Blogi: Vieraskynä , ma 10.06.2019 23:35

Globalisti Paavi ja kapinalliset papit

Paavi Franciscus on esiintynyt viime aikoina kovana nationalismin vastustajana edistäen uutta globaalia ylivaltiollista herruutta. Vatikaani järjesti toukokuussa kansainvälisen konferenssin otsikolla Nation, state, nation-state, johon osallistui akateemikkoja ja korkean luokan papistoa kardinaali Walter Kasperin johdolla. Kokouksesta ei ole julkaistu kirjallista kokoelmaa, vain teemoja ja Kasperin tyrmäävä yhteenveto: nationalismi on paha, koska se tuotti kaksi maailmansotaa, pitää varoa populistisia ja uusnationalistisia ideologioita, jotka sulkevat edistyksen muuriensa sisälle.

Yhtenä osallistujana oli Joachim Schnellnhuber, ns. ilmastoasiantuntija, Merkelin ja EU:n neuvonantaja. Schnellnhuber on todennut meidän tarvitsevan Ilmasto-Gandhin, on puolustanut koko maailman hallitusta, ja toimii organisoituvan globaalin demokratian puolesta. Hän on myös esittänyt pyynnön valtioille, että nämä luovuttaisivat osan kansallisesta suvereniteetistaan vahvoille ylikansallisille instituutioille, perusedellytys kehitykselle on YK-järjestelmän osien ja osastojen ylikansallisen vallan vahvistaminen.

Nyt paavikin käyttää termiä supranationalistiset instituutiot. Konferenssi toimi globaalin uskottavuuden vahvistamiseksi, siksi luennoitsijajoukko koostui globalismin eturivin propagandisteista. Paavi sai tilaisuuden hyökätä nationalismin harhaoppia vastaan, nationalismi uhkaa siirtolaisia, moninaisuutta, eikä kansallisvaltio enää kykene tuottamaan väestölleen yhteistä hyvää.

Paavin siirtolaisuutta ja muslimipakolaisia puoltavaa asennetta vastaan ovat nousseet useat papit. Heistä näkyvin on ollut kardinaali Raymond Burke, jonka mielestä asettuminen muslimien massamaahanmuuttoa vastaan on isänmaallinen teko. Äskettäin kardinaali Gerhard Müller asetti kyseenalaiseksi rukoilemisen muslimien kanssa. Hän puhui Veronassa sadoille kuulijoille rukouksesta Jumalan lahjana ja totesi ”Jumalan lapset eivät voi olla kuuliaisia islamille Kristuksen kunnian tähden, olemme uskollisia ainoastaan hänelle, siksi emme voi rukoilla muslimien lailla emmekä heidän kanssaan”.

Müller esitti muslimien uskon poikkeavan täysin kristinuskon jumalauskosta, koska islam kieltää kristinuskon kolmiyhteisen jumalan. Hän totesi, että muslimit voivat rukoilla ainoastaan etäistä jumalaa, jota he kutsuvat Allahiksi, ja jonka tahtoon alistutaan huolimatta tuntemattomasta tulevaisuudesta.

Kristityt rukoilevat Jumalan tahdon toteutumista, se on tahto, jota me vapaudessa noudatamme, ja tahto, mikä ei tee meistä orjia, vaan Jumalan vapaita lapsia. Müller korostaa, etteivät kristityt näe jumalankieltäjä-lähimmäisiään vastustajina tai uhreina, joita tulisi sääliä vaan veljinä ja sisarina, joita heidän Jumalansa etsii. ”Kristityt tarjoavat rehellisen dialogin kysymyksistä, mitkä käsittelevät olemisen merkitystä yleisesti ja inhimillisen olemassaolon merkitystä erityisesti, koska he tuntevat yhteyttä uskottomiin paremman maailman saavuttamiseksi”.

Kapinallispappi Jules Gomes arvostelee paavin konferenssia harhaanjohtamisesta, kansallismielisten halveksunnasta ja sokeudesta globalismin historialliselle kehityskaarelle imperialismina sekä raamatun globaalien poliittisten pyrkimysten vastaisen viestin sivuuttamisesta.

Kristityt humanistit tunsivat ennen Aristoteleen ja Augustinuksen kirjoitukset eivätkä tarttuneet siirtolaisuuteen tunteella kuten nykyisten kirkkokuntien johto. Niin kirkkoisä Augustinus kuin Tuomas Akvinolainen ymmärsivät valtion rajojen merkityksen, tajusivat vieraiden kulttuurien muodostaman uhan, korostivat kansalaisuuden merkitystä, arvojen ja lainkäytön yhtenäisyyden tärkeyttä. Sharia ei kuulu, eikä sitä tule hyväksyä kristittyyn maahan.

Tuomas Akvinolaisen mukaan rajoja tarvitaan, jotta meitä kohtaan vihamieliset voimat eivät pääse maahan. Kansalaisuus ja poliittisen vallan käyttö kuuluvat yhteen, ja siirtolainen on kansalainen vain täysin assimiloiduttuaan. On epäviisasta ja moraalitonta avata rajat ja antaa kansalaisuus siirtolaisille, jotka eivät kunnioita vastaanottavaa kulttuuria.

Poliittisen ajattelijan ja raamattututkijan Yoram Hazonyn viime vuonna ilmestynyt teos The virtue of nationalism, nationalismin hyve, olisi tuonut Vatikaanin konferenssiin vasta-argumentin. Hazony murskaa Kasperin väitteen maailmansotien syttymisestä nationalismin seurauksena. Asia on päinvastoin, maailmansotien lähtökohta löytyy globalistisista pyrkimyksistä, niistä samankaltaisista suuntauksista joita on nähtävissä EU:n politiikassa.

Saksan keisari Wilhelm II kirjoitti sotilailleen ensimmäisen maailmansodan alussa ”Saksan on määrä hallita koko Eurooppaa”. Itävaltalainen Hitler tallasi sittemmin itävaltalaisen nationalismin alleen kansallissosialistisen Saksan  sotavoimien avulla. Hitler oli arjalainen ylivallan tavoittelija, ei nationalisti. Hitlerin yrityksen universaalin imperiumin luomisesta pysäytti amerikkalaisten, brittien ja venäläisten nationalismi, jopa Stalin hylkäsi marxilaisen horinan maailmanvallankumouksesta venäläisen patriotismin avoimen houkutuksen hyväksi.

Hazony vetoaa myös pyhiin kirjoituksiin puolustaessaan nationalismin hyvettä, Raamattu on syntynyt syvällisestä oppositiosta muinaisia imperiumeja vastaan. Valittu kansa asetettiin universaalista poliittista järjestystä vastaan, mitä järjestystä olivat vuorollaan olleet perustamassa Egypti, Babylonia, Assyria ja Persia (myöhemmin Kreikka ja Rooma), mutta Egyptin ja Babylonian taloushyödyn ei annettu mennä oman kansakunnan edun edelle.

Jumala sääti Israelin kansakunnalle rajat, jotta se ei sekaantuisi naapurivaltakuntiin, jotka myös ansaitsivat itsenäisyyden. Profeetta Jesajan visio ei ole ylikansallinen EU:n ja YK:n kaltainen instituutio, mikä muuttaa maailman tasapaksuksi samankaltaiseksi standardoiduksi poliittiseksi järjestykseksi, vaan erilaisten valtioiden itsenäisyys ja kansojen kristillinen sanoma, mitä Franciscuksenkin tulisi ennemmin saarnata kuin edistää EU:n ja YK:n valheellista globalismia.

Tietämättömyys islamista on johtanut kristityt seurakunnat yhteistyöhön islamin kanssa, olisi kuunneltava niitä teologeja, jotka ovat osoittaneet oleellisia eroja kristinuskon ja islamin välillä. Edesmennyt pastori James Schall  tähdensi teoksessa On Islam A chronological record 2002-2008, että kirja, mitä muslimit pitävät suuressa arvossa, ei ole Jumalasta, kristityt ymmärtävät muslimien näkemykset väärin, koska väärinymmärtävät islamin.

Schall vastusti islamin laajentumista ja muslimien maahanmuuttoa. Ensimmäinen askel on vakuuttaa kristityt, ettei Koraani ole jumalallisia ilmestyksiä. Ongelma on islamin fundamentaalinen metafysiikka, mikä mm. johtaa terrorismiin, länttä vastaan aloitettuun sotaan. Islamin järjen vastaisuus nousee sen teologisesta voluntarismista, jonka ytimessä on jumalan tahto, mitä ei voi selittää järjellä ja mikä voi mielivaltaisesti muuttua, eikä ole sidottu totuuteen, joten jumalan erityislaatuisuutta ei pysty rajoittamaan.

Muslimit vahvistavat itse, Schall kirjoittaa, että pahuutta ei tulisi tehdä, mutta joskus sitä täytyy tehdä, ja silloin pahuudesta tulee hyvyyttä. Läntiset kirkkokunnat ovat lumoutuneet monikulttuurisuudesta, eivätkä ymmärrä omaksuneensa ideologian, millä on Euroopalle kielteisiä seurauksia. Kansallisesta kristillisestä identiteetistään pitävät kiinni enää Itä-Euroopan maat, Länsi-Euroopassa eurooppalainen kulttuuri koetaan heikkoutena, eivätkä  poliittisesti esiintuodut ”eurooppalaiset arvot” liity Euroopan historiaan, eikä niillä ole yhteyttä eurooppalaisiin aatteisiin. Monikultturismi ei myöskään vastaa näitä arvoja, vaan sisältää siemenen Länsi-Euroopan kalifaatista, suvaitsevaista monikulttuurista yhteiskuntaa ei ole tulossa. 

 

Lähteitä:

Barillas, Martin M., Former Vatican head of doctrine : Christians ”cannot pray like or with muslims” Lifesitenews. 

Rome 21.5.2019.

Gomes, Jules, Vatican turns the virtue of nationalism into a cardinal vice. Rebel priest 10.5. 2019.

Pearce, Joseph, Lessons from Thomas Aquinas for president Trump. The imaginative conservative 3.2.2017.

Rieth, Peter S., In defense of citizenship : the silent issue in the immigration debate. The imaginative 

conservative 22.2.2017.

Williams, Thomas D., Cardinal Burke : Resisting large-scale muslim immigration is patriotic. Breitbart 20.5.2019.

 

 

Kirjoittaja on Hilkka Axelsen, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, FM yleinen historia.

 

Vieraskynä ma 10.06. 23:35

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06. 00:30

Pedofiilipropagandaa sukupuolentutkimuksen peruskurssilla

la 16.05. 23:43

Kiina-viruksen syylliset vastuuseen

ma 20.04. 01:09

Suojaimista pulaa?

la 11.04. 20:43

Piispa Teemu Laajasalo on väärässä ja johtaa kristikansaa harhaan

ma 09.03. 23:42

TIEDOTE: Uusi perussuomalainen nuorisojärjestö syntynyt kansanedustaja Jenna Simulan johdolla

to 05.03. 22:03

Oikeusjuttu

pe 28.02. 23:19

Viranomaiset tukevat vanhemmilta salaa nuoren suunnitelmia sukupuolen vaihtamiseksi

ma 17.02. 21:34

"Ei koskaan enää"

pe 24.01. 14:32

Australiassa asuva suomalainen kertoo mitä maastopalojen takana todella on

la 11.01. 12:45

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Suomalaisten tahdon mukaista politiikkaa

ke 29.07.2020 23:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Suomesta on tulossa renki

la 25.07.2020 10:57

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vuorovedet vaihtuvat - SDP:n alamäki alkaa

ke 29.07.2020 23:26

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Koronaviruspandemia syynä "nuorison" väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja uhoon?

pe 31.07.2020 10:55

Tapio Puolimatka

Päivi Räsänen perusteettoman kritiikin kohteena

ke 29.07.2020 23:29

Olli Pusa

EU-tukipaketin todelliset taustat?

ke 15.07.2020 12:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Suomalainen ajattelutapa hukassa

ma 20.07.2020 11:14

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Mistä saadaan 750 miljardia euroa?

to 23.07.2020 00:44

Timo Vihavainen

Epäkorrekteja kuvauksia

ke 29.07.2020 23:24

Matti Viren

Suomen tavoitteena on, vai onko sittenkään mitään?

ti 21.07.2020 20:52