Puhuin 2.12.2017 Porissa aiheesta Minne menet, 100-vuotias itsenäinen Suomi?. Perustelin tuossa puheessani sen, miksi konservatiivinen kristitty haluaa vaikuttaa ja miksi hänen raamatullisteologisesti tarkasteltuna jopa kuuluu vaikuttaa sekä hengellisen että maallisen regimentin eli Jumalan hallintoalueen saralla.

Kristitty eli Herraan Jeesukseen Kristukseen uskova ihminen on kiinnostunut ja on velvollinen olemaan aktiivisen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, koska nämä osaltaan lukeutuvat siihen ”kaiken pitämiseen”, johon Herra Jeesus Kristus lähetyskäskyn antaessaan kehotti opetuslapsiaan.

Kuoleman vallat voittanut ja ylösnoussut Vapahtaja käski apostoleitaan ja heidän myötään koko seurakuntaansa tekemään kaikista kansoista Herran Kristuksen opetuslapsia julistamalla – yhtä hyvin sisälähetyksen kuin ulkolähetyksen muodossa – heille evankeliumia Sanan ja sakramenttien myötä ja ”opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää…”, kuten Matteuksen evankeliumin luvun 28 jakeista 18–20 on luettavissa.

Tuohon Jeesuksen edellyttämään kaiken Hänen käskemänsä ”pitämiseen” sisältyy myös kompromissiton raamatulliseen luomisuskoon sitoutuminen, koska kaikki on luotu Kristuksessa ja Hänen kauttaan ja Häneen ja jopa niin, että Kristuksessa ”pysyy kaikki voimassa”, kuten apostoli Paavali Kristuksen itsensä valtuuttamana ja Pyhän Hengen sanallisesti johtamana opettaa Kolossalaiskirjeensä luvun 1 jakeissa 16–17. Kristus Jeesus käskee siis pitämään arvossa luomaansa hyvää luomakuntaa kaikkineen, myös kaikkine hyvine luomisjärjestyksineen.   

Kuten Porin-puheessani toin esiin, Kristuksen kirkko on kaikkina aikoina sitoutunut Apostolisen uskontunnustuksen ensimmäiseen uskonkappaleeseen, jonka mukaan Jumala on Luoja, jonka hyvät järjestykset tarjoavat kestävän perustan yhteiskunnan ylläpysymiselle. Totesin myös, että yhtä hyvin Lutherin Vähän ja Ison katekismuksen kuin kirkkomme päätunnustuksen Augsburgin tunnustuksen mukaan yhteiskunnallisessa elämässä ja hyvässä politiikanteossa tulee sitoutua luonnollisen hyviin Jumalan luomisjärjestyksiin ja edistää niiden mukaisia yhteisiä tavoitteita.

Usko kolmiyhteiseen Jumalaan Luojana merkitsee kutsumuksellista sitoutumista Jumalan hyviin luomisjärjestyksiin kuten ”kontuun” eli kotimaahan, isänmaahan, ja ”isän ja äidin kunnioittamiseen” eli omien juurien ja kulttuurillisten perinteiden arvostamiseen ja puolustamiseen.           

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus (WSOY, 1992) toteaa kristinoppinsa ”Isänmaa”-pykälän 96. kohdalla seuraavasti, sivulla 135:

”Jumala on antanut kansallemme yhteisen kodin, isänmaan. Hän on antanut kansallemme tehtävän ja johtanut sen vaiheita halki vuosisatojen. Jumalan lahjaa ovat isiltä perityt hyvät tavat, kielemme ja sivistyksemme. Jumala tahtoo, että jokainen kansa saisi elää maassaan rauhassa ja noudattaisi vanhurskautta. ’Jumala on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat.’ Ap.t. 17:26. ’Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä.’ Sananl. 14:34.”

Kansalliset kulttuurilliset perinteet, isänmaa, kansalliset rajat ja kansallisesti omaksuttu kristillinen usko. Näitä perinteinen suomalainen kristillisyytemme on aina arvostanut ja pitänyt Jumalan hyvinä järjestyksinä, joiden vahvistumista ajavaa yhteiskunnallista ajattelua ja toimintaa on pidetty hyvänä ja kannatettavana ja sellaisena, jota kristityn tulee harjoittaa. Näiden järjestysten heikentämiseen tähtäävää asennoitumista, toimintaa ja politiikkaa on sen sijaan pidetty huonona ja turmiollisena.   

Suomi 100 vuotta: Suomen perustajaisien profeetallinen testamentti Suomen kansalle -  puheäänitteelläni tuon esiin, että Suomen kansallisvaltiollisen itsenäisyyden rakentaneiden ja todelliseksi taistelleiden vaikuttajien aatemaailman – jonka tulee meitäkin yhä edelleen velvoittaa – mukaan suomalaisten tulee ensisijaisesti luottaa ja uskoa Jumalaan ja toissijaisesti tulee käyttää hyväksi mahdollisimman tehokkaasti todellisia geopoliittisia voimatekijöitä Suomen aseman vahvistamiseksi. Suomalaisten pitää puolustaa kulttuuriaan ja kansallisuuttaan, jotka ovat velvoittavia todellisuuksia eivätkä vain mielivaltaisia rakennelmia.

Näitä pitää puolustaa kaikkia tunkeilijoita vastaan, ovat nämä sitten panslavistisia venäläisiä tai islamilaisia maahanmuuttojihadisteja tai EU-monikulttuurisuusglobalisteja. Venäjä on edelleen imperialistinen ja Suomi on uhanalaisessa asemassa nyt kuten on ennenkin ollut. Geopoliittiset realiteetit eivät ole muuttuneet. Mitä heikompi Suomi sotilaallisesti on, sitä uhatumpi se on. Uhkana ovat sekä imperialistinen Venäjä että globalistisen isänmaaton suurkapitalismi, joka ajaa avoimia rajoja ja pidäkkeetöntä maahanmuuttoa länteen ja käyttää liittovaltiohenkistä EU-eliittiä käsikassaranaan taistelussa kansallisvaltioita vastaan ja tukee erilaisia kulttuurimarxilaisia rappiopyrintöjä.

Isiltä perittyä suomalaista ja länsimaista oikeus- ja yhteiskuntajärjestystämme täytyy uskaltaa puolustaa, yhtä hyvin sharia-islamisteja kuin kulttuurimarxilaisia Demla-juristejakin vastaan. Jos perinteistä oikeusjärjestelmäämme, mukaan lukien sen takaama aito sananvapaus, ei puolusteta, sitä ei myöskään ansaita ja se otetaan pois.   

Nyt tammikuun lopulla 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta vapaussodan alkamisesta ja vuoden 1918 tammisunnuntaista. Kuten silloin, myös nyt Suomen vapaus, itsenäisyys ja koko kansallisvaltiollinen tulevaisuutemme ovat vakavasti vaakalaudalla, kuten perustelen Avoin sota Trumpia vastaan: Mitä USA:ssa nyt todella tapahtuu? -luennossani.

Globalistinen Merkel/Macron -eurofederalismi etenee nyt vauhdilla EU:ssa, Saksan ja Ranskan kytkettyä silmään yhteisen ison vaihteen. On juuri niin, kuten Reijo Tossavainen kirjoittaa Oikean Median 13.1.2018 päivätyssä artikkelissaan ”Eu-uskoiset riemuitsevat – Eurostoliitto nyt!”.   Massamaahanmuutto alkaa kohdistua Euroopan unioniin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. EU ajaa niin sanottua turvapaikanhakijataakanjakoa ja Suomen eliitti tasavallan presidentistä ja hallituksesta alkaen kannattaa tätä. Euroopan rahaliitto EMU:a aletaan tiivistää ja tämä edellyttää käytännössä ja johdonmukaisuuden nimessä sitä, että EU on pakko muuttaa keskitetyksi liittovaltioksi.

Eurooppalaisia kansallisvaltioita ajetaan nyt lopullisesti alas. Miten Suomi reagoi tähän? Miten suomalaiset kristityt uskovina ja kansalaisina reagoivat tähän? Kyse on nyt väistämättä seuraavasta: EU tiivistyy, koska EMU tiivistyy. Jos Suomi lähtee mukaan tiivistämään EMU:a ja vahvistamaan Euroa, on Suomi lähtenyt mukaan osaksi EU-liittovaltiota. Jos Suomi ei halua edistää EU:n nopeaa muuttumista liittovaltioksi, ajautuu Suomi ulos Emusta ja siten myös Eurosta. Mutta tähänkään vaihtoehtoon ei Suomessa ole mitenkään ennakolta varauduttu. Selvää kuitenkin on, että jos Suomi lähtee mukaan Saksan ja Ranskan nyt liikkeelle polkaistuun vaunuun kohti täysimittaista liittovaltiota, sitoutuu Suomi täysin kaikenlaiseen maahanmuuttaja- ja siirtolaistaakanjakoon ja taloudelliseen yhteisvastuuseen. Tällainen sitoutuminen puolestaan merkitsee Suomen kansan ja kansallisvaltion ja niiden itsenäisen vapauden loppua.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 14.1.2018 kirjoitettiin seuraavasti, nyt vallitsevaa todellisuutta oikein kuvaten:

”Perjantaina Saksan hallitusneuvotteluissa tuli läpimurto. Näillä näkymin Saksaan näyttäisi muodostuvan taas suuri koalitio, kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien hallitus…Läpimurrossa yllättävän suurta osaa esitti se, että oikeisto suostui sosiaalidemokraattien vaatimukseen, jonka mukaan Saksan on otettava aktiivisempi ote unionissa ja lähdettävä tiivistämään sitä euroalue edellä Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kanssa. Suomen EU-politiikka on ollut passiivista ja operoinut Saksan selän takaa. Jos Saksaan syntyy perjantain sovun pohjalta hallitus ja se aktivoi maan EU-politiikkaa ja Saksa siirtyy, Suomi tulee takaa näkyviin ja joutuu päättämään, lähteekö se mukaan.”

Kokoomuslaisen valtiovarainministeri Petteri Orpon tuoreet linjaukset osoittavat, että Suomi on päätöksensä tehnyt ja lähtee vakaasti mukaan. Tilannetta analysoi hyvin Heikki Porkka artikkelissaan ”Petteri Orpo liittovaltion asianajajana” 22.1.2018. Samaan tapaan tilannetta tulkitsee Helsingin Sanomien pääkirjoitus 22.1.2018:

”Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan mahdollisesti muodostuva uusi hallitus näyttävät löytävän toisensa unionin kehittämisessä. Kaksikko aikoo tiivistää unionia euroalue edellä. Suomen tähänastinen linja on ollut, ettei EU:ssa lähdetä mihinkään sellaiseen, joka voisi tuottaa lisää maksuja tai vastuuta muiden kuluista. Suomi on luottanut siihen, että Saksa on samaa mieltä ja sanoo ’kiitos ei’ Ranskan haihattelulle. Saksa ei näytä olevan enää samaa mieltä eikä sano Ranskalle ihan tiukasti ei...”

”Valtiovarainministeri Petteri orpo (kok) sanoi torstaina Ulkopoliittisessa instituutissa, että jäsenmaksuja EU-budjettiin voidaan lisätä, jos budjetista tehdään tehokkaampi. EU-maat pohtivat nyt, mitä ne tekevät EU-budjetille, kun nettomaksaja Britannia lähtee. Saksa on jo ajatellut maksujensa kasvattamista, koska EU:lle on tarjolla uusia tehtäviä – muun muassa puolustuspolitiikassa. Orpo kertoi myös, että Suomen kuuluu olla ’ryhmässä, joka valitsee Euroopan integraation syventämisen tien’…”   

Suomen nykyinen poliittinen hallintoeliitti istuvasta presidentistä hallitukseen on EU-tiensä valinnut.

Nyt, ensi sunnuntaina, tammisunnuntaina 28.1.2018, Suomessa käydään presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Nämä vaalit ovat entistäkin korostuneemmin arvovaalit. Kukin ottaa vaaleissa kantaa niiden arvojen pohjalta, joihin on perimmiltään sitoutunut.

Voidaan todeta: kaikki presidentinvaaliehdokkaat ovat hyviä.

Jos olet sitoutunut arvokonservatiivisiin suomalaiskansallisiin ja kristillisiin arvoihin, löydät varmasti hyvän ehdokkaan. Tämä asiaintila käy vankan perustellusti ilmi esimerkiksi Reijo Tossavaisen Oikea Media -artikkelista 24.1.2018  ja varsinkin samalta sivustolta löytyvästä kansanedustaja Mika Niikon 18.1.2018 päivätystä erinomaisesta ”Toinen kierros konservatiivien käsissä” -artikkelista.

Jos sen sijaan olet sitoutunut kansallisvaltiota alas ajaviin avointen rajojen, kestävän viherkehityksen ja islam-myönteisen EU-monikulttuurisuuden ja -federalismin progressiivisiin arvoihin, löydät sunnuntaina monta muuta hyvää ehdokasta, joista valita.

Joka tapauksessa kannattaa ottaa lukuun, että tulevaisuuden kehityssuunta on se, että maahanmuuttorealistinen kansallismielinen ja Euroopan kristillistä kulttuuriperinnettä kunnioittava arvokonservatismi – johon jotkut viittaavat oikeistopopulismin nimikkeellä – nousee tällä hetkellä kautta Euroopan, etenkin nuorison keskuudessa. Tällaiseen johtopäätökseen ovat tuoreesti päätyneet esimerkiksi vasemmistoliberaalin Tony Blair Institute for Global Change -ajatuspajan tutkijat 29.12.2017 julkaistussa analyysipaperissaan ”European Populism: Trends, Threats, and Future Prospects”.

Kansallismielisestä arvokonservatiivisesta populismista on kautta Euroopan tulossa ”uusi normaali”. Tähän on syytä tottua jatkossa Suomessakin.   

Meidän tulee sekä rukoilla hyvää ja Jumalan suvereenin tahdon mukaista presidentinvaalin tulosta että aktiivisina isänmaallisina kansalaisina osaltamme vaikuttaa tämän hyvän lopputuloksen toteutumiseksi.  

Kirkkomme katekismuksen ja kristinopin sivuilla 136–137 todetaan raamatullisen asianmukaisesti:

”Kansalaisen tulee tunnollisesti täyttää velvollisuutensa…sekä rukoilla isänmaan puolesta.”

”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. 1 Tim. 2:1–2.”