Blogi: Professorin Ajatuksia, ma 10.08.2020 22:09

Ville Tavio ja afrikkalainen kulttuuri

Ville Tavio (ps) arvosteli Helsingin Sanomien haastattelussa sitä, että "länsimaista kulttuuria ei pidetäkään enää yksinomaan parhaana vaan nähdään muutkin kulttuurit samanarvoisina". Hän myös ihmetteli, miksei kulttuurien välisestä paremmuudesta voi puhua avoimesti.

Tavio ei kuitenkaan suostunut ottamaan suoraa kantaa toimittajan kysymykseen siitä, onko "islamilainen kulttuuri on huonompi kuin kristillinen kulttuuri". Sen sijaan hän totesi, että kysymykseen vastaaminen johtaisi tuomioon.

Jos katsotaan, minkälaisen kulttuurin parissa on tehty ne suuret keksinnöt, joiden avulla voimme esimerkiksi matkustaa parissa vuorokaudessa maapallon ympäri, olemme selvinneet voittajiksi bakteeritaudeista tai pystymme käyttämään tietokoneita blogien kirjoittamiseen huomaamme, ettei se ole ainakaan afrikkalainen kulttuuri.

Sen huonoista puolista kertoi tänä aamuna puolestaan Yleisradio, jonka mukaan Zimbabwessa on pidätetty kymmeniä ihmisiä hallituksenvastaisissa mielenosoituksissa. Niissä vastustettiin jutun mukaan alkujaan korruptiota, mutta nykyisin hallitusta. Mielenosoittajien mukaan presidentti Emmerson Mnangagwan hallinto on käyttänyt itsevaltaisia otteita mielenosoitusten nujertamiseksi.

Zimbabwen ei ole ollut mikään menestystarina sen jälkeen, kun valta siirtyi valkoisilta mustille. Tämän aamun uutisen perusteella myöskään maan tulevaisuus ei taida olla ruusuilla tanssimista, vaan pikemminkin tavallinen afrikkalainen tarina, jossa vallanpitäjä muuttuu kerta toisensa jälkeen demokraattisesta johtajasta itselleen etuja kahmivaksi gepardihattuhallitsijaksi.

Kysymys kuuluukin, että jos jostain asiasta voi sanoa "tavallinen tarina", tarkoittaako se sitä, että kyse on kulttuuriin kuuluvasta seikasta. Ja jos vastaamme myöntävästi, osoittavatko Zimbabwen (ja muun mustan Afrikan) tapahtumat jotain afrikkalaisen ja länsimaisen kulttuurin välisestä arvoasetelmasta sensu Ville Tavio?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kelvoton ja poliittisten toimijoiden arvoa alentava näytelmä
Afrikkalaista koneinsinööriä odotellessa
Kulttuurisia eroja

 

 

Professorin Ajatuksia ma 10.08. 22:09

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03.2022 00:04

Juha Ahvio

Suomi liittyy ylpeästi NATO:n jäseneksi

ti 17.05.2022 23:26

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Suurvaltapoliittinen peilikuva Ukrainan kriisille

su 01.05.2022 17:10

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittävän ajoissa pois EU:sta

pe 13.05.2022 12:27

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Suomi-neitou Natoon?

ti 12.04.2022 23:57

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

WEF:n Klaus Schwabin ja Yuval Hararin humpuukiajattelu esti terveysviranomaisia saavuttamasta korkeaa koronarokotuskattavuutta ympäri maailmaa

su 15.05.2022 13:00

Heikki Porkka

Li Andersson ja Petteri Orpo - notkeaselkärankaiset

ma 16.05.2022 19:32

Tapio Puolimatka

Michael Rectenwald: Mitä on Suuri uudelleenkäynnistys (the Great Reset)?

ma 09.05.2022 09:05

Olli Pusa

Putin Hitlerin saappaissa

ti 10.05.2022 11:12

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01.2022 23:48

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44