Pääministeri Antti Rinteen poliittisen uran huippu on päättymässä muunnellun totuuden kertomiseen. Jäljellä on enää jännitys siitä eroaako hän itse ja pelastaa hallituskoalitionsa vai jatkaako arvotonta näytelmäänsä koko hallituksen kaatavaan välikysymykseen asti.

Tässä tilanteessa on positiivista se, ettei pääministeri selvinnyt kieroilustaan uhraamalla omistajaohjausministerinsä. Hyvin mielenkiintoisena pidän myös sitä, että puheenjohtaja ja ministeri Maria Ohisalo (vihr) puolueineen oli valmis tukemaan totuudesta lipsuvaa pääministeriään. Tekevätköhän Vihreiden äänestäjät siitä johtopäätöksiä?

Nähtäväksi jää myös se, kadottaako SDP puolueena jo ennestään romahtanutta luottamustaan äänestäjien parissa. Ja sen seurauksena entisestään alentunutta kannatustaan. Tähän vaikuttanee myös se, että ymmärtääkö Rinne itse ottaa eron puolueensa puheenjohtajuudesta, tai tekeekö puolue eropäätöksen hänen puolestaan - vai jääkö hän jostain käsittämättömästä syystä edelleen taakaksi sen johtoon.

Demareiden kannalta on nähtävä erinomaiseksi asiaksi se, että elämme nyt vasta vaalikauden alkupuolta. Siten Rinteen aiheuttaman negatiivisuuden kierteen oikaisemiseksi on aikaa vielä yli kolme vuotta.

Rinnettä kaatamassa olevan Keskustan kannalta keskeinen kysymys liittyy siihen katsotaanko nyt käynnissä oleva näytelmä äänestäjien parissa sankariteoksi vai pelin politiikaksi. Eli kääntääkö puheenjohtaja Katri Kulmunin ja hänen puolueensa toiminta puolueen syöksyvän kannatuksen nousuun.

Kysymys ei ole pikkuasiasta, sillä Maalaisliiton perillisen poliittinen koti maaseudulla on hiljalleen tyhjenemässä väestöstä. Ja siksi sen olisi löydettävä uutta kannattajapohjaa myös suurista kaupungeista, mikäli tarkoituksena on säilyä merkittävänä tekijänä suomalaisessa politiikassa.

Suurilla oppositiopuolueilla eli Perussuomalaisilla ja Kokoomuksella ei tässä tilanteessa ole periaatteessa kuin voitettavaa. Tosin niidenkin pelin politiikan kannalta olisi ollut parasta, mikäli Rinne olisi jatkanut sekoiluaan hallituksensa johdossa mahdollisimman pitkään. Näin oppositio olisi voinut kerätä hänen menoaan ihmetteleviä äänestäjiä taakseen.

Tapahtunut on nyt kuitenkin tapahtunutta ja siksi oppositiopuolueiden on sopeuduttava uuteen tilanteeseen, jossa hallituksen toiminta näyttäytyy ehkä nykyistä fiksumpana. Sellainen saattaisi rajoittaa niiden kannatuksen kasvua, mutta samalla ehkäisisi Suomen ajautumista toimintakelvottoman hallituksen ohjattavaksi, kuten tapahtui Kataisen sateenkaarihallituksen aikana. Valitettavasti toimivakaan punaviherhallitus ei luultavasti tule tekemään Suomen talouden kannalta parasta mahdollista politiikkaa, vaan keskittynee jatkossakin maailmanparantamiseen, vastikkeettoman rahan jakamiseen ja siltarumpuihin.

Siinä mielessä koko Suomen kannalta onnellisin ratkaisu olisi uusien vaalien järjestäminen. Tämä ei kuitenkaan vaikuta tilkkaakaan todennäköiseltä, koska ns. järjestelmäpuolueen paikkamäärä hupenisi liikaa Perussuomalaisten hyväksi, mikäli vaalit pidettäisiin juuri nyt. Tosin sen kannatus saattaa huveta vieläkin enemmän reilun kolmen vuoden kuluttua kun vaalit järjestetään joka tapauksessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arvoitus
Antti Rinne linjasi hallituksen rahankäyttöä
Antti Rinne: sanahelinää ja jakopolitiikkaa