Eipä siinä kauaa mennyt, kun porvoolaisessa koulussa koronavirus lähti lentoon. Hallitus päätti avata koulut viikon lopulla, ja jo nyt 17 oppilasta sekä 4 opettajaa ovat altistuneet tartunnalle. Naapurikunta puolestaan vetää koulujen ovia oma-aloitteisesti kiinni.
Vaikuttaa, kuin tämä olisi ollut hallituksen tarkoituskin. Näin sitä laumaimmuniteettia luodaan. Ikävänä puolena tässä politiikassa on se, että kaikki eristämispolitiikan aikana tehty työ menee tällä tavoin hukkaan!
Kansalaiset saivat rajoitustoimia tottelemalla tartunnat ajetuiksi nurkkaan. Hallitus kuitenkin nollaa kaiken vaivan vetämällä maton alta ja tuhoamalla suurella pieteetillä tehdyn työn.
On helppo arvata, mitä turhautumisesta seuraa. Jatkossa kansalaiset eivät ehkä piittaa hallituksen määräyksistä mitään, sillä niitä leimaa täydellinen linjattomuus. Luottamus kriisin hoitoon horjuu.
Kirjoitin jo tämän kuun alussa seuraavasti:
”Ei ole pystytty päättämään, halutaanko aikaan se paljon vatvottu laumaimmuniteetti vai tukahdutetaanko virus eristämällä ja tartuttavuuslukua alentamalla. Olisi pitänyt valita jompi kumpi eikä molempia, sillä siten molempien edut menetetään ja valitaan kummankin varjopuolet.”
Jatkoin myös: ”Koronakriisistä vielä sen verran, että siinä on koko ajan ollut vain kaksi vaihtoehtoa: joko ajaa virus pitkäaikaisella eristämisellä täysin nurkkaan, jolloin laumaimmuniteettia ei tarvita, tai hyväksyä niin sanottu Ruotsin malli, jossa hallitulla jojoilulla saadaan kansa sairastamaan itselleen asianmukaisen vastustuskyvyn. Molemmilla on hintansa, joka ensimmäisessä tapauksessa mitataan rahalla ja jälkimmäisessä ruumiilla.”
Nyt kun vasemmistoliittolainen Heikki Patomäki laittoi samat näkökohdat omaan kolumniinsa, juttu löysi heti tiensä Uuden Suomen toimituksen poimintoihin, jotta kävisi ilmi, kuinka viisasta vasemmistolainen politikointi muka on. Tämä nimittäin kiillottaa vasemmiston kilpeä, sillä kritiikki ei tulekaan nyt esimerkiksi meiltä perussuomalaisilta vaan hopeinen sädekehä päänsä päällä poseeraavan vasemmiston sisäpuolelta: fiksuna itsekriittisyytenä.
Eräät toiset Uuden Suomen Puheenvuorossa ovat huolissaan siitä, ”eikö pääministeri saa puhua asioista niiden oikeilla nimillä”, kun eräs oppositiopoliitikko epäili Marinin epäselviä lausuntoja koronavirusasiassa. Ja Marin pyrkii puolustautumaan syyttämällä oppositioedustajaa valehtelusta, ikään kuin mielipideasiassa olisi mitään ehdotonta totuutta.
Taas lähti mopo Sannan käsistä, ihan niin kuin ”eikö teitä hävetä” -huudahduksessa pääministerikautensa alussa.
Koronatartunnoilla se hallituksen politiikan järjettömyys oikeasti mitataan. Ja edelleen: yhtään suojamaskia en ole havainnut kansalaisille vieläkään toimitetun. Miten kyseinen kökköily voi olla edes mahdollista?
Vihervasemmistolaisen hallituksen ylivoimaisesti typerin päätös koko koronakriisin hoitamisessa on ollut koulujen avaaminen kahdeksi viikoksi. Siitä ei ole kerrassaan mitään hyötyä mutta saattaa olla huomattavaa vahinkoa, kuten emeritusprofessori Pekka Pihlanto perusteli Iltalehteenkin tiensä löytäneessä kolumnissaan.
Lapset, leikkikää nyt, että on ilmastolakko ja lintsatkaa! Tässä asiassa se kannattaa.
FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44