Blogi: Mikko Paunio, ti 22.06.2021 16:41

YK:n punavihreän ympäristösadun loppu - Oranssimies oli oikeassa? - Suursota uhkaa

Kirjoitan seuraavassa analyysin siitä, miten Kiina on nyt kasvavalla todennäköisyydellä paljastumassa syylliseksi edelleen jatkuvaan koronapandemiaan ja miten tällä on mullistavia vaikutuksia maailmanpolitiikkaan. USA:n presidentti Donald Trump - Oranssimies - 23.1.2020 TV-haastattelussa kertoi, että pandemia sai alkunsa Wuhanin viruslaboratoriosta. Trump leimattiin salaliittoteoreetikoksi, valehtelijaksi ja foliohatuksi valtamediassa. 

Pandemialla on nyt lähes neljä miljoona uhria ympäri maailmaa.

Ensin käyn läpi sekä epäsuorat- että suorat todisteet siitä, kuinka Wuhanin P4-turvaluokituksen laboratoriossa todennäköisesti geeniteknologisesti muokattu lepakon koronaviruskimeera pääsi karkaamaan laboratiosta joulukuussa 2019.

Sitten käyn läpi  YK:n ja sen liittolaisten eli Davosin globalistien ja Paavin ja muiden globaaliin ympäristöagendaan sitoutuneiden toimijoiden kommentteja pandemian ajalta. Näissä kommenteissa on pyritty löytämään epätieteellisiä ja spekulatiivisia syitä koronapandemille niin ilmastonmuutoksesta kuin uudesta YK:n ympäristösadusta eli luontokadosta.

Tämän jälkeen kerron mediapoliittisen kompleksin, valtamedian sekä tekno-oligarkkien (Facebook, Twitter, Google) halvaannuksen, kun ne ovat joutuneet kohtaamaan silmästä silmään sen, että Oranssimies on todennäköisesti ollut oikeassa koronapandemian alkuperästä.

Lopuksi käyn läpi tilannetta, joka on syntynyt Kiinan ekspansiivisesta 2010-luvulla hahmotellusta Silkkitiepolitiikasta ja sen pyrkimyksistä liittää kenties sotilaallisesti Taiwan Manner-Kiinan yhteyteen tilanteessa, jossa nyt nopeasti leviää globaalisti varmentuvaa tietoa Kiinan syyllisyydestä koronapandemiaan. Tilanne on erittäin vaarallinen ja mm. Australian ja Kiinan välit ovat sodan partaalla.

Kiina - yhteistyöllä WHO:n kanssa - on salannut kaiken alusta lähtien - huonolla menestyksellä

Maailman terveysjärjestön (WHO) ensimmäinen ilmoitus uudesta mahdollisesti koronaviruksen aiheuttamasta epätyypillisestä keuhkokuumeesta tehtiin Genevessä 9. tammikuuta 2020. WHO  tekee pandemiahälytyksen 31.1.2020. Alkuvaiheessa kiinalaiset yrittivät kiistää, että viruksella olisi kyky levitä ihmisestä ihmiseen ja WHO tuki alussa tätä käsitystä, mutta Taiwanin kautta saatiin nopeasti varmistus sille, että virus voi levitä ihmisestä ihmiseen.. Tässä vaiheessa WHO epäili, että viruksella olisi kyky aiheuttaa pandemiaa. Kiinan viranomaiset julistavat 23.1.2020 Wuhanin lockdowniin ja estävät kaiken sisäisen lentoliikenteen sieltä muualle Kiinaan samalla sallien vapaasti lentoliikenteen muualle maailmaan. Samana päivänä USA:n presidentti Donald Trump esittää Foxnews'n haastattelussa, että hänellä on tiedustelutietoa, että virus olisi karannut laboratoriosta.Kiina säästyi sitten pitkälti koronapandemian kansanterveysvaikutuksilta. 

Helmikuun lopussa WHO päätti "korjata" erheensä ja sen Wuhanin missio helmikuun lopussa 2020 kertoo valheen, että SARS-Cov-2 viruksen tappavuus olisi jopa yhtä suuri kuin Espanjan taudin. Maailma menee paniikkiin. Myöhemmin keväällä arvioin viruksen tappavuusluvun Espanjan massiivisen väestöserologian pohjalta ja osoitin WHO:n virhepäättelyn laskennallisesti. WHO:n apulaispääjohtaja kanadalainen Kiinaa suosiva lääkäri Bruce Aylward oli virheen isä. Hän oli kurssikaverini 1991-2 lukuvuonna Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health'ssä. Myönnän aliarvioineeni Covid-19 pandemian kyvyn tartuttaa hyvin suuria osuuksia eri ihmispopulaatioista ja siten sen keston ja uhrien lopullisen lukumäärän.  

Oranssimies varoitti TV-haastattelussa 23.1.2020 viruksen karanneen laboratoriosta Wuhanissa

Kun Donald Trump oli 23.1.2020 päästänyt Foxnews'llä ilmoille tiedon, että SARS-Cov-2 olisi karannut Wuhanista laboratoriosta, alkoi hämämämiesten ja WHO:n vehkeily. Sen keskiössä on Peter Daszak niminen elämistä ihmisiin tarttuvien virusten asiantuntija, jolla on eläintieteen perusopinnot. Hän johtaa edelleen newyorkilaista Eco Health Alliance nimistä luonnonsuojelujärjestöä. Järjestön rooli on salatun vyyhdin keskiössä ja Daszak on nyt kerrottavan tarinan eräs pääkonnista. Daszak on alunperin syntynyt Ukrainassa Iso-Britanniassa kasvanut ja kouluttautunut ja sittemmin muuttanut USA:han. Hän asuu tätä nykyä New York Cityssä.

Trumpin 23.1.2020 haastattelusta hermostuneena Peter Daszak organisoi 27 tiedemiehen avoimen kirjeen kyseenalaistaakseen Trumpin 23.1.2020 TV-haastattelun väitteet. Tämä kirje julkaistiin arvovaltaisessa The Lancet-lehdessä helmikuussa 2020. Siinä allekirjoittajat leimasivat kaikki ne, jotka uskoivat laboratorioteoriaan salaliittoteoreetikoiksi. Punavihreä mediapoliittinen kompleksi naureskeli sitten avoimesti Trumpille koko vuoden 2020 ajan ja teknojätit - erityisesti Facebook, Twitter ja Google - kielsivät alustoillaan levittämästä ajatusta pienten "faktan" tarkastajien avustukella, että SARS-Cov-2 olisi peräisin Wuhanin korkeimman turvaluokituksen P4-laboratoriosta. Pitkin vuotta 2020 Donald Trumpista tehtiin pelle, joka oli saatava hintaan mihin hyvänsä pois presidentin virasta. 

The Taiwan News paljastaa pääkonnan eli Ekoterveysallianssin Peter Daszakin 2021 tammikuussa

Kaikki muuttuu, kun The Taiwan News lehti julkaisee  vuoden 2021 alussa"Virology Today'n" videopodcastin, jonka kuka tahansa voi kuunnella. Podcast oli filmattu kolme viikkoa ennen pandemian alkua joulukuun alussa 2019. Tässä haastattelussa Peter Daszak kertoo mm., että koronavirukset voivat päästä solujen sisään laboratorio-olosuhteissa sekä in-vitro ihmissoluviljelmissä ja että ihmismäiseksi tehtyjä hiiriä voidaan infektoida näillä viruksilla.

Hän myös kertoo videolla, että koronavirusinfektiot eivät ole lääkkeillä hoidettavia ja että monoklonaaliset vasta-ainehoidot ovat hyödyttömiä koronavirusinfektioita vastaan. Ironisesti hän sanoi heidän tutkimuslinjansa pyrkineen selvittämään sellaista tapahtumasarjaa, joka voi aiheuttaa pandemian.

The Australian paljasti 7.6.2021 Kiinan johtavan tiedemiehen hakeneen koronavirusrokotteelle patenttia vain viisi viikkoa pandemian käynnistymisen jälkeen helmikuussa 2020

Kun haastattelija kysyy Daszakilta koronarokotteesta, Daszak epäsuorasti 29,54 kohdalla antaa ymmärtää, että hänen Wuhanin laboratoriossa edistämä potentiaalisesti vaarallinen Gain of Function tutkimuslinja tähtää koronarokotteeseen. Nyt kesäkuun alussa 2021 The Australian paljastaa, että Yusen Zhou niminen Kiinan tunnetuin tiedemies olisi vain viisi viikkoa siitä kun  pandemia alkoi, hän olisi hakenut patenttia koronavirusrokotteelle. Kyseinen tiedemies kuoli epäselvissä olosuhteissa ja hänen kuolemastaan Kiinassa kertoi suuremmalle yleisölle vain yksi tiedotusväline.

Peter Daszakin toteaa haastattelussa, että "koronavirusta voidaan hyvin helposti laboratorio-olosuhteissa manipuloida" ja että nyt jo jokaisen maapallon asukkaan tajuntaan iskostetun "piikkiproteiinin olevan koronaviruksen zoonoottisen riskin määräävä tekijä". Daszak kertoo tehneensä yhteistyötä Ralph Baric nimisen Pohjois-Karoliinan osavaltion yliopiston tutkijan kanssa edistääkseen tutkimuslinjaa, jossa tutkitaan rakennettavan kimeerakoronavirusta laboratoriossa ja hän kertoo myös, kuinka "piikkiproteiinin määräävä koronaviruksen DNA-pätkä voidaan siirtää toiseen viruksen selkärankaan" ja "totesi tekevänsä sen suuntaista tutkimusta".

Hän antoi ymmärtää haastattelussa, että kimeeraviruksen rakentamisen taustalla on pyrkimys luoda koronarokote käytännössä kaikkia mahdollisesti lepakoista ihmisiin tarttuvia koronaviruksia vastaan.

Wuhanin laboratoriossa pyrittiin luomaan koronaviruskimeera rokotteen kehittämiseksi kaikkia koronaviruksia vastaan?

Daszakin haastattelun vastauksista ilmenee, että Gain of Function tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää kimeeravirusten avulla rokotus, jota tutkittiin ihmismäistetyillä hiirillä, joiden solupinnan ACE2-reseptori oli peräisin ihmisen DNA:sta. Koronaviruksen piikkiproteiini tarttuu ACE2-reseptoriin ennen tunkeutumista solun sisään.

Neljä vuotta aikaisemmin esitelmässään "Arvio koronavirusten aiheuttamasta uhasta" Daszak totesi esityksen lopussa, että kokeet ihmismäistetyillä hiirillä ovat ovat kaikkein vaarallisimpia. Esitelmänsä lopussa hän kirjaa tiiviin yhteistyön Wuhanin viruslaboratorion kanssa. Sekä USA:n koronatsaari Anthony Fauci, joka johtaa Kansallisten Terveysinstituuttien Allergia- ja hengitystieinstituuttia että USA:n puolustusministeriö on lahjoittanut kymmeniä miljoonia dollareita Peter Daszakin johtamalle Eco Health Alliance'lle. Eco Health Alliance on rahoittanut tutkimuksia Wuhanin P4-laboratoriossa..

Ekoterveysallianssin Daszak kielsi Wuhanin laboratoriossa kasvatetun lepakoita - lopulliset todisteet päinvastaisesta julkisuuteen 7.6.2021

Peter Daszak on julkisesti kieltänyt, että Wuhanin P4-laboratoriossa säilytettäisiin eläviä lepakoita, koska se olisi Eco Health Alliancen luonnonsuojeluetiikan ja arvojen vastaista ja että koronavirusnäytteet on otettu luonnossa, jossa lepakot olisi näytteenoton jälkeen päästetty vapaaksi. Helmikuussa 2021 juuri ennen WHO:n "riippumattoman" asiantuntijaryhmän arviota pandemian alkuperästä Daily Mail lehti julkistaa uutisen, jonka mukaan Wuhanin P4-laboratoriolla olisi kaksi patenttia, joissa kuvataan teknologia lepakoiden kasvattamisesta laboratorio-olosuhteissa. Kesäkuun alussa 2021 Australian Sky News julkaisee suoria todisteita, että Whuanin P4-laboratoriossa kasvatettiin lisääntymistarkoituksessa lepakoita. Kyseisen uutisen videopätkät olivat osa Kiinan hallituksen vuonna 2017 tekemää Wuhanin laboratoriota esittelevää propagandavideota. Siinä kuvattiin mm. lepakoita häkeissä sekä laboratorion turvallisuutta valvovaa tilannehuonetta. Videolla viitattiin tässä kohdin sattuneisiin onnettomuuksiin.

Epäsuoraa todistusaineistoa Kiinan syyllisyydestä pandemiaan on tullut liukuhihnalta

Epäsuoraa todistusta laboratorio-onnettomuudesta ja siihen liittyvästä  kiinalaisten viranomaisten peittelystä on nyt vaikka kuinka paljon. Tähän kuuluu mm. 300 Wuhanin laboratorion tutkimusraportin ja koronavirusnäyterekistereiden (15 000 näytettä) poistaminen verkkosivuilta. Nyt myös tiedetään kolmen laboratoriotyöntekijän sairastuneen outoon tautiin joulukuussa 2019. Juuri nyt jopa Trumpia ykkösvihannut punavihreän edistymön lehti The New York Times nostaa esille em. Pohjois-Karoliinan osavaltioyliopiston kimeera- tai "Gain of Function" tutkimuslinjan vaarat.

USA:n koronatsaari Anthony Fauci on ollut Kentuckyn senaattorin Rand Paulin hiillostettavana. Toistaiseksi Fauci on selvinnyt joten kuten edesottamuuksistaan, vaikka on joutunut myöntämään rahoittaneensa Wuhanin P4-laboratoriossa tehtyjä tutkimuksia. Hän on kategorisesti kieltänyt senaatin kuulemisissa, että NIH:n eli hänen myöntämillä miljoonilla olisi edistetty Wuhanissa Gain of Function tutkimusta. Fauci on kuitenkin joutunut myöntämään, että "strategisista" syistä lepakoiden koronavirustutkimusta siirrettiin tietoisesti Wuhanin laboratorioon pois USA:sta, mutta ei voinut kieltää John Neely Kennedyn grillatessa häntä senaatissa, että NIH:n antamilla rahoilla on voitu tehdä Gain of Function tutkimusta. Anthony Faucin virkasähköpostit on julkistettu FOI-lakiin (Freedom of Information Act) perustuvalla tietopyynnöllä. Niistä on paljastunut Faucia ja Dazzakkia kompremettoivaa. Kevällä 2020 Daszak lähettää sähköpostin, jossa hän onnittelee Faucia siitä, että hän on ampunut alas Trumpin väitteen pandemian alkuperästä. Lisäksi sähköposteista ilmenee, että useat johtavat virologit olivat varoittaneet Faucia siitä mahdollisuudesta, että pandemian alkuperä voi olla peräisin laboratoriosta. Peter Daszak on kaikessa hiljaisuudessa erotettu YK:n pandemian alkuperää tutkivista ryhmistä  sidonnaisuuksiensa vuoksi.

Ekoterveysallianssin Peter Daszak "tutki" WHO:n piikkiin Wuhanin laboratorion osuutta pandemian syntyyn esteellisyydestään huolimatta

Palataan kuitenkin pääkonnaan eli Peter Daszakiin. Hän oli USA:n ainoa edustaja WHO:n tehdessä "riippumattoman" selvityksensä SARS-CoV-2 viruksen alkuperästä. Se julkaistiin 30.3.2021. Siinä kiistettiin mahdollisuus, että virus olisi karannut Wuhanin P4-laboratoriosta. Raportista käydyissä keskustelussa WHO:n hallintoneuvostossa alkoi EU:n rivit heti rakoilemaan ja osa EU:n jäsenmaista oli lähtenyt mukaan Bidenin hallinnon Kiinan vastaiseen kampanjaan, jolla oli tarkoitus eristää Kiinaa. Pitkin viime vuotta monet tiedemiehet ovat olleet tyrmistyneitä WHO:n tutkimusryhmän jäsenten - erityisesti Peter Daszakin - esteellisyyksistä ja siitä, että WHO:n tutkimusryhmä ei edes pyrkinyt selvittämään asiaa pohjamutia myöden.

Kiina on virallisesti sanoutunut irti aiemmasta kannastaan, että ensimmäiset virustartunnat olisi saatu Wuhanissa sijaitsevasta torilla myydystä maahan tuodusta pakastetusta kalasta, mutta Kiina pitää edelleen kiinni siitä, että se ei ole syypää pandemiaan ymmärrettävistä syistä. Silmukka on nyt kuitenkin todella kiristymässä, mihin viittaa tuo edellä mainitsemani The New York Timesin artikkeli, joka painottaa Gain of Function tutkimukseen liittyvää onnettomuusriskiä. Siinä myös enteilevästi osoitellaan Anthony Faucia. Kirsikkana kakun päällä on Valkoisen Talon 26.5.2021 tekemä ilmoitus, että se haluaa päästä selvyyteen todenteolla viruksen alkuperästä.

YK, Davosin jengi, EkoPaavi Fransiskus ja muut globalistit yrittivät hyödyntää koronapandemiaa - edessä punavihreän globaalimaailmankuvan romahdus

Punavihreä mediapoliittinen kompleksi, YK ja sen Davosin oligarkkiliittolaiset sekä EkoPaavi Fransiskus ja monet pienemmät globaalitoimijat  ja ekointoilijat ovat koko puolentoista vuoden ajan hyödyntäneet koronapandemiaa antaakseen puhtia YK:n valheellisille ekosaduille ilmastonmuutoksesta ja lajikadosta. Jos jonkinlaiset onnenonkijat ovat leimanneet ilmastonmuutoksen ja lajikadon olevan pandemian syy. Jopa Suomen Ilmatieteen laitos yritti hiljan sälyttää institutionaalisessa vaikuttamisessa koronapandemiaa ilmastonmuutoksen aiheuttamaksi.

Otetaan esimerkkejä Rupert Darwallin hiljattain Real Clear Energyssä julkaistusta artikkelista, johon on koottu eri toimijoiden julkisia kommentteja koronapandemiaan, ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyen. Siinä esitetyn lausunto-/arviokavalkaadin perusteella ei voida mitenkään yliarvioida sitä globaalia poliittista järistystä, joka seuraaa siitä, että USA:n presidentti Donald Trump oli oikeassa 23.1.2020 kertoessaan TV-haastattelussa tiedustelutietoon nojaten, että SARS-CoV-2 karkasi Wuhanin P4 laboratoriosta aiheuttaen jo lähes neljä miljoonaa kuolemaa.

Otetaan nyt tarkasteluun kavalkaadi näitä lausuntoja Rupert Darwallin artikkelista.

WHO:n Kiina mielinen pääjohtaja Tedros Ghebreyesus vuosi sitten:

“Pandemia on muistutus siitä, että ihmisillä ja planeetalla on intiimi suhde.”

Darwall: "Sitten meillä on Beijingin hyödyllisiä idiootteja lainatakseni Leniniä. Eräässä huippukokouksessa viime tammikuussa pääministeri Boris Johnson kertoi maailman johtajille:

"Koronaviruspanedemia on osoitus ihmisen ja luonnon välisestä epäbalanssisesta suhteesta.""

Prinssi Charles kiteytti TV-haastattelussa:

"Meillä on ollut näitä katastrofeja kuten SARS ja Ebola ja luoja tietää mitä muita ja kaikilla näillä on yhteys luontokatoon".

USA:n entinen ulkoministeri ja nykyinen Bidenin hallituksen ilmastolähettiläs John Kerry:

"Kyllä, ilmastonmuutos moninkertaistaa pandemian ja zoonoottisten tautien riskin."

Sitä mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Myös Suomessa on kuultu päättäjiltä lausuntoja, joiden mukaan koronapandemia johtuu ilmastonmuutoksesta ja kuten edellä olen todennut mm. Ilmatieteen laitos on institutionaalisesti yrittänyt väittää ilmastonmuutoksen olleen syypää koronapandemiaan.

Punavihreän mediapoliittisen kompleksin paniikki

Tämä kaikki mitä edellä olen teille kirjoittanut on vuotanut  leimattujen muistioiden muodossa läntisen maailman johtajille viimeisten parin kuukauden aikana, myös hyvin luultavasti Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Tähän viittaa hänen hiljattainen viittaus "Kiinan varjoon". Näiden muistioiden päätelmien vaikutus näkyi erityisesti hiljan pidetyssä G7-kokouksen yhteydessä annetuissa lausunnoissa. Euroopan Unionin komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen antoi lausunnon, jossa hän Bidenin hallinnon tapaan vaati täyttä selvyyttä koronapandemian alkuperään. NATO:n pääsihteeri Jens Stoltenberg otti hyvin jyrkin sanankääntein kantaa Kiinaa vastaan käytännössä paikaten näin Donald Trumpia.

Mediapoliittisen kompleksin hätää ja paniikkia osoittaa se, että esimerkiksi Suomessa en ole huomannut sen enempää YLE:n kuin Helsingin Sanomienkaan uutisoineen Ursula von der Leyenin em. lausuntoa, jonka uutistoimisto Reuters jakoi maailman medioille. Stoltenbergin lausunnon sentään YLE:n TV-uutiset uutisoi päälähetyksessään, mutta siinä asia oli epäsuorasti verhottu kritiikkiin, jossa Stoltenberg varoitti, että Kiina Silkkitiepolitiikan avulla infiltroi poliittisesti infrastruktuuriprojektiensa avulla maita ympäri maailmaa.

Suomen ns. Vastuulliselle medialla on nyt todellinen tenkkapoo ja vaikea tilanne. Kritiikitön Trumpin vuosien ajan jatkunut parjaus tekee nyt vastuullisen viestinnän hyvin hankalaksi sille. Uskoisin, että V-media Suomessa haluaisi antaa asian tilasta tietoa suomalaisille teelusikalla, mutta tiedon levitessä tätä vauhtia maailmalla, se tulee olemaan hyvin vaikeaa.

Edellä mainitsemani The New York Timesin artikkelin verkko-osoiteen loppuosa on paljon puhuva: "covid-lab-leak-wuhan.html".  Siinä selvästi valmistellaan suurta yleisöä ottamaan vastaan hätkähdyttävää tietoa. NYT:n artikkelissa mm. viitataan em. Ralph Barichin kuuluisan Gain of Function tutkimuksen pohdintaosan varoitukseen:

"Potentiaalia estää epidemioita tutkimuksella täytyy tarkastella sitä vastaan, luodaanko tutkimuksella vielä vaarallisempia taudinaiheuttajia."

Suuret teknojätit Facebook, Twitter ja Google niiden typerine faktantarkastajineen pyrkivät sensuroimaan pitkälle vuoteen 2021 asti kaikki tiedot Kiinan syyllisyydestä koronapandemiaan. Ne ovat nyt virallisesti kääntäneet kelkkansa asiassa. Ironisesti Google oli rahoittanut Eco Health Alliancea ja Peter Daszakia yli vuosikymmenen ajan.

 

Turvallisuuspoliittinen tilanne kärjistynyt äärimmilleen Kiinan lähialueilla

Viime vuosina on ollut tuskallista katsella YLE:n A-studion turvallisuuspoliittisia keskusteluja, joissa luonnontieteitä ymmärtämättömät teijatiilikaiset, mikaaaltoilat ja charlysaloniuspasternackit eri tulokulmista keskustelevat rikkiviisaasti ilmastonmuutoksesta ja pandemiasta ja siitä miten em. ilmiöt liittyvät kansainväliseen turvallisuuspolitiikkaan. Nyt uutena tulokkaana globaalipoliitikkojen ja kommentaattoreiden hokemavalikoimaan ja YK.n ympäristösatukokoelmaan on otettu luontokato.

Globaalikommentoijat ovat nyt ymmällään. Kiinanhan piti olla punavihreiden rakastama Pariisin sopimuksen puolesta kamppaileva ilmastohyvis. Se, että Kiina rakentaa satamäärin niin kotimaassa kuin kehitysmaissakin kivihiilivoimaa ei ole haitannut pitämästä Kiinaa hyviksenä, koska se on sitten joskus luvannut vähentää päästöjä. Miten nyt pitää asemoitua, kun Kiinan vastuuton käytös on laajalti paljastumassa ja nopeasti? Mitä ihmettä, Oranssimiehen piti olla paha eikä hyvä. Tämän täytyy olla monille nyt todella tuskallista. Miten tämä voidaan nyt kertoa ihmisille? Siinä sitä pulmaa monille toimittajille ja kommentaattoreille riittää.

Punavihreän mediapoliittisen kompleksin hädän voi myös aistia siitä, että YLE ja HS ovat pääosin hiljaa äärimmilleen kiristyneestä turvallisuuspoliittisesta tilanteesta Kiinan lähialueilla. Tuskin monikaan suomalainen tietää, että Australian ja Kiinan välit ovat katkenneet todistusaineiston Kiinan syyllisyydestä koronapandemiaan alati lisäännyttyä. The Australian lehti uutisoi kuusi päivää sitten Australian pääministerin antaman lausunnon, jonka mukaan Australia tekee nyt työtä hartiavoimin välttääkseen sodan Kiinan kanssa. Pentagon on enemmän kuin varpaillaan siitä, hyökkääkö Kiina nyt Taiwaniin ja mitä sitten? Kiina teki hiljan suurella lentokonemuodostelmalla uhkaavan lähestymisen Taiwania kohti.

Mitä tekee Yhdysvallat, jos Kiina hyökkää? Miten Kiinan kiihtyvä eristäminen tiedon nopeasti levitessä pandemian alkuperästä vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan? Maailma pidättää hengitystään... Oma veikkaukseni on, että vähin äänin nyt jalkapallon EM-turnauksessa näkyvät kiinalaisen nuorten suositun applikaation Tik Tokin tapaiset mainokset häviävät aika nopeasti TV-ruuduista. Kiina maksaa suuren hinnan tekosistaan seuraavien vuosikymmenien aikana. Todisteet Kiinan syyllisyydestä ovat käytännössä toistaiseksi epäsuoria, mutta kokonaiskuva huomioiden nämä epäsuorat todisteet alkavat olla niin vahvat, että Kiina on joutunut nyt hyvin tukalaan paikkaan.

Viitteet

https://www.nbcnews.com/politics/national-security/did-coronavirus-really-escape-chinese-lab-here-s-what-we-n1199531

https://www.ajmc.com/view/a-timeline-of-covid19-developments-in-2020

https://lockdownsceptics.org/the-whos-erroneous-risk-assessment/

https://www.thelancet.com/action/showPdf?pii=S0140-6736%2820%2930418-9

https://www.bbc.com/news/world-us-canada-52496098

https://www.youtube.com/watch?v=ANRs4DojOek

https://www.dailymail.co.uk/news/article-9257413/Secret-bat-cages-Wuhan-lab-researchers-planned-breed-animals-virus-experiments.html

https://www.dailymail.co.uk/news/article-9658235/Chinese-scientist-filed-patent-COVID-vaccine-virus-declared-global-pandemic.html

https://www.dailymail.co.uk/news/article-9712997/Google-funded-research-carried-Wuhan-linked-scientist-Peter-Daszaks-charity.html

https://www.dailymail.co.uk/news/article-9710875/Peter-Daszak-removed-COVID-commission-following-bombshell-conflict-report.html

https://www.reuters.com/business/healthcare-pharmaceuticals/eus-von-der-leyen-urges-unfettered-investigation-into-origins-covid-19-2021-06-10/

https://www.taiwannews.com.tw/en/news/4104828

https://www.youtube.com/watch?v=fUEQPW7GRGo

https://www.nytimes.com/2021/06/20/science/covid-lab-leak-wuhan.html

https://www.whitehouse.gov/briefing-room/statements-releases/2021/05/26/statement-by-president-joe-biden-on-the-investigation-into-the-origins-of-covid-19/

https://www.theaustralian.com.au/breaking-news/pm-morrison-says-australia-working-hard-to-avoid-war-with-china/news-story/864ae8cf1016c5db4820d0bca290ad5e

https://www.realclearenergy.org/articles/2021/06/01/the_wuhan_lab_leak_and_the_greens_favored_pandemic_story_line_779610.html

Mikko Paunio ti 22.06. 16:41

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Valtamedia joutuu nyt myöntämään, että USA:lla on muistisairas presidentti

la 10.02. 14:04

Maailman johtavan suurvallan rajasota syvenee - Texasilla on oma armeija, joka nyt rekrytoi sotilaita ympäri USA:ta rajavalvontaan

su 28.01. 09:46

USA:han kohdistettu tarkoituksellinen ihmisinvaasio pidetty suomalaisilta piilossa - FBI:n entiset korkeat vastavakoiluviranomaiset nyt kauhuissaan

la 27.01. 13:59

The ghost gang of Davos envisions eternal world power

ti 23.01. 07:36

Oula Silvennoinen EI ole Helsingin yliopiston penaalin terävin kynä

su 21.01. 15:04

Davosin haamujengi tähtää ikuiseen maailmanvaltaan

la 20.01. 10:31

Maahanmuutosta aiheutuvat Helsingin SOTE-kustannukset ovat tähtitieteelliset

to 11.01. 16:52

YK yrittää tuhota kansallisvaltiot GCM-pakolaissopimuksella - USA räjähdyspisteessä laittoman maahanmuuton vuoksi

to 04.01. 18:32

Somalien sisällissota Ruotsissa - Helsingin Sanomat vaikeni kirja-arvostelussaan sodan etnisestä taustasta

la 30.12. 14:42

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44