Blogi: Olli Pusa, su 04.10.2020 21:10

Ilmastohulluus ja hallitus?

Marinin hallitus on julistanut tavoittelevansa maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa. Vaikea ymmärtää, mitä järkeä tuossa on suomalaisten kannalta, mutta kai asia on uskottava, kun hallitus siitä avoimesti kertoo.

Yksi tuota sivuava asia on pääministeri Marinin julkinen kinastelu metsäteollisuuden johtajien kanssa ja heidän arvostelunsa. Metsäteollisuus on Suomelle äärimmäisen tärkeä teollisuudenala. Se kattaa merkittävän osan viennistä ja sen tuloilla rahoitetaan monia Suomen toimintoja.

Metsäteollisuus on monella tapaa erityisen tärkeä. Raaka-aine on pääasiassa suomalaista ja siksi vientituloista poikkeuksellisen suuri osa jää parantamaan Suomen vaihtotasetta. Edelleen puun hankintaketjut työllistävät suuren määrän suomalaisia eri puolilla maata. Jos ne ketjut poistetaan, noiden ihmisten työllistäminen on käytännössä ylivoimainen tehtävä.

Siksi minulle on vaikea ymmärtää tuota politiikkaa. Jos jokin tehdas Suomessa suljetaan, ei se tarkoita, etteikö vastaavaa metsäteollisuuden tuotetta tehtäisi jossakin muualla. Suomessa metsien hoito on maailman mitassa poikkeuksellisen vastuullista ja siksi muualla tuotettuna sama tuote olisi todennäköisesti Suomessa tuotettua epäekologisempi.

Vaikuttaa siltä, että joidenkin poliitikkojen suureellisten ja kunnianhimoisten hankkeiden takia Suomessa ajetaan hyviä toimintoja alas, ilman että se vaikuttaa mitenkään myönteisesti ympäristöön. Hinnan tuosta suureellisesta kohelluksesta maksavat tavalliset suomalaiset. Ainoa mitä siitä jää käteen on suomalaisten poliitikkojen halu esiintyä maailmalla esimerkillisinä ja jaloina ihmisinä – tavallisten suomalaisten duunarien kustannuksella.

Julkisuudessakin tuo sotku on näkynyt eri yhteyksissä. Erityisen selvästi se on näkynyt pääministeri Marinin ja metsäteollisuuden johdon julkisena nokkapokkana. Marin arvosteli UPM:ää Kaipolan tehtaan lakkauttamisesta. Marin väitti tehtaan olleen kannattava ja paheksui kannattavan tehtaan lopettamista. Kaipolan tehdas on voinut olla menneisyydessä kannattava, mutta se ei ole tae tulevaisuudesta.

Paperin kulutus laskee maailmalla ja korona on nopeuttanut tätä. Kannattavakin paperitehdas voi nopeastikin muuttua kannattamattomaksi. Kun tuotteen kysyntä laskee, yritykset sopeuttavat kapasiteettiaan siihen. Jostakin päästä alkavat karsia kapasiteettia. Valitettavasti nyt osui Suomeen ja Kaipolaan.

Miksi Suomeen? Nyt palataan kysymykseen hallituksen metsäpolitiikasta. Halutaan tuon maailman kunnianhimoisimman ilmastopolitiikan nimissä vähentää metsien käyttöä Suomessa. Tällaisessa tilanteessa sellainen politiikka heikentää vääjäämättä Suomen asemaa, kun kilpaillaan siitä, mistä kapasiteettia vähennetään.

Yksi aktiivisimpia Suomen metsäteollisuuden alasajon vaatijoita on ollut IPCC:n Suomen puheenjohtaja Markku Ollikainen, jota hallitus on kuullut asiantuntijana. Hänelle mikään ei riitä. Toki IPCC:n ja Ollikaisen toiminnan luotettavuudesta saa hyvän kuvan äskettäisestä sotkusta. He lähettivät hallitusneuvotteluihin tiedotteen, jossa väittivät ”vihreiden investointien” tuottavan 8 miljardia lisää bruttokansantuotetta ja 100.000 työpaikkaa. Sillä muka voitaisiin korvata heidän ilmastokiihkossaan muualta tuhoamat työpaikat.

Pian paljastui, että tiedoissa oli satakertainen virhe. ”Vihreät investoinnit” tuottavatkin vain 80 miljoonan euron verran bruttokansantuotetta ja 1000 työpaikkaa. Varsinainen prosenttiliike siis. Noidenkin laskelmien pohjaa monet asiantuntijat ovat epäilleet. Eli IPCC:n ja Ollikaisen vaatimukset ja perustelut olivat huijausta. Hallitus silti ilmeisestikin uskoo noihin tietoihin. Eri yhteyksissä jotkut hallituspuolueet ovat väittäneet, että tuo ilmastohulluus on vain vihreiden politikointia, jota muiden hallituspuolueiden pitää vain sietää. Pääministerin aktiivinen rooli keskustelussa antaa asiasta toisenlaisen kuvan.

https://a-ppietila.eu/ilmastopaneeli-pilasi-oman-tyonsa/?fbclid=IwAR11p3tjk9e94TayufIhLwotGG7waVU7y7gApd0XUkq20gMLd5VpgHgsOXs

Marin haukkui tehtaan lakkauttajat epäisänmaallisiksi, koska vievät työpaikkoja Suomesta. Tuon perustelun ymmärrän hyvin. Muistan hyvin sen ajan, kun vuorineuvosten vaadittiin toimivan Suomen hyväksi. Nyt tuollaisesta ei ole jäljellä tuskin rippeitäkään. Siinä suhteessa Marinin kritiikki on ymmärrettävää.

Mutta mitä pitää ajatella Marinin hallituksen ja sen ”metsäguru” Ollikaisen toiminnasta metsäteollisuuden vähentämisestä Suomessa? Minusta sitäkin voi hyvin perustella epäisänmaalliseksi toiminnaksi. Sehän johtaa vääjäämättä työpaikkojen vähentämiseen Suomessa.

Tämä ilmastohulluus ei pysähdy tähänkään. Joukko anarkisteja tukki tahallaan liikenteen Helsingissä ”vaatien” vieläkin kovempia ilmastotoimia. Katujen tukkiminen estää esimerkiksi palokunnan ja ambulanssien liikkumista kaupungissa saattaa ihmisiä hengenvaaraan. Se ei anarkisteja kiinnostanut ja poliisi joutui poistamaan heidät liikennettä estämästä. Tästä jotkut hallituspuolueiden näkyvät poliitikot ovat arvostelleet poliisin toimia - aivan aiheetta.

Media erityisesti Yle ja Helsingin Sanomat ovat hehkuttaneet anarkistien ”kovaa” kohtelua. Toki samaan aikaan mediatalojen oma kesy propagandakoneisto ”Julkisen sanan neuvosto” joutuu antamaan Ylelle tuomitsevan päätöksen ohjelmistaan. Ylen ohjelmassa oli haastateltu ilmasto-oppeihin kriittisesti suhtautuvaa henkilöä. Hänen haastattelunsa oli väärennetty niin, että esitettyyn kysymykseen kerättiin vastauksia haastattelun muista osista, jotta saatiin harhaanjohtava käsitys henkilön vastauksista. Tuo toiminta oli jopa Julkisen sanan neuvostolle liikaa.

https://yle.fi/uutiset/3-11573775

 

Olli Pusa su 04.10. 21:10

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Eläkekeskustelusta

su 07.04. 15:15

Ahneuden henki?

ti 02.04. 11:13

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44