Blogi: Juha Ahvio, pe 16.09.2022 19:52

Ruotsin vaalit uranaukaisijana

Ruotsissa on käyty valtiopäivävaalit. Lopputulos eli etenkin Ruotsidemokraattien saama entistäkin suurempi kannatus kertoo siitä, että Euroopassa on, kaikesta huolimatta, hitaasti kypsymässä muutosprosessi, joka merkitsee kansallis- ja arvokonservatiivisen perinteisen eurooppalaisuuden vahvaa vastareaktiota nyt hegemonisessa vallankahvassa olevaa globalistista radikaalieliittiä ja sen määräämiä pakkorakenteita vastaan. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna Ruotsin tuore vaalitulos on nähtävissä jonkinlaisena uranaukaisijana.  

Ruotsin edellisten valtiopäivävaalien asiayhteydessä puhuin10.9.2018 aiheesta ”Ruotsin vaalit: Mitä mieltä kristittynä?” Tuossa puheessa selostin sitä, mitä Ruotsidemokraatit ajavat ja miksi nimenomaan Ruotsidemokraattien vahvistuminen on merkittävä ja kansalliskonservatiiviselta kristilliseltä kannalta nähtynä myönteinen ilmiö.

Vaalitulos on nyt se, että niin kutsuttu oikeistoblokki voitti ja Ruotsidemokraatit on Ruotsin toiseksi suurin puolue. Toisin sanoen ne teemat, joita Ruotsidemokraatit on pitänyt kaiken aikaa esillä, ovat saaneet yhä kasvavammin kannatusta ruotsalaisten keskuudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että Ruotsidemokraattien keskeisimmin ajamat linjaukset ovat, vastoin kaikkia poliittisesti korrekteja toiveita ja vaatimuksia, realistisiksi koettuja, ajankohtaisia ja tarpeellisia.

Näin on täysin siitä riippumatta, päätyykö Ruotsidemokraatit hallitusvastuuseen vai ei. Joka tapauksessa Ruotsidemokraattien edustamat peruslinjaukset täytyy jollakin tavalla noteerata entistä vakavammin Ruotsissa.

Tukholmalainen maltillisen kokoomuksen kunnallispoliitikko Kristiina Katajikko kirjoitti ennen vaaleja osuvan valaisevasti Verkkouutisten 8.9.2022 päivätyssä artikkelissaan ”Ruotsidemokraatit saattaa olla pian hallituksessa” ja ingressillä ”Kirjoittajan mukaan puolue voi vaatia sitä enemmän, mitä suurempi sen äänisaalis on”, seuraavasti:

”Hallituksen muodostamisen jälkeen on edessä vielä monta taistelua ja lehmänkauppaa. Ideologiset erot Ulf Kristerssonin tiimissä ovat valtavat. Dagens Nyheterin Ipsoksella teettämän tutkimuksen mukaan ominaisuudet tulevat selkeimmin esille kun äänestäjät saavat asettaa itsensä ideologiselle janalle arvokysymyksissä. Suurin ero on nimenomaan niiden äänestäjien välillä jotka kannattavat liberaaleja, ja niiden jotka sympatiseeraavat SD:tä.”

”Feminismi on ruotsidemokraattien kannattajille suorastaan punainen vaate, kun taas liberaaleille yksi puolueen arvojen peruspilareista. Moni ruotsidemokraattien kannattaja kutsuu itseään nationalistiksi, mikä ei suinkaan sovi ainakaan M- ja L-äänestäjille. He kutsuvat itseään mieluummin globalisteiksi. Molemmilla puolueilla on pitkät perinteet kansainvälisestä yhteistyöstä ja hyvät suhteet muun muassa EU:hun ja natoon. He jotka antavat äänensä maltilliselle kokoomukselle, kristillisdemokraateille tai ruotsidemokraateille mieltävät itsensä usein konservatiiviksi.”

”Hyvin harva liberaali vannoo kodin, uskonnon ja isänmaan nimeen tai ainakaan se ei ole pyhä dogmi. Tässä siis vain pieni katsaus ideologisiin eroavaisuuksiin. Jos nostetaan katsetta näistä skismoista, on seuraavalla hallituksella, väristä riippumatta, edessään todella kivinen tie.”

Huomaa, että isossa kuvassa perusasetelma on tämä: Koti, uskonto ja isänmaa -kansalliskonservatiivit vastaan globalistiset liberaalit. Ruotsin vaaleissa otettiin kantaa etenkin avointen rajojen maahanmuuttoon kaikkine radikaaleine yhteiskunnallisine seurauksineen ja historiallisen Ruotsin ja ruotsalaisuuden sekä Ruotsin sisäisen turvallisuuden säilymiseen. Juuri tämä on ideologinen perusasetelma laajalti muuallakin Euroopassa kuten myös USA:ssa. Merkille pantavaa on, että kansalliskonservatiivien asema vahvistuu koko ajan.

Ruotsissa on jo todellisuutta sekin, mistä Suomen Uutiset kirjoittaa 14.9.2022 päivätyssä artikkelissaan ”Ruotsissa on monta todellisuutta – muslimipuolue sai kolmanneksen äänistä ongelmalähiössä”. Ensin muslimimaahanmuuttajat ajoivat pitkään asiaansa punavihreän vasemmiston kautta. Nyt on siirrytty omien islamilaisten puolueiden perustamisen vaiheeseen. Islamilaisen politiikan painoarvo on noussut. Näin etenee se islamisaatioprosessi, joka länsimaissa on koko ajan ollut ja on käynnissä.

Palauta mieleen myös taannoiset Ranskan presidentin- ja parlamenttivaalit, joissa perusasetelmat olivat samat kuin nyt Ruotsissa ja muuallakin: Kansallismieliset vastaan globalistit ja maahanmuuttoislamisoitumisen kovat realiteetit, sisällissodan uhkineen kaikkineen. Vaalitulokset osoittivat, että vahva ja kansan syviin riveihin tukeutuva kansallinen vastareaktio kytee Ranskassakin.

Italiassakin on edelleen meneillään kansallisen vastareaktion prosessi, joka saattaa ilmetä vahvasti 25.9.2022 käytävissä Italian parlamenttivaaleissa. Pekka Mykkänen kirjoittaa Helsingin Sanomien 9.9.2022 päivätyn ja valtamedian poliittisesti korrekteja tuntoja ilmaisevan artikkelinsa ”Italian ensimmäiseksi naispääministeriksi voi pian nousta äärioikeiston Giorgia Meloni, joka vakuuttaa, että fasismille on heitetty hyvästit” ingressissä:

”Giorgia Meloni, 45, on vaatimattomasta taustasta ponnistanut ja ’tavalliseen kansaan’ vetoava poliitikko. Tutkijan mukaan hän veisi pääministerinä Italiaa lähemmäksi Puolan ja Unkarin kaltaisia skeptisiä EU-maita.”

Varsinkin Italia on pitkään ollut EU-teknokraattieliitin ja ison rahan globalistien tiukassa otteessa ja käskytyksessä. Giorgia Meloni sen sijaan on koko ajan ollut linjauksissaan johdonmukaisen kansallismielinen ja sosiaalisesti konservatiivinen antiglobalisti. Toisaalta Meloniakin tullaan varmasti painostamaan pois linjastaan, EU-miljardien ja rahavaikuttajien voimalla. Kamppailu on todellista ja kovaa kautta Euroopan.

Euroopassa on edelleen meneillään se prosessi, josta kirjoitin esimerkiksi Oikean Median 3.9.2017 päivätyssä artikkelissani ”Euroopan on palattava kristillisille juurilleen ja pysäytettävä islamisoituminen” ja 18.8.2018 päivätyssä artikkelissani ”Kansalliskonservatiivinen Eurooppa nousee Unkarin ja Italian johdolla”.

Sama konservatiivinen vastareaktioprosessi etenee USA:ssa, ei vähiten korkeimman oikeuden kesäisen aborttipäätöksen avittamana. USA:n konservatismi saattaa hyvinkin ilmaista vahvaa voimaansa marraskuun välivaaleissa, jos ne toteutuvat vailla Biden-liittohallitus- ja The Deep State -johtoista vaalivilppiä. Ilmo Ilkan Helsingin Sanomien 14.9.2022 päivätty artikkeli ”Länsi-Virginia sääti erittäin tiukan aborttilain – aborttioikeudesta muodostumassa tärkeä vaalikysymys” tarjoaa välähdyksen siitä, että arvokonservatismi haastaa voimallisesti arvoliberalismia USA:ssa.

Näin Euroopassa ja USA:ssa nyt. Ruotsin tuore vaalitulos saattaa hyvinkin osoittaa, mitä tuleman pitää muuallakin.

On hyvä pitää mielessä, että varsinkin se, mitä tapahtuu Ruotsissa, ennakoi Suomen tulevaa kehitystä, pahassa ja hyvässä.

Kaikki edellä esitetty soveltuu Suomen eduskuntavaaleihin 2023. Varsinkin Perussuomalaisilla on suuret mahdollisuudet mutta myös suuri vastuu, mikäli haluaa toimia aitona kansalliskonservatiivisena vastavoimana ja mikäli tämän nojalla päätyy entistäkin vahvempaan parlamentaariseen asemaan. Peli on kovaa Suomessakin.

Muista, että Marinin hallitusta uhkailtiin EU:sta vakavilla seurauksilla keväällä 2021, jos Suomi ei hyväksy EU-federalistiseen vihreään siirtymään oikeasti tarkoitettua mutta ilmastonmuutoksen ja pandemian uhkien ja tuhojen torjumisen varjolla markkinoitua ja läpi pakotettua taloudellisesti massiivista velkaelpymispakettia, kuten uutisoi Ylen infon pohjalta esimerkiksi Iltalehti 28.4.2021.

Pidä samalla mielessä, että nimenomaan Perussuomalaisilla oli tuolloin todellinen mahdollisuus viivyttämällä oleellisesti hidastaa tuhoisan EU-velkaelpymispaketin etenemistä ja mahdollisesti jopa pysäyttää paketin hyväksymisprosessi EU-tasolla. Perussuomalaiset kyllä kävivät eduskunnassa neljän päivän ajan täysin legitiimiä pitkää keskustelua paketista, mutta sitten perussuomalaisten mielenkiinto paketin etenemisen vaikeuttamiseksi yllättäen ja erikoisten vaiheiden myötä loppui, jolloin paketti päätyi EU-globalistien kannalta ajoissa Suomen eduskunnan hyväksymäksi.

Joka tapauksessa on syytä ymmärtää kolme perustavaa seikkaa ja todellisuutta.

Ensimmäiseksi: Globalistinen eliitti lakeijoineen ja koneistoineen tekee kaikkensa, jotta parlamentaarisilla äänestystuloksilla ei olisi sitä vaikutusta mikä pitäisi. Ulkoparlamentaariset keinotkin ovat käytössä, sekä siellä että täällä. Kansallismieliset yritetään komentaa ruotuun erilaisilla painostuskonsteilla.

Toiseksi: Kansallismielisten arvokonservatiivien ja globalistien välisessä kamppailussa ei ole kyse vain puoluepolitiikasta, äänestystuloksista – manipuloiduista tai ei – eikä edes henkilöistä. Kyse on rakenteellisen ja systeemisen muutoksen tarpeesta.    

Kolmanneksi: Loppuviimeiseksi kyse on maailmankatsomuksellisfilosofisesta ja teologisestakin kamppailusta. Tämä kamppailu käydään jokaisen yksittäisen ihmisen sisimmässä, sydämessä, mielessä. Siksi globalistieliitti mediakoneistoineen keskittyykin nimenomaan mielenhallinnan varmistamiseen.

Niin sanottua liberaalia demokratiaa ajetaan totalitaariseen tilaan, jollainen on vallankumouksellisen ja globalistisen liberalismin Great Reset -henkinen lopputulema.

Vallankumouksellinen liberalismi haluaa tuhota ja tasoittaa kaikki luonnolliset orgaaniset ja yleiset identiteetit atomistisen autonomisen yksilön vapauden eli täydellisen riippumattomuuden hyväksi, saadakseen aikaan radikaalin vapautuksen.

Globalistinen liberalismi katsoo, oman kertomuksensa näkökulmasta, voittaneensa kollektiivisten identiteettien varaan rakentaneet fasismin ja kommunismin ja pyrkii nyt voittamaan vielä kaksi jäljellä olevaa kollektiivisen identiteetin varaan rakentavaa ja atomistisen subjektiivisen yksilön suvereenia itseilmaisua tukahduttavaa vihollistaan eli perinteisenbiologisen sukupuolen käsitteen ja yleisolemuksellisen ja päämäärähakuisen ihmisyyden.

Gender-ideologian mukaisen transgenderismin normiksi pakottamisella pyritään ylittämään sukupuolen todellisuus ja transhumanismin eli ihmisen bioteknologisdigitaalisen muuttamishankkeen toteuttamisella ilmasto- ja pandemiatoimien varjolla pyritään ylittämään ja lopulta lopettamaan kokonaan sielullishenkisestä aineettomasta ja biologisesta materiaalisesta todellisuudesta orgaanisesti muodostuva ihmisyys, pysyvä ihmisolemus.

Kyse on olemusmetafysiikan vastaisesta sodasta, sodasta Luojaa eli kolmiyhteistä Jumalaa vastaan, kapinasta luotuna olemista vastaan. Kapinasta Jumalan luomisjärjestyksiä vastaan. Siitä, mistä Psalmin 2 jakeet 1–4 puhuvat.

Mutta muista samalla, että Jumalan luomia järjestyksiä ja todella olemassa olevaa eli eri muotoista olemista ei kapinoiva ja langennut luotu ihminen voi tehdä tyhjäksi eikä tuhota, ei vaikka kuinka turvautuisi rahaparonien miljardeihin ja vaikka kuinka kirkuisi filosofisen postmodernin nominalismin ja konstruktivismin nimeen ja kuvittelisi teknofuturistisen utopistisesti olevansa itse oman individualistisen itsensä luoja ja rakentaja.

Tällaiset mielettömät hankkeet ovat niitä, jotka lopulta häviävät ja päätyvät historian roskatunkiolle, eivät Jumalan järjestykset. Globalistisen transhumanistiset Great Reset -kapinalliset ja vehkeilijät eivät ole historian oikealla puolella, vaan siellä ovat Jumalan hyviä järjestyksiä säilyttävät koti, uskonto ja isänmaa -kansalliskonservatiivit.

 

 

Juha Ahvio pe 16.09. 19:52

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

tuoreimmat

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09. 20:07

Konservatiivinen käänne haastaa utopiaglobalismin

la 08.06. 22:26

USA:n ääretön valtionvelka ja keskuspankkirahoitus

la 11.05. 19:26

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

Suomen presidentinvaalien asetelma

pe 26.01. 22:32

Trump jälleen USA:n presidentiksi?

su 17.12. 11:50

Napoleon Bonaparte

ke 13.12. 23:51

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09. 00:24

Lääketeollisuus, huumeet ja bioaseet

ma 21.08. 11:14

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10.2024 13:57

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44