Blogi: Jukka Hankamäki, pe 07.02.2020 19:36

Heppatyttöhallitus ympäristönsuojelu-orgasmien viidakkokuumeessa

Kun on kerran pistänyt päänsä ilmastopolitiikan silmukkaan, siitä ei niin vain irrottauduta. Heppatyttöhallituksen ministerit ovat kaulaansa myöten ympäristöpoliittisten sitoumustensa, lausuntojensa ja velvoitteidensa suossa niin, että he ovat nyt ryhtyneet lunastamaan lupauksiaan omille kiilusilmäisille ilmastofanaatikoilleen.

Ilta-Sanomat kertoi juuri, että hallitus on perustamassa satojen miljoonien ilmastorahaston, jolla suomalaisten veronmaksajien varoja ohjataan erilaisiin ilmastotoimiin! Paha sanoa, mutta tällaista jälkeä syntyy aina, kun nuoria neitejä päästetään johtavaan asemaan missä tahansa: valtioissa, kunnissa, yliopistoissa tai yrityksissä. Järki katoaa, logiikka floppaa ja tajunta himmenee kokonaan.

Vihervasemmistolainen uustaistolaishallitus aikoo tappaa Suomen talouden omaan sairaaseen ilmastosankaruuteensa, jonka takana ei ole tietoa eikä ymmärrystä maamme talouden tilasta eikä kyvystä vaikuttaa maailman ilmaston kokonaistilaan. Ja kaikki tämä tilanteessa, jossa talouden asiantuntijatyöryhmä lateli juuri hallitukselle madonluvut.

Suomi tuottaa maailman kokonaispäästöistä 0,175 %, joten mitään vaikutusta ei ole sillä, vaikka suomalaiset lopettaisivat hengittämisen kokonaan. Päästöjä pitää hillitä siellä, missä niitä eniten tuotetaan, eli Kiinassa ja muualla kehitysmaissa.

Kasvihuonepäästöjä ei ensinkään pitäisi verrata eikä arvioida suhteessa asukaslukuun vaan tuotantoyksiköihin, jolloin selviäisi tuotannon ympäristötehokkuus. Se on jo nyt Suomessa tarpeeksi hyvä. Tuotantoa pitäisi siirtää takaisin länsimaihin, maahanmuutto pohjoiseen pitäisi lopettaa, ja kehitysavun ehdoksi pitäisi asettaa se, että kehitysmaat kääntävät väestönkasvunsa laskuun heti. Kehitysmaiden väestöräjähdys uhkaa ympäristöä ja ihmiskuntaa enemmän kuin mikään muu.

Ei ratkea velkaisen Suomen budjettirahaa polttamalla heppatyttöjen ongelma ja itkunaihe: kansallismasokistinen ja itsensä jatkuvaan ruoskimiseen ohjaava kaikesta kieltäytymisen pihtauspolitiikka. On järjetöntä höylätä ja viilata päästöjä täällä, kun Kiina lisää hiilidioksidin tuotantoa joka vuosi Suomen kokonaispäästöjen verran. Siis Kiina, jolle Suomi on pakotettu maksamaan ilmastotukia monen vuoden ajan kurjien ilmastosopimusten vuoksi.

Tietenkin myös länsimaissa pitäisi toimia. Pitäisi muun muassa lopettaa hallituksen toiminta, niin kuin kanoilta katkaistaan kaula.

Ilta-Sanomat näyttää varautuneen jo uuden hallituksen muodostamispaineisiin. Lehti rakentaa Perussuomalaisten ja Kokoomuksen välille eripuraa kaivamalla esiin patologisen persuvihaajan Jan Vapaavuoren blogitekstin, jossa vuoden 2017 hallituseron harmaa eminenssi väittää, että Kokoomuksen ja Perussuomalaisten ”rakenteelliselle yhteistyölle ole sijaa edes oppositiossa”. Jan Vapaavuori on osoittautunut niin uppiniskaiseksi Halla-aho-foobikoksi ja puoluedemokratian ylenkatsojaksi, että joudun tuntemaan häpeää sen johdosta, että hän on kotikaupunkini pormestari.

Kokoomuksessa esiintyy kipuilua, sillä Jussi Halla-aho on aivan oikeassa todetessaan, että juuri kukaan ei halua hallitukseen Kokoomuksen kanssa. Kokoomuksen toveruus ei ole meille perussuomalaisille mitään vallan hunajaa. Voi olla, että paremmin kokkarit viihtyisivätkin kommarien kanssa. Viettiväthän he lähes neljä vuotta kestäneen kihlauksen jo Jyrki Kataisen hallituksessa.

Kokoomusta kuumentaa myös sisäinen eripura. Puolue rakoilee (Kepun tavoin) järkevien äänestäjien ja huvitteluliberaalien idealistien kesken, mistä näyttöjä antavat Liike Nytin ja Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen aiheuttamat repeämät sekä aivan tänään Wille Rydmanin (kok.) näkemys, että Kokoomuksen vuoden 2017 linjaus erilaisesta arvopohjasta ”oli historiallinen virhearvio” (aiheesta täällä). Sitä ei paranna entisen perussuomalaisen ja sittemmin sinisen Simon Elon luikertelu Kokoomuksen listalle kuntavaaleihin. Hänen eronsa Perussuomalaisista oli nimittäin myöskin virhearvio.

Valtakunnanpolitiikka näyttää olevan täynnä pelkkiä virhearvioita virhearvioiden perään. Miten saisimme valtakunnan johtoon ihmisiä, jotka eivät ole sekopäisiä hulluja?

 

 

Jukka Hankamäki pe 07.02. 19:36

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01. 18:08

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11. 16:56

Ministerit tuhoamassa Suomen sananvapauden

ti 03.11. 00:00

Soteen ja saveen

su 18.10. 22:08

Hallitus tuhlaa ja tekee senkin väärin

ma 21.09. 22:46

Mitä on tieteen medioituminen?

ti 01.09. 22:59

Selvitytän tutkimustoimintani viranomaiskohtelun oikeuskanslerilla

ma 24.08. 22:24

Budjetti ja koronapaketti: menetetty mahdollisuus kaataa koko EU

ma 10.08. 22:12

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07. 22:51

Skandaali: Hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen kiristää Suomen Perustaa tiedepolitiikalla

pe 12.06. 23:58

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44