Tänään YLE:n 7.30 aamu-TV-uutisissa kerrottiin Joe Bidenin CBS TV-kanavalle antamaan haastatteluun vedoten, että Donald Trump ei hyväksy vaalien tulosta ja että Trump on uhannut USA:ta tappion myötä aiheuttavansa ihmisille verilöylyn (engl. bloodbath).
Trump puhui Ohiossa autotyöläisille viime keväänä (16.3.) ja ennakoi puheessaan, että USA:n autotehtaita kohtaa verilöyly, jos hän häviää. Hän lupasi nostaa tulleja sekä Kiinasta että Meksikosta tuotaville autoille.
YLE kertoi Trumpin puhuneen edellä mainitusti marraskuussa Ohiossa, mikä sekin on väärä väite.
En ollut katsonut (en kykene niitä juuri enää katsomaan) YLE:n TV-uutisia yli kuukauteen. YLE:n TV-uutiset eivät klo 8 uutisissa toistaneet Bidenin valhetta. Puoli kahdeksan uutisista valhe edelleen löytyy.
Ennen YLE:n aamu-TV:n alkua YLE julisti tänään kohta lähettävänsä maailman luotetuimmat uutiset.
YLE aamun uutisointi Englannin mellakoista oli myös vastemielistä katsottavaa.
Viimeisen vuoden aikana Isoon Britanniaan on saapunut yli miljoona siirtolaista, joista vähintään kymmenet tuhannet ovat saapuneet Englannin kanaalin yli laittomasti. Asevelvollisuusikäisiä miehiä köyhistä maista - erityisesti muslimimaista - saapuu joka päivä laittomasti Englantiin pienillä veneillä jopa satoja.
Ihmiset ovat peloissaan islamismista ja siirtolaistulvasta kaikissa Brittein saarissa ja 95 % siirtolaistulvasta huolta kantavat ovat aivan tavallisia ihmisiä eikä niinkuin YLE:n TV-uutiset väittävät fasisteja ja äärioikeistolaisia.
Levottomuudet ja pelko synnyttävät nyt ennen näkemätöntä epävakautta sekä Isossa Britanniassa että Irlannissa, joita kuvataan nyt ruutitynnyreiksi.
Pääministeri ja valtamedia kiistävät kansalaisten mielialat ja pelon sekä käsityksen, että brittipoliisit eivät puutu islamistien väkivaltaan, mutta puuttuvat heti valkoisten väkivaltaan. Puhutaan kahden tason poliisitoiminnasta (engl. two-tier policing). Pääministeri, poliisijohtajat ja valtamedia kieltävät ilmiön olemassa olon, mutta kymmenet erityisesti X:n avulla kansan keskuuteen levinneet viime aikojen pöyristyttävät esimerkit osoittavat ilmiön kiistatta todeksi. Esimerkiksi poliisi ei ollut paikalla pari päivää sitten Birminghamissä Clumsy Swan nimisessä pubissa suojelemassa sen asiakkaita. Muslimit tulivat pubiin ja puukottivat yhtä ihmistä maksaan. Valtamedia on melkein kokonaan ollut hiljaa tästä puukotuksesta.
Elon Muskin ja pääministeri Keir Starmerin välille on puhjennut sanasota.
Pääministeri Keir Starmer on luvannut lopettaa pakkokeinoin kansalaisten kiehunnan ja hänen kuherruskuukautensa on julistettu päättyneen, eikä aio puuttua laittomaan maahantuloon. Jo yli puolet kansasta suhtautuu häneen negatiivisesti.
Hätkähdyttävin osoitus ihmisten peloista ja heräämisestä yhdessä vastustamaan massamaahanmuuttoa on saatu Belfastin kaduilta, joissa entiset ikuiset veriviholliset IRA ja unionistit marssivat muutama päivä sitten yhteisrintamassa siirtolaistulvaa vastaan.
Viitteet
https://x.com/CBSSunday/status/1821291679921422394
https://uk.news.yahoo.com/keir-starmer-negative-approval-ratings-191555202.html?guccounter=1
https://areena.yle.fi/1-71644943 (2.30 eteenpäin valhe)
https://edition.cnn.com/2024/03/16/politics/trump-bloodbath-auto-industry-election/index.html
https://www.telegraph.co.uk/news/2024/08/06/uk-riots-birmingham-pubgoer-attacked-masked-men/
https://www.gbnews.com/politics/keir-starmer-favourability-rating-drops-social-tensions
Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa
la 30.11.2024 04:21Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"
su 01.12.2024 15:43Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44