Blogi: Olli Pusa, ke 13.05.2020 11:51

Mihin Suomi pyrkii?

Taloustieteen professori Holmström otti kantaa koronan talousvaikutuksiin. Viesti oli yksinkertainen: viruksen pelko on pahin taloutta tuhoava tekijä. Kun ihmiset eivät uskalla liikkua ja kuluttaa, se tuhoaa taloutta. Siinä ei auta liikkumisrajoitusten vapauttaminen, jos ihmiset pelkäävät. Kannanotto ei ole uusi tai jälkiviisas. Samasta asiasta hän on varoittanut pitkin alkuvuotta.

Kummallista kyllä sen paremmin media kuin viranomaiset eivät ole pohtineet tästä näkökulmasta, millaista strategiaa viruksen torjumisessa Suomessa pitäisi noudattaa? Suomen strategian ovat sanelleet jotkut virustutkijat, joiden taloudellista ymmärryskykyä on varmaan sallittua epäillä. Toisaalta tasavallan hallitus julistaa noudattavansa asiantuntijoiden neuvoja. Siis THL:n virustutkijat tekevät Suomen ehkä sodanjälkeen tärkeimpiä talouspäätöksiä ja kokemattomalla hallituksella ei ole osaamista ja kanttia kyseenalaistaa niitä linjauksia?

Holmströmin teeseistä poimin muutaman:

- Holmströmin mukaan yhteiskuntaa voidaan avata testaamisen ja eristämisen avulla.

- Holmströmin mukaan rajoitusten purkaminen tai kulutuksen elvyttäminen julkisilla varoilla on turhaa, mikäli ihmiset eivät uskalla käydä töissä, kaupoissa tai käyttää palveluita.

- Esimerkiksi julkisilla paikoilla olisi hänen mielestään syytä pitää maskeja ja riittävää etäisyyttä. Myös testaus on tärkeä osa talouden avaamista.

- Testauksen, seurannan ja eristämisen kautta saadaan eläminen turvallisemmaksi ilman rajoituksia

Jos noita teesejä summaa, ne vaikuttavat selkeältä kannanotolta virusepidemian tukahduttamisen puolesta. Tukahduttamalla virus ihmisten luottamus ja talous palaa nopeasti. Tästä on itse asiassa kokemuksia useastakin maasta, erityisesti Aasiassa. Kummastelin suuresti, että vertailut erilaisten strategisten valintojen taloudellisista vaikutuksista oli kokonaan jätetty pois Hetemäen työryhmän raportista.

Suomessa väitetään, että niissä maissa, joissa tauti tukahdutetaan, tulee tuhoisa toinen aalto? Olisi siis parempi, ettei ensimmäistäkään aaltoa saada pysäytettyä? Toki tässäkin epidemiassa viruksen tukahduttaneissa maissa ei ole vältytty eikä vältytä takaiskuilta. Kovin vähän vieläkin tiedetään taudista. Se on kutakuinkin vaaraton useimmille ja tappava joillekin muille. Tietoa puuttuu, tieto lisää luottamusta.

Taudin leviämistäkään ei ole kuvattu kovin paljoa. Taudilla on tavallaan kaksi tarttumisnopeutta. Normaaleissa ihmisten toimissa se leviää kohtalaisen hitaasti, mutta missä? Kaupoissa, urheilukentillä? Toisaalta joissakin ”kuplissa” kuten suurperheet, hoitolaitokset ja tiiviit harrastusyhteisöt tauti tuntuu leviävän valtavaa vauhtia. Ihmisten luottamusta voisi parantaa, jos mekanismeja ja riskejä kuvattaisiin tarkemmin. Toki tällaisen epidemian ennustelu esim. Markovin ketjuina voi olla aika haastavaa ja viranomaiset suosivat yksinkertaisia kuvauksia.

Miten tällaiset taloustieteilijän kannanotot istuvat Suomessa noudatettuun politiikkaan?

Suomessa hoettiin vielä pitkään todellisuudessa laumasuojateorian oppeja. Siinä epidemian annetaan mennä väestön läpi. Ihmisten kulutusrohkeutta voidaan yrittää ylläpitää kertomalla viruksen vaarattomuudesta. Sen toki helposti kumoavat kertomukset hengityskoneissa kuolevista. Taloudelle isku voi olla rajallinen, jos prosessi menee läpi nopeasti. Tästähän spekuloidaan esimerkiksi Ruotsin mallissa.

Suomessa noudatettiin tosiasiassa Ruotsin mallia hidastettuna madalletuin käyrin (”flattened curve”). Siis epävarmuus säilyy mahdollisimman pitkään. Saadaan valtavat taloudelliset seuraukset. Rajoitukset toteutetaan massarajoituksilla eikä ole mitään tietoa, että niiden poistaminen tuottaisi ihmisille uskon kuluttamiseen.

Taudin leviämisen ehkäisyssä Suomessa on tapahtunut laiminlyönti toisensa jälkeen. Ulkopuolisen on mahdotonta sanoa, onko kyse ollut osaamattomuudesta vai tahallisesta laiminlyönnistä Suomen pakottamiseksi tiettyyn strategiaan?

Tautia on alusta lähtien vähätelty ja sillä on perusteltu passiivisuutta. Testaus Suomessa on ollut varsin vähäistä kansainvälisesti verrattuna. Lentokentät ja satamat unohdettiin ja niissä viruksen kantajia pääsi valvomatta leviämään eri puolille. Osa tulijoista ymmärsi riskit ja halusi testausta varmistaakseen etteivät levitä tautia. Työnantajat olisivat maksaneet laskut, mutta viranomaiset kielsivät oireettomien testaamisen. Siis eristyksiin…

Maailmalla on laajasti todettu, että maskit ovat tehokas keino taudin leviämisen hillitsemisessä. THL:n pääjohtaja kehotti ihmisiä käyttämään maskeja, mutta hänet hiljennettiin sosiaali- ja terveysministeriön toimesta. STM on antanut maskeista sekavia lausuntoja ja julistanut ”tutkivansa” asiaa kesäkuun loppuun mennessä. Maskeihin liittyvistä sekoiluista on uutisoitu paljon, enkä toista niitä. Onko STM:n toimien takana maskisotkut, piilotetut strategiset agendat vai pelkästään ymmärtämättömyys?

TV:n ohjelmissa ministeri Krista Kiuru julistaa, että Suomi haluaa estää taudin leviämistä eikä tavoittele laumasuojaa. Todellisuudessa Suomi ei toimi noin. Olemassa olevasta testauskapasiteetista vain murto-osa on käytössä. Jos hallitusta huolettaa se, että kapasiteetista melkoinen osa on yksityisillä terveysfirmoilla eikä halua käyttää sitä ideologisista syistä, nostakoon julkista testauskapasiteettia. Se varmaan maksaa, mutta tässä konkurssissa se on marginaalinen kustannus.

Suomi alkaa olla viimeisiä maita, joissa viranomaiset välttelevät suosittelemasta kasvomaskien käyttöä julkisissa tiloissa. Niiden leviäminen edellyttää selvää suositusta viranomaisilta. Sen sijaan vetkutellaan erilaisilla verukkeilla.

Erilaisten puutteiden korjaamiseksi on ollut käytettävissä kuukausia, mutta asiat eivät tunne etenevän. Kukaan ei vastaa mitään, syylliseksi on yleensä todettu kasvoton ”siiloutuminen”, se, että eri ministeriöt, hallinnonalat ym. pohtivat asioita vain omasta näkökulmastaan. Tähän ongelmaan on kyllä Suomen hallinnossa ratkaisu: siilojen yläpuolella oleva elin eli valtioneuvosto. Siellä taitaa kuitenkin edelleen ajatukset pyöriä aivan muissa tavoitteissa: kuinka saadaan miljardikustannuksilla sukupuolineutraali henkilötunnus, saadaan kasvatettua humanitaarista maahanmuuttoa tai saadaan Suomelle maailman kunniahimoisin ilmasto-ohjelma. Ihmiset voivat arvata, kuka nuokin kohellukset maksaa?


https://yle.fi/uutiset/3-11348822

Olli Pusa ke 13.05. 11:51

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Eläkekeskustelusta

su 07.04. 15:15

Ahneuden henki?

ti 02.04. 11:13

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44