Blogi: Jukka Hankamäki, ti 28.04.2020 23:28

Turvapaikkapoliittinen kuolemalla huijaus? - Lavasteet kuin Shakespearen tragediassa

Muistatte kai Romeon ja Julian, tuon Shakespearen tragedian, jossa Julia lavastaa kuolemansa päästäkseen eroon kurjista sukulaisistaan ja sitä kautta Romeon luokse. Tietokatkoksen vuoksi Romeo kuitenkin luulee Julian kuolemaa todeksi ja surmaa itsensä murheissaan.

Hieman samanlainen tragedia on nyt toistumassa pakolaispolitiikassa. Turun Sanomat ja muutamaa minuuttia sen jälkeen myös Yleisradio kertoivat, että Suomelle ihmisoikeustuomion aiheuttanut surma olikin ehkä huijaus ja että irakilaismiehen epäillään olevan yhä elossa.

Tapahtumat juontavat juurensa yli kahden vuoden taakse, jolloin ”Aliksi” sanottu irakilaismies määrättiin turvapaikkahakemuksen tutkimisen jälkeen Suomesta käännytettäväksi, ja hän päätti palata vapaaehtoisesti Irakiin.

Hetkistä tämän jälkeen Yleisradio lähetti perään toimittajansa Jessica Stolzmannin ja Eero Mäntymaan, jotka raportoivat Alin kuolleeksi lähes välittömästi tämän Bagdadiin saapumisen jälkeen.

Vauhti oudoksutti minua, ja epäilin kirjoituksessani helmikuussa 2018, miten kummassa ketään nobodya voitaisiin löytää salamannopeasti kiikaritähtäimeen 6,7 miljoonan asukkaan kaupungissa etenkään, kun tavoitteena ei ollut mikään julkisuus. Mutta ”laukaukset vain kajahtivat” Bagdadissa kuin kelpo dekkarissa.

Yle liitti tarinaan sittemmin kokonaisen juttusarjan. Ylen julkaisema narratiivi oli ilmeisen uskottava, sillä olihan Yle aloittanut tarinan jo elokuussa 2017 haastattelemalla Alia erääseen toiseen juttuun, jossa valiteltiin pakkopalautettavien kovaa kohtaloa.

Valtiollisen Yleisradion totuus on ollut ilmeisesti vaikuttamassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antamaan tuomioon, kuten myös Alin sukulaisen esittämät kuolintodistukset, joiden aitoutta epäillään. Ylen eräässä jutussa myös kerrottiin palautettavien mahdollisesti tulevan vielä takaisinkin Suomeen, mikä saattaa nyt toteutua, jos kuolleena pidetty löytyy elossa.

Myöhemmässä uutisoinnissaan Yle kuvailee turvapaikkahuijausta ”ennennäkemättömäksi”. Tosiasiassa kyseessä oli ullatus, joita on nähty lähes kaikkien turvapaikkapolitiikkaa koskevien ratkaisujen kohdalla tavan takaa, onpa kyse sitten sosiaaliturvan väärinkäyttöä koskevista tapauksista tai turvapaikanhakijoiden tekemistä seksuaalirikoksista.

Kiinnostavaa asiassa on Suomen viranomaisten toiminta. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) julisti EIT:n päätöksestä kuultuaan, ettei Suomesta palauteta enää ketään kuolemanvaaraan (kirjoitin aiheesta täällä). EIT:n langettama tuomio oli pohjana laajalle poliittiselle linjaukselle, jonka vuoksi palautukset Irakiin keskeytettiin. Poliittisen vihervasemmiston etäispäätteet yliopistoissa ja yhteiskunnassa sormettivat voivotuksia nettiin, ja apurahakapinalliset saivat moraaliposeeravalle vieraskoreudelleen kaikupohjaa.

Ohisalon kannanotto herätti myös paljon paheksuntaa, sillä viranomaiset eivät olleet tuominneet turvapaikanhakijoiden Suomessa tekemiä rikoksia alkaen Otanmäen surmasta ja päätyen Hämeenlinnassa tämän vuoden alkupuolella tapahtuneeseen rikokseen läheskään yhtä kuuluvasti vaan katselivat asioita välinpitämättömästi läpi sormien. Myös valtamedialla on ollut koko ajan sormensa pelissä.

Viranomaiset ja korkeat tuomioistuimet eivät useinkaan tutki asioita vaan lukevat vain niistä kirjoitettuja papereita. Niin ehkä on käynyt myös EIT:ssä sen langettaessa Suomelle poliittisen tuomion Suomen tekemästä turvapaikkapäätöksestä. Turvapaikkapolitiikka ja sen normatiiviset jatkot tuomioistuimissa ovat muodostuneet virtuaalipirskeiksi, joiden perusta on pitkälti fiktiivinen.

Mikäli surmatuksi luultu löytyy nyt elossa, niin kuin hyvään saippuasarjaan kuuluu, on tuomio kumottava mutta siihen perustuvat Ohisalon kannanotot pidettävä esillä ja voimassa. Näin kaikki voivat huomata, kuinka leväperäistä sisäministerin toiminta on. Myös Ylen ja muun valtamedian ilo oikeassa olemisestaan saattaa osoittautua ennenaikaiseksi.

Perussuomalaisena katson, että Suomen viranomaisten ensisijainen tehtävä olisi huolehtia Suomen kansalaisten turvallisuudesta kaikkialla eikä vieraiden maiden kansalaisten turvallisuudesta heidän kotimaissaan.

Suomi ei ylipäänsä voi olla vastuussa muiden maiden turvallisuustilanteesta eikä vieraiden maiden kansalaisten kuolemanvaaraan joutumisesta kaukaisissa maissa, joiden kanssa maallamme ei ole konfliktia.

Tilanne sisäministeriössä ei saa mennä niin mädäksi, että viranomaisia aletaan viilata linssiin kuolemalla huijaten. EIT ei saa toimia Shakespearen tai hänen haamukirjoittajansa tavoin (hänellä itselläänhän oli mahdollisesti valtamedian tapainen avustaja kulissien takana). Tuloksena ei saa olla elvistelyä, jonka mukaisesti EIT suoltaa päätöksiä kuin hedelmäpelistä ja Ohisalo saatuaan paperin laittaa sen eteenpäin tyyliin: kirjeen ”milloin saat vain sen, käynnistäthän Alfa Romeon”.


Aiheesta aiemmin:

Ylen puolueellista pakolaisjournalismia
Valemedia hautasi viikon jymyuutisen – Täytti sivunsa vasta- ja peitejutuilla
Pitäisikö Suomen erota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta?

 

 

Jukka Hankamäki ti 28.04. 23:28

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01. 18:08

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11. 16:56

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

ti 03.11. 00:00

Soteen ja saveen

su 18.10. 22:08

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09. 22:46

Mitä on tieteen medioituminen?

ti 01.09. 22:59

Selvitytän tutkimustoimintani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

ma 24.08. 22:24

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

ma 10.08. 22:12

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07. 22:51

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

pe 12.06. 23:58

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10.2024 13:57

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44