Lähi-idässä myös Välimeren alueella. Tämä koskee myös Eurooppaa ja myös arabimaita."

Meotti korostaakin, että lännen täytyisi suhtautua todella vakavasti näiden itäisten kristillisten johtajien vetoomuksiin.

Kun maallistunut Eurooppa ja Lähi-itä ovat lähes näivettymässä tyhjiksi kristityistä, ne jihadistit, joille kristinuskon hävittäminen perin pohjin on pakkomielle, ymmärtävät, että heidän nykyinen ideologinen taistelukenttä on Afrikassa, Meotti painottaa.

Aivan kuten Atlantic kirjoittaa: "Ikivanha usko häviää maista, joissa se sai alkunsa. Vaakalaudalla ei ole pelkästään uskonnollinen yhteisö, vaan alueen moniarvoisuuden kohtalo."

"Vuoteen 2025 mennessä 50 prosenttia (maailman) kristillisestä väestöstä on Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa", kirjoitti tutkija Philip Jenkins jo vuonna 2002.

Maailman kristittyjen osuuden Saharan eteläpuolisessa Afrikassa odotetaan kasvavan vuoden 2010 24 prosentista 38 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Siksi jihadistit pyrkivät hirvittävään uskonnolliseen puhdistukseen.

"Kristinusko on kirjaimellisesti lähtenyt etelään", räjähdysmäisellä väestönkehityksellä kehitysmaissa ja lisäämällä jatkuvaa sosiopoliittista myllerrystä sellaisissa paikoissa kuin Länsi-Afrikka", Pew Research Center raportoi.

Islam haluaa pistää stopin tämänkaltaiselle väestönkehitykselle, jota professori Philip Jenkins kutsuu "suurimmaksi uskonnolliseksi muutokseksi, joka on koskaan tapahtunut".

Toisen raportin mukaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa asuvien muslimeiden määrä on kasvanut sadassa vuodessa yli 20-kertaiseksi, ja se nousi vuoden 1900 11 miljoonasta 234 miljoonaan vuonna 2010. Samanaikaisesti kristittyjen määrä on kasvanut 70-kertaiseksi, 7 miljoonasta 470 miljoonaan. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa asuu nyt 21 prosenttia maailman kaikista kristityistä ja 15 prosenttia maailman muslimeista.

"Islamilaisella ääriliikkeellä on kaksi maailmanlaajuista painopistettä, yksi arabimaiden Lähi-idässä ja toinen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa", tutkija Ron Boyd-MacMillan totesi Open Doors -raportissa vuonna 2015.

Vainottuja kristittyjä puolustava ihmisoikeusjärjestö Open Doors listaa joka vuosi maailman 50 pahinta kristittyjen vainoajaa.

Oikea Media uutisoi helmikuussa Open Doorsin laatimasta 16. tammikuuta julkaistusta uudesta raportista, jonka mukaan vuonna 2018 4 136 kristittyä tapettiin yksinkertaisesti siksi, että he uskovat Jeesukseen.

Se on keskimäärin 11 kristittyä joka päivä!

Raportin mukaan 245 miljoonaa kristittyä maailmassa joutuu pelkäämään tällä hetkellä henkensä puolesta ja on vainoamisen kohteena. Luku on 14 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten.

Luettelosta löytyy 14 Afrikan maata: Algeria, Keski-Afrikan tasavalta, Egypti, Eritrea, Etiopia, Kenia, Libya, Mali, Mauritania, Marokko, Nigeria, Somalia, Sudan ja Tunisia.

Afrikan kristittyihin kohdistetun vainon hälyttävästä kasvusta kannattaa lukea myös Gatestone -instituutin arvostetun vanhemman tutkijan, turkkilaisen toimittajan, Uzay Bulutin artikkeli, jossa hän erittelee kyseisten maiden tilannetta kristillisissä yhteisössä ja muslimien osoittamaa vihamielisyyttä kristittyjä kohtaan.

Giulio Meotti huomauttaa, että näissä maissa kärsivien kristittyjen ja heidän joukkomurhatragediansa on suoraan verrannollinen siihen välinpitämättömyyteen, jolla heistä raportoidaan lännessä.

"Yksi nykyajan uskonnollisen historian keskeisistä tosiseikoista on se, että kristittyjä ympäri maailmaa vainotaan poikkeuksellisen laajasti", Ross Douthat kirjoitti New York Timesissa kirkkoihin ja hotelleihin eri puolilla Sri Lankaa pääsiäisenä 2019 kohdistuneiden pommi-iskujen jälkeen.

Douthatin mukaan tätä todellisuutta ennennäkemättömiin mittasuhteisiin levinneistä kristittyjen vainoista on hädin tuskin kuitenkaan havaittavissa länsimaisissa medioissa eivätkä länsimaiden hallitukset ja humanitaariset instituutiot puutu siihen päättäväisesti.

"Islamofobia nostetaan etualalle ja puhetta kristofobiasta ei ole olemassakaan", Ross Douthat korostaa.

Meottin mukaan jihadistit ovat oivaltaneet salaisuuden: vaino toimii.

Hän muistuttaa, että erään läntisen kristillisen kirkon merkittävimmän kirkkoisän, Augustinuksen alkuperämaasta Algeriasta on tullut 99,9 prosenttisesti muslimimaa, jossa ei virallisesti ole "alkuperäisiä kristittyjä".

"Kuinka monta muuta maata kohtaa saman kohtalon? Tuleeko Länsi koskaan heidän kristittyjen uskonveljiensä avuksi?" Giulio Meotti päättää.


 

Tytti Salenius ti 02.07. 23:52

Pääuutiset

blogit

Mikko Paunio

Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"

su 01.12. 15:43

Petteri Hiienkoski

Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa

la 30.11. 04:21

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11. 15:49

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10. 15:30

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

videot