Läntisen eliitin näkemyksiä arvovaltaisesti edustavan The Economist:n tammikuussa ilmestyneen suomenkielisen Maailma 2023 -erikoisjulkaisun sivulla 45 on luettavissa tärkeä ”Suurvaltakilpailu kiristyy” -artikkeli, jonka on kirjoittanut Anton La Guardia. Sama artikkeli ilmestyi, 31.1.2023 päivätysti, myös Helsingin Sanomissa otsikolla ”’Ukraina voi olla vain vaarallinen harhautus’ – The Economistin toimittaja varoittaa USA:n ’suurimmasta haasteesta’” , ingressinään ”Suurvaltakilpailu kiristyy vuonna 2023. Näin sitä analysoi Anton La Guardia, The Economistin diplomatiatoimittaja”.

 Kyseinen artikkeli kuuluu seuraavasti:

”WINSTON Churchillin mukaan taistelut ovat historian virstanpylväitä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan käynnisti vaarallisen suurvaltakilpailun aikakauden. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on onnistunut hämmästyttävän hyvin järjestämään aseita, pakotteita ja diplomaattista painetta auttaakseen Ukrainaa torjumaan Venäjän hyökkäystä. Vuonna 2023 hän saattaa joutua kohtaamaan lähestyvän voiton mukanaan tuomat yllätykset ja vaarat. Biden on kutsunut tätä ratkaisevaksi vuosikymmeneksi maailman tulevaisuuden kannalta, ja hän joutuu kohtaamaan sen aikana vielä monia konflikteja. Hän on vannonut ryhtyvänsä vastatoimiin, mikäli Kiina hyökkää Taiwaniin. Biden on myös luvannut estää Irania hankkimasta ydinaseita, mikä saattaa kuitenkin tapahtua”.

”Pohjois-Korealla on jo ydinaseita, ja se on testannut niitä kuljettavia ohjuksia kiihtyvällä tahdilla, mikä on saanut Yhdysvallat ja Etelä-Korean lisäämään sotaharjoituksiaan. Tämä lisää vahingossa syttyvän sodan riskiä. Tämä ei ole se maailma, jossa Biden toivoi voivansa työskennellä. Hän astui virkaan tarkoituksenaan investoida maan talouteen, tehdä ydinsopimus Iranin kanssa, irrottautua sodista Lähi-idässä, vakauttaa suhteet Venäjään ja, kuten monet olivat suunnitelleet, kääntyä kohti Aasiaa. Vladimir Putin on kuitenkin pakottanut pitämään huomion Euroopassa.”

”Biden on saanut jälleen huomata, että maailman johtavan suurvallan intressit ovat globaaleja. Lokakuussa julkaistun kansallisen turvallisuuden strategiansa mukaan kaaos yhdessä maailman kolkassa heikentää Yhdysvaltoja myös muualla. Hän siis toivoo, että menestys Ukrainassa toisi muitakin hyötyjä: heikompi Venäjä, vahvempi Nato, kestävämpi Eurooppa, Yhdysvaltojen auktoriteetin palautus ja varoitus itsevaltiaille kaikkialla.”

”Ukrainan on kuitenkin ensin voitettava, ja Bidenin pidettävä tilanne hallussa niin kotona kuin ulkomailla. Energiapula koettelee Eurooppaa tänä talvena. Republikaanit ovat saaneet edustajainhuoneen haltuunsa. Amerikan etuihin keskittyvä konservatiivisiipi suhtautuu Ukrainaan vihamielisesti, joten presidentin voi olla vaikeampi lähettää maahan miljardeja euroja sotilaallista ja taloudellista tukea. Mikäli Ukraina jatkaa etenemistään vuonna 2023, nostaa mahdollinen voitto uusia huolia, päällimmäisenä ydinaseet. Mitä lähemmäksi Ukraina tulee voittoa, sitä vahvempi on Venäjän houkutus tarttua ydinaseisiin. Mikä olisi Putinille viimeinen pisara? Kukaan ei tiedä. Ukraina kuitenkin tuskin suostuu myönnytyksiin, jos Putin yrittää vahvistaa valloituksensa diplomaattisin keinoin. Ukraina haluaa Venäjän täydellisen vetäytymisen vuoden 1991 rajalle, sotakorvauksia ja sotarikosoikeudenkäyntejä. Jotkut eurooppalaiset liittolaiset ovat huolissaan näin mittavista vaatimuksista. Biden ei ole kertonut mielipidettään, mutta Ukrainan tärkeimpänä tukijana hänen sanallaan on painoa.”

”Mikäli jokin sopimus saavutetaan, se on kuitenkin luultavasti hauras aselepo, ei kestävä rauha. Nato ja EU joutuvat päättämään, hyväksyäkö Ukrainan jäsenhakemus ohituskaistalta. Sen integraatiota länsimaihin voi olla vaikea kieltää. Mutta Nato-jäsenyys tarkoittaisi, että Yhdysvaltojen ydinsateenvarjo levittäytyisi Ukrainan ylle. Takaisiko se rauhan, vai lisäisikö konfliktin riskiä Venäjän kanssa? Bidenin hallinnon mukaan Venäjä on välitön ja jatkuva uhka.

”Suurin haaste on silti Kiina, jolla on sekä tahtoa että voimaa muokata koko maailmaa. Samalla kun Biden jatkaa sijaissotaansa Venäjää vastaan, kiihtyy ’mikrosirusota’ Kiinaa vastaan. Jotkut strategit ovat huomauttaneet, että Kiinan nopea panostus puolustusvoimiin ja pelko hyökkäyksestä Taiwaniin voivat tarkoittaa, että Ukraina on vain vaarallinen harhautus. Bidenin hallinto vastaa, että se voi torjua sekä Venäjän että Kiinan erinomaisen liittolaisverkostonsa ansiosta. Puolustusvoimien näkökulmasta Euroopan liittolaisten suojeleminen kuuluu armeijalle, ja Aasian liittolaisten suojeleminen ilma- ja merivoimille. Puolustusbudjeteillakin on silti rajansa. Republikaanien voitto välivaaleissa voi tarkoittaa, että Yhdysvaltojen puolustusbudjetti nousee enemmän kuin inflaatio vaatii. Onnistuminen Ukrainassa voisi myös helpottaa geopoliittisia ongelmia. Pienikin voitto Venäjästä voi riittää vakuuttamaan Kiinan siitä, ettei sen kannata hyökätä Taiwaniin.”

Näin Hesarissa 31.1.2023 julkaistu Anton La Guardian The Economist -artikkeli.

Artikkelin mukaan taistelut eli sodat hyökkäyksineen ovat olleet ja ovat vastakin historian virstanpylväitä. Biden on halukas sitomaan USA:n uusiin sotiin ja taisteluihin sekä Kiinan että Iranin mahdollisilla rintamilla. USA:n intressit ovat globaaleja ja USA kokee itsellään olevan globaalin auktoriteetin, jota kukaan muu ei saa horjuttaa ja jos tällaista horjutusta ilmenee, on USA:lla oikeus ja velvollisuus palauttaa itse itselleen antamansa arvovalta ”itsevaltiaat” eli USA:n eliitin globaalin hegemonian haastajat kaatamalla ja vieläpä ”kaikkialla”. Tämähän koskee myös USA:ta itseäänkin: Itsevaltiaaksi leimattu presidentti Donald Trump piti siirtää syrjään vaalimanipulaatiovärivallankumouksella 2020.

Täsmennyksenä on kuitenkin todettava, että Amerikan etuihin keskittyvä MAGA-konservatiivisiipi ei suinkaan suhtaudu ”vihamielisesti” Ukrainaan, vaan oman maansa hallintoon, joka jättää USA:n omat rajat avoimiksi mutta on valmis altistamaan USA:n ydinsodalle pyrkiessään puolustamaan jonkun muun kuin USA:n omia rajoja.

La Guardian artikkeli osoittaa myös sen, että Ukrainan mahdollinen NATO-jäsenyys on riskitekijä, joka on syytä ottaa vakavasti. USA haluaa keskittyä Kiinaa vastaan, mutta varsin hybristisesti katsoo, että kykenee samaan aikaan kamppailemaan, tarvittaessa sotilaallisestikin, sekä Venäjää että Kiinaa vastaan. Mutta La Guardia tuo aivan oikein esiin, että ”puolustusbudjeteillakin on rajansa”, jopa USA:n budjetilla.

Merkille pantavaa on, että La Guardia kirjoittaa varsin avoimen paljonpuhuvasti, että ”Biden jatkaa sijaissotaansa Venäjää vastaan”. Tämä tarkoittaa sitä, että Biden-USA on de facto sodassa Venäjää vastaan ja käy sotaa Ukrainan eli sijaisen avulla, jota proxy war -käsite tarkoittaa. Tämä käsite on siten näköjään täysin oikeutettu ja asiallinen eikä ole mitään putinistista propagandaa, koskapa jopa valtavirtaisen elitistisen laatujulkaisu The Economist:n artikkelikirjoittaja avoimen selkeästi tuota käsitettä käyttää.

Valtavirtaisen vastuullinen ja erittäin laadukkaasti informoitu ja aatteellisesti globalistitaustainen The Economist -artikkeli on erittäin mielenkiintoinen sikäli, että siinä esitetään juuri sitä samaa analyysiä Ukrainan sotaan ja maailmanpolitiikan geostrategian tosiasioihin liittyen, jota olen esittänyt joissakin viime aikojen Viikon Ahvio -ohjelmasarjan jaksoissa ja jota olemme Leena Metsämäen kanssa pitäneet esillä viime aikojen Ajankohtafoorumi-ohjelmasarjan jaksoissa.

Yleisesti ottaen voidaan todeta, että USA:n maailmanpolitiikalla on historialliset taustansa, kehitysmuutoksensa ja geopoliittiset lähtökohtansa, joista käsin USA:n imperiumi toimii ja joista käsin tämä imperiumi kohtaa nyt entistä kovempia haasteita. ”Yhdysvallat on sotilaallinen imperiumi”, toteaa vankka NATO-mies ja pätevä tutkija Risto E. J. Penttilä tuoreen kirjansa Pitkä tie Natoon (Otava, 2022) sivulla 293, ja jatkaa näin, sivuilla 293–294:

”Sen [USA:n] sotilasbudjetti on ylivoimaisesti maailman suurin, ja sillä on noin seitsemänsataa sotilaallista tukikohtaa tai rakennetta omien rajojensa ulkopuolella. Yhdysvaltain asemaa vahvistaa sen taloudellinen valta, jonka symboli on dollari, sekä poliittinen valta, joka ulottuu käytännössä kaikkialle maailmaan. Euroopassa Yhdysvaltain vallan symboli on Nato…”

Penttilän kirja on hyvän asiallinen ja analyyttinen esitys aiheestaan. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea kokonaisuudessaan. Voidaan kuitenkin kysyä näinkin: Jos ja kun USA on vahva ydinasevalta, mihin se tarvitsee 700 sotilastukikohtaa eri puolilla maailmaa? Miksi sillä saa tai kuuluu olla sotilaallistaloudellinen maailmanimperiumi etupiireineen, joita, kuten Penttilä suoraan edellä viitatun kirjansa sivulla 297 toteaa, USA on valmis puolustamaan ja puolustaa yhtä mustasukkaisesti kuin Kiina ja Venäjä omiaan?

Imperiumien etupiirit ja niiden kovan sotilaallinen ylläpito on ollut, on nyt ja tulee jatkossakin olemaan raakaa maailmanhistoriallista todellisuutta, yhtä hyvin idässä kuin lännessä.

Samalla kun muistamme ja pidämme mielessämme, että Venäjä ja Kiina ja muutkin ovat historian aikana rakentaneet itselleen imperiumit sotilaallistaloudellisella laajentumisella ja siirtomaavaltahenkisesti, on myös USA rakentanut, etenkin toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, itselleen imperiumin, jota termiä Risto E. J. Penttilä avoimesti käyttää ja toteaa kirjansa sivulla 300 suoraan, että:

”Nato-jäsenyyden myötä kiinnitymme vahvasti sekä amerikkalaiseen että eurooppalaiseen imperiumiin, eikä kyseessä ole ainoastaan turvallisuuspoliittinen suhde. Suomen identiteetti muuttuu”.

Ei tätä amerikkalaista imperiumiakaan ole pyyteettömän hyväntahtoisesti ja vain auttamismotiiveista käsin rakennettu. Palauta mieleen vaikkapa 200 000:sta miljoonaan siviiliuhria vaatinut vuosien 1899–1902 Filippiinien sota, jossa USA pakotti brutaalilla siviileihinkin kohdistuneella sodankäynnillä Filippiinit osaksi imperiumiaan välittämättä siitä, että Filippiinit oli julistautunut itsenäiseksi maaksi. Paljon kuolonuhreja ovat USA:n suorat ja epäsuorat hyökkäyssodat sekä regime change -operaatiot eri puolilla maailmaa tuottaneet. Tästä syystä manikealaista absoluuttinen hyvyys ja absoluuttinen pahuus -asetelmaa ei voi soveltaa USA vs. Venäjä ja/tai Kiina -asetelmaan.

Samalla on hyvä pitää mielessä se, mitä kirjoitan Venäjän karhu heräsi -kirjani (Kuva ja Sana, 2022) toisen ja täydennetyn painoksen esipuheen sivulla 22:

Venäjän pahojen tekojen todellisuus ja siihen viittaaminen ei automaattisesti pyhitä lännen hankkeita eikä USA:n pahoja tekoja. Eikä myöskään lännen sisäisiin ongelmiin ja lännen pahoihin tekoihin viittaaminen tee Venäjän pyrkimyksistä automaattisen oikeutettuja. Venäjän ja lännen hegemonisten eliittien tekemisiä ja geopoliittisia pyrkimyksiä tulee arvioida samoilla inhorealistisen järkevillä ja historiallisilla voimapoliittisilla kriteereillä, jos haluaa käsittää maailman tämänhetkisten voimakeskusten toimintaa ja niiden vaikutuksia toinen toiseensa. Maailmanhistoria ei ole päättynyt, vaan jatkuu edelleen.

Myös USA:n imperiumi, josta ja jonka rakentamisesta suurimmin on hyötynyt USA:n sotateollinen kompleksi, on osa maailmanhistorian kehkeytymistä ja niitä geopoliittisia pyrintöjä ja tavoitteenasetteluita, jotka suurvaltojen toimintaa ovat aina ohjanneet ja ohjaavat vastakin.

Valitettavasti on niin, että eivät imperiumit sotilaallisine etupiireineen eivätkä brutaalit ja ihmisuhreja tuottavat hyökkäyssodat maailmasta lopu, vaikka Venäjä kuinka häviäisi sotansa Ukrainassa ja Putinin hallinto kaadettaisiin.

Kuuntele Patmosplus-ohjelmakirjaston arkistosta löytyvät Ajankohtafoorumi-sarjan 6.11.2022 päivätty jakso ”Pitkä tie Natoon: Risto E. J. Penttilän kirjan arvostelu” ja 22.1.2023 päivätty jakso ”Yksinapaisen maailman muuttuminen moninapaiseksi”.

Juuri niitä samoja analyyttisiä näkökulmia kuin mitä The Economistin La Guardia tuo esiin, olen itse tuonut esiin esimerkiksi Patmosplus-ohjelmakirjaston arkistosta löytyvässä Viikon Ahvio -ohjelmasarjan 20.1.2023 päivätyssä jaksossa ”USA valmistautuu sotaan Kiinaa vastaan” ja 9.12.2023 päivätyssä jaksossa ”USA uhkaa Euroopan teollisuutta”.

Radio Patmoksen taajuuksilla lähetetään sunnuntaina 5.2.2023 klo 18 Ajankohtafoorumi -ohjelmasarjan jakso ”RAND-aivoriihen tuorein raportti”. Tässä jaksossa analysoimme Leena Metsämäen kanssa RAND Corporation:n nyt tammikuussa 2023 ilmestynyttä ja Samuel Charapin sekä Miranda Prieben laatimaa analyysiraporttia Avoiding a Long War: U.S. Policy and the Trajectory of the Russia-Ukraine Conflict. Kannattaa kuunnella.

Siinä missä La Guardia The Economist -artikkelissaan kirjoittaa varsin optimistiseen sävyyn Ukrainan voiton mahdollisuudesta, siinä RAND-analyysipaperi puolestaan pohtii, mitä tällä voiton käsitteellä ylipäätään voidaan nykytilanteessa kenenkin kannalta tarkoittaa ja päätyy huomattavasti pessimistisempään ja inhorealistisempaan johtopäätökseen kuin La Guardia.

USA:n haasteet joka tapauksessa kovenevat koko ajan, ja tämän asiaintilan ottaa nyt lukuun myös USA:n sotateollisen kompleksin etuja edustava RAND Corporation tuoreimmassa analyysipaperissaan, joka suosittelee USA:lle, että sen tulisi osaltaan ja oman etunsa maksimoidakseen edistää Ukrainan sodan pitkittymisen välttämistä ja pyrkimystä jonkinlaiseen neuvotteluratkaisuun.

Perimmäisin historianfilosofinen viisaus eri imperiumien kohtaloiden kehkeytymisiin liittyen tiivistyy kuitenkin Danielin kirjan luvun 4 jakeisiin 28–29:

”Vielä oli sana kuninkaan suussa, kun taivaasta tuli ääni: ’Sinulle, kuningas Nebukadnessar, julistetaan: Sinun valtakuntasi on otettu sinulta pois…kunnes tulet tuntemaan, että Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen, kenelle hän tahtoo’”.