Amnestyn Suomen johtaja valitti, että sattuu kun kutsutaan putinistiksi. Olettaisi putinistina olonkin satuttavan?
Amnesty julkaisi Ukrainan sodasta raportin, jossa julisti Ukrainan sodankäynnin vaarantavan siviilien turvallisuuden. Raportin laadinnassa oli kuulemma noudatettu kiitettävää ylimielisyyttä ja sen perusteella ovat ”muut” putinistit innolla herjanneet Ukrainaa.
Muutama fakta: Ukraina on Venäjän laajamittaisen sodankäynnin kohteena. Venäjä tulittaa sumeilematta siviilikohteita ja yli 10 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan äkillisen hyökkäyksen alta. Sellaista ei ole helppo toteuttaa nopeasti. Suomi aikoinaan tyhjensi Karjalan kannaksen väestöstä, mutta siihen oli hieman aikaa ja siirrettävien määrä 400.000. Riitti kun heitä pystyttiin siirtämään muutamia kymmeniä kilometrejä kauemmaksi. Tuossakin evakuoinnissa tapahtui monenlaisia epäonnistumisia.
Siviiliväestön suhtautumisessa eri armeijoihin on olennainen ero. Venäjä on hyökkääjä, Ukraina puolustautuja. Väestö luottaa Ukrainan armeijaan puolustajanaan, mistä kertoo korkea maanpuolustustahto. Se kertoo, ettei Ukrainan armeija tahallaan aseta siviiliväestöä vaaralle alttiiksi. Kaoottisessa sotatilanteessa ei aina onnistuta.
Ukraina on sodan kuluessa antanut useita evakuoitumisohjeita. Kaikki eivät ole niitä noudattaneet tai kyenneet noudattamaan. Ukraina on yrittänyt pelastaa siviilejä sodan jaloista ja sen edistämiseksi on kansainvälisten tahojen kanssa sovittu siviilien evakuointikäytävistä. Venäjä on lukuisia kertoja rikkonut itse tekemiään sopimuksia ja tulittanut siviilien evakuointikäytäviä. Mariupolin kaupungissa Venäjä tuhosi kaupunkia siviilien hengestä välittämättä. Monet siviilit pakenivat paikallisen terästehtaan bunkkereihin taistelijoiden kanssa, jotka jakoivat heille vähiä ruoka-annoksiaan.
Käytännön tilanne on ollut sodan kuluessa molemmille osapuolille sekava ja jopa ajoittain kaoottinen ja aina siviilien evakuointi ei ole onnistunut. Puolustusjärjestelyjä on jouduttu pystyttämään pikaisella aikataululla ja monta kertaa siviilit ovat jääneet sodan jalkoihin. Miten pitäisi menetellä? Luopua puolustamisesta? Sen seurauksena sota-alueelle jääneet siviilit joutuvat Venäjän käsiin. Tiedämme esim. Butshasta ja muista paikoista mitä siitä on seurannut? Monin paikoin Venäjä on ryöstänyt suuret määrät ukrainalaisia siviilejä lapsia mukaan lukien ja kuljettanut heidät leireille jonnekin Venäjälle ties mitä tarkoitusta varten.
Jos Ukraina lopettaisi puolustautumisen monissa paikoissa Amnestyn suosittelemalla tavalla se varmasti edistäisi Venäjän valloitusretkeä, mutta ei turvaisi siviilien turvallisuutta. Venäjää ei ukrainalaisten siviilien kohtalo kiinnosta vähääkään. Se ampuu tykeillä ja ohjuksilla tahallaan siviilikohteita murhaten ihmisiä. Esimerkiksi nyt Venäjä siirtää maalitauluiksi joutuneita asevarastojaan siviiliasutuksen keskelle. Jos niihin isketään, mahdollisuus ukrainalaisista siviiliuhreista kasvaa. Hersonissa sillat on tuhottu ja Venäjä kuljettaa tarvikkeensa lautoilla, joihin otetaan mukaan ukrainalaisia siviilejä, jotka olisivat maaleina, jos lauttoja upotettaisiin. Zaporizzjassa Venäjä tulittaa raketeilla valvonnassaan olevaa ydinvoimalaa, jonka henkilökunta on ukrainalaista.
Raportillaan Amnesty yritti palvella Venäjän raakaa hyökkäyssotaa heikentämällä lännen myötätuntoa ja tukea Ukrainalle sen puolustautumisessa. Kaoottisissa oloissa ei aina onnistuta, mutta Ukrainan armeija ja hallinto ovat puolustautumisen keskellä pyrkineet turvaamaan siviilien turvallisuuden. Venäjä taas on tahallaan pyrkinyt tuhoamaan ukrainalaisia siviilejä maanpuolustustahdon murtamiseksi.
Ihan turhaan Amnestyn Suomen johtaja valittaa, että sattuu kun kutsutaan putinistiksi. Jos kuva pelissä on ruma, turha syyttää peiliä.
Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija
Avoin kirje Suomen medialle
su 26.11.2023 21:40Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka
pe 22.09.2023 00:24Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan
ke 18.11.2020 16:56Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa
ti 06.06.2023 16:58Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Uuden Controligarchs paljastuskirjan esittely
ke 06.12.2023 13:28Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan
ke 22.11.2023 17:48Lasten vai aikuisten oikeudet
ma 21.08.2023 19:21Pelastuspartiot liikkeellä?
to 07.12.2023 19:59Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44