Ulkomailla matkustavaa suomalaisia joutuu pulaan noin kaksisataa joka vuosi. Suurlähetystöt pyrkivät parhaansa mukaan auttamaa hädässä olevia. Käytännössä heitä autetaan saamaan esimerkiksi taloudellista apua läheistensä kautta. Lähetystöt eivät voi pääsääntöisesti osallistua autettavan kustannuksiin. Lähinnä ne voivat lainata rahaa paluulentoa varten.
Yhden pulaan joutuneen suomalaisen tarina ansaitsee huomiota. Miikka Mustonen sai reilu kuukausi sitten Thaimaassa kaksi skorpionin pistoa jalkaansa ja hakeutui sairaalahoitoon. Matkavakuutus ei ilmeisesti ollut kunnossa. Nyt hän on kuukauden päivät ollut hoidossa paikassa, jossa terveydentila on jatkuvasti vain heikentynyt. Tilanne on nyt niin vakava, että omaiset pelkäävät Miikkan menehtyvän, ellei hän pian saa tarvitsemaansa hoitoa.
Yksikään laajempaa hoitoa tarjoava sairaala ei suostu ottamaan Miikkaa vastaan ilman suurta summaa käteistä. Jokaisen ihmisen elämä päättyy joskus, mutta on eri asia, jos kuolema seuraa hoidon puutteesta.
Hallituksen arvot puntarissa
Samaan aikaan kun Miikka taistelee hengestään, hallitus etsii keinoja hakea ISIS-leirillä olevia lapsia Suomeen. Suomella ei ole valtuuksia toimia Syyrian Al-Holin pakolaisleirillä. Jos pääministeri Rinne ja ulkoministeri Haavisto aikovat haetuttaa reilut 30 lasta Syyriasta, he tarvitsevat siihen äitien suostumuksen. Jos suostumusta ei saa, lasten mukana tulevat myös äidit, jos lapset Suomeen halutaan.
Suomi-niminen valtio on siis valmis käyttämään valtavasti resursseja järjestääkseen ISIS-kalifaattia rakentamaan lähteneiden ja sitä loppuun asti palvelleiden perheiden palautusoperaation Suomeen. Samaan aikaan varaton kahden lapsen isä taistelee hengestään, koska ei ole saanut taloudellista tukea välttämättömiin terveysmenoihin.
Hallitus, Amnestyn kaltaiset järjestöt ja monituiset asiantuntijat ovat astuneet esiin puolustamaan ISIS-naisten ihmisoikeuksia. Samaa aktiivisuutta nähtiin, kun vaadittiin verovaroin kustannettuja täysiä terveyspalveluita laittomasti maassa oleville tuhansille ulkomaalaisille.
Missä nämä ihmisoikeusaktivistit ovat silloin, kun samaa tarmoa tarvittaisiin puolustamaan tavallisia suomalaisia heidän hädässään?
Suurlähetystöjen apu pelastaa ihmishenkiä
Kriisitilanteissa suurlähetystöjen tulee varmistaa välittömästi Suomen kansalaisten ihmisarvoinen kohtelu, terveydenhuolto ja oikeusapu. Tämä on keskeinen periaate lähetystöjen toiminnassa.
Suomen suurlähetystöjen toimintaa tulee kehittää. Kenenkään hengen pelastaminen ulkomailla ei saa olla rahasta tai toimivaltuuksista kiinni. Tarvittaessa suurlähetystöjen rahoitusta on lisättävä ja konsulipalvelulakia muutettava. Muutos tulee aloittaa välittömästi, ja aloitetaan se Miikka Mustosen henki pelastamalla.
Ps. Miikan omaiset keräävät rahallista tukea sairaalamaksua varten. Rahankeräyslupa on voimassa Kaakkois-Suomen alueella. Oheisen linkin kautta lisätietoa.
Mika Niikko on työskennellyt nuorten parissa lähes kaksikymmentä vuotta. Naimisissa ja neljä lasta. Kansanedustaja,ps ja Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44