Blogi: Olli Pusa, ma 05.09.2022 18:26

Putinin hätä

Sotataidon klassikot ovat opettaneet, ettei koskaan saa näyttää ulospäin, jos menee heikosti. Neuvotteluasetelmien pitämiseksi hyvänä, pitää esittää, että asiat menevät loistavasti. Venäjä yrittää noudattaa tuota ohjetta aina mahdollisimman tarkkaan. Mutta nyt eri puolilta tihkuvat tiedot Ukrainan sodasta viittaavat siihen, että Venäjällä on nyt paniikki nousemassa pintaan.

Venäjä kehuu, kuinka sen erikoisoperaatio on mennyt suunnitelmien mukaan. Muutaman päivän näyttävästi iskusta Ukrainan kukistamiseksi on tullut jo yli puoli vuotta kestänyt sotilaallinen painajainen. Venäjä on menettänyt valtavan (kymmeniä tuhansia kaatuneitakin) määrän sotilaita Ukrainan ”erikoisoperaatiossa” ja yrittää epätoivoisesti haalia tykinruokaa Ukrainaan. Tulijoille luvataan satumaisia palkkioita, mutta tulijoiden saannissa on vaikeuksia ja ”sotilaita” haalitaan mistä vain ilman sotilaskoulutustakin, vankiloistakin.

Venäjä on myös kärsinyt valtavia kalustotappioita. Se haalii kalustoa mistä saa ja osalle Ukrainassa taistelevista venäläisistä joukoista on annettu aseistukseksi 60 vuotta vanhoja neukkutankkeja, jotka Suomessa on luokiteltu museoaseiksi. Surkean menestyksen ja huonon organisoinnin ym. vuoksi Venäjän Ukrainassa olevien joukkojen taistelutahto on varsin heikko. Alun suureellisista hyökkäyksistä Venäjä on joutunut luopumaan ja vetäytymään Kiovasta ja Harkovasta.

Samaan aikaan Ukraina on saanut modernia aseistusta lännestä ja Venäjän hyökkäyksistä on kadonnut pohja. Uusilla aseilla Ukraina on pystynyt sotkemaan Venäjän huollon sekä tuhoamaan esimerkiksi merkittäviä komentokeskuksia. Venäjän surkeasta sotilasmenestyksestä kertoo se, että suuri määrä sotaa johtaneita kenraaleja on potkittu pois ja viimeiseksi puolustusministeri Shoigu on siirretty sivuun. Suuri määrä korkea-arvoisia venäläisiä upseereita on kaatunut sodassa.

Tiedustelutietojen perusteella Putin on itse alkanut johtaa sotatoimia. Putin ei ole saanut sotilaskoulutusta, hän on KGB:n upseeri. Heidän erikoisosaamistaan ovat vakoilu, salakuuntelu, kalsarimurhat ym. Siis sivari oikeastaan. Toisen maailmansodan aikaan Saksaa johti korpraali, jonka ammattitaidottomuus nopeutti Saksan kukistumista. Ja hänellä oli sentään sotakokemusta toisin kuin Putinilla.

Nyt Ukraina on käynnistänyt vastahyökkäyksen Etelä-Ukrainassa. Arviolta 20.000 venäläistä sotilasta on Dniepr-joen länsirannalla eristettynä muista joukoista. Heidän huoltotiensä (mm. sillat) on Ukraina tuhonnut. Tuollaisen joukon huoltaminen edellyttäisi asiantuntia-arvioiden mukaan kuorma-autollista tarvikkeita joka kolmas minuutti. Se ei taida onnistua pikaisilla lauttayhteyksillä, jotka ovat ukrainalaisten tulen alla.

Ukrainalaiset painostavat noita joukkoja ja etenevät hitaasti kohti jokea. Mistään salamasodasta ei ole kyse, mutta tilanne muuttuu venäläisille vaikeaksi, kun tarvikkeet alkavat loppua. Venäläisten sotabloggareiden keskuudessa alkaa esiintyä paniikkia tilanteen vuoksi. Mutta sotaa johtava Putin ei ole huolissaan. Seurataan, miksi tilanne syyskuun aikana kehittyy.

Eri puolilla tuntuu kuitenkin haisteltavan ilmaa ja spekuloidaan yhä enemmän Venäjän vaikeuksilla. Turkki ilmoittaa, että sen mielestä Krim kuuluu Ukrainalle. Valko-Venäjän presidentti Lukashenka tasapainottelee ja lähetti onnittelut Ukrainalle sen kansallispäivänä. Tähän asti hän on ollut Putinin tahdoton nukke. Kazakshtan vetää etäisyyttä Venäjään, vaikka viime vuonna venäläiset joukot auttoivat maan johtoa pysymään vallassa.

Laajemmin eri Venäjän alueilla tähyillään, mikä on Moskovan voima? Kun se ehtyy, alkaa imperiumin hajoaminen. Itä-Euroopan maat kokeilivat Moskovan voimaa pitkin viime vuosisadan: Unkari 1956, Tsekkoslovakia 1968, Puola 1980 jne. Kun sitten 1989 huomattiin, että Moskovan voima oli romahtanut, imperiumi hajosi. Itä-Euroopan maat erkaantuivat ja Neuvostoliitto hajosi. Nyt ilmassa tuntuu olevan samanlaisia ajatuksia.

Putinin ideana on ollut saada lännen liitto hajamaan Ukrainan takaa. Sitä varten se vuosikausia teki Euroopasta riippuvaista energiastaan – lännessä olevien vaikuttaja-agenttien avulla. Monessa maassa tuo onnistuikin hyvin. Ajatuksena oli, että riippuvuus Venäjän energiasta estää länttä puuttumasta Venäjän valloitussotiin. Tuossa riippuvuuksien rakentamisessa Venäjä onnistui monessa suhteessa hyvin. Sitä helpotti vihreän terroristiliikkeen myyräntyö lännessä.

Länsi iski Venäjää vastaan pakotteet, jotka vetävät maton Venäjän tulevaisuuden alta. Sotataidon oppien mukaan Venäjä kiistää, että niillä olisi mitään vaikutusta, mutta niiden seuraukset Venäjälle ovat tuhoisia. Ne vaikuttavat melkoisella viiveellä, mutta esimerkiksi Kiina on selkeästi todennut Venäjän heikkouden ja pitää kaikesta ”ystävyydestä” huolimatta etäisyyttä. Venäjä on aika heikko liittolainen. Se olisi ehkä verrattavissa Italiaan Saksan liittolaisena toisessa maailmansodassa. Italiasta on Saksalle kovin vähän hyötyä, sen sijaan Saksa joutui vähän väliä pelastamaan Italian eri sotkuista.

Venäjä on ottanut käyttöön energiariippuvuuteen perustuvan kiristysaseensa Eurooppaa kohtaan. Samalla se on heittänyt viimeisen korttinsa pöydälle. Jos se ei onnistu tuhoamaan eurooppalaista yhtenäisyyttä, Venäjän tilanne on epätoivoinen. Se, että kyse on Venäjän epätoivoisesta pelastautumisyrityksestä, ilmenee eri tavoin. Samalla kun Venäjä horjuttaa lännen taloutta energiahanojen sulkeutumisella, sen trollit lännessä alkavat huutaa Venäjää vastaan suunnattujen pakotteiden poistamista (niiden, joilla ei ole mitään vaikutusta…). Joissakin maissa venäläiset ovat jopa järjestäneet mielenosoituksia asian edistämiseksi.

Samalla yritetään painostaa länttä, että se pakottaisi Ukrainan taipumaan jonkinlaiseen aselepoon, jotta Venäjä saisi aikaa parsia sotavoimiaan kasaan uutta yritystä varten. Samaan operaatioon kuuluu, että Kreml vilkuttaa lännelle olevansa valmis ”rauhanneuvotteluihin” eli sopimaan jostakin sellaisesta aselevosta, jossa Venäjä saa pitää nyt valloittamansa alueet. Asialla alkaa olla kiire, koska riski siitä, että Ukraina onnistuu murskaamaan Venäjän joukot Dnieprin länsipuolen huoltomotissa, kasvaa koko ajan. Se heikentäisi Venäjän asemaa olennaisesti.

Ja kuinka ollakaan Kremlin tiedottaja Peskov ilmestyy mediaan ja antaa Nexta-uutistoimistolle lausunnon, jossa kertoo Kremlin olevan valmis rauhanneuvotteluihin Ukrainan kanssa – tietenkin omilla ehdoillaan. Ukrainalaiset eivät ole kiinnostuneita neuvotteluista, jollei Venäjä vedä joukkojaan Ukrainasta. Siksi siis lännen pitäisi Kremlin mielestä painostaa Ukraina siihen. Sodassa on nyt kuollut yli 200.000 siviiliä ja sotilasta, haavoittuneiden määrä on moninkertainen ja yli 2 kertaa Suomen asukasmäärän verran ihmisiä on joutunut pakenemaan kotoaan. Ja nyt lännen pitäisi pelastaa Putin itse aiheuttamastaan kriisistä?

Nyt lännessä on aika osoittaa kestävyyttä ja huolehtia siitä, että Venäjän hirviöhallinto ei selviä rikoksistaan noin vain. Monia ärsyttää lännen johtajien typeryydet ja sekoilut. Tunnistan tunteen hyvin, mutta me pystymme vaihtamaan johtomme, kunhan saamme Putinin ja Venäjän uhkan kukistettua.

Peskov: Russia is ready to negotiate with Ukraine to fulfill its conditions (news.am)

Olli Pusa ma 05.09. 18:26

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

Ehdokas Pekka Haavisto

pe 22.12. 18:23

Pyhä yksinkertaisuus

ke 20.12. 00:25

Pelastuspartiot liikkeellä?

to 07.12. 19:59

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44