Aina silloin tällöin saa lukea Suomen väestönkasvun lepäävän maahanmuuton varassa. Tuollaiset otsikot vihjaavat väestönkasvussa olevan kyse vain määrästä, eli siitä kuinka paljon Suomessa on ihmisiä, mutta unohtavat sen millaisia nuo ihmiset ovat. Esimerkiksi irakilaisten maahanmuutto ja korkeampi syntyvyys ei tarkoita suomalaisten määrän kasvua vaan sitä, että Suomessa asuu jatkossa enemmän irakilaisia.

(Maahanmuutosta ja siitä mitä se tarkoittaa tarkemmin tässä)

Ihminen on laumaeläin, eli hän kuuluu aina johonkin ryhmään ja tuohon ryhmään kuuluminen on tärkeä osa hänen identiteettiään. Ihminen voi esimerkiksi olla suomalainen, ruotsalainen, irakilainen, muslimi, kristitty tai Tapparan kannattaja.

Koska ryhmään kuulumisen logiikka on aina sama, käytetään tässä esimerkkinä Tapparan kannattajia, jotka eivät joukkona ole poliittisesti yhtä latautuneita kuin esimerkiksi muslimit.

Tapparan kannattajat ovat ihmisiä, jotka tuntevat itsensä Tapparan kannattajiksi ja jotka muut Tapparan kannattajat myös hyväksyvät Tapparan kannattajiksi. Toisin sanoen Tapparan kannattaja on henkilö, joka tuntee olevansa Tapparan kannattaja ja joka tuntuu Tapparan kannattajalta toistenkin tapparalaisten mielestä. Ja samalla tavalla ihmiset ovat myös suomalaisia, irakilaisia, kristittyjä ja muslimeita.

Se mitä suomalaisuus, tapparalaisuus tai muslimius sisällöllisesti tarkoittavat ja kuinka helppoa mihinkin ryhmään on liittyä, on toinen asia, mutta perustasoltaan ryhmään kuuluminen ja siihen hyväksytyksi tuleminen on tunne, jonka ihmiset jakavat tai sitten eivät jaa.

Perinteisesti yhteisöillä on ollut käytössään erilaisia initiaatioriittejä, joissa henkilö otetaan ryhmän jäseneksi. Tällaisista initiaatioriiteistä tunnetuin lienee kaste, jossa lapsi saa nimen ja jossa hänet samalla otetaan kristittyjen yhteisön jäseneksi.

Ilman initiaatioriittejä ja selviä rajoja meidän ja muiden välillä, periaatteessa kuka tahansa saa julistautua minkä tahansa ryhmän jäseneksi. Koska ryhmään kuuluminen on viimekädessä tunne, on tällainen ryhmään liittyminen ilman sen jäsenten todellista hyväksyntää vain pinnallista.

Esimerkiksi henkilö, joka pitää päässään Tapparan lippistä, omistaa joukkueen kausikortin, käy katsomassa Tapparan otteluita ja tuntee vilpitöntä iloa joukkueensa menestyksestä ja surua sen tappioista, on helposti tunnistettavissa Tapparan kannattajaksi. Sen sijaan henkilö, joka ei omista Tapparan lippistä, ei käy katsomassa jääkiekkoa ja pitää sen sijaan itsepäisesti päässään Rovaniemen palloseuran lippistä ei tunnu kenestäkään Tapparan kannattajalta, vaikka hänellä Tapparan kausikortti olisikin.

Määrällisesti suuret ryhmät, kuten suomalaiset, poikkeavat pienemmistä siten, että ne hyväksyvät joukkoonsa enemmän erilaisuutta, yksinkertaisesti siksi, että ei ole mahdollista löytää sellaista piirrettä, joka poikkeuksetta yhdistäisi yli viittä miljoonaa ihmistä ja erottaisi heidät kaikista muista maailman ihmisistä. Koska suomalaisia on paljon voi yksittäinen suomalainen olla kristitty, muslimi tai Tapparan kannattaja.

Mutta vaikka yksittäinen suomalainen voi olla lähes tulkoon mitä tahansa, eivät suomalaiset joukkona voi olla mitä tahansa. Kuten sanottu suomalainen voi olla vaikkapa muslimi, mutta suomalaiset eivät voi olla muslimeita. Yksinkertaisesti siitä syystä, että vaikka jokin yksittäinen muslimi tuntuisikin suomalaiselta, eivät muslimit joukkona tunnu suomalaisilta erilaisen käytöksensä, historiansa, pukeutumisensa, ulkonäkönsä ja arvomaailmansa tähden.

Mutta tulevaisuuden Suomesta ja siitä millaisen historian varaan se rakennetaan enemmän ensi kerralla.