Blogi: Mikko Paunio, su 30.10.2022 12:01

Kun valeuutiseni muovin kierrättämisen mahdottomuudesta muuttui oikeaksi uutiseksi

Wille Rydmanin tuhoamiseen Me Too-kampanjan hengessä pyrkinyt Helsingin Sanomien tähtitoimittaja Samuli Suonpää kirjoitti 4.7.2018 Kirkko ja Kaupunki lehdessä Lontoossa heinäkuun alussa 2018 julkaistusta raportistani ”Pelasta meret – Lopeta muovinkierrätys” Lännen Sanomien tekemän uutisen synnystä:

”…tavallisesti äärioikeistolaisten nettilehtien sisälle jäänyt maailmankuva vihreästä salaliitosta muuttui nyt vahingossa uutiseksi oikeissa tiedotusvälineissä.”

Raporttini lukijoita hän kuvasi ”äärioikeistolaisiksi”.

Kirkko ja Kaupunki lehti otsikoi Suonpään blogin:

"Suonpää: Valeuutinen muovinkierrätyksestä"

Kymmenen kuukautta raporttini julkaisemisen jälkeen YK:n monenkeskiseen vaarallisten jätteiden vientiä ja tuontia säätelevään Baselin sopimukseen tehtiin lisäys, joka kielsi teollisuusmaiden kierrätysjätemuovin viemisen kehitysmaihin ja käytännössä sen dumppaamisen meriin.

Yleisradion johdolla Samuli Suonpään aloittama ajojahti minua vastaan jatkui lähes koko viikon. Ajojahdissa suuhuni laitettiin surutta väärää tietoa ja suurelle yleisölle annettiin ymmärtää, että jaan valetietoa. Yritin saada oikeutta Julkisen Sanan Neuvostosta turhaan.

Viime viikolla Greenpeace Yhdysvalloista tehdyssä raportissaan kertoi saman ”äärioikeistolaisen valeuutisen” kuin minä eli että tuhansista muovilajeista koostuvaa likaista muovijätettä ei voi kierrättää ja että sen väen väkisin kierrättäminen on kallista, luonnolle haitallista ja ihmisen terveydelle vaarallista ja että ylivoimaisesti suurin osa erilliskerätystä muovijätteestä päätyy lopulta polttoon tai luontoon. Olen Greenpeacen kanssa eri mieltä ongelmien ratkasemisesta, koska pidän heidän kieltoihin perustuvaa linjaansa utopistisena ja reaalimaailmasta irronneena.

Todennäköisesti dumppaaminen meriin ja köyhiin maihin jatkuu. Lehdet julkaisivat vuonna 2021 uutisia, joissa kerrottiin EU-maista ja Isosta Britanniasta viedyn suuria määriä muoviroskaa Turkkiin, missä sitä on päätynyt mm. teiden varsille. Keskusrikospoliisin ympäristörikosten tutkinnasta vastaava viranomainen kävi kertomassa vuosi sitten eräässä asiantuntijaryhmässä, että jäterikokset ovat huumekauppaa suurempi bisnes maailmalla. Minä tiesin tämän entuudestaan, mutta vihreät po. asiantuntijaryhmän toimijat olivat ällistyneitä.

Nyt Hesarin tähtitoimittaja Suonpään nimeämät ”oikeat tiedotusvälineet” ovat viime viikolla laajalti julkaisseet kesän 2018 ”äärioikeistolaisen valeuutiseni”, jonka mukaan muovia ei voi kierrättää kuin aivan rajallisesti (käytännössä PET-pullot). Kun uutisen kertoo oikea "vastuullinen" taho eli tässä tapauksessa Greepeace, sitä voidaan edelleen näemmä jakaa koko kansalle.

Raporttini julkaisemisen jälkeen Yleisradio on valistanut toisin sanoen johtanut kansalaisia harhaan mm. infantiililla ”I love muovi” kampanjalla saadakseen kansalaiset erilliskeräämään muovia vahingollisin seurauksin. Sen ainoa seuraus oli se, että muovia kertyi jätehuollon toimijoiden takapihalloille ja että sitä on ollut pakko viedä ulkomaille puuttuvan käsittelykapasiteetin vuoksi.

Tällä vastuullisen median ylläpitämällä valheeseen perustuvalla kertomuksella vihreän kiertotalouden auvoisuudesta on myös vakavat, laajat ja haitalliset yhteiskunnalliset seuraukset. Eduskunnassa ollaan nyt havahduttu laajalla rintamalla EU:n ennallistamisasetuksen valtaviin kielteisiin vaikutuksiin Suomelle. Poliittisen eliitin keskuudessa ei kuitenkaan vieläkään ymmärretä, että po. ennallistamisasetus on vain yksi palanen isossa kuviossa, joka tähtää teollisen yhteiskunnan ja hyvinvoinnin alasajoon.

Merkittävä yhdysvaltalainen energiapolitiikan keskusteluareena Real Clear Energy pyysi minulta elokuussa artikkelia "Suomen kiertotalouden ihmeestä", koska toimituksessa epäiltiin kertomuksen todenperäisyyttä. Kirjoitin lyhyen katsauksen aiheesta, jossa osoitin, että Maailman Talousfoorumi (WEF) tilasi eduskunnan alaiselta SITRA'lta raportin, jossa luotiin kiertotalouskäsite ja kerrottiin "Suomen kiertotalousihmeestä". Käsitettä on sittemmin WEF käyttänyt hyväksi edistäessään vihreää ohjelmaansa maailmanlaajuisesti. Käsitteellä ajettiin läpi EU:n parlamentissa ja neuvostossa mm. komissaari Jyrki Kataisen esittelemä EU:n utooppinen mm. muovin kierrättämistä edistämään säädetty kiertotalous- ja vielä osin säätämättä oleva köyhille tuhoisa "Fit for 55" energiapaketti.

Kerroin myös artikkelissani mm., kuinka Suomen kiertotalouspyrkimykset kokivat täydellisen haaksirikon tultaessa 2010-luvulle, jonka myötä Suomeen rakennettiin Ruotsin ja Tanskan tapainen jätteenpolttoverkosto. Verkosto toimii nyt täydellä teholla energiakriisin vuoksi. Kunnat tuhlasivat satoja miljoonia euroja toimimattomaan vihreään jätehuollon kiertotalousinfrastruktuuriin 2000-luvulla.

 

Mikko Paunio su 30.10. 12:01

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Klaus Schwabin ja Thierry Malleretin kyyninen "Suuri Kertomus" on kauhistuttavan "Suuren Resetin" toimeenpano-ohjelma

ti 19.09. 16:25

Helsingissä edessä kova SOTE-palveluiden kulukuuri - Osin ylimitoitettujen, räätälöityjen, priorisoitujen ja vammaisia räikeästi syrjivien maahanmuuttajien SOTE-palveluihin ei leikkauksia

ke 06.09. 08:23

Jippii, pääsin Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen

ti 22.08. 17:56

Saksan AfD-puolue julistautunut rauhanpuolueeksi ja julisti hiljan Magdeburgin puoluekokouksessa: "EU on epäonnistunut kaikessa"

su 20.08. 15:26

Komissaari Jyrki Katainen oli Maailman Talousfoorumin pähkähulluuden aulis lakeija

pe 18.08. 17:00

EU-politiikkaohjelman lähetekeskustelu Perussuomalaisten puoluekokouksessa 12.8. - Pyydetty puheenvuoroni Ville Tavion johdantopuheenvuoron jälkeen

su 13.08. 11:44

Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran räyhäantirasismi on tarkoituksellista - Taustalla on halu kriminalisoida kansallisvaltion puolustaminen

pe 11.08. 17:11

Atomipommin isä Robert Oppenheimer ja perheemme hyvä ystävä Fred Singer

ma 07.08. 17:36

Maailman Talousfoorumi on vaarallinen umpihullujen kerho - Yuval Hararin Homo Deus kirja tarkastelussa

la 29.07. 16:51

Michael Shellenbergerin 7.3.2023 USA:n kongressille Sensuuriteollisesta kompleksista antaman todistuksen tiivistelmä - Lonkerot ulottuvat kaikkialle länsimaihin

ke 19.07. 16:33

blogit

Vieraskynä

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08.2022 23:48

Juha Ahvio

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09.2023 00:24

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06.2023 16:58

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Klaus Schwabin ja Thierry Malleretin kyyninen "Suuri Kertomus" on kauhistuttavan "Suuren Resetin" toimeenpano-ohjelma

ti 19.09.2023 16:25

Heikki Porkka

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08.2023 15:45

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

Maahanmuuton seuraukset

to 28.09.2023 21:59

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44