Blogi: Vieraskynä , su 26.11.2023 21:40

Avoin kirje Suomen medialle

(25.11.2023)

Minua hävettää olla suomalainen. Teidän takianne. Suomen median. Minua hävettää Suomen puolesta kaatuneiden ja vielä elossa olevien sotaveteraanien puolesta teidän veltto moraalinen selkärankanne. He taistelivat kaikkien niiden arvojen puolesta, jotka te liberalistisen pseudo-demokratian nimissä olette olleet valmiit murentamaan. Te kemuilette Suomen kivijalkana olleiden arvojen ruumiinvalvojaisissa kuin Sanna Marin bilejenginsä kanssa. Jos se oli pääministeri-insituution rienaamista, te olette polkeneet lokaan kaiken arvokkaan, hyvän ja inhimillisen. Musta on käännetty valkoiseksi ja valkoinen mustaksi. Tämän taikatempun myötä länsimaiden perustana olleille arvoille on annettu ”arvokonservatismin” ja ”äärioikeistolaisuuden” pilkkaleimat.   

Teidän rakenteellinen asennemuokkaus ja ovela narratiivi, rivien välissä luikerteleva piiloviestintä nostaa pahoinvoinnin. Annan ylen Ylen häpeämättömän ideologissävytteisestä ulosannista. MTV:n, Iltalehden ja Ilta-Sanomien tuubeja en halua enää kaivella, edes tuulisella säällä ja etäältä. Ne aiheuttavat järisyttävän kokovartaloshokin.

Helsingin Sanomat on myynyt sielunsa paholaiselle ja valinnut terroristijärjestö Hamasin ja muut palestiinalais”viranomaiset”, jopa terrorismia sponsoroivan Qatarin perustaman Al Jazeera –uutistoimiston luotettavimmaksi lähteikseen Gazan sodasta puhuttaessa. Kutsunkin lehteänne tästä eteenpäin Hamasin Sanomiksi. Ehkä teitäkin helpottaisi tulla tässä asiassa kaapista ulos.

Sanomalehtenne sivut ovat veren tahrimat, ja sivunne haisevat enemmän kuin kaikki teille paperia suoltavat tehtaat yhteensä. Te murhaatte sanoillanne ja ylpeilette sillä kantamalla paatuneissa rintapielissänne Vastuullista journalismia –merkkiä.

  

”Vastuullista” ”journalismia”

Merkki lupaa että Julkisen sanan neuvoston laatimat Journalistin ohjeet ohjaavat toimintaanne. Merkki lupaa, että media korjaa virheensä asianmukaisesti. Merkki lupaa, että pohjimmiltaan Journalistin ohjeet ovat minun ja lähimmäiseni oikeuksia. Merkki lupaa, että saan totuudenmukaista tietoa siitä, mitä maailmassa tapahtuu (Lähde: vastuullistajournalismia.fi). 

Te piiloudutte merkin taakse kuin korruptoitunut poliisi 1920-luvun Chicagossa. Auktoriteettiuskovainen Suomen kansa haluaa uskoa teitä, ja sinisilmäisyytensä takia se alistaa itsensä rakenteelliselle piilovaikuttamisellenne. Onneksi olkoon, selkään taputuksen paikka. Mutta kaikki nuo vastuullisuuden korulauseet ovat ammuttavissa alas kohdallanne.

 

Rikoksen tunnusmerkistön kanssa leikkimistä

Suomen media. Rakenteellinen asennevaikuttamisenne ja piilonarratiivinne lähentelee rikoksen tunnusmerkistön täyttymistä. Se lähentelee etnisen ryhmän, koko kansan systemaattista vainoamista. Te osaltanne olette edistämässä juutalaisvihaa ja antisemitismiä tässä maassa.

Kun, ja uskallan sanoa kun enkä jos, ensimmäinen juutalainen tässä maassa piestään (tai jotain vielä pahempaa) nyt käynnissä olevan Hamasin vastaisen sodan takia, te saatte ylpeinä taputella toisianne selkään. Well done. Hienosti tehty, agenda rullaa radallaan. Tapu tapu.

Mietin pitkään onko toiminnassanne kyse journalistisesta ja/tai älyllisestä laiskuudesta, poliittis-ideologisista pohjavirtauksista vai itseriittoisuudesta. Mutta sitten taas muistin ettei mikään näistä sulje toisiaan pois. Toimin itsekin vuosikausia toimittajana ja olen kokenut tämän kaiken sisältä päin. 

 

Akatemiat ideologioiden hautomoina

Itsekin aikanaan syyllistyin toimittajan ammattitautiin eli itseriittoisuuteen ja oman agendan ajamiseen. Agenda voi olla joko henkilökohtainen, poliittinen, ideologinen tai tunteiden motivoima. Te ette voi väistää tätä tosiasiaa millään. Pystytte kyllä näkemään tämän, vaikka useimmat teistä ovatkin käyneet yliopistoja. Niin. Humanistis-filosofis-vasemmistolainen aivopesu akateemisissa opinahjoissa tuottaa itseriittoisia toimittajia, jotka muokkaavat maailman tapaa ajatella asioita. Siellä yliopistomaailmassa ne todelliset yhteiskunnalliset taistelut käydään. Siellä määritellään mihin suuntaan yhteiskunnat muokkautuvat. Sieltä ihmiset hiipivät yhteiskunnan avainpaikoille. 

Siksi, juuri siksi akatemian kehtoihin ajetaan voimalla gender-ideologioita, LGBT-ajattelua, vahvaa sekulaarisuutta, vihervasemmistolaisuutta ja antisemitismiä.

Uuden sukupolven toimittajat. Te ette ole toimittajia minun silmissäni. Te olette agendojen ajajia. Te ette ole raportoijia, te olette johdattelijoita ja manipulaattoreita. Te olette intressienne ja agendojenne ajamina päässeet vaikuttajan paikalle. Paikalle jossa vielä takavuosikymmeninä oli vähintäänkin alitajuinen ymmärrys ja kunnioitus inhimillisiä perusarvoja kohtaan. Lapsellekin opetettiin aikanaan että terveet rajat ovat rakkautta. 

Sitä mukaan kuin noita rajoja on rikottu, teidän agendojenne ajamina, on pahoinvointi maassamme lisääntynyt. Masennus, itsemurhat, rajaton seksuaalisuus & rajaton tyhjyys, ydinperheen hajottaminen, identiteetit, mielenterveysongelmat. Valitkaa suosikkinne. Länsimaat ovat sairas nilkuttava mies. Liberalismi ja rajojen murtaminen mursi terveen ihmisen. Rikotut lasikatot osoittautuivatkin turvakatoiksi.

Ja nyt teidän pitää oppia ottamaan kritiikkiä vastaan. Hups. Etenkin ylen sankiassa Ylessä, joka käyttää propagandaansa minun, meidän kaikkien verovaroja. En hyväksy toimintaanne.

Minä en ole yksin ajatteluni kanssa. Meitä näin ajattelevia on iso määrä. 

Hävetkää. Hävetkää Suomen päätoimittajat, uutispäälliköt, toimitussihteerit ja toimittajat. Eikö teitä hävetä katsoa peiliin aamulla? Pitäisi.

 

Israel-uutisoinnista ja sen valheellisuudesta

Natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels lausui aikanaan jotenkin näin: ”Kun valhetta toistaa riittävän usein, muuttuu se ennen pitkään todeksi.” 

Näin kävi Israel-uutisoinnille. Arabit ovat olleet sinnikkäitä ja johdonmukaisia narratiivissaan. Heillä on vahva edustus YK:ssa ja kansainvälisessä rikostuomioistuimessa (ICC). YK:lla oli jo olemassa järjestö pakolaisille (UNHCR), mutta poliittis-ideologisista syistä palestiinalaiset saivat vielä ihan omansa (UNRWA). Herää kysymys, miksi vain palestiinalaiset saivat eikä ne sadat muut etnisyydet ympäri maailmaa.

Todellisuudessa UNRWA ei toimi YK:n normaalien toimintamallien mukaan. Se on muslimiarabityöntekijöistä koostuva järjestö, jonka kautta kulkeva materiaali ja rahoitus ovat valuneet vuosikausia terroristijärjestö Hamasille. UNRWA:n työntekijät antavat agendansa mukaiset lausuntonsa YK:lle, ja tämä kuva välitetään totuutena maailmalle. Hamas puolestaan on avoimesti ilmoittanut että sen missiona on tuhota Israelin valtio ja tappaa juutalaiset. Se lukee myös sen perustuskirjassa. Silti sitä käsitellään kuin rationaalista poliittista toimijaa, ja se on suomalaisessa mediassa täysin hyväksytty lähde. Israelin viranomaiset eivät saa Suomen medioissa lähellekään samaa statusta. 

Länsimaiden hegemoniaa murtavat Kiina, Venäjä, Pohjois-Korea ja Iran ovat auliisti Hamasin ja Hizbollahin kaltaisten terroristijärjestöjen puolella, koska ne ovat niille ”hyödyllisiä idiootteja”, joilla käydä näännytyssotaa länttä ja Lähi-idän ainoaa demokratiaa Israelia vastaan.

Mikäli YLE, Helsingin Sanomat ja kumppanit päättävät haastatella israelilaisia, ne hakevat ainoastaan vasemmistolaisia ja opposition väkeä tukemaan agendaansa. 

Israel-uutisoinnille on ollut jo vuosikymmeniä oma rakenteellinen narratiivinsa, ja siihen käytettävät lähteet ovat poikkeuksetta arabilähteitä sekä vasemmistolaisia ja filosofeja, joiden maailmankuvaan judeo-kristillinen maailmankatsomus on kuin raipalla huitaisu naamaan pakkasella. Jotta asian juurisyihin pääsee kiinni, pitää mennä kauaksi historiaan. Mutta jäädään nyt lähemmäksi, modernin Israelin valtion perustamiseen vuonna 1948.

Palestiinalaisista puhutaan homogeenisena kansana, jota on sorrettu Israelin valtion perustamisesta asti. Tosiallisesti mitään homogeenista palestiinalaiskansaa ei ole olemassakaan. Se on eri arabikansallisuuksista ja heimoista koostuva ihmisryhmä, joita arabimaat ovat aina käyttäneet poliittis-ideologisena vipuvartena ja aseena Israelin valtiota ja länttä vastaan. Kun Israel perustettiin, myös arabeille/palestiinalaisiksi kutsutuille tarjottiin omaa valtiota, mutta arabimaat kieltäytyivät siitä. Sinänsä mielenkiintoinen seikka on, että muinainen Rooman valtakunta nimesi Israelin alueen aikanaan Palestiinaksi Israelin arkkivihollisten filistealaisten mukaan, mutta nimi annettiin nimenomaan juutalaisille heidän kiusaksi. Nyt samalla nimellä ajetaan Palestiina-nimistä valtiota, mutta eri etnisyyksille.

Kun Israel itsenäistyi, jaettiin samoihin aikoihin alkuperäinen koko "palestiina" kolmeen muslimimaahan ja Israeliin. Muslimeille jaettiin Libanon, Syyria ja Jordania, 96 prosenttia kyseisestä maa-alasta. Neljä prosenttia jäi Israelille. Nykyinen Israelin valtio on kooltaan hieman isompi kuin entinen Uudenmaan lääni. Sitäkin sopii miettiä, kun katsoo ympärillä olevien arabimaiden valtavaa kokoa.

Länsirannan asukkaista suurin osa on Jordanian sinne siirtämiä sen miehittäessä aluetta vuoteen 1967 asti.

 

Suomen media ”unohti” saatanalliset murhat

Suomen media unohti nopeasti 7. lokakuuta 2023 teurastetut israelilaislapset, uunissa paistetut vauvat, elävien silmäkuopista kaivetut silmät, elävältä poltetut naiset, raskaina olevien naisten auki leikatut vatsat ja veitsillä leikatut rinnat, raiskaukset ennen brutaalia murhaa, kokonaisten perheiden teurastamiset. 

7. lokakuuta 2023 juutalaisia tapettiin enemmän yhden päivän aikana kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan ja holokaustin. 

Silti 7. lokakuuta oli Suomen medialle vain pakollisen raportoinnin paikka, joka oli helpottavaa unohtaa sen varjolla että Israel aloitti Gazan maaoperaation Hamasin tuhoamiseksi.

YLE ja Helsingin Sanomat pääsivät 7. lokakuun jälkeen nopeasti takaisin omalle passiivis-aggressiiviselle linjalleen. MTV, Iltalehti ja Ilta-Sanomat ovat sentään rehellisen suoraan aggressiivisia. Mutta vähät välitetään siitä tosiasiasta, että Israel ei tahallaan surmaa palestiinalaissiviilejä. Se, että Hamas ja palestiinalainen Islamilainen Jihad (PIJ) pitävät kansaa ihmiskilpenään, ja estävät näitä poistumasta tulen ja pommituksen alta, on fakta joka lähes poikkeuksetta jätetään pois median narratiivista. Ja se toimii Hamasin ja palestiinalaisasian hyväksi, joka kerta.

Kansainväliset sotalait toteavat, että kohde muuttuu oikeutetuksi maaliksi jos/vaikka siihen olisi koottu siviilejä ihmiskilveksi. Toisin sanoen, sotarikokseen syyllistyy ihmiskilpien käyttäjä, ei pommittaja. Israel kerta kerran jälkeen varoittaa ennen aikomiaan iskuja kohteessa olevia siviilejä. Israel kehoittaa heitä poistumaan. Heitä on lähes poikkeuksetta kohteissa, koska Hamas on asemoitunut sotakalustoineen siviiliväestön keskuuteen. Samoin toimii Hizbollah Libanonissa. Sota on julmaa, mutta näin se on. Ja sodissa tapahtuu aina tragedioita, puolin ja toisin.

Mikä toinen maa maailmassa toimii operaatioissaan tai sodissaan tällä tavalla? Toimiko esimerkiksi Venäjä näin pommittaessaan siviilisairaaloita Syyriassa? Silti, kun luonnonkatastrofeja tms. tapahtuu arabimaissa, Israel on ensimmäisenä lähettämässä pelastusryhmän tai terveysviranomaisia paikan päälle. Se on se hiljainen auttaja, joka ilmaantuu aina paikalle.

Israelin kansan ja valtion kollektiiviseen toimintaan kuuluu elämän pyhyyden suojeleminen ja vaaliminen. 

Israel on kaikessa kuin ne ensimmäiset mustaihoiset, joille tie aukesi akateemiseen opiskeluun, tai ensimmäiset pioneerinaiset, jotka ryhtyivät luomaan uraa työelämässä tai politiikassa. Heidän täytyi aina ylittää itsensä, olla lähes täydellisiä kaikessa kelvatakseen. Eikä sekään riittänyt. Muu maailma iski ja löi jokaisesta epäonnistumisesta tai puutteellisesta suorituksesta. Kansainvälinen yhteisö ja arabimaailma ovat Israelin tapauksessa tuo ”muu maailma”. Antisemitismi on syvään juurtuneena ihmiskunnan sisuksiin. Historia todistaa tämän kerta kerran jälkeen. Siitä on tullut tapa, tottumus.

 

Sukupolvien mittainen juutalaisviha on todellisuutta

Gazan turva-aidat eivät ole ”rasismia” tai ”rotuerottelua”, niin kuin narratiivi kuuluu. Ne ovat Israelin kansan suojelemiseksi. Palestiinalaisten keskuudessa on jo sukupolvien ajan opetettu lapsia vihaamaan juutalaisia, ja koulujen opetussuunnitelma on laadittu ruokkimaan tätä vihaa. Opetussuunnitelma, jota Suomen hallitus on demarien ja vasemmiston johdolla takavuosina rahoittanut. 

Aivopesu on ollut niin tehokasta, että valtaosa palestiinalaisista on vihannut Israelia ja juutalaisia jo sukupolvien ajan. Se on kantanut hedelmää kuolemaa kylvävänä terrorismina ja väkivaltana. Siksi aidat. 

Palestiinalaisten keskinäinen taistelu ja rakenteellinen korruptio ovat aiheuttaneet sen, että vuosien mittaan Gazaan ja Länsirannalle kaadetut miljardit dollarit eivät näy siviili-infrastruktuurissa, hyvinvoinnissa ja elintasossa millään tavalla. Rahat ovat pääosin ohjautuneet terroristien omiin intresseihin ja heidän johtajiensa hulppeisiin elämäntapoihin. Valtaosa rahoista on mennyt satojen kilometrien tunneliverkostoihin, asevarastoihin, militanttien leireihin, komentokeskuksiin sekä terroristien omaisille maksettaviin marttyyrirahoihin. Kun töitä ei ole, on helppo ostaa terroristiainesta.

Tosin useat tuhannet maltilliset palestiinalaiset ovat käyneet Israelissa töissä vuosikausia. He ovat elättäneet Gazassa olevat perheensä, ja he ovat Gazan väestön tosiallinen elämänlanka. Hamasin teurastuskampanja katkaisi tämänkin langan 7. lokakuuta.

 

TÄRPPEJÄ MEDIAN RAKENTEELLISESTA TOIMINNASTA ISRAELIA VASTAAN:

- Tyypillinen esimerkki median aiheuttamasta (tahallisesta?) vahingosta: mtvuutiset.fi uutisoi 24.11. otsikolla ”Israel luvannut vapauttaa panttivankeja iltapäivällä”. Täysin järjetön otsikko, joka sai aikaan valtavaa tuhoa ja vääristyneitä mielikuvia.  MTV muutti myöhemmin vähin äänin MTV seuraa sotaa –osionsa otsikkoa, mutta jätti edellä mainitun otsikon edelleen voimaan juttuvirtaansa. Se siitä vastuullisesta journalismista. Se on tahallista vaikuttamista.

Ensinnäkään Israelilla ei ole mitään panttivankeja. Sen vankiloissa on terroristeja ja rikollisia. Ja näitä se vapauttaa joka kerta, vieläpä aina monin verroin enemmän yhtä vapautettua israelilaista kohtaan. Ja saa samat tyypit vastaansa uudelleen.

Esimerkki (yksi monista): Israelilainen sotilas Gilad Shalit oli Hamasin panttivankina vuodesta 2006 vuoteen 2011. Hänet vapautettiin lopulta yli tuhatta palestiinalaisvankia vastaan. 

- ”Länsirannalla on kuollut tänä vuonna noin 400 arabia”. Kyllä, suurin osa heidän keskinäisissä taisteluissaan, toiseksi suurin ryhmä on menehtynyt hyökätessään aseellisesti poliisia ja armeijaa vastaan, loput yksittäistapauksia. Lähes kaikki kuolee ase kädessä hyökättyään poliisia tai armeijaa vastaan. He eivät siis ole "siviilejä" vaikka farkut jalassa ampuvatkin. 

- ”Gazassa kuolee siviilejä”. Kyllä, Hamas käyttää todistetusti lapsia ja perheitä ihmiskilpinä

- ”Israel on pommittanut Gazan kouluja”. Kyllä, jokaista koulua, jonka pihasta on ammuttu raketteja.

- ”Gazassa on vaaleilla valittu hallinto (Hamas)”. Kyllä, vuonna 2007 vallan saanut Hamas tappoi kilpailevan puolueen johtajat. Sen jälkeen vaaleja ei ole ollut. Sama tilanne Länsirannan palestiinalaisilla.  Israel on ainoa vapaa demokratia Lähi-Idässä, mutta media kohtelee sitä kuin Pohjois-Koreaa.

- ”Gazassa ei ole pommisuojia”. Totta, kaikki suojat ovat Hamasin hyökkäystunneleita. Siviileille Hamas ei tee suojia.

- YLE ei näytä julkaisevan kuvia rakettien laukaisualustoista, jotka Israel on julkaissut. Niitä on löytynyt mm. lasten huvipuistosta, uima-altaalta ja hautausmaalta Gazan kaupungissa. Sairaalasta hyökkäävistä ja ampuvista Hamasin terroristeista on myös julkaistu videoita.

- Huolimatta Suomen median uutisoinnista: todellisuudessa Rafatin rajanylityspaikkaa on pitänyt suljettuna Hamas, ei Egypti eikä Israel. Hamas ei tahdo laskea edes ulkomaalaisia maasta pois vaan pitää heitäkin panttivankeina.

- Hamas levittää  videoita Gazasta, joissa kannetaan lapsen käärittyä ruumista kadulle, mutta hetken kuluttua "ruumis" nousee ylös kävelemään. Hamasin normaali menettely aiemmissa yhteenotoissa.  Some-videoilla on nähty myös saman miehen esittävän milloin journalistia, milloin ruumista, milloin hautajaissaatossa surevaa. ”Mielenkiintoinen” yksityiskohta on, että Suomen media toistaa koko ajan Hamasin videoita ja kuvia Gazasta. Niissä ei koskaan näy taistelijoita, vain "siviilejä."

- Nenäpäivän kohdetta ei aiemmin kerrottu julkisuudessa. Nyt YLE:n Aamu-TV on paljastanut avoimesti valheiden kera, että Nenäpäivän tuotolla tuetaan palestiinalaisia. Varojen lopullisesta käytöstä ei ole mitään varmuutta. 

- Normaalioloissa Israel toimittaa tavaraa Gazaan yli 400 rekkaa päivässä. Normaalioloissa Israel antaa suurimman osan vedestä ja sähköstä Gazaan. Ilman tätä Gazassa ei olisi koskaan vettä eikä sähköä koska Hamas ei välitä yhteiskunnan rakenteista. Siksi Gaza alkoi myös vuosien mittaan muistuttamaan yhä enemmän kaatopaikkaa. Sieltä maailmalle lähtevät kuvat palvelevat Hamasin etuja. Samoin puhuttaessa "saarrosta" on hyvä tietää, että Israel toimittaa 150 tuhatta rekkakuormallista tavaraa Gazaan vuosittain. Vain aseet ja räjähteet otetaan kuormista pois. Israel poistui Gazasta kokonaan vuonna 2005 mutta edelleen siitä puhutaan miehittäjänä. 

- Jopa Israelin suurlähettiläs suivaantui Suomen päämedioille kielenkäytöstä. Haastateltaviksi pyydetään vain henkilöitä, jotka eivät suostu sanomaan terroristia terroristiksi. Suomi, kuten myös EU ja muut länsimaat ovat luokitelleet Hamasin terroristijärjestöksi. Silti Suomen päämediat katsovat oikeutetuksi käyttää Hamasia uutisoinnin lähteenä.

 

Tässä vain pieni osa kaikesta. Ja nyt ei edes puhuta Venäjän pogromeista, natseista (historiallisista ja nykyisistä), Israelin talouden vastaisesta maailmanlaajuisesta boikotointikampanjasta (BDS), Muslimiveljeskunnasta, Hizbollahista, Jemenin hutheista, Irakissa vaikuttavasta Kansan Mobilisointijoukoista, Syyrian al-Assadin hallinnosta ja kaiken tämän mustekalan päänä operoivasta Iranista, joka kaikessa hiljaisuudessa kehittelee ydinasetta Israelin pään menoksi. Iranin ajatollahin hallinto julistaa Hamasin tavoin julkisesti Israelin täydellistä tuhoamista.

 

Summa summarum

Suomen median edustajat. Te olette toiminnallanne olleet osaltanne edistämässä antisemitismiä ja saatanallista vihaa. Teidän itseriittoisuutenne takia ihmishenkiä on todellisessa vaarassa. Osaatte kyllä väistää tämänkin kirjoituksen ja paatuneiden omantuntojenne edessä selittää mustan valkoiseksi, mutta totuus ei pala tulessakaan. Te olette osaltanne olleet murentamassa länsimaista ”arvokonservatismia” niin kuin te sen sanotte, mutta jos todella tuntisitte Raamatun ja lukisitte sitä avoimin mielin, näkisitte että nuo arvot ovat rakkauden ja totuuden sitomat. Vain armo ja totuus, täydellinen rakkaus, jonka Raamattu ilmoittaa, pitää yhteiskuntamme vakaina ja tasapainoisina.

Suomen median edustajat. Minun puolestani saatte uskoa vaikka saviseen saunatonttuun. Se on teidän oikeutenne, tämä on (yhä) vapaa demokratia. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että vielä tulee aika jolloin tekin seisotte Kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Hän on sama Jumala, jota Raamattu kutsuu myös Israelin Jumalaksi. Silloin tekin teette Hänen edessään tiliä kaikista sanoistanne ja teoistanne. Miten te olette kohdelleet Hänen silmäteräänsä Israelia ja Hänen omaisuuskansaa?

 

”Ja minä siunaan niitä jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat.”

1.Moos. 12:3

 

Markus Nurmesniemi, Varkaus

 

 

Vieraskynä su 26.11. 21:40

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

Ihmelääke ivermektiini, eli kuinka THL:n ohjeet tekivät minusta salaliitto-teoreetikon

su 07.11. 21:44

Uusi Suomi sensuroi jälleen: dosentti Malisen ja kirurgian erikoislääkäri Elomaan kirjoitus katosi

ke 27.10. 17:24

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06.2023 16:58

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02.2024 11:36

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44