Valeviharikokset jylläävät Yhdysvalloissa - kaikki 18 osoittautuneet liberaalien tekemiksi

Valeviharikokset jylläävät Yhdysvalloissa - 18 viharikosta, joista syytettiin Trumpin kannattajia, osoittautuivat kaikki liberaalien tekemiksi

Ulkomaat ke 13.03.2019 17:51
kuva: twitter

Vihapuhe ja viharikokset ovat keskeinen osa liberaalia poliittista retoriikkaa. Viharikoksista näyttäisi kuitenkin olevan enemmän kysyntää kuin tarjontaa, koska moni valtamedian kaikukammiossa toisteltu viharikos on paljastunut liberaalien lavastamiksi.

Verkkolehti Quilletten toimittaja Andy Ngo listasi kahden viime vuoden ajalta joukon väitettyjä viharikoksia, joista syytettiin presidentti Donald Trumpin kannattajia. Kaikki osoittautuivat lavastetuiksi, Western Journal kertoo.

Välittömästi presidentinvaalien jälkeen perusteettomista rasismisyytöksistään pahamaineinen Southern Poverty Law Center kuumensi tunteita väitteillään. Homomyönteisen episkopaalisen kirkon seinää Indianassa oli töhritty tekstillä “Heil Trump”, hakaristillä ja homovastaisella herjalla. Kävi kuitenkin ilmi, että tekijä oli kirkon homoseksuaalinen urkuri. Häntä ei kuitenkaan syytetty kuin pikku rikkeestä.

Muutama päivä Pittsburghin verilöylyn jälkeen Trumpin kannattajia syytettiin natsivandalismista Brooklynin synagogassa ja tulipalon sytyttämisestä juutalaisyhteisössä. Kävi ilmi, että syyllinen oli homoseksuaalinen musta mies, joka oli kaupungin palkkalistoilla tehtävänään taistella viharikoksia vastaan.

Joulukuussa 2016 musliminainen Yasmin Seweid sanoi kolmen valkoisen Trumpin kannattajan hyökänneen hänen kimppuunsa yrittäen repiä hijabin hänen päältään. Hän valehteli. Väitettyä päällekarkausta kuitenkin käytettiin poliittisesti hyväksi: esimerkiksi Amerikkalais-Islamilaisten suhteiden neuvosto (The Council on American-Islamic Relations) sanoi, että muslimit elävät jatkuvan stressin ja paineen alla tällaisten tapahtumien vuoksi.

Yhteen kerätyt 18 lavastusta ovat todennäköisesti vain jäävuoren huippu. Monissa tapauksissa todisteita ei löydy kumpaankaan suuntaan. Suomessakin nousi mediakohu bussikuskin pysäkille väitetysti jättämästä tummaihoisesta Valtteri-pojasta, joka sai lopulta tasavallan presidentti Sauli Niinistönkin sympatiat.

Todisteita bussikuskin rasismista ja tapahtumien kulusta ei kuitenkaan koskaan esitetty.

 

 

Marko Hamilo ke 13.03. 17:51

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot