Blogi: Mika Niikko, su 01.10.2017 20:27

Äärinaivit päättäjät erityiskohteluineen

Suomesta on matkustanut Irakin ja Syyrian taistelualuille lähemmäs sata henkilöä.

Sisäministeriöltä odottaisi vahvaa reaktiota kansalaisten turvallisuuden eteen. Tekojen sijaan viime maaliskuussa julkaistiin 48-sivuisen pohdinta mahdollisista toimenpiteistä.

Julkaisu kiertää todellisia kysymyksiä kuin kissa kuumaa puuroa. Rikosvastuu jihadismista jää sivuun, kun ministeriö pohtii radikalisoitumisen purkamista erilaisin sosiaalipalveluin.

Muun muassa seuraavin sanoin: ”Taistelualueelta palaavan yhteiskuntaan integroitumisen kannalta on keskeistä saada hänen elämäänsä liittyvät perusasiat, kuten asunto ja toimeentulo, kuntoon. Tämä edesauttaa uuden sosiaalisen verkoston ja elämänpiirin syntymistä. Jos käytännön asiat eivät ole kunnossa ja aiheuttavat jatkuvaa huolta, on hyvin vaikeaa onnistua väkivaltaisen aatemaailman purkamisessa.”

Tässä ei siis puhuta taistelualuilta mahdollisesti pakenevista turvapaikanhakijoista vaan henkilöistä, jotka ovat asuneet Suomessa ja tieten tahtoen matkustaneet (takaisin) äärimmäisen vaarallisille taistelualueille ja sitten haluavat palata Suomeen.

Ei ole kaukaa haettua, että suurin osa näistä matkustajista on lähtenyt joko osallistuakseen jihadistisiin taisteluihin tai tukeakseen niihin osallistuvia.

Vantaan kaupunginjohtaja kannatti sisäministeriölle antamassaan lausunnossa ”erityispalveluita tai -kohtelua” taistelualuilta palaaville ja viittasi muun muassa asunnon ja toimeentulon tarpeeseen.

Tästä nousi luonnollisesti kohu.

Sisäministeriön reaktiota odotamme edelleen.

Vantaa säikähti. Perhepalvelujen johtaja Anna Cantell-Forsbom, jonka kynästä lausunto todennäköisesti valmistui, kielsi jyrkästi eriarvoisten palveluiden olemassaolon ja kumosi kritiikkini aiheettomana.   

Virkavastuulla oleva virkamies huomattuaan vastustuksen suuruuden syytti minua (ja toimittajaa) väärinymmärryksestä. Siitäkin huolimatta, vaikka aikaisemmin itse oli vahvistanut Iltasanomille mitä lausunnossa haettiin.

”Ajattelen niin, että jos yhteiskuntaan integroituminen on parhaita suojamekanismeja radikalisoitumista vastaan, asunto, työpaikka ja opiskelu ovat keskeisiä, Cantell-Forsbom kertoo”

Lisäksi perhepalvelujohtajan yrittäessä kumota kritiikkini puhuu turvapaikanhakijoista vaikka kyseessä oli koko ajan taistelualueilta palaavat. 

Pyysin nähtäväksi lausuntoa edeltävät työasiakirjat. Vantaan virkamiesten välisestä kirjeenvaihdosta selviää, mistä ministeriölle annetun lausunnon periaatteet nousivat. Päättelyni siitä, että taistelualuilta palaavien haluttaisiin antaa erityispalveluja ja oikeus ohittaa asuntojonoissa, ei siten ollut väärä.

Anna Cantell-Forsbom (Vihreät) laski väärin luullessaan esityksen menevän lävitse. Kaupungilta olisi ollut rehellisempää muuttaa vastustusta saanut esitys ja tunnustaa virhe, eikä etsi syntipukkia ulkopuolelta.

Kysymys kuuluukin; onko oikein, että virkavastuu on vain painomustetta paperilla? Saako vaaleissa valituille luottamushenkilöille puhua mitä sylki suuhun tuo sekä tarpeen tullen asettaa heidän uskottavuutensa kyseenalaiseksi myös mediassa?  

Ratkaisevia ovat kuitenkin hallituksen toimet. Paljon vaarallisempaa kuin etuilu asuntojonossa ja sosiaalipalveluissa on viranomaisten naiivi lähestyminen koko asiaan. Tukimallien näpertelyn sijaan tarvitaan lakimuutoksia, jotta vierastaistelijoiden paluu Suomeen voidaan estää.

Taistelualuilta Suomeen palanneita on tähän mennessä parikymmentä. Silti yhtäkään vierastaistelijaa ei ole tuomittu. Palaajat – kaiken sotakokemuksensa kanssa – kulkevat vapaina.

Monet muut EU-maat ovat reagoineet tarpeeseen lakeja muuttamalla. Terrorismirikosten tunnusmerkistöjä on laajennettu. Taisteluihin matkustavien kansalaisoikeuksia, oleskelulupia ja passeja pystytään epäämään.

Vantaan lausunnossa oli hyvääkin. Vantaa toivoi lausunnossaan lakimuutoksia, jotta vaarallisten henkilöiden palaaminen voitaisiin estää. Juuri tätä tulee asukkaidensa turvallisuudesta huolehtivan kunnan vaatia ja vastuullisen hallituksen toteuttaa. 

Tuhoamisvimmainen jihadismi ja suomalainen sinisilmäisyys ovat huono yhdistelmä. On aika ymmärtää, että ihminen ei ole julkisilla palveluilla ohjailtava robotti. Hän voi valita pahuuden saamistaan palveluistaan huolimatta ja vaarantaa sivullisten turvallisuuden myös Suomessa. Äärimmäinen naiivius on hengenvaarallista.

Mika Niikko su 01.10. 20:27

Mika Niikko

Mika Niikko on työskennellyt nuorten parissa lähes kaksikymmentä vuotta. Naimisissa ja neljä lasta. Kansanedustaja,ps ja Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen.

tuoreimmat

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09. 23:07

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01. 22:20

Mielipide tai vihainen puhe ei ole rikos!

ma 11.11. 22:02

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07. 21:55

Kuka pelastaa hädässä olevan suomalaisen ulkomailla?

ma 01.07. 23:12

Hallitusohjelma, Seta ja lapset

ke 26.06. 00:10

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05. 22:52

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04. 23:11

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01. 22:12

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07. 00:54

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10.2024 13:57

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44