Blogi: Olli Pusa, pe 17.02.2023 19:13

Viherfasismin kukkanen

Marinin hallituksen loppumetreillä yritettiin saada aikaan säädöksiä, joilla vähennettäisiin lihan syöntiä. Osa hallituspuolueista vaatii jyrkkiä toimia lihansyöntiä vastaan. Perusteluna kuinkas muuten kuin ilmastonmuutos.

Monet asiantuntijat kyllä myöntävät, että kasvisruokaan siirtyminen on pelkkää kosmetiikkaa ja sillä ei ole mitään merkittävyyttä ilmastonmuutoksessa. Se ei ole estänyt vihervasemmistolaisia vaatimasta käytännössä lihansyönnin kieltämistä.

Mikä on ihmiselle terveellinen ruokavalio? Se olisi looginen pohdinnan aihe. Aikaisemmin Suomessa on esimerkiksi syöty aika vähän kasviksia, jolla on katsottu olevan kielteisiä terveysvaikutuksia. Ruokavaliosta jäisi pois erilaisia vitamiineja ja hivenaineita ja suolistolle tärkeitä kuituja. Siksi on siirrytty korostamaan ruokavalion monipuolisuutta.

Ohessa viite tutkimukseen, jossa selvitettiin punaisen lihan terveellisyyttä. Tulos oli, että sillä ei ole kielteisiä terveysvaikutuksia, kunhan se pysyy kohtuudessa ja ruokavalio on riittävän monipuolinen. Monissa tapauksissa liharuoka on kiistatta terveellistä. Esimerkiksi rautaa saa helpommin lihasta kuin kasviksista. Raudanpuute on monille vakava ongelma, esimerkiksi tytöille. Siksi heidän pakottamisensa kasvisruokaan voi olla todellinen terveysongelma. Sellaisilla, joiden hemoglobiiniarvot säännöllisesti ovat 160-170 asia ei ole ongelma.

Tieteen näkökulma taitaa olla se, että ihmisen sopiva ruokavalio on varsin yksilöllinen asia. Se riippuu osittain perimästäkin. Väite, että kaikkien pitää syödä samaa ruokavaliota on suorastaan tiedevastainen, vaikka sitä propagoivatkin itseään tiedemyönteisiksi väittävät vihervasemmistolaiset. Kun oikeaan ruokavalioon ei ole selkeitä malleja, kunkin pitää itse ratkaista itselleen sopiva ruokavalio. Jos jollekin sopii kasvisruoka, se on hänen valintansa.

Pitää siis kysyä, miksi vihervasemmistolaiset ilmastonmuutoksen tekosyyllä yrittävät pakottaa kaikkia kasvisruokailijoiksi? Pohjalla ei taida olla mitään muuta selitystä kuin vihervasemmistolaisten fasistinen maailmankuva. He katsovat olevansa ihmiskunnan viisain ydinjoukko, joka määrää miten muiden ihmisten pitää elää: mitä syödä, miten liikkua ja missä ym. Samanlainen ”vallankumouksellinen etujoukko” olivat aikoinaan stalinistit. He halusivat määrätä muiden ihmisten elämäntavan. Tuon taipumuksen periytyminen ei ole oikeastaan yllättävää, niin monella vihervasemmistolaisella on juuria stalinismissa.

Stalinistit eivät suoranaisesti vaatineet tyytymään kasvisten syöntiin, se oli useimmiten seurausta taloudellisesta puutteesta ja kurjuudesta, jota oppinsa tuottivat. Mutta kaikkien piti noudattaa samaa ruokavaliota – paitsi kommunistisen puolueen eliitin, jolla naapurimaassamme oli ihan omat kaupatkin ostoksia varten. Tavallinen kansa söi samaa ruokamössöä Berliinistä Vladivostokiin.

Ja tuota hulluutta on nykyinen hallitus innokkaasti ajamassa? Ihmetystä herättää se, että aisankannattajana tuossa politiikassa on ollut keskusta, jonka on kuviteltu ymmärtävän maaseudun ja maataloustuottajien ongelmia. Onhan puolue hieman harannut vastaan, ainakin julkisuudessa, mutta se on tuon politiikan takaaja. Sitten ihmettelevät syöksykierteessä olevia kannatuslukujaan.

Tämä pieni yksityiskohta kuvaa hyvin sitä fasistista vihervasemmistolaisten halua pakottaa nyt ilmastonmuutoksen verukkeella ihmisiä määräämäänsä muottiin. Sillä ei ole mitään tekemistä ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin kanssa eikä ilmastonmuutosten torjunnan kanssa. Samaan aikaan monet maat avaavat satoja tai tuhansia uusia hiilivoimalaitoksia.

Kysykääpä eduskuntavaaliehdokkailta miten he ovat asiassa äänestäneet ja millaiseen politiikkaan sitoutuvat jatkossa?


Punaisen lihan syömisellä ei olekaan terveyshaittoja, väittää kohua herättänyt tutkimus – ”Vahingoittaa ravintotieteiden uskottavuutta” - Tekniikan Maailma

Olli Pusa pe 17.02. 19:13

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

Ehdokas Pekka Haavisto

pe 22.12. 18:23

Pyhä yksinkertaisuus

ke 20.12. 00:25

Pelastuspartiot liikkeellä?

to 07.12. 19:59

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44