Blogi: Olli Pusa, la 12.12.2020 12:47

Paniikki komentosillalla?

Eilen oli vauhdikas uutispäivä. Perustuslakivaliokunta totesi Pekka Haaviston rikkoneen lakia, vaikka valtakunnanoikeuden korkea syytekynnys ei ylittynyt. Vihreät hengenheimolaisineen ovat olleet paniikissa kun "ylioppilas-professori" ja "Maailmanpankin varakuvernööri" Pakka Haaviston CV:hen tulee merkintä lainvastaisesta toiminnasta ministerinä.

Ennen perustuslakivaliokunnan päätöstä mistään periaatteista piittaamatta vihreät yrittivät muuttaa valiokunnan päätöstä. Kun se ei onnistunut, alkoi mediakampanja Haaviston laittomuuksien peittelemiseksi. Rikokset olivatkin hyväksyttäviä "jalojen" tavoitteiden saavuttamiseksi eli murhanhimoiseen terroristijärjestöön liittyneiden Suomeen jollakin tapaa kytkeytyvien pelastaminen vaikka saattamalla suomalaiset vaaraan (kuten Supo arvioi). Kun toimittajista 2/3-osaa on erisävyisiä viherkommunisteja, tuohon kampanjaan saatiin kohtalaisesti osallistujia.

Tähän samaan kampanjaan kuuluvaksi on kai laskettava myös eilen uutisoitu juttu. Siitä sai sen kuvan, että jokin salaliitto valmisteli sisäministeri Ohisalon ja valtakunnansyyttäjä Toiviaisen murhaamista ja jutussa on osallisena poliiseja. Syyllisiksi julistettiin "äärioikeisto", mitä se tarkoittaakaan. Äskettäin annettiin tuomio Ohisisalon uhkaamisesta. Silloin uhkailija oli äärivasemmistolainen Elokapina-liikkeen kannattaja. Tietoa uhkaajan äärivasemmistolaisesta taustasta on kyllä yritetty pimittää suomalaisessa mediassa.

Sittemmin aiheen uutisointi on muuttunut äärimmäisen sekavaksi. Kuulemma ei olekaan mitään murhauhkaa noita mainittuja kohtaan, he eivät ole osallisia tutkinnoissa. Ja ketään poliisia ei epäillä osallisuudesta murhahankkeeseen. Jokin joukko on kerännyt ehkä tietoja äärivasemmistolaisista ja toiminta on jatkunut ilmeisesti vuosia?

Seuraava ihmetyksen aihe onkin, miksi tuo vuosia jatkunut toiminta halutaan julkaista ja virheellisenä juuri Pekka Haaviston laittomuuksien paljastumisen päivänä? Kyllähän jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, että se liittyy Haaviston tapaukseen. Viherkommunistit yrittävät peittää Haaviston paljastumisen muiden uutisten taakse. Tökerö tapa, jolla uutinen on päivän kuluessa muuttunut kertoo, että taustalla on paniikkia ja sekoilua.

Kuka sitten on päättänyt uutisoida tuosta asiasta juuri Haaviston tapauksen aikaan? Asiasta on varmaan tiedetty sisäministeriössä sekä valtakunnansyyttäjän virastossa. Ei voida ilmeisesti sulkea pois sitäkään, että paljastus on tullut näistä läheistä. Molemmat esitettiin uutisessa uhreina, vaikka myöhemmin on selvinnyt, etteivät he olleet asianosaisia.

Haaviston tapauksessa on käynyt hyvin ilmi, ettei vihreissä paljoa piitata laista ja sovituista tavoista. Kun kukaan ei ole ilmoittanut päättäneensä asian julkaisusta, asian leviämisen takana on ilmeisesti tietovuoto. Sellainen voi tulla vain piireistä, joissa asiasta tiedetään. Ehkä syyttäjäviranomainen ja sisäministeriö selvittävät mistä vuoto on tapahtunut, jollei sitten lähde ole sellainen että se pitää salata.

Sinänsä tuollaisten uhkien kasvaminen on äärimmäisen huolestuttavaa. Me olemme tottuneet elämään maassa, jossa poliittista väkivaltaa ei ole ja oikeuslaitoskin toimii laillisuusperiaatteella. Pahimmat rikkomukset tuota laillisuusperiaatetta vastaan taisivat olla jälkikäteen säädetyt lait sotasyyllisyydestä ja asekätkennästä. Kekkosen aikaan vaiennettiin toisinajatteijoita itsesensuurilla ja vallanpitäjien painostuksella, mutta eipä heitä juuri raahattu oikeuteen poliitisesti epäkorrekteista mielipiteistä.

Nyt tuollaiseen ihmisten vaientamiseen on värävätty oikeuslaitoskin viherkommunististen DEMLA-lakimiesten työn seurauksena. Silloin myös hävitetään demokratian perimmäinen kulmakivi eli sananvapaus. Miten ihmiset voisivat käyttää vaaleissa valtaansa, jos he eivät tiedä asioista. Ei demokratia ole pelkästään oikeus asettaa ehdokkaita tai edes rehellinen äänten laskenta. Se vaatii enemmän.

Samaan aikaan tuntuu suomalainen puoluejärjestelmä menettäneen uskottavuutensa kansalaisten silmissä. Se ajaa asioita, joita enemmistö kansalaisista ei hyväksy. Miksi ja kenen määräyksestä? Tuosta pakottamisesta syntyy tarve vaientaa kritiikki ja se taas helposti nostaa painetta ja johtaa vaaralliseen kehitykseen.

Minkään tahon toimesta tapahtuvaa väkivallan uhkaa ei tule hyväksyä. Se merkitsee meille Suomen häviämistä sellaisena kun olemme sen oppineet tuntemaan. Mutta ei tule hyväksyä myöskään median valehtelua, sananvapauden pimitystä ja poliitikkojen valheita. Niihin puuttumiseen meillä on laillinen järjestelmä. Pitäkäämme siitä kiinni.



MTV: KRP tutkii vakavaa rikosepäilyä – ministeri Ohisaloon tai valtakunnansyyttäjään ei kohdistunut konkreettista uhkaa | Yle Uutiset | yle.fi

 

 

Olli Pusa la 12.12. 12:47

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

Ehdokas Pekka Haavisto

pe 22.12. 18:23

Pyhä yksinkertaisuus

ke 20.12. 00:25

Pelastuspartiot liikkeellä?

to 07.12. 19:59

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44