Blogi: Vieraskynä , to 16.12.2021 00:39

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

Tämä artikkeli on tällaisena aikana kansallisaarre ja siksi kopioitu varmuuden vuoksi talteen myös Oikean Median sivuille. Alkuperäinen Markku Laatikaisen kirjoitus löytyy vapaasana.org sivuilta. 

PÄIVITETTY 14.12.2021

Tällä kirjoituksella vastaan tieteeseen ja viranomaistietoon tukevasti nojaten kysyjille miksi en ole toistaiseksi ottamassa koronarokotetta. Tämä ei ole suositus kellekään muulle ottaa tai olla ottamatta rokotetta. En ole asiantuntija, vaan maallikko, joka on kerännyt mahdollisimman tukevan tietopaketin etupäässä itselleen käyttöön aiheesta. Tiedon lisääntyessä kantani voi myös muuttua, mutta tällä hetkellä oma riskiarvioni on rokotteiden suhteen pakkasen puolella. Kirjoitus on toki vapaasti käytettävissä myös itsellesi samaan tarkoitukseen, joten jos joku sinulta otsikon kysymyksen kysyy ja näet tässä artikkelissa esitetyt lähteet ja tiedot hyödyllisiksi, niin voit linkata hänelle vaikka tämän sivun vastaukseksi. Samoin tästä kirjoituksesta voi olla apua, jos haluat tukevasti tieteeseen nojaten perustella miksi lapsesi ei kannata välttämättä tämän hetken tiedolla rokotetta ottaa. En vastaa lähteiden oikeellisuuksista, vaikkakin olen ne yrittänyt parhaan kykyni mukaan varmistaa. Jos kirjoituksessa on jotain puutteita, niin palaute on tervetullutta ja haluankin kutsua erityisesti lääkärit ja terveydenhuollon organisaatioiden edustajat osoittamaan mahdollisia virheitä artikkelistani. En nimittäin missään nimessä halua virheellistä tietoa olla jakamassa. Päivitän muutenkin tätä artikkelia uutta tietoa löytäessäni. Artikkelin muokkaaminen uuden ja paremman tiedon myötä on myös järkevää, koska koronapandemian edetessä tietoa on tullut niin valtavasti lisää ja meidän viranomaisten linjaukset ja perusteet ovat vaihdelleet nopeaan tahtiin (maskikäytäntö, vaadittava laumasuoja % ja tarvittavien rokotteiden määrä). Itse asiassa viranomaisten jakaman tiedon helposti todennettavissa oleva valheellinen varmuus sekä yksipuolisuus on itselleni samalla yksi syy lisää alla listattujen seuraksi olla hosumatta asian suhteen.

  1. Rokotteiden suoja uusia variantteja vastaan on koko ajan heikompi
  2. Tauti on vaarattomampi kuin media meille kertoo
  3. Rokotteiden oikaistut hyväksyntäprosessit
  4. Fimealle raportoitu jo ennennäkemätön määrä vakavia rokotehaittoja
  5. Uusia erilaisia rokotehaittoja ilmaantuu kuukausittain
  6. Heikot rokotteet uusien varianttien taustalla ja ihmisen oman elimistön mahdollinen toiminta itseään vastaan (ADE)
  7. Tieteellisen kritiikin sensurointi ja osin valheelliseen tietoon perustuva rokotekampanjointi aiheuttaa tarpeetonta pelkoa ja epäluuloja viranomaisia sekä mediaa kohtaan
  8. Muitakin tieteellisesti tutkittuja hoitoja koronaan on olemassa

Moni on minulle kertonut perusteluksi miksi tässä artikkelissa esitetyt tiedot eivät yksinkertaisesti voi pitää paikkaansa:
a) Salaliitto on mahdoton, koska mukana pitäisi olla kaikki maailman lääkärit, mediat ja viranomaiset. Tämä on totta, mutta vain osin. Lääkärit ovat tyypillisesti kiireisiä, eikä tavallinen lääkäri ehdi useinkaan itsenäisesti seurata kaikkia julkaistuja tutkimuksia. Lääkärille tarpeellinen tieto kulkee nk. virallisia kanavia pitkin jossa alku-/päälähde on WHO ja muut terveydenhuollon kattojärjestöt ja järjestelmät. Lisäksi todettakoon, että mitään salaliittoa ei ole -ainakaan isossa kuvassa, vaan täysin julkisia taloudellisia tai poliittisia riippuvuuksia, joista voit lukea lisää tästä artikkelista ja muista vapaasana.org:n kirjoituksista. Lähes kaikki on julkista! Kuka tahansa voi tarkastaa tässä artikkelissa esitetyt asiat. Silti useimmat ihmiset uskovat mieluummin ”virallisen lobbauksen” kuin tieteellisen, helposti tarkastettavissa olevan totuuden ja jättävät vieläpä tärkeät kysymykset kysymättä.
b) tuhannet ja taas tuhannet lääkärit olisivat nousseet jo vastustamaan virallista viranomaisten ajamaa rokotuslinjaa. Tämäkin väite on kyllä isoilta osin totta. Yllättävän moni, joka on uskaltanut työpaikkansa ja maineensa riskeerata on nimittäin näin jo tehnytkin. Eri maissa on koordinoitu kansallisia lääkäreiden ja tutkijoiden julkituloja (Suomessa esim. Pelastetaan Suomen Lapset), mutta kansainvälisesti merkittävistä mainittakoon vaikkapa tämä julkilausuma, jonka on allekirjoittanut jo yli 15 000 maailman huippututkijaa ja lääkäriä: https://doctorsandscientistsdeclaration.org/

 

 

1) Rokotteiden suoja uusia variantteja vastaan on koko ajan heikompi

  1.  
  1. Tämän tuoreen Lancet-tiedelehdessä julkaistun artikkelin mukaan rokotettujen osuus tautitapauksista, sairaalahoidettavista ja kuolintapauksista kasvaa suhteessa nopeammin kuin esimerkiksi rokotekattavuus. Niin kutsuttu ’base rate fallacy’, eli rokottamattomien ja tuplarokotettujen vertailuryhmien kokoeroista syntyvä tilastoharha ei siis enää selitä trendiä. Rokotteiden hyödyt pandemian mahdollisena ratkaisukeinona näyttävät koko ajan heikommilta. https://www.thelancet.com/journals/lanepe/article/PIIS2666-7762(21)00258-1/fulltext?s=09#%20

    Tämän tuoreen Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan Delta-variantin myötä, vaikka olisi täysin rokotettu ja käyttäisi maskeja, voi saada tartunnan ja taudin oireettoman tai oireellisen muodon sekä tartuttaa tautia edelleen: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/labs/pmc/articles/PMC8323455/ Jo yksin tämä kyseenalaistaa pakkorokotusten ja rokotepassin perusteet. Tutkimusryhmässä mukana mm. THL:n Hanna Nohynek.

    Tämän tutkimuksen mukaan tuplarokotettu levittää 3 kk rokottautumisen jälkeen tautia eteenpäin yhtä tehokkaasti kuin rokottamaton: https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2021.09.28.21264260v2

    Tämän norjalaistutkimuksen perusteella puolestaan sairaalaan koronan vuoksi päätyneet rokotetut tai rokottamattomat kuolevat täysin yhtä todennäköisesti: https://dailysceptic.org/2021/11/14/norway-study-finds-zero-vaccine-effectiveness-against-death-for-covid-hospital-patients/

    Tässä puolestaan esitetään, että rokotetuilla ja rokottamattomilla olisi yhtä suuri viruskuorma limakalvoillaan, eli olisivat yhtä tartuttavia:
    https://www.ucdavis.edu/health/covid-19/news/viral-loads-similar-between-vaccinated-and-unvaccinated-people

    https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2021.09.28.21264262v1

    Sairastumista tai taudin edelleen levittämistä käytettävissämme olevat koronarokotteet eivät siis estä. Tässä vielä lisää aiheesta:
    https://lc.org/newsroom/details/110121-lancet-study-finds-covid-shots-do-not-prevent-transmission

    https://www.theguardian.com/world/2021/oct/28/covid-vaccinated-likely-unjabbed-infect-cohabiters-study-suggests
     

Toisaalta täytyy rehellisyyden nimissä todeta, että rokotteet myös toimivat ja olisi ainakin muutaman kuukauden ajan edellisestä rokotuksesta THL:n datan perusteella kohtuullisen tehokas keino suojata taudin vakavalta muodolta.

  1. Mikäli rokotusten tielle lähtee, on kolmannen, neljännen, jne. rokotuksen tarve nopeasti ilmeinen rapistuvan suojan vuoksi. Samalla myös rokotusten mahdolliset riskit lisääntyvät.

    Nämä ovat tämän hetken tieteellisen tutkimuksen hyväksyttyjä tosiasioita. Vaikka rokottamaton ottaa siis henkilökohtaisen riskin jättäessään rokotteen ottamatta, sairastunut rokottamaton ja rokotettu kantavat kuitenkin saman määrän virusta ja olisivat siten yhtä tartuttavia -vaikkakin on mahdollista, että rokotetuilla suuri virusmäärä on hengityselimissä ja limakalvoilla vähemmän aikaa:
    https://www.bmj.com/content/374/bmj.n2074
  2. Mikäli joitakin harvoja medioita on uskominen myös Suomessa sairaaloissa tuplarokotetutkin olisivat vieneet monin paikoin leijonan osan hoitokapasiteetista. Tietyissä medioissa rummutetaan kuitenkin edelleen vain rokottamattomien osuuksia. Toki edelleen täytyy muistaa, että rokotekattavuuskin on Suomessa korkea. Tässä kuitenkin muutama uutisointi aiheesta:

    https://yle.fi/uutiset/3-12186270?s=09


  3. Iltalehti:
  4.  

  5. HUS:n sairaalahoidettavissa tuplarokotettujen osuus noussut ja on nyt n. 50%:
  1. Kaaviosta trendi näkyy selkeämmin -rokotetehokkuuden, tai ehkäpä ennemminkin pian -tehottomuuden pelottava trendi:

    Rokotteet estävät siis vielä tämän hetken tutkimus- ja tilastotiedon mukaan kohtuullisen hyvin itse rokotettua muutaman kuukauden ajan taudin vakavalta muodolta, vaikka jo kolmannen rokotuskierroksensa suhteen yhdestä pisimmällä olevasta valtiosta, Israelista näyttäisi tulevan toisenlaistakin tietoa. https://dailysceptic.org/2021/09/22/vaccines-failing-against-serious-disease-data-from-israel-suggests/ Israel on itse asiassa ollut hätää kärsimässä koronatapaustensa kanssa. https://www.timesofisrael.com/health-ministry-chief-says-coronavirus-spread-reaching-record-heights/ Tällä videolla Israelin paikallinen uutislähetys kertaa kuinka yli 90% tartunnoista tulee nyt rokotetuille. Toki Israelin kansasta 70-80% on jo vähintään tuplarokotettuja.
  2.  

  1. Maailman yhdessä koronarokotetuimmassa valtiossa ilmoitettiin myös jo, että heidän paikallinen koronapassinsa ei ole enää voimassa 6 kk kolmannesta (!) rokotuksesta. Tarvittaneen siis vähintään neljäs tehostepiikki, koska kolmannen jälkeenkin koronaan edelleen sairastutaan: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008187597.html Tämä alkaa kuulostamaan jo kierteeltä, joka meille yleistyessään tarkoittaisi, että elimistöihimme piikitettäisiin sinne kuulumattomia aineita jatkossa muutaman kuukauden välein? https://www.businessinsider.com/cdc-guidance-update-immunocompromise-fourth-dose-covid-19-vaccine-2021-10?r=US&IR=T

    Israelin kolmannen koronapiikin, eli nk. boosterin tehosta ehdittiin jo iloita https://www.verkkouutiset.fi/nopea-muutos-epidemiassa-tehosteannos-romautti-tartunnat/#f321ea16 , mutta nyt tuoreimman tutkimuksen valossa boosterin teho tartuntaa vastaan onkin merkittävästi pienempi kuin alunperin ajateltu 10-11-kertainen suoja (=yli 90%). Tämän tutkimuksen mukaan se olisikin parhaimmillaan vain n. 60%. Samalla tutkimus kyseenalaistaa paikallisen koronapassin (green pass) käyttökelpoisuuden mainiten, että tulokset nostavat vakavaa huolta green passin tehottomuudesta estämään koronan leviämistä ja voisi itse asiassa saattaa riskiryhmäläiset suureen vaaraan. https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3963606
  2.  
  3. Yksi maailman rokotetuimmista maista, Portugali palaa tiukkoihin koronarajoituksiin, koska heidän terveydenhuoltojärjestelmänsä on hätää kärsimässä. Rokotekattavuus koko väestöstä 87% ja yli 12-vuotiaista jopa 99%. Portugalissa ei ole käytännössä jäljellä enää ketään, jota voitaisiin rokottaa.

  4. Yksi maailman rokotetuimmista kolkista, Gibraltar ilmoitti peruvansa joulunjuhlinnat koronatapausten piikin vuoksi: https://www.express.co.uk/news/uk/1521786/Gibraltar-news-covid-cases-rise-Christmas-lockdown
  5. Tanskassa myös korona jyllää korkeasta rokotuskattavuudesta (>83% yli 12 v.) huolimatta ennennäkemättömällä tavalla ja Tanska sulkee nyt myös koulut.
  6.  
  7. https://www.christianitydaily.com/articles/14143/20211203/ultra-vaxxed-denmark-now-facing-highest-number-of-covid-cases-post-vaccination.htm

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/55748a61-25a4-4f07-ade8-c03eb3c64d3d

    Portugalin, Israelin, Gibraltarin ja Tanskan lisäksi esim. niinikään huippurokotetussa Irlannissa on koronatapauksia ihmeen paljon rokotuksiin nähden. https://gript.ie/highest-covid-numbers-in-hospital-since-march-despite-91-jabbed/

Waterfordissa on Irlannin korkein aikuisten rokotuskattavuus, yli 99% tuplarokotettuja ja Carlow puolestaan 98%+. Erikoisesti Waterfordissa on nyt myös eniten koronatapauksia ja Carlowissa toiseksi eniten.


  1. Skotlannissa numerot on paikoin jopa vielä edellämainittuja maita heikommat rokotettujen vinkkelistä. Marraskuun ekalla viikolla k-kuolemista virallisen tilaston mukaan 95 kpl tuli vähintään tuplarokotetuille ja ”vain” 11 rokottamattomille. 

  2. Kyseessä siis Skotlannin virallinen ”Public Health Scotland COVID-19 Statistical Report” 22.11.2021:

21-11-24-covid19-publication_reportlataa


  1. Jopa CDC:n datan perusteella täysin rokotettujen kuolemat ovat olleet jopa rokotuskattavuuteen suhteutettuna erikoisen korkeassa nousussa. https://www.theepochtimes.com/mkt_breakingnews/breakthrough-infections-deaths-among-covid-19-vaccinated-rose-in-recent-months-cdc_4077371.html

    Raportteja maailmalta rokotteiden tehottomuudesta:

https://amp.theguardian.com/theobserver/commentisfree/2021/jun/27/why-most-people-who-now-die-with-covid-have-been-vaccinated


https://consent.yahoo.com/v2/collectConsent?sessionId=3_cc-session_c656d737-3eff-4708-819a-a257dcdb695f


  1. Yhdysvaltain yhden rokotetuimmista osavaltioista Vermontin koronakuolemista 76% tuli syyskuussa tuplarokotetuille. Luonnollisesti tähän voi argumentoida, että jos kaikki olisivat rokotettuja, niin 100% kuolemista tulisi rokotetuille, mutta nähtävillä on ilman foliohattua tai värilasejakin huolestuttava rokotesuojan hiipuminen, jossa tuplarokotettujen kuolleiden osuus on suunnilleen sama kuin rokotekattavuus %. Tämän mukaan rokotteesta ei siis olisi apua lainkaan kuoleman välttelyssä?: https://vermontdailychronicle.com/2021/09/30/76-of-september-covid-19-deaths-are-vaxxed-breakthroughs/

    Ylipäätään rokotteiden ja tautitapausten ilmaantumisen välinen suhde on tämän laajan väestötason tutkimuksen mukaan suorastaan nurinkurinen. Koronatapauksia todetaan siis vähintään saman verran, jopa enemmän maissa ja osavaltioissa, joissa on korkea rokotekattavuus, kuin mitä vähemmän rokotteita saaneissa. https://link.springer.com/article/10.1007%2Fs10654-021-00808-7
  2.  
  3. Suoja taudin vakavaa muotoa vastaan on CDC:n tuoreehkon tutkimuksen mukaan Suomessa eniten käytetyllä Pfizerin rokotteella neljä kuukautta toisen rokotuksen jälkeen 77% aiemmin uskotun yli 90% sijaan. Trendi rokotteen antaman suojan suhteen vakavia tapauksia vastaan näyttäisi olevan nopeasti menossa alaspäin. https://www.latimes.com/science/story/2021-09-17/study-finds-big-gap-between-pfizer-moderna-vaccines-at-preventing-covid-hospitalizations

Tämän vielä vertaisarvioimattoman Ruotsissa tehdyn väestötason tutkimuksen mukaan koronarokotteen teho niin tartuntaa kuin vakavaa muotoa vastaan hiipuisivat jopa edellämainittua ja aiempaa arvioitua nopeammin. Modernan suoja tartuntaa vastaan laskisi 59%:iin kuudessa kuukaudessa ja pysyttelisi tuolla tasolla. Pfizerin suoja tartuntaa vastaan tippuisi ensin 47%:iin ja siitä edelleen 23%:iin seitsemässä kuukaudessa. Astra Zeneca painuisi tartuntasuojatehonsa puolesta jopa negatiiviseksi seitsemässä kuukaudessa. Tutkimus ehdottaa myös, että vakavaa tautimuotoa vastaan suoja rokotteissa käyttäytyisi samalla tavalla kuin tartuntoja vastaan n. 1-2 kuukauden viiveellä. Eli käytännössä esim. Pfizerin suoja olisi vakavaa tautimuotoakin vastaan alle 25% jo 9:ssa kuukaudessa?

https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3949410

Qatarissa tehty niinikään väestötason tutkimus, joka osoittaisi mahdollista negatiivista rokotetehoa 7:n kuukauden jälkeen. https://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa2114114

Ei niin luotettavan lehden maineessa oleva The Expose uutisoi kiinnostavasti UK:n tuoreen datan viittaavan jopa -132% suojatehoon. Uutisointiin ja päätelmiin tulee kuitenkin suhtautua varauksella Exposen avoimen biaksen vuoksi. https://theexpose.uk/2021/10/29/ukhsa-report-covid-vaccines-negative-effectiveness-minus-132-percent/ Expose käyttää lähteenään kuitenkin UK:n virallista tilastomateriaalia.

Erittäin huolestuttavaa edellämainituissa kolmessa lähteessä (Ruotsi, Qatar ja UK) on, että kaikki antavat viitteitä vastustuskyvyn menemisestä lopulta negatiiviseksi kun rokotteen suoja hiipuu. Eli rokote lopulta laskisi ihmisen suojaa alkuperäisestä tilanteesta, jossa rokotetta ei oltaisi otettu?


  1. Samaa havaintoa tukee tämä ruotsalaistutkimus, jonka johtopäätökset ovat kyllä hurjia osoittautuessaan paikkaansa pitäviksi (varauksin): https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/34696485/

    Media uutisoi epäsuorasti lääketeollisuudelta toimeentulonsa saavien ”telkkaritohtoreiden” suulla asiat usein rokotteille suotuisin sanankääntein. Kannattanee kiinnittää erityistä huomiota näiden terveydenhuollon auktoriteettien sananvalintoihin kun he lausuvat vaikkapa rokotteiden tehosta uusien varianttien suhteen. He saattavatkin yllättäen yhtäkkiä puhua rokotteen korkeasta tehosta taudin vakavaa muotoa vastaan, joka on täysin eri asia kuin rokotteen teho itse tartuntaa vastaan.

    Tähän saakka vakavaa tautimuotoa vastaan suojaa on pidetty vielä korkeana, mutta tartuntoja vastaan suojan on jo laajalti tunnustettu rapistuneen. Alkujaan mainostettu 95% suoja rokotteilla tartuntoja vastaan on ollut myös yhdenlainen markkinointikikka ja synnyttänyt mahdollisesti valheellisen mielikuvan tehosta. 95% suoja kuulostaa hienolta, ainakin hienommalta kuin vaatimaton n. 1% teho, joka rokotteilla todellisuudessa on ollut kun puhutaan ’absoluuttisesta suojatehosta’. Molemmat prosenttiosuudet ovat kuitenkin yhtä aikaa tosia (tai ainakin aluksi olivat). Suuri ero numeroissa perustuu kikkailuun suhteellisen (RRR) vs. absoluuttisen (ARR) tehon käsitteiden kanssa, niiden eron jäädessä tavallisille ihmisille epäselväksi. Selvää on kummalla numerolla meille rokotteita on myyty. https://www.thelancet.com/journals/lanmic/article/PIIS2666-5247(21)00069-0/fulltext

    Uudet virusvariantit nopeuttanevat tätä kehitystä, missä rokotteen suoja hiipuu niin tartuntoja kuin vakavaa muotoa vastaan. Jo delta-variantin myötä moni asia on muuttunut ja tällä hetkellä useat eri valtioiden terveydenhuolto-organisaatioiden johtajat ovat julkisesti jo arvioineet, että kaikki rokotetut ja rokottamattomat tulevat saamaan tartunnan ennemmin tai myöhemmin.  https://twitter.com/Channel4News/status/1425086490002997248?s=19 ja https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008184938.html

    Maailmalla hiljattain havaituista uusimmista varianteista pelätään muodostuvan jopa täydellisesti rokotesuojan ohittavia riesoja.
    https://m.jpost.com/health-and-wellness/coronavirus/covid-19-new-mu-variant-from-colombia-could-be-vaccine-resistant-who-678428/amp ja

    https://www.forbes.com/sites/williamhaseltine/2021/09/20/a-new-usjapan-variant-to-watch/amp/
  2. https://www.jpost.com/health-and-wellness/coronavirus/new-covid-variant-found-in-france-reason-for-panic-or-not-quite-yet-684878


    Toisaalta virusten käyttäytymisestä historiassa tiedämme, että viruksen tartuttavuuden kasvaessa sen tappavuus yleensä heikkenee. Näin näyttäisi ensitietojen valossa käyvän nyt myös uuden omikron -variantin kanssa. Useampi ensitilasto Etelä-Afrikasta kertoo omikronin aiheuttavan etupäässä lievää versiota ja moni asiantuntija maailmalla on pitänyt Omikronia mahdollisesti käänteentekevänä asiana koronataistelussa. Omikronin voisi heidän esityksestään helpommin tarttuvana ja miedompana tautina antaa levitä väestössä vapaammin. Etelä-Afrikan Omikron-tautikeskuksessa sairaalakuormitus tai kuolemat eivät ole juuri noussut, vaikka tapausmäärät räjähtivät Omikronin myötä kattoon:



    Omikron tuntuu myös kiertävän nykyisen rokotesuojan melko tehokkaasti: https://www.theepochtimes.com/29-us-states-have-confirmed-omicron-variant-cases-most-among-vaccinated_4152127.html

    Tanskassa tähän asti 1840 Omikron-tapausta, joista 1544, eli 84 % täysin rokotettuja.
    https://covid19.ssi.dk/virusvarianter/omikron

    Vaikka muunnos kiertää rokotesuojan tehokkaasti, ei ensinäkymät teho-osastoilta tai kuolemista ole lainkaan huonot.


    Huomioitava on myös, että sairastamalla saatava suoja on useimpien tutkimuksien ja lähteiden mukaan merkittävästi rokotteen suojaa parempi ja pidempikestoisempi. Näiden alla listattujen tutkimusten kanssa ristiriitainen CDC:n tutkimus on ammuttu useiden lääketieteen ammattilaisten toimesta alas:

    https://www.msn.com/en-us/health/medical/dr-makary-says-natural-immunity-is-more-effective-then-vaccine-immunity/ar-AAMX3sM 
  3.  
  4. https://www.bmj.com/content/374/bmj.n2101/rr-0
  5.  
  6. https://www.news-medical.net/news/20210923/People-with-natural-immunity-and-subsequent-mRNA-vaccination-can-neutralize-viral-particles-capable-of-resisting-vaccine-induced-antibodies.aspx
  7. Voitaneen edelläesitetyn tutkimusaineiston perusteella hiljalleen unohtaa väitteet siitä, että rokottamaton riskeeraisi julkisissa tiloissa liikkuessaan tai yhteiskunnan rientoihin osallistuessaan kanssaihmisiä merkittävästi enemmän kuin ”täysin rokotetut”? Rokotetun sairaus voi toki ilmetä useimmin lievempänä, jolloin esim. pärskimistä on vähemmän, mutta tieteellisesti vahvistettu tosiasia on, että koronavirus leviää lähinnä hengitysilman aerosoleina, eikä eroa tartuttavuudessa siten olisi.

On olemassa myös relevantti riski, jossa tuplarokotetusta tulee nk. ”super spreader” eli yhden hengen koronalinko, kun kuvittelee olevansa turvassa ja toimii yhteiskunnassa varomattomammin. Ilmiö selitetty tarkemmin täällä. Erityisesti koronapassin voisi olettaa aiheuttavan kantajissaan valheellista turvallisuuden tunnetta ja sen vuoksi mahdollisesti varomatonta käyttäytymistä. Tästä onkin jo paljon näyttöä maailmalta.


Samalla on todettava, että koronapassin tieteelliset perusteet ontuvat pahoin. Tämän on huomannut myös Israelin terveysministeri, jonka kommentit paikallisesta koronapassista taltioituivat päälle jääneen mikrofonin myötä. https://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/313405


  1. Mielestäni langettaa melkoisen varjon meidän terveydenhuoltojärjestelmän ylle, kun mainostettu kertarokotus muuttui nopeasti tuplapiikiksi ja nyt puhutaan jo jopa neljännestä.


    Olisiko ehkä aihetta kysyä mikä on rokotteiden todellinen suoja ja mihin suuntaan se näyttäisi kehittyvän? Onko meillä tarvetta tai vaihtoehtoja jopa alle puolen vuoden välein pistettävälle tehostepiikille ja perustuslakia mahdollisesti rikkovalle koronapassille? Olemmekohan hiljalleen ajautumassa tilanteeseen, jossa WHO ja sen rahoittajana toimiva lääketeollisuus kertoo meille mitä saamme yhteiskunnassa tehdä ellemme uusi rokotusta jatkuvasti? Onko valta varmasti oikeissa käsissä? Miksi ei jo myönnetä, että koronasta ei päästä edes 100% rokotuskattavuudella? Miksi media ja THL eivät jo toimi sen mukaisesti, että rokotteet vuotavat, suoja kestää vain todella vähän aikaa ja niillä ei voi hallita pandemiaa? Eli Suomeksi: ne eivät toimi tarpeeksi hyvin. Todistusaineistoa on valtavasti. Nyt päättäjämme hirttäytyvät valittuun rokotestrategiaan eivätkä uskalla myöntää mahdollisia vääriä valintoja. Miksi ei kokeiltaisi kymmenissä vertaisarvioiduissa tutkimuksissa tehokkaiksi osoittautuneita ja turvallisiksi tiedettyjä & pitkään käytössä olleita antiviral -lääkkeitä (ks. kohta 8), mitä meillä olisi hävittävää? Hävittävää olisi ymmärtääkseni vain lääketeollisuudella. Iso kysymys kuuluukin onko THL/WHO kansalaisten vaiko lääketeollisuuden asialla?

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rokotetutkimuskeskuksen-ramet-suomi-ei-paase-koronasta-edes-yli-90-prosentin-rokotekattavuudella/8282058?mtv_ref=twb_uutiset_uusimmat#gs.f3cwqt

    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/thln-mia-kontio-meilla-on-vuotavia-rokotteita-laumaimmuniteetista-ei-voida-puhua/30bbc418-c0ce-4130-b9a5-3d562493082a

    https://www.verkkouutiset.fi/asiantuntija-kolmas-rokote-antaa-vain-hengahdystauon/#f321ea16

    Tämän tuoreen analyysin mukaan rokotteen hyödyt eivät näkyisi ainakaan UK:n kokonaiskuolleisuusluvuissa: https://roundingtheearth.substack.com/p/uk-data-shows-no-all-cause-mortality
  2.  

2) Tauti on vaarattomampi kuin media meille kertoo?

Sairauden uhan liioittelussahan ei olisi mitään uutta. Vuonna 2010 Euroopan Neuvosto vaati riippumatonta selvitystä sikainfluenssan tiimoilta ja epäili WHO:n tanssivan lääketeollisuuden pillien tahtiin.




THL:kin sai rankkaa kritiikkiä epärehellisestä toiminnastaan tuolloin:
https://www.iltalehti.fi/sikainfluenssa/a/2009112110636139

Huomioita tilastokeskuksen vuoden 2020 virallisista koronakuolemista:
– Koronakuolleiden osuus kaikista kuolemista oli n. 1% ja alle 65-vuotiaista vain 0,076 %
– Luultavasti 95%+ medianäkyvyydestä eri kuolinsyiden välillä koski vuonna 2020 koronaa
– Koko Suomessa kuoli 8 alle 50-vuotiasta ihmistä vuoden 2020 aikana koronaan.

– Koronaan kuolleiden mediaani-ikä oli 84, joka on yli kaksi vuotta keskimääräistä suomalaisen elinikää korkeampi.

THL on lisäksi raportoinut, että yli 95%:lla kuolleista on ollut yksi tai useampi perussairaus.

https://www.stat.fi/til/ksyyt/2020/ksyyt_2020_2021-12-10_kat_009_fi.html?s=09

 

 

THL:n Mika Salminen lausui YLE:n Rankka Vuosi ohjelmasarjassa 3/2021 mm. ”Kyllä tätä on niinku liioteltu ihan niinku järjettömästi jos sanon ihan suoraan”.
https://www.youtube.com/watch?v=ZAyKR3Juqe4

Eikä yksikään alle 30-vuotias ole THL:n tilastojen https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta/karttasovellus-koronatapauksista mukaan kuollut vielä yli 1,5 vuoden aikana koronaan. Silti lapsiamme jo rokotetaan sitä vastaan, vaikka useissa medioissa uutisoitu THL:n linjaus helmikuussa 2021 oli vielä selkeä:

 

Useimpien tutkimusten mukaan koronaan menehtyy vain reilusti alle prosentti sairastuneista. Koronaan menehtyneiden mediaani-ikä on useimmissa maissa vieläpä yli kyseisen maan keskimääräisen eliniän odotteen. Miksi taudin vaarallisuudesta sitten oikein kirjoitetaan niin paljon? Politiikka ja media on ollut täynnä koronaa ja sen vaaroja jo pitkään. Mihin lukuihin tai tutkittuun tietoon nyt tehdyt toimet perustuvat? Meille on esitelty mediassa THL:n ennusteita / kauhuskenaarioita, joista yksi toisensa jälkeen on ampunut pahasti yli. Jopa yhdet vaalit siirrettiin Suomessa näiden ennusteiden perusteella. Ennusteiden pohjalta tehtyjen toimien hintalappu ja koronarajoitusten aiheuttama hoitovelka näkyy yleisenä terveydenhuollon haasteena, pahoinvoinnin lisääntymisenä ja Suomen velkaantumisena. Peräänkuuluttaisin julkista keskustelua siitä mitkä kustannukset ja haitat ovat vielä koronavastatoimistamme hyväksyttäviä. Nyt piikki tuntuu olevan auki, eikä mediassa kukaan tunnu kyseenalaistavan sitä.

CDC:n tiedonkin valossa sairastuneista jopa vain alle 0,3% menehtyy koronaan. Näistä käytännössä lähes kaikki ovat olleet vanhoja sekä monisairaita. https://reason.com/2020/05/24/the-cdcs-new-best-estimate-implies-a-covid-19-infection-fatality-rate-below-0-3/

Tämän tuoreen saksalaisen tutkimuksen mukaan loppusyksyyn 2021 mennessä ei Saksassa ole kuollut koronaan ainoatakaan perustervettä yli nelivuotiasta lasta tai nuorta. Ei ainoatakaan Saksan kokoisessa 80 miljoonan asukkaan maassa. Lähde (ladattava PDF): https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2021.11.30.21267048v1.full.pdf



Yhdysvaltain tartuntatautikeskuksen, CDC:n datan mukaan lasten COVID-19 riski joutua sairaalahoitoon tai kuolla on alhaisempi kuin aikuisten ja reilusti alhaisempi kuin ikäihmisten. Itse asiassa ikäihmisten riski on eri tilastojen ja arvioiden mukaan 1000-10000 kertaa suurempi kuin lapsilla. Onko siis sama rokotesuositus molemmille ryhmille edelleen järkevä etenkin, kun useiden tutkimusten valossa lapset ei koronaa juuri edes edelleen levittäisi, esim: https://news.bloomberglaw.com/health-law-and-business/school-children-dont-spread-coronavirus-french-study-shows



Ikäihmiset ovat kuolleet merkittävästi nuoria herkemmin koronaan, mutta samalla täytyy muistaa, että täysin normaali luontainen ”kuolemanriski” on ikäihmisillä niinikään n. 250-kertainen nuoreen aikuisväestöön suhteutettuna. Suomessa koronaan kuolleiden mediaani-ikä on THL:n tilastojen mukaan n. 82 vuotta, joka on hyvin linjassa Suomen keskimääräisen eliniän kanssa. Lisäksi Suomessa jokaisella koronaan kuolleella on THL:n tilastoinnin mukaan tyypillisesti yksi tai useampi perussairaus. Tältä pohjalta koronan väitetty vaarallisuus pitäisi pystyä helposti kyseenalaistamaan.

Tässä vielä vertailuna vuoden 2018 kuolintilastot USA:sta ikäryhmittäin ja sukupuolen mukaan jaettuna per 100 000 kansalaista, josta on helppo havaita iän tuoma ”riski” kuolemaan nk. normaaliolosuhteissa:


Delta-variantti leviää huomattavan paljon ärhäkämmin kuin aiemmat virusvariantit, mutta delta ei kuitenkaan yksiselitteisesti tutkimusten valossa ole sairastuneille merkittävästi sen vaarallisempi kuin aiemmatkaan variantit. Ensimmäisissä tutkimuksissa on löydetty viitteitä deltan kohonneesta vaarallisuudesta aiempiin variantteihin verrattuna, mutta näyttöä myös toiseen suuntaan on olemassa. Toistaiseksi ei voida siis lausua aiheesta vielä mitään varmaa.

Median kautta välittynyt koronan vaarallisuusmielikuva on melkoisesti ristiriidassa tieteellisen todellisuuden kanssa ja mediaa on syytetty melko avoimesti useista suunnista tarpeettomasta pelonlietsonnasta. Media mässäilee koronan vaaroilla ja lobbaa rokotteiden puolesta lukemattomilla jutuilla päivittäin. Välillä jutuissa on joko tahallisesti tai tahattomasti myös faktat ja fiktiot sekaisin. Vain aniharva virheellinen uutisointi korjataan. Tässä kuitenkin yksi esimerkki, jossa ensin uutisoitiin virheellisesti 900 000 sairaalahoitoa vaativaa lapsikoronapotilasta USA:ssa, kun todellinen luku oli ollut n. yksi viidestoistaosa tuosta: https://www.nytimes.com/2021/10/08/pageoneplus/corrections-oct-8-2021.html

Tämän uutisoinnin mukaan lääkäreitä painostetaan kirjaamaan potilaan kuolinsyyksi koronan, vaikka näin asia ei olisi ollut. Koronatapauksista maksetaan sairaaloille hyvin:
https://fee.org/articles/physicians-say-hospitals-are-pressuring-er-docs-to-list-covid-19-on-death-certificates-here-s-why/

 

Ja tässä myös uutista tilastojen väitetystä manipuloinnista:
https://m.theepochtimes.com/mkt_breakingnews/oregon-senators-call-for-investigation-into-alleged-covid-19-statistical-manipulation_4044333.html/amp


Varmaa on, että jollei ei tilastointi, niin ainakin uutisointi tilastojen pohjalta on Suomessa ja maailmalla ollut välillä melko villiä. Miksi koronakuolemat on esimerkiksi tilastoitu mm. aiemmista influenssakuolemien tilastoinneista poiketen ja tieteen vastaisesti pelkän ajallisen yhteyden perusteella 30 päivää diagnoosista automaattisesti koronakuolemiksi, vaikka myös todelliset lääkärin toteamat kuolinsyyt olisivat olleet tiedossa? Lisäksi esimerkiksi pitkäaikaissairaanhoidon osastoilla olevat potilaat ilmoitetaan koronatilastoissa sairaalassa oleviksi koronapotilaiksi saadessaan positiivisen testituloksen vaikka olisivat sairaalassa muutenkin. Samalla myös näiden -esim. saattohoitopotilaiden kuolemista tulee tilastoissa ja uutisissa luonnollisesti mediassa mässäiltäviä koronakuolemia. Osastoja ja esimerkkejä on paljon.

Myös Italiassa aiemmin koronakuolemiksi kirjatut hurjat 130 000 kuolemaa ovat saaneet merkittäviltä osin vahvistuksen, että taustalla ovat olleet perussairaudet. Ilman perussairauksia ja puhtaasti koronaan kuolleita Italiassa on tuoreimman datan pohjalta ”vain” 3783 kpl. https://www-iltempo-it.translate.goog/attualita/2021/10/21/news/rapporto-iss-morti-covid-malattie-patologie-come-influenza-pandemia-disastro-mortalita-bechis-29134543/?_x_tr_sl=it&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=nui

Median lietsoma pelko tarttuu ja seuraavan haastattelun perusteella lapsillemme on muodostunut jo hurjat käsitykset koronan vaarallisuudesta: https://youtu.be/KXv43TALPVo Väitänkin, että jos menisin kysymään muutaman monivalintakysymyksen kauppakeskuksen aulaan satunnaisilta ohikulkijoilta koronan vaarallisuudesta / mielikuvista, ei juuri kukaan vastaisi oikein. Uskoisin vastausten menevän vieläpä reilusti pieleen.

Media tuntuu mieltyneen isoihin otsikoihin koronan vaaroista. Vanha sanonta ”pelko myy”, on siis voimissaan. Tässä yksi esimerkki korona-ajan uutisoinnista. Otsikko maalaa hurjan kuvan koronan kuolettavuudesta lapselle, mutta tarkkaavainen lukija, joka jaksaa lukea jutun loppuun ja ymmärtää lukemansa saattaa saadakin aiheesta lopulta vähän erilaisen kuvan:



Kaikesta vakavuudestaan huolimatta, esim. kuolintilastot eivät siis tue käynnissä olevaa pandemialuokitusta tai toimenpiteiden laajuutta ja rajuutta. Koronakuolintilastointiin liittyy myös useita epäselvyyksiä ja epäjohdonmukaisuuksia, joiden perusteella on aihetta epäillä, että merkittävä osa koronakuolemiksi merkityistä kuolemista onkin todellisuudessa voinut johtua ensisijaisesti myös pitkälle edenneistä perussairauksista.

Tämän artikkelin mukaan puolet USA:n raportoiduista sairaalahoidon koronatapauksista ei olisikaan koronatapauksia: https://www.theatlantic.com/health/archive/2021/09/covid-hospitalization-numbers-can-be-misleading/620062/ Huomioitava on, että Suomessakin THL on korjannut koronatapaus/sairaalahoito/kuolintilastojaan alaspäin kaikessa hiljaisuudessa jo useaan kertaan. https://thl.fi/fi/-/koronaan-liittyvien-kuolemien-tilastointitapaa-tarkennetaan-tartuntatautirekisterin-tilastosta-poistuu-50-kuolemantapausta

On syytä asettaa asioita myös mittasuhteisiinsa. Suomessa kuolee normaalisti vuosittain n. 53 000 ihmistä. Vaikkapa liikalihavuuteen liittyviä kuolemia on arvioitu olevan jopa kymmenkertainen määrä (n. 6000) koronaan liitettyihin kuolemiin verrattuna, eikä yhtäkään karkkihyllyä ole vielä suljettu. 

Usein foliohattuiluksi moitittu koronan vertailu influenssaan antaa tiedon ja vanhojen uutisten valossa aihetta monenlaisilla mietteille. Jo pitkään tilastoista näkyvillä on ollut, että lapsille ja nuorille influenssa on vaarallisempi kuin korona. Nyt tuli vastaan ensimmäinen artikkeli, jossa asia myönnetään julkisesti. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/influenssa-on-nuorille-vaarallisempi-kuin-korona-sanoo-virusopin-professori-suomessa-ei-tiettavasti-yhtaan-lasta-ole-kuollut-koronaan/8278490#gs.eop2u9 Artikkelin lopussa kuitenkin edelleen palataan pelottelemaan koronalla. On syytä ymmärtää, että influenssan ja koronan tapauskuolleisuutta ei voine suoraan verrata toisiinsa. Koronaa taidetaan testata ”aikalailla” aktiivisemmin kuin influenssaa koskaan?

Influenssaan on kuollut vuosittain suunnilleen sama määrä ihmisiä kuin pandemian aikana vuodessa on koronakuolemia kertynyt – Mahdollisesti jopa enemmän. https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2020/kuinka-monen-kuoleman-syy-on-influenssa-kertovatko-luvut-kaiken/

 



 

Lisäksi koronaviruksen sairaalahoito ja kuolinluvut ovat olleet meillä vain murto-osa STM:n lievän influenssapandemian määritelmän mukaisista.


Yhdysvaltain tartuntatautikeskuksen CDC:n koronakuolematilastointia on moitittu laajalti voimakkaasti liioitelluksi ja jopa kaikkein räikeimmäksi esimerkiksi tilastokikkailun harjoittajista, mutta senkin mukaan esim. 45 vuotiaalla olisi koronaan sairastuttuaan vain 0,02% mahdollisuus menehtyä siihen.



Kiistaton tosiasia on, että useimmille, jopa yli 90 %:lle tartunnan saaneista, tauti ilmenee lievänä tai oireettomana, kuten koronasta kansantajuisesti tässä esityksessä kertoo 23.2.202 Teija Puhto LT, infektiolääkäri vs.oyl https://www.youtube.com/watch?v=Fm03OxzQh6Q

Myöskään hiljattain mediassa taas esiin nostettu long covid ei nykyisen heikkolaatuisen tutkimusnäytön (=lähinnä kyselytutkimuksia ilman verrokkiryhmää, joissa tutkittavat ovat raportoineet melko yleisiä, moneen muuhunkin asiaan yhdistettäviä oireita, kuten väsymystä, aivosumua tai päänsärkyä) perusteella anna aihetta erityistoimiin tai rokottautumiseen:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008296053.html

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S235246422100198X 

 

https://www.nature.com/articles/s41591-021-01433-3

 

Long Covidin kaltaisia oireita on ollut myös influenssan jälkeen: https://journals.plos.org/plosmedicine/article?id=10.1371/journal.pmed.1003773#sec008

Laaja Ranskassa tehty, lähes 30 000 tuhannen hengen tutkimus esittää, että ainoa nk. long covid -oire, joka olisi osoitettavissa liittyvän laboratoriossa vahvistettuun koronatartuntaan olisi hajuaistin katoaminen. https://jamanetwork.com/journals/jamainternalmedicine/fullarticle/2785832

Lisäksi on viitteitä myös siitä, että ”long covid -oireita” esiintyy myös rokotetuilla. Tämän tutkimuksen mukaan rokotetuista 19%:lla oli oireita vielä 6 viikon jälkeen heidän sairastuttuaan koronaan. https://www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa2109072

 

Ylipäätään julkisuudessa esitetyissä long covid tapauksissa tuntuu olevan yksi erikoisen usein toistuva piirre. Varsinaista koronatartuntaa sairastuneilta ei ole saatu edes tunnetusti vääriä positiivisia tuloksia antavalla PCR-testillä todetuksi. https://kotiliesi.fi/terveys/sairaudet-ja-oireet/long-covid-piinaa-taijaa-edelleen-puolitoista-vuotta-koronan-jalkeen/ ja https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/4254629

Aiemmin mediassa rummutettu koronan vaara ihmisen aivosoluihin on myös osoittautumassa vääräksi hälytykseksi: https://www.theguardian.com/world/2021/nov/03/covid-19-virus-does-not-infect-human-brain-cells-new-study-suggests

3) Rokotteiden oikaistut hyväksyntäprosessit

Koronarokotteet saivat vuodenvaihteessa 2020-21 pikavauhdilla EMA:n (EU) ja FDA:n (USA) ehdolliset poikkeusluvat hätätilan johdosta. Ehtoina luvalle oli mm. rokotteiden yli 50% teho ja, että muita toimivia lääkkeitä ei saa olla tarjolla. Kummankin ehdon täyttymättömyydestä on ollut jo tovin tarjolla vahvaa tutkimusnäyttöä. Rokotteille ei ole nopeutetusta hyväksyntäaikataulusta johtuen voitu suorittaa kaikkia normaalisti vaadittavia turvallisuustestauksia ja juuri pitkäaikaishaittavaikutusten arviointi on vielä luonnollisesti täysin tekemättä. https://www.ema.europa.eu/en/medicines/human/EPAR/comirnaty#authorisation-details-section

FDA on nyttemmin syksyllä 2021 kiistanalaisesti hyväksynyt Pfizerin rokotteen yli 16-vuotiaille. FDA:n hyväksyntäprosessia on moitittu laajalti poliittiseksi tai lääketeollisuuden ohjaamaksi ja FDA:n sekä lääketeollisuuden kytköksiä tutkitaan nyt. https://blogs.bmj.com/bmj/2021/08/23/does-the-fda-think-these-data-justify-the-first-full-approval-of-a-covid-19-vaccine/

FDA:n rokotepuolen johtajista kaksi on myös nyt juuri jättänyt FDA:n https://endpts.com/breaking-in-a-major-blow-to-vaccine-efforts-senior-fda-leaders-stepping-down-report/ tässä kerrottuna aiheesta tarkemmin https://brownstone.org/articles/the-meaning-of-the-fda-resignations/amp/

 

FDA:n rahoitus katettiin aiemmin täysin verovaroin, mutta nykyisin FDA:n lääketurvallisuusvalvonta on rahoitettu n. 75 % lääketeollisuudelta kerättävin maksuin. Eli rokotteilleen hyväksyntää hakevat lääkejätit maksavat rokoteturvallisuutta valvovan viranomaisen palkat. https://www.forbes.com/sites/johnlamattina/2018/06/28/the-biopharmaceutical-industry-provides-75-of-the-fdas-drug-review-budget-is-this-a-problem/


https://www.medpagetoday.com/publichealthpolicy/fdageneral/94596
Eikö tässä ole jääviysongelma?

Vielä suurempia kysymysmerkkejä herättää Euroopan lääketurvallisuudesta vastaavan EMA:n rahoitus, josta jopa 86% tulee maksuina lääketeollisuudesta. https://www.ema.europa.eu/en/about-us/how-we-work/governance-documents/funding EMA:n toiminta on myös läpinäkymätöntä ja sisältää väitetysti jääviysongelmia. Tanskalainen lääkäri Louise Brinth on tuonut esille, että EMA:n lääketurvallisuuspäätöksiä tekevät ”asiantuntijat” toimivat nimettöminä ja salaisesti. Viestintä tai prosessi ei siis ole julkinen eikä eriäviä kannanottoja raportoida, millä yritettäneen kertoa, että ”asiantuntijat” olisivat aina samaa mieltä? https://www.ft.dk/samling/20151/almdel/suu/bilag/109/1581470.pdf. Itävallan parlamentin istunnossa 1. huhtikuuta Gerald Hauser julkisesti kritisoi EMA:n johtajaa Emer Cookea jääviysongelmasta hänen sallittuaan Astra Zenecan rokotteen hyväksymisen työskenneltyään aiemmin saman lääketeollisuuden lobbarina. https://www.ots.at/presseaussendung/OTS_20210401_OTS0032/fpoe-hauser-ema-direktorin-hat-ihr-ganzes-arbeitsleben-mit-lobbying-fuer-die-pharmaindustrie-verbracht

https://www.youtube.com/watch?v=oqH9CoXXYIs


Väärinkäytöksiä on paljastunut hiljalleen erityisesti Pfizerin rokotteiden hyväksymisprosesseista USA:ssa. FDA:n olisi pitänyt huomata, käsitellä ja raportoida useat rokoteturvallisuustestausprosessissa esiintuodut ja nyt julkiseksi tulleet vääryydet, mutta jostain syystä prosessia ei ole näistä nostettu, vaan asiat on salattu kesken hyväksyntäprosessin. Turvallisuustestauksien tuloksia on siis väärennetty ja useita muita vilppejä nyt paljastunut koronarokotteen hyväksymysprosessissa.

https://seura.fi/asiat/tutkivat/sahlasiko-pfizerin-alihankkija-koronarokotteen-testauksessa/

https://www.bmj.com/content/375/bmj.n2635

https://www.dailymail.co.uk/news/article-10186363/Researchers-running-arm-Pfizers-Covid-jab-trials-falsified-data-investigation-claims.html

https://childrenshealthdefense.org/defender/fda-pfizer-covid-vaccine-risk-benefit-analysis-nntv-children/?s=09

Pfizer yritti salata testi-/hyväksyntädokumentit 55 vuodeksi, mutta oikeus määräsi luovuttamaan 500 sivua kuukaudessa. Ensimmäiset julkitulleet sivut ovat jo shokeeraavia. 1:38 rokotuksista johtaa haittaan, joista leijonan osa vakavia. Tämä on skandaali!



https://www.thegatewaypundit.com/2021/12/court-orders-fda-comply-foia-release-information-pfizer-eua-first-batch-documents-shows-1200-vaccine-deaths-within-first-90-days/

Bloggaaja tietokirjailija ja pitkäaikainen tutkiva journalisti Alex Berenson on kirjannut lähteineen tähän kirjoitukseensa myös hälyttävän ja helposti tarkastettavissa olevan tiedon, jonka mukaan enemmän henkilöitä kuoli rokotettujen ryhmässä kuin nk. vertailuryhmässä Pfizerin rokoteturvallisuustesteissä: https://alexberenson.substack.com/p/more-people-died-in-the-key-clinical

Tässä ruodittuna Pfizerin dokumentaatiosta paljastuneita hälyttäviä signaaleja, jotka viranomaiset ovat sivuuttaneet vähintään kyseenalaisin perustein: https://www.globalresearch.ca/bombshell-document-dump-pfizer-vaccine-data/5763397

Maailman Terveysjärjestö WHO:n suurimpia rahoittajia on jo vuosia ollut maailman kuuluisin rokotesijoittaja Bill Gates säätiönsä kautta ja muita WHO:n rahoittajia ovat valtioiden ohella isot lääketeollisuuden yritykset sekä suoraan, että Sveitsissä diplomaattisuojaa nauttivan Gatesin perustaman rokoteteollisuusyhdistys GAVI:n kautta. WHO sanelee käytännössä koko maailman vastatoimet koronaa vastaan ja rokotteistaan miljardivoittoja takovien WHO:n rahoittajalääkeyhtiöiden tuotteet ovat tulleet valituiksi, samalla kun muita lähes ilmaisia ja tutkittuja hoitokeinoja vastaan suhtaudutaan välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti (ks. kohta 8). Miksi rahoitusaihetta ei käsitellä mediassa, vaikka kyseessä lienee yksi globaalisti suurinta valtaa käyttävä organisaatio tällä hetkellä -myös meillä täällä Suomessa?


Kuvassa listattuna WHO:n rahoittajat suoraan WHO:n omilta sivuilta (Internetin archive.org -aikakoneen kautta) ajalta juuri ennen kuin Donald Trumpin hallinto erosi WHO:sta ja lopetti WHO:n rahoittamisen perustellen Kiinan käyttävän liikaa valtaa WHO:ssa vaikkei se ole suurimpien maksajien joukossa.

Sosiaalinen media on käynyt kuumana yhdysvaltain terveydenhuollon kattojärjestöjen mahdollisista kytköksistä mm. lääketeollisuuden kanssa:


 

4) Fimealle raportoitu jo ennennäkemätön määrä vakavia rokotehaittoja

Fimealle oli ilmoitettu 18.11.2021 mennessä Suomessa n. 20 500 kpl koronarokotteista aiheutunutta haittavaikutusta, joista suurin osa (n. 14 900) on vielä Fimean ruuhkautumisen vuoksi käsittelemättä. Ilmoitettujen haittavaikutusten määrä on ymmärtääkseni suurempi kuin kaikista aiemmista rokotteista, surullisenkuuluisa Pandemrix mukaan laskettuna, yhteensä -vieläpä moninkertaisesti! Käsiteltyinä vakavia haittavaikutusilmoituksia on jo 4032.

Haittavaikutus arvioidaan Fimean sivuilta löytyvän määritelmän mukaan vakavaksi, jos se on: johtanut kuolemaan, hengenvaaraan, sairaalahoitoon tai sen pidentymiseen, aiheuttanut pysyvän vamman, toimintakyvyn laskun tai synnynnäisen epämuodostuman. 132:ssä käsitellyssä ilmoituksessa kerrotaan koronarokotuksen johtaneen kuolemaan.

Fimea räikeästi vähättelee heille raportoituja vakavia haittailmoituksia tekemällä koosteessaan silmänkääntötempun kirjoittamalla: ”Yleisimmin ilmoitettuja haittoja vakaviksi luokitteluissa ilmoituksissa olivat kuume, päänsärky ja väsymys.” Tällä lauseella Fimea maalaa kuvan, että vakavat haittailmoitukset eivät sisältäisikään oikeasti vakavia oireita. Jokainen vakavan haitan ilmoittaja on nimittäin ilmoittanut useita eri haittoja samalla ilmoituksella (ka 5 kpl), joista oletettavasti yksi haitta on se varsinainen vakava ja sen lisäksi jokaisessa haittavaikutusilmoituksessa toistunee luonnollisesti mukana lisäksi yleisiä haittoja, kuten päänsärky tai pistoskohdan kipu.

Lisäksi on tärkeä havaita että haittavaikutusilmoituksien tekijöistä lähes puolet on potilaidensa tilan tuntevia terveydenhuollon ammattilaisia, kuten lääkäreitä tai hoitajia. Tämän perusteella ilmoituksiin tulisi suhtautua vakavasti.

Haittailmoitus ei ole sama kuin vahvistettu syy-seuraus yhteys rokotteen ja haitan välillä ja on hyvä ymmärtää, että haitan vahvistaminen vaatii aina erillisen tutkimuksen ja tarkemmat tiedot tapauksesta. Nämä tutkimukset vaativat kuitenkin henkilöresursseja ja Fimean ruuhkautuminen ilmeisestä vajaamiehityksestä johtuen tilanteessa, jossa rokotukset pyörivät samanaikaisesti generoiden valtavan määrän haittailmoituksia -myös yhä nuoremmille kansalaisille täydellä teholla pitäisi aiheuttaa suurta huolta allekirjoittaneen lisäksi niin päättäjissä kuin terveydenhuollon henkilöstössäkin.

Samanlaista ruuhkautumista on koronarokotusten vuoksi ollut havaittavissa myös muualla ja esim. Norjassa raportoitujen haittavaikutusten määrä on ennenkokematon. Norjassa haittavaikutuksia käsittelemään ollaan palkkaamassa lisähenkilöstöä. Olisiko aihetta Suomessakin?

Yksi erikoinen ja lisävalaistusta ansaitseva väite Fimean/THL:n rokotehaittojen seurannassa pisti silmääni. THL:n erikoistutkija Petteri Hovi esittää 27.8.2021 päivätyssä tiedotteessaan, että rokotettujen kuolema on merkittävästi alhaisempaa kaikissa ikäryhmissä välittömästi rokotuksen jälkeisinä viikkoina. https://thl.fi/fi/-/thl-n-turvallisuusseuranta-kuolleisuus-on-ensimmaisen-koronarokotuksen-jalkeen-matalampaa-rokotuksen-saaneilla-kuin-rokottamattomilla Yritin kysyä aiheesta tutkijalta tarkempia tietoja, jotta voisimme ymmärtää tieteellisen perusteen tulokselle, mutta valitettavasti tarkempien tietojen julkaisuun ei toistaiseksi vielä ole aika THL:llä riittänyt.



Sinänsä harmillista, sillä kyseessä olisi tiedon osoittautuessa oikeaksi mahdollisesti sensaatiomainen tulos, joka poikkeaa joistakin muualla maailmalla esitetyistä tiedoista. Toki Hovin analyysi käsittelee ensimmäistä rokotusta, kun taas esimerkiksi tässä PHE (Public Health Englandin) taulukossa on kokonaan rokotetuista kyse, mutta ero on joka tapauksessa hurja. UK:n Delta-variantin seurannasta tautitapauksista nimittäin valtaosa on ollut alkuvuodesta 2021 rokottamattomilla, mutta kuolemien osuus suhteessa tautitapauksiin on rokotetuilla ollut korkeampi kuin rokottamattomilla.



Toinen dokumentti, joka on ainakin jonkinmoisessa ristiriidassa THL:n Hovin kanssa esittää, että Ruotsissa ihmisten kuolleisuus toisen rokotteen jälkeisinä viikkoina on keskimäärin yli 20% normaalia korkeampaa. https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3949410

Fimean kahden viikon välein päivitettävä koronarokotteiden haittailmoituskooste löytyy täältä: https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/koronavirus-covid-19-/koronarokotteiden-haittavaikutusilmoitukset/kooste-koronarokotteiden-haittavaikutusilmoituksista

Kansainvälisesti lääkehaittoja koostavalta Vigiaccess sivustolta (WHO) löytyy seuraava tieto; Influenssarokotuksista haittavaikutuksia 266 955, kuolleita 1024. Ajalta 1968-2021. Koronarokotuksista haittoja 2 201 851, kuolleita 11 536. Ajalta 2020-2021.

Niin Fimea kuin muutkin terveydenhuollon kattojärjestöt perustelevat rokottamisen jatkamista ”suhteellisen pienillä ja harvinaisilla haitoilla” verrattuna annettujen rokotteiden määrään. Usein on kuultu väite myös, että riski-hyöty suhde olisi reilusti rokotteen puolella. Toisenlaista tukevasti tieteelliseen näyttöön perustuvaa näkemystä on olemassa. https://trialsitenews.com/serious-group-of-scientists-declare-covid-19-vaccine-risks-too-high-to-ignore/ Erityisesti lasten rokottamisen tieteeseen pohjaavat perusteet puuttuvat. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S221475002100161X#

Yhdysvaltain CDC:n keräämä data koronarokotteiden sydänoireista näyttää hurjalta verrattuna aiempiin rokotteisiin:



Japani varoittaa rokotteiden aiheuttamista sydänlihastulehduksesta virallisesti ja kieltää julkisen tai yksityisen puolen kaiken epätasa-arvoisen kohtelun rokottamattomia kohtaan:
https://rairfoundation.com/alert-japan-places-myocarditis-warning-on-vaccines-requires-informed-consent/

Med Check -lehdessä julkaistu tutkimus Japanista: COVID-19 Vaccine: Strong association with cardiovascular death kertoo karua kieltään rokotteiden aiheuttamista kuolemista.

Koko lehti PDF-muodossa:

Med-Check-Tip-20-2021-0812lataa


Maailmalla raportoidaan myös ennennäkemätön määrä sydänperäisiä vakavia sairauksia, kuten sydänlihastulehduksia ja sydänkohtauksia:




https://www.thetimes.co.uk/article/mystery-rise-in-heart-attacks-from-blocked-arteries-m253drrnf

https://freewestmedia.com/2021/11/26/at-least-69-athletes-collapse-in-one-month-many-dead/

https://techstartups.com/2021/11/04/emergency-rooms-hospitals-australia-sweden-us-reporting-thousands-seriously-ill-patients-blood-clots-respiratory-issues-pandemic-many-don/

https://www.npr.org/sections/health-shots/2021/10/26/1046432435/ers-are-now-swamped-with-seriously-ill-patients-but-most-dont-even-have-covid


FIFA:n datan mukaan pelaajistossa viisinkertainen nousu sydänoireissa vuonna 2021:
https://stephenc.substack.com/p/5-fold-increase-in-sudden-cardiac?s=09

Yhdysvalloissa yhtäkkiä lentäjien kuolleisuus pompannut kesällä 2021. Tässä ruodittuna asiaa tarkemmin: https://stevekirsch.substack.com/p/are-100-dead-us-airline-pilots-trying?r=ueaku&utm_campaign=post&utm_medium=email

Jännä yhteensattuma myös, että OECD:n viikottaista ylikuolleisuustilastoa kun katsoo viime viikoilta, niin joissain rokotetuimmissa maissa (Israel, Islanti, Espanja…) on jopa yli 20% keskimääräistä korkeampi kuolleisuus. Ja sama ilmiö myös käänteisenä. https://stats.oecd.org/index.aspx?queryid=104676

Myös Suomessa ylikuolleisuus kasvaa juuri nyt nopeasti


Ylikuolleisuus on nyt ollut vieläpä aivan viime viikot jopa yli 10% normaalia korkeammalla tasolla -rokotuksista huolimatta vai juuri niiden vuoksi? https://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/Kokeelliset_tilastot/Kokeelliset_tilastot__vamuu_koke/koeti_vamuu_pxt_12ng.px/

Ylikuolleisuuteen voisi maalaisjärjellä ajateltuna toki vaikuttaa hoitovelka, eli koronan vuoksi hoitamatta jääneiden potilaiden menehtyminen, USA:ssa itsemurhat ja yliannostukset ovat olleet nousussa ja toisaalta myös ihmisten vastustuskyvyn mahdollinen heikkeneminen? Huomioitava on, että kaikki nämä liittyvät mahdollisesti ainakin välillisesti koronapolitiikkaamme.

Rokotetuimmista maista tulee myös poikkeuksellisen paljon raportointia erikoisista kuolemista:
Englanti ja Wales: https://www.hartgroup.org/recent-deaths-in-young-people-in-england-and-wales/
Skotlanti: https://www.bbc.com/news/uk-scotland-58899460.amp

Myös vastasyntyneiden kuolemat ainakin Skotlannissa erikoisen korkeissa luvuissa: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/234801ef-7b7c-424d-be70-f011393580f9

Taiwanissa raportoitu enemmän rokotekuolemia kuin koronakuolemia. https://medicaltrend.org/2021/10/10/taiwan-death-from-covid-19-vaccination-exceeds-death-from-covid-19/

Tieteellisesti tunnettua on, että esim. Yhdysvalloissa vain maksimissaan 10% lääkkeiden ja rokotteiden haittavaikutuksista ilmoitetaan ja todellinen määrä on todennäköisesti lähempänä vain yhtä prosenttia. Siltikin CDC:lle VAERS-tietokantaan raportoituja haittoja koronarokotteista on niin ikään ennätysmäärä.

Myös kuolemia:


Itseltäni ja ilmeisesti myös medialta on ohi mennyt uutinen, jossa aivan juuri EU on perustanut/perustamassa korvausrahastoa koronarokotteiden uhreille: https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/B-9-2021-0475_FI.html

Joka tapauksessa niin tunnetuista kuin vielä tuntemattomistakin rokotehaitoista 100% tulee rokotetuille ja 0% rokottamattomille, kun haitat itse taudista jakaantuvat tasaisemmin.

 

5) Uusia erilaisia rokotehaittoja ilmaantuu kuukausittain

Rokotteiden haittavaikutuksista opimme joka kuukausi jotain uutta ja jo nyt tiedämme mm. rokotteisiin yhdistetyistä harvinaisista veritulppa-, muu sydän- ja verisuonisairaus- sekä aivo-infarktiriskeistä joita ei rokoteohjelman alkaessa ollut tiedossa.

Astra Zenecan ja Modernan käyttöä on jo rajoitettu turvallisuussyistä Suomessa ja useissa muissakin maissa nuorilta ja nuorilta aikuisilta, vaikka alusta asti täysin turvallisina nämäkin oli meille terveydenhuollon auktoriteettien ja median toimesta myyty. Viimeisimmäksi Taiwan on keskeyttänyt Pfizerin rokotteen toisen rokotteen jakelun turvallisuussyistä: https://www.taiwannews.com.tw/en/news/4340862

Lisäksi uutta tulee koko ajan. https://www.talouselama.fi/uutiset/te/ac1c109d-73f2-4a81-9271-8bcb8d95d3a4?ref=ampparit:9642

Tämän tuoreen Yhdysvaltain Sydänyhdistyksen julkaiseman tutkimuksen mukaan mRNA-rokotteet lisäävät merkittävästi akuutin sepelvaltimo-oireyhtymän ja muiden sydänsairauksien riskiä: https://www.thecardiologyadvisor.com/home/topics/acs/acute-coronary-syndrome-acs-biomarkers-mrna-covid19-vaccine/

Hong Kongissa tutkimuksin todettu merkittävästi kohonnut riski nuorilla sydänlihastulehdukseen rokotteen jälkeen: https://academic.oup.com/cid/advance-article-abstract/doi/10.1093/cid/ciab989/6445179?s=09

Tohtori Aseem Malhotra kertoo TV-haastattelussa nuorten kohonneesta sydänsairausriskistä ja UK:n kardiologien sekä tutkijoiden vaikenevan aiheesta, jotta eivät menettäisi lääketeollisuuden tutkimusrahoja: https://www.youtube.com/watch?v=9nj8gGhlR2s

EMA tutkii Moderna -rokotteen mahdollista yhteyttä hiussuonivuoto -oireyhtymään. Astra Zenecan ja Janssen -rokotteen yhteys on jo todettu.
https://www.deutsche-apotheker-zeitung.de/news/artikel/2021/11/03/kapillarlecksyndrom-auch-nach-spikevax-von-moderna

Pfizerin rokotteesta tutkitaan yhteyttä MIS-C rokotehaittaan lapsilla:


Astra Zenecan rokotteella yhteys hermosairauteen: https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/3a5a873a-e9f3-48ad-b7ae-f05540bc378c

Tämän uuden kanadalaistutkimuksen mukaan jopa joka tuhannes rokotteen saanut 20-vuotias sairastuisi sydänlihastulehdukseen. https://www.news-medical.net/amp/news/20210920/Myocarditis-risk-from-mRNA-COVID-vaccines-re-evaluated-in-Canadian-study.aspx ja https://trialsitenews.com/university-of-ottawa-heart-institute-retrospective-study-finds-1-in-1000-mrna-vaccinations-leads-to-myopericarditis/
Tutkimus on ollut kiistanalainen, mutta sitä tukemaan on julkaistu useita uusia tutkimuksia, kuten:
https://www.medpagetoday.com/infectiousdisease/covid19vaccine/94892

Tässä kerätyn tiedon mukaan 30 000 kuukautiskierron häiriintymistä raportoitu: https://www.businessinsider.com/covid-19-vaccine-impact-on-menstrual-cycle-30000-report-changes-2021-9

Tämä tutkimus vaatii arvovaltaisen tutkijajoukon myötä rokotusten välitöntä keskeyttämistä raskaana oleville ja imettäville https://www.thegatewaypundit.com/2021/11/breaking-researchers-peer-reviewed-study-call-immediate-withdrawal-mrna-covid-vaccines-use-pregnancy-breastfeeding-childbearing-age-children/?utm_source=Gab

Tämän tutkimuksen mukaan ennen 20. ratkausviikkoa annettu rokote nosti keskenmenon riskiä 7-8 -kertaiseksi aiempiin tutkimuksiin verrattuna: https://www.researchgate.net/publication/355768314_COVID-19_mRNA_vaccine_in_pregnancy_and_newborn_passive_immunization_a_case_report

Tämä artikkeli esittää, että CDC olisi myöntänyt vääristelleensä rokotteiden turvallisuusdataa, jotta rokotteet hyväksyttäisiin raskaanaoleville: https://theexpose.uk/2021/11/07/cdc-scientists-admit-they-did-manipulate-study-data-to-show-the-covid-19-vaccines-are-safe-for-pregnant-women/

Myös ensimmäiset pian rokotuksen jälkeen kuolleille tehdyt ruumiinavaukset antavat aihetta malttiin rokotteiden suhteen:
https://presscalifornia.com/2021/08/03/autopsies-one-third-of-those-who-died-within-weeks-of-the-vax-died-of-the-vax/

https://www.bitchute.com/video/TsdTTHJteilw/

https://m.thebl.tv/health/first-autopsy-of-vaccinated-covid-patient-shows-spike-proteins-infested-major-organs.html

lisäksi:
https://www.sciencemag.org/news/2021/06/israel-reports-link-between-rare-cases-heart-inflammation-and-covid-19-vaccination

https://www.wsj.com/articles/are-covid-vaccines-riskier-than-advertised-11624381749

https://www.dailymail.co.uk/health/article-9718091/CDC-advisory-group-says-likely-link-COVID-19-vaccines-rare-heart-inflammation.html

Ihmisen muisti on lyhyt. Muistutuksena sikainfluenssarokotuksen ajoilta:

6) Heikot rokotteet uusien varianttien taustalla ja ihmisen oman elimistön mahdollinen toiminta itseään vastaan

Useat maailman johtavista virologeista, epidemiologeista tai lääketutkijoista (kuten RNA-rokotteen kehittäjä Tri. Robert Malone, Nobel-voittaja Professori Luc Montagnier ja Pfizerin ex-pomo Tri. Mike Yeadon) ovat tuoneet jo pitkään esille mahdollista riskiä viruksen muuttumisesta vaarallisemmaksi nykyisenkaltaisia ”vuotavia rokotteita” käytettäessä.

KUVA: ROKOTTEESTA JOHTUVIEN VIRUSMUUNNOSTEN SELITYS OMIN SANOIN KERROTTUNA: Koronavirus sisältää taudinaiheuttajia, l. patogeenejä (pallot ja kolmio), ensimmäinen rokoteannos toimii tunnistamiaan patogeenejä (pallot) vastaan tehokkaasti, mutta jättää sille tuntemattoman kolmiopatogeenin neutraloimatta. Ajan myötä virus leviää ja pallot sekä kolmiot monistuvat . Kun taas annetaan rokote, toimii se edelleen tehokkaasti palloja vastaan, mutta monistuneet kolmiot jäävät edelleen neutraloimatta. Kolmiopatogeeneistä on tullut vallitseva osa virusta, eikä rokote enää toimi ja ihminen sairastuu.
https://www.quantamagazine.org/how-vaccines-can-drive-pathogens-to-evolve-20180510

https://journals.plos.org/plosbiology/article?id=10.1371/journal.pbio.1002198

http://epidemics.psu.edu/articles/view/leaky-vaccines-promote-the-transmission-of-more-virulent-virus


https://rairfoundation.com/bombshell-nobel-prize-winner-reveals-covid-vaccine-is-creating-variants/

Samoin on useiden maailman johtavien tutkijoiden toimesta varoiteltu RNA-rokotteiden luomasta mahdollisuudesta ADE-reaktioon (Antibody-dependent Enhancement) https://www.chop.edu/centers-programs/vaccine-education-center/vaccine-safety/antibody-dependent-enhancement-and-vaccines , joka on rokotteesta aiheutuva vakava ja mahdollisesti kuollettava haitta, jossa ihmisen elimistö alkaa taistelemaan itseään vastaan. ADE:sta olisi pitänyt ja pitäisi varoittaa koronarokotteen ottajia ja tutkimuksiin osallistuvia. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33113270/ Asiantuntija-arvioissa ADE-ilmiöstä on jo viitteitä nähtävissä koronarokotusten edelläkävijämaassa Israelissa, jossa rokotettujen osuus sairaalassa hoidettavista on noussut hälyttävän suureksi. Tilanne on hälyttävä vaikka huomioidaan se, että Israelissa rokotettujen osuuskin on suuri. On arvioitu, että ADE-riski realisoituessaan paljastuisi viimeistään kaksi vuotta rokoteohjelman alkamisesta ja Israel ensimmäisenä massarokottajana on todennäköisin maa jota seurata aiheen tiimoilta.

 

ADE-riski ja viruksen mutatoituminen ”vuotavien rokotteiden” johdosta ovat kuumia puheenaiheita. Niin kuumia, että media vaikenee ne täysin ja asian esille tuoneet tiedemiehet sekä nobelistit ovat joutuneet itse tulilinjalle. https://www.journalofinfection.com/article/S0163-4453(21)00392-3/fulltext

 

https://www.zerohedge.com/markets/vaccine-expert-vanden-bossche-calls-immediate-halt-vaccinations-says-it-encourages-variants

 

https://www.bitchute.com/video/FPehpfdTleDo/
 

7) Tieteellisen kritiikin sensurointi ja osin valheelliseen tietoon perustuva rokotekampanjointi aiheuttaa tarpeetonta pelkoa ja epäluuloja viranomaisia sekä mediaa kohtaan

Erittäin ongelmalliseksi rokotteisiin ja niitä mainostaviin terveydenhuollon asiantuntijoihin sekä mediaan luottamiseksi tekee fakta, jossa media ja sosiaalisen median alustat ovat yhdessä sensuroimassa useimmat rokotekriittiset kommentit vaikka ne tulisivat maailman kiistattomilta huippututkijoilta. Huippuvirologien, -epidemiologien ja -tutkijoiden sosiaalisen median tilejä on poistettu käytöstä ja heidän artikkeleitaan ei enää julkaista arvostetuimmissa tiedelehdissä, jos ne sisältävät virallisen rokotelinjan vastaista sisältöä. Jos nyt rokotteet näyttäisivätkin toimivan, niin jos tieteellinen kritiikki vaiennetaan, mistä saisimme tiedon jos jokin menisikin pieleen? Jos tästä kirjoituksestani toivon sinun avaavan yhden linkin ja lukevan ajatuksen kera, niin se on tämä: https://www.globalresearch.ca/covid-19-shadowy-trusted-news-initiative/5752930
Tämä on verrattavissa siihen jos ottaisit palovarottimesta patterit pois. Sammutamme siis varoitusjärjestelmän.

Huomionarvoista on myös, että tämän tutkimuksen mukaan kaikkein kriittisimmin koronarokotteisiin suhtautuva ihmisryhmä on kaikkein korkeimmin koulutetut, tohtoritason henkilöt:

https://www.dailymail.co.uk/news/article-9893465/Americans-PhDs-reluctant-vaccinated-against-COVID-study-finds.html




Tässä esiteltynä joitakin rokotekriittisiä yksilöitä, joiden luulisi tietävän mistä puhuvat. Jos vain saisivat puheenvuoron ja mediatilaa: https://www.theepochtimes.com/who-are-these-covid-19-vaccine-skeptics-and-what-do-they-believe_4043094.html


Ongelmallisia ovat myös säännöllisesti mediassa faktoina esitetyt valheet rokotteiden tiimoilta. Esimerkiksi Iltalehden jutussa https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/cea3d79c-166b-475a-bfd4-4d9cc40a799e esitetty kommentti: ”Todennäköisyys sille, että saa haittavaikutuksen Astra Zenecan rokotteesta, on luokkaa 0,001 prosenttia. Sen sijaan todennäköisyys sille, että koronan Suomessa s

Vieraskynä to 16.12. 00:39

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

Ihmelääke ivermektiini, eli kuinka THL:n ohjeet tekivät minusta salaliitto-teoreetikon

su 07.11. 21:44

Uusi Suomi sensuroi jälleen: dosentti Malisen ja kirurgian erikoislääkäri Elomaan kirjoitus katosi

ke 27.10. 17:24

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44