Blogi: Mikko Paunio, pe 11.08.2023 17:11

Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran räyhäantirasismi on tarkoituksellista - Taustalla on halu kriminalisoida kansallisvaltion puolustaminen

Räyhäantirasismi rantautui lopulta myös Suomeen perussuomalaisten noustua hallitukseen, jonka hallitusohjelma kiristää tuntuvasti maahanpääsyä ja kansalaisuuden saamista. Tarkkasilmäinen entinen MTV:n uutisankkuri Seppo Huhta teki tällä viikolla merkittävän havainnon katsottuaan vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran antirasistista kiivailua viime maanantain A-studiossa. Sofia Virran viha perussuomalaisten nuorta kansanedustaja Joakim Vigeliusta vastaan meni yli äyräiden, minkä vuoksi Seppo Huhta päätyi siihen johtopäätökseen, että Sofia Virta haluaa kieltää Perussuomalaiset puolueen. 

En ole enää viikkoihin kyennyt katsomaan YLE:n uutisia tai ajankohtaisohjelmia, mutta katsoin YLE Areenasta po. A-Studion viime maanantain Sofia Virran elekielen ja retoriikan.

Seppo Huhta on todennäköisesti oikeassa. Tämä sannamarinien, sofiavirtojen annamaijahenrikssonien ja oulasilvennoisten räyhäantirasismi on kuitenkin nähtävä globaalissa kontekstissa, koska se on ilmiö, joka uhkaa demokraattisia oikeuksia kaikkialla länsimaissa. Vanhojen kirjoitusten kaivelu on pelkkä tekosyy räyhäantirasismin viljelylle.

Läntisen maailman 17 terävimpien konservatiivisten ajattelijoiden ja kommentaattorien lähes 500 sivuinen kirja ”Suurta Resettiä Vastaan” (engl. Against the Great Reset) julkaistiin viime syksynä New Yorkissa. Kirjoitin kirjasta täysin asiallisen kirjaesittelyn ja sain siitä ilmeisesti elinikäisen kirjoituskiellon Uuden Suomen erittäin suosittuun blogiini. Esittelyssäni kirjoitin mm:

”Vuonna 1982 perustetun kuukausittain ilmestyvän kulttuurilehden The New Criterionin päätoimittaja Roger Kimball puolustaa esseessään ”Suvereenisuus ja kansallisvaltio” (engl. Sovereignity and the Nation State) eettisin ja valtio-opillisen perusteluin valtioiden suvereeniuden puolesta nykyistä globaalieliittiä vastaan. Hän osoittaa tyhjäksi eliitin hypetyksen maahanmuuttokriitikoita ja oikeistopopulismia vastaan. Eliitin väittämä, että populistit ovat demokratian vastaisia on hänen mukaansa vale. USA:n täytevaaleissa demokraatit viime metreillä esittivät taajaan absurdia väitettä, jonka mukaan väärin äänestävät tuhoavat demokratian.”  

Kirjan erään toisen esseistin Michael Antonin mukaan räyhäantirasistit tarkoituksellisesti, vaikkakin tuhoisasti, luovat rotujen välistä vastakkainasettelua lietsoakseen uudenlaista marxilaista "luokkasotaa" lisäämällä alistettujen identiteettien (muslimit, mustat ja tummempi-ihoiset) tietoisuutta valkoisen heteromiehen harjoittamasta kuvitellusta rakenteellisesta rasismista. 

Räyhäantirasistismiin kuuluvat seuraavat poliittiset esimerkinomaiset ilmiöt:

Bidenin hallinto on presidentin suulla julistanut, että 80 miljoonaa presidentti Trumppia äänestäneet ovat valkoista ylivaltaa kannattavia ääri-ihmisiä. Trump johtaa täysin ylivoimaisesti republikaanien esivaalikilpailua ja on jopa "vastuullisen" median mielipidemittauksissa suositumpi kuin koskaan.

Saksassa yltyvät sikäläisen persupuolueen AfD:n (Alternativ fur Deutchland) kieltämispuheet, kun sen kannatusluvut ovat nousseet yli 20 %.

Brexitin pääarkkitehdin Nigel Faragen pankkitilit yritettiin hiljattain sulkea, koska hän tykkää Trumpista liikaa ja on Avoimia Rajoja vastaan. Yritys päättyi todella nolosti globalistien kannalta ja mm. Woke-BBC joutui pyytämään Faragelta anteeksi.

Kanadassa pääministeri Justin Trudeau julisti häntä vastaan protestoineet rekkakuskit natseiksi löydettyään mielenosoituksen joukosta yhden hakaristitunnuksen. Kanadassa on todennäköisesti ensi syyskuussa miljoonamarssi transgenderismiä vastaan.

Yritys leimata Hollannin hallituksen / EU:n ilmastopolitiikkaa ja maahanmuuttopolitiikkaa vastaan protestoineet maanviljelijät ääriliikkeeksi epäonnistui surkeasti ja heidän ja heitä sympatisoivien kaupunkilaisten BBB-puolue nousi suurimmaksi Hollannin ylähuoneessa viime maaliskuussa.

Globalistit yrittivät viime syksynä estää mm. EU:n komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ”työkaluilla” Giorgia Melonia nousemasta Italian pääministeriksi. Meloni on sodassa wokeilijoiden kanssa.

Seuraavassa muutamia vastaansanomattomia todisteita siitä, että globalistit koordinoivat ja edistävät räyhäantirasismia ”vastuullisessa” mediassa:

Entisen punavihreän ympäristöaktivistin Michael Shellenbergerin seikkaperäinen viime keväinen todistus USA:n kongressille koordinoidusta globaalisensuurista ja siitä, kuinka Suuren Resetin kertomusta (ilmastonmuutos, luontokato ja valkoisen heteromiehen aikaansaama systeeminen sorto ja vaatimus Avoimista Rajoista) suojellaan kaikin keinoin. Sensuuri ja Suuren Kertomuksen edistäminen on suomalaisten ”journalistien” ykkösprioriteetti myös Suomessa. Olen suomentanut tämän todistuksen tiivistelmän Oikeassa Mediassa hiljan.

Vaikka viime viikkoina USA:n kongressin Oversight Committee on saanut yksiselitteisen pitävät todisteet siitä, että Hunter Biden on myynyt kazakhstanilaisille, romanialaisille, ukrainalaisille ja venäläisille oligarkeille isänsä Joe Bidenin vaikutusvaltaa ainakin 20 miljoonan dollarin edestä. Tästä huolimatta "vastuullinen" media ei raportoi tätä suurelle yleisölle. Sen sijaan uusien lisätodisteiden ilmaantuessa Bidenia vastaan, ”vastuullinen” media säännönmukaisesti raportoi Donald Trumpin saamista uusista poliittisten motiivien vuoksi muotoilluista syytteistä, jotta mielenkiinto ei kohdistuisi Bideniin. Bidenin jo tiedetyt ja todistetut rikokset saattavat johtaa jopa valtiopetossyytteisiin ja presidentti Richard Nixonin erottamiseen johtaneet rikokset ovat kuin nallekarkkien näpistämistä kaupasta verrattuna Bidenin rikollisperheen touhuihin. Paljastuksia on luvassa lisää, kun Oversight Committee edelleen perkaa todistusaineistoa.

Suomenkaan media ei raportoi, että ihmiskauppakartellit ovat salakuljettaneet USA:n etelärajan kautta USA:han yli seitsemän miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa mitä ilmeisimmin (?) kompuksessa maailman mahtavimpien kanssa. Yli 80 000 yksin maahan salakuljetettua lasta on kadonnut. Senaattori Ted Cruzin hiljan grillatessa USA:n sisäisestä turvallisuudesta vastaavaa liittovaltion ministeriä Alejandro Mayorkasia, Mayorkas kieltäytyi tietämästä, mikä merkitys on salakuljetetun ihmisen eri värisillä rannekkeilla. Suomalaisille tiedoksi, että väri kertoo sen, paljonko henkilö on velkaa ihmiskauppiaille tai kojooteille kuten heitä myös kutsutaan.

Lapsikaupasta ja lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertova heinäkuussa Sound of Freedom elokuva leimattiin salaliittoteoreettikkojen tekeleeksi myös Helsingin Sanomissa, mitä ilmeisimmin sen vuoksi, että maailman mahtavimpien piireissä on lapsikauppaan ja heidän hyväksikäyttöön osallistuvia. Alunperin Disneyn piti jo viisi vuotta sitten julkistaa tämän tositarinaan perustuvan elokuvan.

Maailman Talousfoorumin johtajan Klaus Schwabin ja hänen ykköstarinankertojansa Yuval Hararin älyttömyyksistä "vastuullinen" media raportoi eli haluista sijoittaa meidän tavisten aivoihimme mikrosiruja, jotta meidät voidaan yhdistää internettiin, mikä mahdollistaisi Klasun hyvin outojen ajatusten mukaan sen, että hän voisi ohjailla mielenliikkeitämme.

Räyhäantirasismi onkin itse rasismia

Oma lukunsa on se, että räyhäantirasistin kiljuessa ja vedotessa yhdenvertaisuuteen, sillä ei ole mitään tekemistä perinteisen tasa-arvoajattelun kanssa, jossa ihon värillä ei ole merkitystä. Kirjoitin tästä pitemmän kaavan mukaan helmikuussa 2021, kun erosin SDP:stä SDP:n omaksuttua Yhdenvertaisuusohjelmaansa meitä valkoisia kohtaan rasistisen kriittisen rotuopin karvoineen päivineen. Asiaan kuului tietenkin se, että Uusi Suomi sensuroi blogin.

Viime kädessä räyhäantirasismi pyrkii suiden tukkimiseen ja suuryhtiöiden, ”journalistien” ja heitä avustavien punaviherkaadereiden johtamaan pakkoyhteiskuntaan, jota johdetaan maailman katolta.

Jos olisin "vastuullisen" median "journalisti" en kehtaisi aamulla katsoa peiliin.

https://www.extrauutiset.com/vihreat-haluaa-lakkauttaa-perussuomalaisen-puolueen/

https://oikeamedia.com/o1-154200

Mikko Paunio pe 11.08. 17:11

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10. 13:57

Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen

la 21.09. 14:28

USA:n johtama jatkuva DEI-vallankumous - Bolshevikkien puna-armeijan johtajan Leo Trotskyn unelma käynyt toteen

to 19.09. 08:57

HS:n otsikko tammikuussa 1990: Vain Helsingin vihreät vastustivat ydinvoimalaa Terveyslautakunnan valvontajaos äänesti 6-1

ti 17.09. 08:10

Somalit orjakauppiaina ja rasistisina orjuuttajina

pe 06.09. 17:03

Helsingin visioima kehitys johtaa pahaan oloon - Kaikki on nyt alisteista 0-hiiliajattelulle

to 29.08. 14:59

Äärivasemmistolainen identiteettipolitiikka tuhoamassa Ison Britannian ja Länsi-Euroopan

ti 20.08. 16:40

YLE:n TV-uutiset valehtelivat tänä aamuna Trumpin puheista

to 08.08. 18:25

Koronapandemialla pieni vaikutus kuolleisuuteen huolimatta mediahypetyksestä

su 21.04. 15:30

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10.2024 13:57

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44