Blogi: Olli Pusa, su 28.03.2021 17:41

Pakka sekaisin?

Hallitus suunnittelee liikkumisrajoituksia ja samalla pääministeri selittää, ettei testeillä rajoilla saavutettaisi mitään hyötyä taudin torjunnassa. Tämä kuulostaa samalaiselta selittelyltä kuin viime kesänä selitettiin, ettei maskeista ole hyötyä. Nyt niitä ollaan tekemässä pakollisiksi.

Eduskunnassa opposition kritiikki on muuttumassa entistä tiukemmaksi:

"Hallitus on toistanut, että negatiivisten testitodistusten vaatiminen on ongelmallista perusoikeuksien kannalta. Aivan totta. Mutta liikkumisrajoitukset ne vasta perusoikeuksia rajoittavatkin, Vartiainen kysyy edustajien tiedotteessa.

– Miten voi olla, että pääsiäisviikolla eduskunta käsittelee sitä, kenen omistamalle mökille, mitä on kassissa ja kenen seurassa saisi mennä poliisin luvalla, mutta rajoilla ei tulijoilta saa kysyä edes testitodistusta, Lepomäki ihmettelee."

Nyt hallitus suunnittelee uutta pelastuskeinoa. Siinä rokotukset keskittäisiin seuduille, joilla tauti leviää pahimmin. Yksi keskeinen syy tuohon on, että mm. maahanmuuttajien keskuudessa ei ole välitetty ohjeista vaan on huoletta levitetty tautia. Siitä hallitus nyt haluaa palkita nopealla rokotusaikataululla.

Tunnetusti rokotukset suojelevat saajiaan taudilta ja erityisesti sen vakavilta muodoilta. Sen sijaan se ei estä rokotuksen saaneita levittämästä tautia. Eli ohjeista piittaamattomat maahanmuuttajat rokotetaan, jonka jälkeen he voivat huoletta jatkaa taudin levittämistä, kun ei tarvitse huolehtia omasta terveydestä. Onkohan tuo loppuun asti mietittyä?

Iltalehdessä spekuloidaan, että hallitus aikoo luopua liikkumisrajoituksista ja korvaa ne rokotusjärjestyksen muutoksella. Jo on varsinaista sekoilua.


Sanna Marin haastattelutunnilla: Hallitus on sopinut rokotusjärjestyksen muuttamisesta - ”Ei tule tämänhetkisen tilanteen avuksi” | Uusi Suomi

 

 

Olli Pusa su 28.03. 17:41

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Ilmastonmuutoksen kulissi putoaa?

ma 06.09. 11:19

Afganistan ja kysymyksiä Pekka Haavistolle

la 04.09. 23:55

Prosentti-Ollikainen iski jälleen?

ke 18.08. 12:42

Miksi oppi ei mene perille?

ma 16.08. 22:40

Tietokoneohjelmat tuhoavat hyvinvointivaltion

la 07.08. 13:51

EU:n ilmastotavoitteiden valtava hinta

ti 27.07. 23:40

Italian pankit romahtamassa - valmiina maksamaan?

ti 27.07. 13:35

Suomalaisen median sensuuri

ma 26.07. 21:16

Uusinta vuodelta 2015?

ke 14.07. 12:26

Mitä ihmettä?

ti 13.07. 22:44

blogit

Vieraskynä

Koronakriittinen lähdekritiikki ei horju

ma 13.09.2021 22:43

Juha Ahvio

Akateeminen tiedeyhteisö on politisoitunut

su 29.08.2021 13:53

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Ilmastopolitiikka systemaattisessa harhassa

su 23.05.2021 18:06

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

AUKUS yllätti EU:n

ti 21.09.2021 14:41

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Amran - Pohdintaa vuonna 1990 Suomeen tulleen somalipakolaisen kirjasta

pe 03.09.2021 00:22

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Valeisradio hämärtää tarkoituksellisesti (?) uutisoinnillaan Interceptin uuden WUHAnin laboratorioraportin poliittisen merkityksen

pe 10.09.2021 11:09

Heikki Porkka

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) antaa väärän todistuksen lähimmäisestään

ke 14.07.2021 12:01

Tapio Puolimatka

Rokotepassien avulla kohti digitaalista diktatuuria?

to 09.09.2021 21:09

Olli Pusa

Ilmastonmuutoksen kulissi putoaa?

ma 06.09.2021 11:19

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09.2021 23:47

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44