Blogi: Reijo Tossavainen, ma 24.06.2019 07:31

Perussuomalaisten puoluesihteeriksi osaava tekijä: Arto Luukkanen

Perussuomalaiset tarvitsevat samanlaista yhteen hiileen puhaltamista kuin Suomen Leijonien jääkiekkojoukkue. Perussuomalaisetkin voittaa, kun yhteispeli toimii. Voittoa varten puolueessa tarvitaan kuuntelijaa, organisoijaa, median osaajaa ja innostajaa.

Tältä pohjalta olen harkinnut, kuka täyttää nuo vaatimukset parhaiten. Ehdolla on monia hyviä perussuomalaisia, mutta mielestäni yksi heistä täyttää nuo vaatimukset parhaiten. Hän on Arto Luukkanen.

Annetaan miehen itsensä kertoa mitä mieltä hän on. Näin Arto Luukkanen arvioi nykyisen tilanteen ja tulevaisuuden:

Kuunteleminen

Tätä puoluetta kannattaa kuunnella tarkalla ja herkällä korvalla. On selvää, että seuraavan kahden vuoden aikana tarvitaan ihmistä, jolle voi soittaa ja joka vastaa, joka kuuntelee ja ymmärtää. Puoluetoimisto on perussuomalaisia varten – ei toisinpäin. Sääntöuudistus alkaa siitä, että kentän ääntä kuunnellaan ja sen toiveita kunnioitetaan – koko maata kattavasti. Se mahdollistaa myös sen, että meille ei synny ”puoluekermaa”, vaan jokainen on aivan samalla viivalla. Meidän tähtitaivaassamme tuikkii monta loistavaa tähteä, mutta kentällä on myös niitä kirkkaita pienempiä tähtiä, joilla kaikilla on oma tarinansa ja joista jokainen voi yhdessä tehdä suuria perussuomalaisen puolueen eteen.

Organisoiminen – ”Kenttä kuntoon 21”

PS on nyt Suomen suurin poliittinen puolue. On aika mennä eteenpäin ja katsoa organisaatiossa mikä toimii ja mikä ei. Moottoritiellä ei voi ajaa mopedilla. Nyt on tärkeä hetki osata organisoida ”Kenttä Kuntoon 21” projekti. Se tarkoittaa sitä, että meidän pitää olla kiistattomasti suurin puolue vuoden 2021 kuntavaaleissa. Se työ alkaa välittömästi puoluekokouksen jälkeen. Ja sitä varten tarvitaan organisaattori, joka lähtee kunnostamaan yhdessä puolueaktiivien kanssa kenttää. Meidän on saatava aikaan sääntöuudistus, jossa kuunnellaan kaikkia. Meidän on myös toimittava niin, että piirit tai paikallisyhdistykset eivät jää yksin. Me tarvitsemme pieniä ryhmiä, jotka pohtivat yhdessä puolueen johdon kanssa tulevien vaalien asioita ruohonjuuritasolta. Samoin on aika perustaa ”Perusseniorit” yli 55 vuotiaille jäsenille. Kenttä tarvitsee myös työntekijöitä – paikan päälle. Tämä työ kuntatasolla varmistaa sen, että meillä on tie auki seuraaviin eduskuntavaaleihin – suurimmaksi puolueeksi.

Median osaaja

Perussuomalaiset ovat Suomen johtava internet- ja somepuolue. Jos minut valitaan puoluesihteeriksi aion vaikuttaa siihen, että kentän huolenpidon lisäksi (Kenttä kuntoon 21) puolue panostaa digitaaliseen markkinointiin ja mediatyöhön. Valtamedia haluaa pitää meidät hiljaisena tai vääristää sanomamme. Puolueen on siksi järkevää täydentää luonnollista näkyvyyttä saamalla näkyvyyttä mm. Facebookista ja You tubesta sekä televisiosta. Me tarvitsemme myös pitkän tähtäimen tulevaisuutta varten PS-nuoria media-osaajina. Internet ja sosiaalinen media on Perussuomalaisten kotikenttä, mikä tekee siitä kustannustehokkaan väylän puolueen kannatuksen nostamiseen. Näkyvyys varmistaa meille voiton kunnallisvaaleissa 2021 ja sitä seuraavissa eduskuntavaaleissa 2023.

Innostaminen alkaa kentältä

Perussuomalainen puolue on tulta ja tappuraa, kun se tekee työtä tavallisen pienen ihmisen puolesta. Se into ja roso on saatava esille ja työhön. Innostus ja usko perussuomalaiseen perustoimintaan on kaiken toiminnan lähtökohta.

Puoluesihteeri on tässä tärkeä tekijä. Ennen kaikkea hän on Teitä varten!

…………

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen ma 24.06. 07:31

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Auta avun tarpeessa

to 19.03. 07:33

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

ma 17.02. 21:25

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08. 09:24

Orpon moraaliposeeraus osui omaan nilkkaan

ke 21.08. 17:15

Toimittajien mielestä mediat tarkoituksella vääristelevät!

to 08.08. 20:22

Perussuomalaiset vahva ja yhtenäinen Suomen ja suomalaisten puolustaja

ti 30.07. 06:30

Agendajournalisteilla on persuongelma

ke 24.07. 17:16

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07. 08:50

Perussuomalaiset on nyt soinismista ja populismista vapaa puolue

ma 08.07. 09:23

Hallitus hajoaa, uudet vaalit ja Halla-ahosta pääministeri!

to 04.07. 08:35

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44