Blogi: Olli Pusa, ke 27.07.2022 10:57

Vihreä tuho

Ukrainan sodan myötä on paljastunut eurooppalaisten maiden naivius Venäjän suhteen. On rakennettu kattava riippuvuus Venäjän energiasta ja sillä riippuvuudella Venäjä nyt kiristää Eurooppaa. Venäjä on jo vuosia harjoittanut röyhkeää politiikkaa. Jos sen viemän öljyn, kaasun ym. hinta on painunut alas, Venäjä yrittää kaynnistää jonkinlaisen konfliktin, jonka seurauksena energian maailmanmarkkinahinta nousee. Yleensä Venäjä tienaa kriisistä enemmän kuin kriisin ylläpitäminen sille maksaa. Samanlaisia piirteitä on nykyisessä Ukrainan kriisissä, mutta yhtälö ei Venäjälle enää toimi samalla tavalla. Lännen aseapu Ukrainalla on ollut Venäjän armeijalle tuhoisaa ja kehittyneen teknologian vientirajoitukset estävät Venäjää uusimasta aseistustaan ja se joutuu turvautumaan yli puoli vuosisataa vanhoihin neukkuaseisiin.

Yksi ongelmien perussyistä on poliitikkojen ja ympäristöihmisten epärealistinen koheltaminen energia-asioissa. Saksassa on tehty energiakäännettä, joka on ollut vihreiden suuria haaveita. Luovuttiin ydinvoimasta ja hiilestä ja rakennettiin tulevaisuutta Venäjän kaasun varaan. Siksi Saksa on nyt polvillaan Venäjän kiristyksen edessä. Vihreät ovat olleet touhun ajureina, mutta muiden puolueiden poliitikot ovat sotkeentuneet asiaan. Entinen demarikansleri Schröder avoimesti touhusi Putinin kaasuputkihankkeissa tavalla, joka sivullisesta näyttää korruptiolta. Entinen DDR-taustainen ylistetty liittokansleri Merkel on edistänyt kehitystä.

Suomessa on poliitikoilla ollut samantyylisiä kytkoksiä Putinin putkiin kuin Saksassa. Vihreät ovat Suomessa ajaneet hulluuksiin vietyä ilmastopolitiikkaa. Suomen pitäisi saavuttaa joitakin ilmastotavoitteta paljon aikaisemmin kuin muut. Kotimainen energialähde turve on haluttu poistaa käytöstä. Ruotsalainen turve on uusiutuvaa, mutta suomalainen turve kuulemma ei. Tulos eduskunnan äänestyksestä, jossa sattuma päätti tuon. Kun Ukrainan sodan aiheuttama energiakriisi uhkaa, huudetaan hädissään turvetta takaisin.

Toki fossiilisista polttoaineista luoumisella on pitkällä tähtäimellä myönteisiä vaikutuksia. Se vetää mattoa alta fossiilisten polttoaineiden tuottajamailta, joista suuri osa on arveluttavia diktatuureja. Harvaa surettaa se, että se iskee Venäjään, Iraniin, Saudi-Arabiaan, Venezuelaan ym. Mutta tämä hulluus on jotakin laajempaa ja sen taustoja ei vielä tiedetä. Meillähän ei ole mitään todisteita, että ihmiskunnan 4% osuus ilmastopäästöistä jotenkin merkittävästi muuttaisi maapallon ilmastoa - joka on muuttunut itsekseen vuosituhansien ja vuosimiljoonien kuluessa valtavasti. Jos ajatellaan asian poliittisia ulottuvuuksia, ihmetyttää miksi Suomi tuhoaa tässä itseään vauhdikkaammin kuin muut länsimaat. Varmaan joskus tulevaisuudessa selviää tämän touhun käskyttäjät.

Edessä on monessa maassa vaikea talvi ja Suomessakin talous on pahasti kuralla. Toki Venäjä tulee saamaan siipeensä erityisen paljon ja aivan ansaistusti. Venäjän vaarallisuuden leikkaaminen on erittäin kannatettavaa erityisesti Suomen näkökulmasta. Tuleva talvi tulee kuitenkin olemaan haastava ja ihmisten on tingittävä monesta asiasta - kuten sota-aikoina yleensäkin.

Toivottavasti sen tästä opimme, että eri maissa valitaan valtaan poliitikkoja, jotka ovat kiinnostuneita tärkeimmästä tehtävästään eli kansalaistensa hyvinvoinnista huolehtimisesta. Maailmoja halaavat pelastushankkeet ovat usein kulissi sille, että poliitikot eivät kuuntele kansalaistensa huolia vaan toimivat joidenkin ulkopuolisten lobbarien ohjeiden mukaan.


Näkökulma: Vihreä unelma vei Saksan Putinin syliin - (alfatvuutiset.fi)

Olli Pusa ke 27.07. 10:57

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Eläkekeskustelusta

su 07.04. 15:15

Ahneuden henki?

ti 02.04. 11:13

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44