Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 22.01.2020 21:06

Yle uutisoi maahanmuutosta

Yleisradio välitti meille täksi aamuksi muutaman maahanmuuttoaiheisen uutisen, jotka valaisevat hyvin Suomen nykyistä ja mahdollisesti myös tulevaa tilannetta. Päätin koota oleelliset osat näistä uutisista arvoisan lukijani ihmeteltäviksi.

Yksi jutuista kertoi maahanmuuttajanaisten työllistymisestä. Sen mukaan "vain puolet Suomen maahanmuuttajanaisista käy töissä". Tarkemmin sanottuna "parhaiten työllistyvät Viron kansalaiset... Heikoimmin työllistyvät Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä lähtöisin olevat, näistä erityisesti Somalian ja Irakin kansalaiset... somalialaistaustaisista naisista on töissä Suomessa 17 prosenttia"

Edelleen meille kerrottiin, että "17 prosentilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa, ja viisi prosenttia ei ole suorittanut edes suomalaista perusastetta vastaavaa oppimäärää. Pakolaistaustaisista 40 prosenttia on ilman toisen asteen tutkintoa... noin kymmenen prosenttia somali- ja kurditaustaisista naisista osasi lukea vain huonosti tai ei lainkaan."

Toisessa jutussaan Yle mainitsi jo otsikossa, että "ennen asiakas saattoi ryöstää taksin, nyt taksi saattaa ryöstää asiakkaan". Artikkelissa mainittiin myös, että "taksilla matkustaminen on kallistunut Tilastokeskuksen mukaan puolessatoista vuodessa keskimäärin 13 prosenttia".

Maahanmuuttoa tai kansalaisuuksia jutussa ei kuitenkaan mainittu, vaikka jokaiselle vähänkään asiasta ymmärtävälle yhteys lienee selvä. Syitä tästä asiasta vaikenemiselle voimme vain arvailla.

Kolmas maahanmuuttoon liittyvä, mutta niin ikään tämän yhteyden mainitsematta jättänyt juttu kertoi läntisestä naapuristamme. Sen pääkaupungissa sattui nimittäin niin, että "Husbyn ja Kistan lähiöissä noin 500 metrin etäisyydellä toisistaan olevissa kerrostaloissa sattuneet räjähdykset aiheuttivat rakennuksille suuria vaurioita".

"Poliisi ei ole ottanut kantaa räjähdysten motiiviin tai siihen, liittyvätkö tiistain vastaisen yön tapahtumat Tukholman Östermalmilla viime viikolla tapahtuneeseen kerrostaloräjähdykseen. Aftonbladetin saamien tietojen mukaan räjähdyksillä olisi yhteys... Ruotsissa tapahtui viime vuonna yli 120 räjähdystä, joiden tutkimiseen räjähderikoksiin erikoistunut poliisi osallistui."

En aio enempää kommentoida Ylen uutisia, mutta olisi hienoa, jos myös päättäjät ja heitä äänestävät kansalaiset olisivat kiinnittäneet niihin huomiota ja pohtisivat vakavasti mitä niiden välittämä sanoma vihjaa Suomen nykyisyydestä ja varsinkin tulevaisuudesta. Ja hyödyntäisivät näin syntyvää ymmärrystä päätöksenteossa ja vaaliuurnilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka paljon johtajien kotoutumiseen tarvitaan resursseja?
Verikoston kieltävä sopimus
Suomalaisten maahanmuuttajien kuva

 

 

Professorin Ajatuksia ke 22.01. 21:06

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Kykeneekö EU mihinkään?

ma 30.03. 23:04

Ilouutinen ja sen varjot

pe 27.03. 01:16

Kulttuurisia eroja

ti 24.03. 23:55

Maria Ohisalon kutsu pitäisi perua

ma 23.03. 23:16

Kumpuaako väkivalta sorron kokemuksista?

pe 20.03. 23:47

Sosialismi metsissämme

ke 18.03. 22:22

Talvisodan henkeä tarvitaan myös nyt

ma 16.03. 23:21

Tosielämän naisen logiikkaa

to 12.03. 22:20

Uusi vero vaatii kompensaation

ke 11.03. 22:03

Donald Trump antaa mahdollisuuden

ti 10.03. 23:21

blogit

Vieraskynä

Piispa Teemu Laajasalo on väärässä ja johtaa kristikansaa harhaan

ma 09.03.2020 23:42

Juha Ahvio

Koronavirus horjuttaa utopioita ja palauttaa todellisuuteen

ma 23.03.2020 23:21

Professorin Ajatuksia

Kykeneekö EU mihinkään?

ma 30.03.2020 23:04

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Korona on joukkotiedotuksen henkinen AIDS

pe 20.03.2020 23:49

Petteri Hiienkoski

Koronakriisin synkkä varjo Suomen yllä

to 26.03.2020 01:08

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Globalismista kansallismielisyyteen

pe 27.03.2020 14:29

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Maahanmuutto vie nuorilta asunnot

la 07.03.2020 12:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Hengityskoneita lisää! Missä Valmet?

ma 30.03.2020 23:08

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Suomalaisten hengelle ja terveydelle vaarallinen sisäministeri Ohisalo

ti 31.03.2020 09:54

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Koronan taloudellinen hinta?

ti 24.03.2020 11:02

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

On aivan sama

su 08.03.2020 18:38

Timo Vihavainen

Epitafiton aika

ma 30.03.2020 23:06

Matti Viren

5 miljardia

ma 23.03.2020 23:19