Ison Britannian pääministeri Keir Starmer (Englannin Työväenpuolue) on ollut vallassa vain puolitoista kuukautta, mutta hän on onnistunut suututtamaan ja pelottelemaan valkoisen työväenluokan perinpohjaisesti syyllistämällä heidät rasisteiksi ja äärioikeistolaisiksi roistoiksi, kun nämä ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä maahanmuuttoon ja räjähdysmäisesti lisääntyneeseen rikollisuuteen ja jopa pienten tyttöjen massamurhaan.
Valtamedian Metrolehti uutisoi pari päivää sitten:
"Heinäkuun 4. päivän vaalien jälkeen pääministerin nettohyväksyntä on pudonnut plus seitsemästä nollaan, ja samalla prosentilla (38 %) on hänestä myönteinen ja kielteinen näkemys.
Sama kysely, jonka Ipsos suoritti 9.-12. elokuuta, osoitti, että 52 % briteistä ajatteli, että Iso-Britannia oli menossa väärään suuntaan.
Tämä verrattuna vain 22 prosenttiin, joka sanoi maan olevan menestyksen tiellä."
Englantiin saapuu päivittäin laittomasti useita satoja asevelvollisuusikäisiä maahanmuttajamiehiä pienillä veneillä kanaalin yli Lähi-Idästä, Afrikasta ja Etelä- ja Keski-Aasiasta. Heitä majoitetaan hotelleihin, joissa heille annetaan täysi ylläpito ja mm. terveydenhoito.
Puukoilla ja macheteilla tehdyt rikokset ovat räjähdysmäisesti lisääntyneet. Ilmeisesti jopa kymmeniä tuhansia työväenluokkaan kuuluvia valkoisia tyttöjä on gruumattu ja jengiraiskattu pakistanilaisten miesten toimesta viimeisten 30 vuoden aikana.
Vankilat ovat nyt niin täynnä Isossa Britanniassa pääasiassa muunmaalaisia vankeja, että puolet vangeista on nyt vapautettava.
Yleinen turvattomuus on lisääntynyt ja ihmiset eivät uskalla iltaisin kävellä enää Lontoossa, joka ennen tunnettiin rauhallisuuden tyyssijana.
Poliisi ei ole Isossa Britanniassa enää viime vuosina kyennyt selvittämään yhtä ainutta murtoa ja suuri osa poliisin resursseista on nyt suunnattu valvomaan, mitä ihmisten viestittelevät sosiaalisessa mediassa. Viestittelyistä jaetaan nyt - uuden pääministerin otettua tiukan kannan pari viikkoa sitten puhjenneisiin osin väkivaltaisiin mielenosoituksiin - vankeustuomioita.
Britit kulkevat nyt ns. "käyrän edellä" eli Iso Britannia kärsii identiteettipolitiikkaan nojaavan viime kädessä Davosin oligarkkien ohjaaman globalismin vääjäämättä väkivaltaan johtavista valtavista ongelmista ennen muita Euroopan maita.
Kaikki maahanmuuton kritiikki leimataan äärioikeistolaisuudeksi tai islamofobiaksi, kun nyt Keir Starmer valkoiseen väestöön kohdistuvia sortotoimia perustellessaan tukeutuu tuhoisaan neomarxilaiseen identiteetti-ideologiaan. Keir Starmer on saanut tästä pilkkanimen Keir Stalin. Keir Stalinin politiikka on johtanut avoimeen rasismiin valkoisia kohtaan ja avoimeen kaksinaismoralismiin ja siihen, että nyt britit ja me suomalaiset myös enenevästi tunnemme olevamme muukalaisia omassa maassamme. Valkoisia syrjivästä kaksinaismoralismista Starmer on saanut pilkkanimen Two Tier Kier.
Neomarxilaisen identiteetti-ideologian keskiössä on kriittinen rotuteoria, joka määrittelee aiemman marxilaisen luokkataistelun sijaan historiaa eteenpäin viemäksi voimaksi taistelun valkoisia heteromiehiä vastaan. Siksi Isoon Britanniaan ja myös Suomeen tulevien muun väristen oikeudet ovat absoluuttisia ja Britannian valkoisen työväenluokan ja meidän suomalaisten perusoikeudet ovat suhteellisia.
Enemmistövallan sijaan demokraattisista yhteiskunnista tulee vähemmistöjen pakkovaltaa edistäviä läntisten yhteiskuntien kaikkien läntisten instituutioiden omaksuttua uuteen "luokkataisteluun" perustuvat DEI-säännöt.
Pöyristyttävä DEIDEI-konsulttifirma on juurruttanut pakollisilla kursseilla rasistisia DEI-sääntöjä Yleisradion ohjelmien sisällöistä vastaaville toimittajille ja tuottajille.
Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44