Poliittisen urani "huipentuma" oli vuonna 1990, kun sain läpi Helsingin terveyslautakunnan valvontajaoston äänestämään lämpöä tuottavien pienydinvoimaloiden rakentamisen puolesta. Vihreä psykologi Pekka Sauri oli ainoana valvontajaoston lausumaa vastaan. Demari-lehti uutisoi asiasta etusivullaan 11.1.1990 ja HS näyttävästi kaksi päivää myöhemmin. Vihreiden kiivas säteilyhysteriaan perustuva ydinvoiman vastainen kampanjointi aiheutti sen, että hommasta ei tullut sitten mitään. Pari vuotta myöhemmin vihreät ja heidän hännystelijänsä kaatoivat viidennen ydinvoimalan eduskunnassa.
Nyt melkein 35 vuotta myöhemmin Helsingissä vallitsee ilmeisen harras tunnelma ydinvoiman puolesta ja punavihreiltä leideiltäkään Helsingin valtuustossa ei kuulu vastalauseita, mikä takaa sen, että ydinvoimaloita kenties Helsinkiin joskus saadaan. Jos kuuluisi, ei Helen olisi voinut tehdä jo aiepäätöksiä lukuisista pienydinvoimaloista. Tässä kohdin on pakko siteerata Bill Murray nimistä jenkkikoomikkoa, joka on todennut:
"Kun väittelee viisaan ihmisen kanssa, on vaikeata voittaa väittely. Kun taas väittelee tyhmän ihmisen kanssa, on mahdotonta voittaa väittely".
Otteita Olli Sirkan haastattelusta, jossa hän toivoo Helsinkiin pienydinvoimaloita pikavauhtia:
"Jos polttamisesta halutaan eroon, ydinvoima vaikuttaisi ainoalta realistiselta vaihtoehdolta. Optimi olisi, että kaukolämmöstä karkeasti noin puolet tulee ydinvoimasta, puolet sähköstä. Hätävarana ovat nämä vanhat polttolaitokset, mutta ei niitä enää käytettäisi normaalioloissa ollenkaan”.
Tyynnyttääkseen valtuuston punavihreiden leidien ja eräiden hömelöiden kokoomuslaisten jopa nuorten miesten uskonnollisia tarpeita hän toteaa:
"Kaukolämpövoimaloiden sähkön tuotannon korvaamiseksi Helen on myös investoinut suuria summia uusiutuvaan sähkön tuotantoon. Aurinkovoimaa on Sirkan mukaan pystyssä noin 50 megawattia ja rakenteilla noin 200. Uuteenkaupunkiin tulee valtava aurinkopuisto. Tuulivoimaa on pystyssä noin 400 megawattia ja 600 megawattia on tulossa."
Kun tammi- helmikuussa vallitsee kylmä ja vähätuulinen jakso, jolloin aurinko kurkistaa horisontin takaa muutaman tunnin, kaikki sähkö, mitä virtaa Helsinkiin veden keittoon on peräisin ydinvoimasta, jos fossiilinen lauhdevoima on ajettu kokonaan alas. Näin kylminä jaksoina Helsinki lämpiäisi 100 %:sti ydinvoimalla, jos HELENin kaavailut toteutuvat.
Oma lukunsa on, saadaanko ydinvoimaa nopealla aikataululla kuten Olli Sirkka toivoo ja pitää välttämättömänä. Vihreät onnistuivat 1970-luvulta lähtien iskostamaan ihmisten mieliin ionisoivan säteilyn olevan itse Perkeleestä. Olen kirjoittanut hiljan englannin kielisen raportin , kuinka liioittelulla ylläpidetty epätieteellinen säteilykammon lietsonta on institutionaalistettu, mikä on johtanut ydinvoiman yliregulointiin. Ylisäätely on johtanut siihen, että sitä on ollut hyvin kallista rakentaa, mikä on ollut vihreiden tavoitekin.
Vihreä politiikka johtanut deindustrialisaatioon koko Euroopassa aiheuttaen mm. nykyisen energiakriisin. YK:n Agenda 2030 eli Davosin herrojen Suuri nollaus, jota toimeenpannaan EU:ssa Vihreällä siirtymällä kiihdyttää kehitystä koko Euroopassa kohti totaalista taloudellista kaaosta ja köyhtymistä.
Viitteet
Vain Helsingin vihreät vastustivat ydinvoimalaa Terveyslautakunnan valvontajaos äänesti 6-1 | HS.fi
https://www.hs.fi/talous/art-2000010680330.html
https://www.thegwpf.org/content/uploads/2024/09/The-Irrationality-of-Radiological-Emergency-Policies.pdf
Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa
la 30.11.2024 04:21Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"
su 01.12.2024 15:43Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44