Blogi: Olli Pusa, su 14.06.2020 02:15

Hulluuden sietäminen

Viime vuosisatojen kehitystä länsimaissa on selitetty tieteen saavutuksilla ja se pitää paljolti paikkansa. Tieteen kulmakiviä on, että useissa asioissa on totuuksia, jotka vodaan osoittaa oikeaksi. Totuuksien pätevyys on usein rajoitettua ja niitä kyseenalaistetaan etsimällä uudenlaisia totuuksia. Se edellyttää ajattelun ja puheen vapautta.

Siksi monet katsovat ihmetellen sitä kohellusta, joka maailmassa nykyään on menossa. Ei turhaan olla huolissaan, että on siirrytty totuuden jälkeiseen aikaan. Vaikka monista nyt ”muodikkaista” asioista voidaan selkeästi osoittaa, että niiden väitteet eivät pidä paikkaansa, mistään faktoista ei välitetä. Aikaamme tuntuu ohjaavan massahysterian kasvava esiintyminen, jossa lietsotaan hysteeristä käyttäytymistä. Ja ihmiset lähtevät lynkkauspartoihin mukaan somessa ja kaduillakin.

Eihän tällainen käytös mitään uutta ole. Noitavainoissa moni viaton ihminen poltettiin roviolla, ennen kuin kiihko laantui. Vallankumoukset kertovat siitä hirveästä kaaresta, jota yhteiskunnassa on koettu, kun koheltavat vallankumoukselliset saavat vallan. Ranskassa giljotiini katkoi ensin luokkavihollisten kaulat ja vauhtiin päästyään vallankumoukselliset alkoivat tappaa toisiaan.

Venäjän vallankumous toi valtaan kommunistit ja lopputuloksen oli hirveät Stalinin ajan vainot. Jo Lenin oli ollut raaka terroristi, mutta Stalin kehitti terrorin uudelle tasolle ja alkoi tappaa uskollisia kommunistejakin. Natsi-Saksassa murhaava terrori oli kuin teollistettua ja natsitkin tappoivat toisiaan valtataisteluissaan. Eli lopulta vallankumous syö lapsensakin.

Mikä on tunnusomaista tuollaisille vaarallisille hankkeille? Ne esiintyvät erilaisten oppien varjossa, käyttävät hyvinkin erilaisia tunnuksia ja julistuksia. Usein ne esiintyvät jonkin ”hyvän” edustajina, jotka julistavat parantavansa maailmaa. Kommunistit uusivat Venäjää ja loivat hirviön. Natsit julistivat pelastavansa kaaoksessa olevan Saksan – ja loivat hirviön. Siis vaikka oppi julistaisi mitä tahansa hienolta kuulostavaa asiaa, lopputulos on jotakin muuta. Tämän tekniikan julisti jo Machiavelli: ”Kun haluat sotaa, puhu rauhasta”.

Yksi pettämätön tunnusmerkki vaarallisesta liikkeestä on se, että se haluaa vaientaa eri lailla ajattelevat. Median avopesu toimii tehokkaimmin silloin, kun pystytään kitkemään eriävät mielipiteet. Ihmiset saavat vain yhtä manipuloitua totuutta. Se onnistuu parhaiten silloin, kun on suljettu yhteiskunta, mielellään mahdollisimman pieni kielialue ja hyvin keskittynyt manipulointia harjoittava media. Suomi on tässä suhteessa selvästi vaaravyöhykkeessä, mutta esim. parjatulla 1930-luvulla suomalainen yhteiskunta kesti totalitarismin paineet poikkeuksellisen hyvin. Ensimmäisen maailmansodan seurauksena itsenäistyneistä maista se oli ainoita, jotka säilyttivät demokraattisen hallinnon.

Miksi siis nyt kun länsimaissa on saavutettu historiallisen korkea elintaso, tieteen ja totuuden vastaiset voimat alkavat nousta niinkin voimakkaasti? Yliopistot ovat aina olleet yhteiskunnan henkireikä. Suomessakin yliopistot vielä joitakin vuosikymmeniä sitten olivat ainakin vaalivinaan tieteen vapautta, oikeutta tutkia mitä tahansa ilman ulkoisia rajoitteita. Siihen kuului tieteen logiikka. Faktoja piti kunnioittaa ja tutkijoilla oli vapaus kritisoida vallitsevaa totuutta. Luonnontieteissä tämä logiikka on ollut armoton. Yksikin ”väärä” havainto riittää kumoamaan vallalla olevat teoriat. Tästä on tieteen historiassa lukuisia esimerkkejä.

Nykyaikana yliopistot ovat muuttuneet monin paikoin mielipideterrorin tyyssijoiksi. Vääriä mielipiteitä edustavia vainotaan, heiltä yritetään jopa estää ammattinsa harjoittaminen. Ansioituneilta tutkijoilta estetään luentojen pitäminen, heitä vaaditaan erotettavaksi jne. Eli fasistisen diktatuurin perusedellytyksiä löytyy eri maista.

Yksi keskeisiä hysterian levittäjiä on media, niin Suomessa kuin maailmalla. Sen propagandistinen touhu on saanut kauhistuttavia piirteitä ja tuo propaganda on tarkoituksellista ja tietoista toimintaa. Sitä ajavat niin median omistajat ja päätoimittajat sekä valtava joukko toimittajia, joista tutkimusten mukaan 2/3-osaa on viherkommunisteja ajatustavaltaan. Jokaisella on omat motiivinsa tuohon toimintaan.

Kuka muistaa vielä Aku Louhimiehen tapauksen? Hänen rikoksensa oli ilmeisesti se, että hän ohjasi tuntemattoman sotilaan version. Se ei sopinut viherkommunistiseen narratiiviin ja juuri ennen elokuva-alan palkintojen jakoa lanseerattiin hänestä kohujuttuja. Syyttelijöinä olivat näyttelijät, jotka olivat kirjassa puolta vuotta aikaisemmin ylistäneet Louhimiehen toimintaa. Ilmeisesti tuon kaltaisen elokuvan menestys ei sopisi narratiiviin.

Nyt kohutaan siitä, että USA:ssa poliisin käsittelyssä kuoli musta taparikollinen. Tapahtuman selostaminen saattaa viedä puolet Ylen uutisten ajasta. USA:ssa kuolee sekä rikollisia, että poliiseja, valkoisia, latinoita ja mustia. Kuolemantapaukset toki pitää selvittää, mutta USA:ssa on erilainen oikeusjärjestelmä kuin esim. Suomessa. Siellä jonkun kotiin tunkeutuneen ja esimerkiksi veitsellä aseistautuneen ampuminen ei aiheuta suuria seurauksia kotiaan ja itseään puolustaneelle, mutta Suomessa ampuja on automaattisesti syytteessä. Miksi yhden taparikollisen kuolema on sellainen tapahtuma, että Suomessa lietsotaan mielenosoituksia asiasta ja jotkut mielenosoittajat makaavat mahallaan Helsingin kaduilla tuon tapahtuman johdosta? Asiahan kuuluu USA:n oikeusjärjestelmälle.

Toinen puoli uutisista kuluu Donald Trumpin solvaamiseen. Mikä tahansa asia esitetään sellaisessa valossa, että Trump on idiootti. Todellisuudessa ilmeisestikin Trump on varsin älykäs ihminen, mutta varmaan erikoinen persoona. Eihän tuollaisiin hommiin juuri muut hakeudukaan. Tuollainen on kyllä tehokasta presidentinvaalitaistelua, mutta miksi? Joe Bidenin alkavaan dementiaan viittaavista oikeista ei suomalainen media kerro, samoin ei hänen poikansa korruptionkäryisistä seikkailuista Ukrainassa ja Kiinassa. Sen sijaan Suomen televisio esittää Hillary Clintonin vaalielokuvaa. Ehkä Hillary pyrkii Bidenin varapresidenttiehdokkaaksi tai suoraan presidenttiehdokkaaksi, jos Bidenin kunto pettää ennen vaaleja. Samalla suomalaiset veromaksajat saavat tilaisuuden osallistua USA:n presidentinvaalien rahoitukseen. Varmaan Hillaryn vaalivideosta maksetaan jonnekin?

En ole saanut viranomaisilta mitään ilmoitusta siitä, missä minä voisin kyseisessä vaalissa äänestää? USA:n presidentin vaali on USA:n kansalaisten asia. Miksi me yritämme siihen vaikuttaa? Tällaistahan on paheksuttu, kun Venäjä on sellaista yrittänyt. Luulisi meillä olevan ihan riittävästi kokemusta tuollaisesta ulkopuolisten sekaantumisesta presidentinvaaleihin. Muistakaamme, kuinka Neuvostoliitto tuollaista harrasti Suomessa.

Vielä 10-20 vuotta sitten länsimaissa paheksuttiin Talebanien riehumista. He tuhosivat Buddhan patsaita ym. muita historiallisia kohteita. Nyt nuo ”edistykselliset” riehujat töhrivät ja yrittävät tuhota historiallisia patsaita eri maissa. USA:n kongressista halutaan poistaa etelävaltioiden johtajia esittäviä patsaita, Britanniassa suunnitellaan Winston Churchillin patsaan tuhoamista. Hän oli kuitenkin henkilö, joka loppujen lopuksi kukisti natsit. Saksassa uhotaan Otto von Bismarkin patsaan tuhoamisella. Bismark toki oli kovaotteinen rautakansleri, mutta myös tietyssä mielessä rauhan turvaaja. Kun hänet työnnettiin syrjään, alkoi tie kohti ensimmäistä maailmansotaa. Hän on Suomeenkin kopioidun sosiaaliturvajärjestelmän luoja. Suomessa Suvi Auvinen järjesti mielipidekyselyn, millä räjähdysaineella Mannerheimin patsas pitäisi räjäyttää? Semtex taisi voittaa äänestyksen. Historian kieltäminen ja uudelleen kirjoittaminen on kaikkien fasististen ideologioiden perustavoitteita.

Entä kun Suomessa valtakunnansyyttäjä haluaa syyttää raamattua siteerannutta kansanedustajaa ja haluaa poistaa kaikki menneisyydessä esiintyneet kirjoitukset, joiden ajatustapa ei sovi nykyiseen viherkommunistiseen aatemaailmaan? Syyttäjä Suomessa vaatii historian sensurointia?

Tässä vain joitakin esimerkkejä siitä, millaista hulluutta nyt on ilmassa. Puolueet eivät puolusta totuutta, media ei puolusta totuutta ja yliopistotkin ovat hylkäämässä totuuden. Pikemminkin ne ovat aktiivisesti levittämässä valheita ja propagandaa. Miksi? Siinä ratkaiseva kysymys.

 

Olli Pusa su 14.06. 02:15

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

Ehdokas Pekka Haavisto

pe 22.12. 18:23

Pyhä yksinkertaisuus

ke 20.12. 00:25

Pelastuspartiot liikkeellä?

to 07.12. 19:59

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44