Blogi: Reijo Tossavainen, ti 25.06.2019 19:04

Voiko pahemmin epäonnistua kuin Soini?

”Mikään salaisuus ei ole, etten pidä Halla-ahoa minkään sortin johtajana. Uutinen voisi olla se, ettei Halla-aho pidä itseäänkään johtajana. Olen siitä jokseenkin varma. Ettei pidä. Halla–aho vaihtuu Laura Huhtasaareen ensi kesän puoluekokouksessa. Vaalitappion jälkeen. Vaihtuisi muutenkin, sillä Jussia ei homma kiinnosta. Sen näkee kaikesta”, Soini kirjoitti plokissaan puoli vuotta sitten.

Voiko pahemmin arvioida ja ennustaa pieleen kuin mitä Soini teki? Voiko joku sokaistua omaan erinomaisuuteensa enemmän kuin Soini? Ei voi. Ja vain puoli vuotta sitten.

Nyt puoluekokouksen alla perussuomalaisista peräti 89 % on sitä mieltä, että puheenjohtajana Halla-aho on onnistunut erittäin hyvin ja 9 % arvioi että hyvin. Eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset hävisi suurimman puolueen aseman äärimmäisen niukasti SDP:lle. Viimeisin ALMAn teettämä gallup kertoo, että Perussuomalaiset on maamme suurin puolue. Ero Kokoomukseen on noin 3 %-yksikköä, demareihin noin 4 %-yksikköä ja kepuun peräti noin 7 %-yksikköä.

Voidaan siis täysin kiistatta arvioida, että puolue on vahvempi ja yhtenäisempi kuin koskaan historiansa aikana.

Näyttää siltä, että sekä SDP että Kokoomus jatkossa punavihertyvät yhä vain enemmän. Myös kepu perääntyy tupailtojen hämärään. Perussuomalaisille jää yhä enemmän ”elintilaa”. Pidän jokseenkin varmana, että Perussuomalaiset on vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen Suomen suurin puolue. Pääministerin nimi on silloin Jussi Halla-aho.

Tässä tilanteessa perussuomalaiset suuntaavat tyytyväisin mielin puoluekokoukseen. Ensi viikonvaihteessa Tampereelle odotetaan lähes kolmea tuhatta Perussuomalaisten jäsentä. Kahden vuoden takainen Soinin, Sipilän ja Orpon masinoima puolueen hajoittamisoperaatio on vain ikävä muisto.

Tästä on hyvä jatkaa työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi.

……………..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen ti 25.06. 19:04

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Auta avun tarpeessa

to 19.03. 07:33

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

ma 17.02. 21:25

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08. 09:24

Orpon moraaliposeeraus osui omaan nilkkaan

ke 21.08. 17:15

Toimittajien mielestä mediat tarkoituksella vääristelevät!

to 08.08. 20:22

Perussuomalaiset vahva ja yhtenäinen Suomen ja suomalaisten puolustaja

ti 30.07. 06:30

Agendajournalisteilla on persuongelma

ke 24.07. 17:16

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07. 08:50

Perussuomalaiset on nyt soinismista ja populismista vapaa puolue

ma 08.07. 09:23

Hallitus hajoaa, uudet vaalit ja Halla-ahosta pääministeri!

to 04.07. 08:35

blogit

Vieraskynä

Tutkintapyyntö Suomen journalismista

su 28.04.2024 17:57

Juha Ahvio

USA:n ääretön valtionvelka ja keskuspankkirahoitus

la 11.05.2024 19:26

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Koronapandemialla pieni vaikutus kuolleisuuteen huolimatta mediahypetyksestä

su 21.04.2024 15:30

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Kompassi hukassa?

su 05.05.2024 00:58

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44