Esimerkki valistussarjakuvasta:
Nainen lataa alastonkuvansa nettiin.
- Etkö sä arvosta itseäsi? Eikö sua haittaa, että kaikki näkee sun tissikuvat? ihmettelee hämmästynyt kaveri kahvilassa.
- Hei, mä oon ylpee mun munkeista, julistaa nainen munkkirinkilä kädessä.
Kyseessä ei ole vitsi vaan Sexpo-säätiön sarjakuva, jonka on tarkoitus tukea koulujen seksuaalikasvatusta ja -opetusta, pyrkien ”suoraan puheeseen ja inklusiivisuuteen”. Vanhemman silmään sarjakuva vaikuttaa lähinnä tavalta altistaa nuoria tyttöjä vakavalle nettihyväksikäytölle – puhumattakaan siitä, että alaikäisistä otetut pornokuvat ovat laittomia.
Osa peruskoulun terveystiedon oppimateriaaleista (kuten SanomaPron Voimaa-kirja) suosittelee kyseistä Sexpo-säätiötä koululaisen tietolähteenä. Siis säätiötä, joka ottaa kantaa seksin suojaikärajan laskemisen, pedofilisten ajatusten, seksityön vapauttamisen, polyamorian sekä eläinseksin ja eläinpornon puolesta – joko koko säätiönä tai toiminnanjohtajan suulla.
Kuka haluaisi lapsensa seksuaalikasvattajaksi Sexpon hallituksen puheenjohtajan, joka myy yhdessä puolisonsa kanssa seksipalveluita? Forsström tunnetaan myös vasemmistoliiton ex-poliitikkona ja siitä, että hän aiemmin oli naimisissa transmiehen kanssa.
Mutta vanhemmilta ei kysytä, kuka heidän lapsillensa syöttää tietoa. Osassa Suomen kouluista nähdään oppivelvollisuus siten, että lapsen on pakko osallistua koulun tarjoamaan opetukseen, vaikka se olisi kuinka ristiriidassa vanhempien aatemaailman kanssa.
Sexpo ei toki ole alan ainut toimija. Mikä lie tilanne Tampereella, jossa Pirkanmaan Seta ry jalkautuu kouluihin pitämään kaikille 8-luokkalaisille työpajaa seksuaalisuudesta? Kaupunki maksaa Setan työpajan ohjaajien palkkiot. Aina asialle ei tarvita järjestöäkään – oppilaitoksen yksittäisen opettajan tai rehtorin arvomaailma riittää. Tuoreimpana esimerkkinä kokkolalainen lukio vei nuoret katsomaan homoeroottista filmiä kesken koulupäivän.
Tähän mennessä opetusministeriö on tilannetta läpi sormien, vaikka lain tulkinta ei kestä ihmisoikeussopimusten valoa.
”Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.” (Euroopan neuvoston Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen ensimmäinen pöytäkirja, toinen artikla)
Ei ole hyväksyttävää, että lapsia velvoitetaan osallistumaan ideologiseen opetukseen, joka on räikeässä ristiriidassa vanhempien arvojen ja aatteiden kanssa. Kotien vastuu aatteellisesta ja uskonnollisesta kasvatuksesta on yksi demokraattisen sivistysvaltion kattavista periaatteista. Jälkipolville välitettävät arvot on määriteltävä ennen kaikkea perheissä, ei keskitetysti valtiollisen hallinnon kautta. Jollemme sitten halua elää totalitarismissa.
Nyt on ministeriössä korkea aika puuttua tilanteeseen. Ensisijaisesti tarvitaan selkeä viesti, että vanhempi saa halutessaan jättää lapsensa pois aatteellisesta seksuaalikasvatuksesta (kuten ideologisen järjestöjen vierailuilta) ja antaa vaihtoehtoisen tavan korvata oppimäärän. Toisekseen tarvitaan vakava herätys siihen, ettei koulujen opetusvastuuta voi ulkoista järjestöille – etenkin on kyse niin herkästä aiheesta kuin seksuaalisuus.
Ensi sijassa ei ole kyse vanhemman oikeuksista – vaan lasten ja nuorten oikeudesta kasvaa ja kehittyä rauhassa. Sexpon ja Setan kaltaiset järjestöt mainostavat poistavansa nuorten paineita ja ahdistusta. Itse asiassa ne juuri itse luovat niitä. Järjestöjen opetus muuttaa nuorelle iloisen ja luonnollisen seksuaalisuuden ahdistavaksi ja hämmentäväksi asiaksi. Saarnaamalla rajatonta seksuaalista vapautta ainoana oikeana käyttäytymismallina järjestöt painostavat nuoria kokemuksiin, joita he voivat katua koko loppuikänsä.
Tällaisten järjestöjen paikka ei ole luokkahuoneissa, opettamassa jopa alakouluikäisiä vanhempien selän takana. Vastuullinen opettaja ja kunta ei anna hämmentää lasten herkkää seksuaalista kehitystä koulun ulkopuolisten toimijoiden kautta.
- - -
Ps. Jätin tänään asiasta ministerille kirjallisen kysymyksen, joka löytyy täältä.
Mika Niikko on työskennellyt nuorten parissa lähes kaksikymmentä vuotta. Naimisissa ja neljä lasta. Kansanedustaja,ps ja Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44