Mitä tässä maassa oikein on tapahtumassa? Erityisesti liittyen valtakunnansyyttäjän kiinnostukseen Päivi Räsäsen Raamatun siteeraamista kohtaan. Koko maailma seuraa vierestä, kun yhdessä sananvapauden kärkimaista mielipiteen- ja uskonnonvapauden perustuksia murennetaan pala palalta. Räsänen on lainannut laillista, maailman painetuinta kirjaa ja ilmaissut oman näkemyksensä sen sisällöstä. Nyt virkavalta pitää sitä rikoksena. Tähänkö on tultu?
Perussuomalaiset eivät katso tätä kehitystä hyvällä. Vihapuhe -termiä käytetään mielivaltaisesti, epäjohdonmukaisesti ja horjuttaen kansalaisten turvallisuudentunnetta siitä, voivatko he kertoa mielipiteitään asioihin ilman viranomaisten puuttumista asiaan. Koska rikoslaista ei löydy termiä ”vihapuhe”, yleisimmin näissä tapauksissa puhutaan termistä ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”. Perussuomalaiset jätti eilen lakialoitteen kyseisen rikoslain pykälän muuttamisesta sellaiseksi, että se ei rajoita sananvapautta. Lakialoitteessa todetaan: ”Voimassa oleva säännös ei siten täsmällisyydeltään ole rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä tasolla. Liian väljänä se käytännössä johtaa eri vähemmistöryhmiä koskevan tiedon ja mielipiteiden ilmaisussa ennakko- ja itsesensuuriin.” Perussuomalaisten ehdotus rajaisi pykälän muotoon, jossa laittomaksi luokiteltaisiin viestit, joissa uhataan rikoksen tekemisellä tai yllytetään rikokseen. Tämän muutoksen myötä kansalaisten olisi mahdollista tietää yksiselitteisesti missä laittomuuden raja kulkee. Tällöin vältettäisiin se, että mistä tahansa väestöryhmästä tai vähemmistöstä ilmaistu mielipide, josta joku saattaa pahoittaa mielensä, altistaisi sakkoihin tai vankilatuomioon. Sellainen sensuuri ei kuulu vapaaseen demokraattiseen yhteiskuntaan.
Näin ollen onkin selvää, että vapauden kannattajat tukevat Räsästä siinä, kun hän seisoo rohkeasti sanojensa takana, eikä peräänny ilmiselvän vääryyden edessä.
Mika Niikko on työskennellyt nuorten parissa lähes kaksikymmentä vuotta. Naimisissa ja neljä lasta. Kansanedustaja,ps ja Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44