Blogi: Professorin Ajatuksia, ma 23.09.2019 23:16

Nuoret ilmastoaktivistit Stalinin jalanjäljillä?

Yle teki eilen jutun ilmastonmuutoksesta huolissaan olevien grönlantilaisten nuorten näkemyksistä. Juttu oli sen verran hätkähdyttävä, että päätin tarttua siihen tänä aamuna. 

Mutta ennen grönlantilaisten nuorten näkemyksiä haluan muistuttaa toisesta eilisestä jutusta. Se oli Helsingin Sanomissa ja kertoi Stalinin uudesta elämänkerrasta eli siitä ajasta Neuvostoliitosta, jolloin 29 vuoden aikana pidätettiin keskimäärin miljoona ihmistä vuodessa.  Tämän mahdollisti isä aurinkoisen luoma totalitaristinen järjestelmä, jota kutsutaan sosialismiksi.

Grönlantilaisissa nuorissa minua hätkähdytti nuoren naisen kaipuu totalitarismiin. Vai mitä arvoisa lukijani tuumii seuraavasta suorasta lainauksesta.

"Kävin Kööpenhaminassa kesäkuun vaalien alla, tapasin politikkoja. Minulle jäi erityisesti mieleen eräs poliitikko. Hän oli hyvin pelottava. Hän sanoi, ettei hän aio pakottaa ihmisiä tekemään mitään eri tavalla ilmaston takia. Mutta jos aiot muuttaa asioita, miten muuten voit tehdä sen?"

Ehkä vieläkin hätkähdyttävämpi oli kuluneella viikolla ilmastoguruksi nostetun Greta Thunbergin lausahdus, jossa hän tuntui väläyttävän niin ikään stalinistiselta kuulostavia keinoja. Vai mitä arvoisa lukijani mahtaa ajatella seuraavasta suorasta lainauksesta hänen Twitter-viestistään

"If you belong to the small number of people who feel threatened by us, then we we have some very bad news for you: This is just the beginning. Change is coming - like it or not" eli "jos kuulut niihin lukumääräisesti vähäiseen määrään ihmisiä, jotka tuntevat itsensä uhatuksi meidän taholtamme, silloin meillä on sinulle erittäin huonoja uutisia: tämä on vasta alkua. Muutos on tulossa - pidit siitä tai et".

Edelle kirjoittamieni huomioiden jälkeen jäin miettimään, että mikäli tämä nuorten naisten joukko todellisuudessa saisi päättää tulevaisuudesta, minkälaiseksi paikaksi tämä meidän maailmamme muodostuisi. 

Voisiko lopputuloksen luonnetta etsiä parhaiten nyt julkaistun Stalinin elämänkerran sivuilta? Entä olisivatko edellä lainatut aktivistit tyytyväisiä aikaansaannoksestaan? Vai söisikö vallankumous jälleen kerran omat lapsensa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaupungin vuokra-asunnoista ja sosialismin kirouksesta
Vuoden 1918 tapahtumat uusiksi?
Kirsi Liimatainen uskoo edelleen sosialistiseen utopiaan

 

Professorin Ajatuksia ma 23.09. 23:16

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44