Blogi: Mikko Paunio, la 27.01.2024 13:59

USA:han kohdistettu tarkoituksellinen ihmisinvaasio pidetty suomalaisilta piilossa - FBI:n entiset korkeat vastavakoiluviranomaiset nyt kauhuissaan

Mitä yhteistä on Kanadan 2022 rekkamielenosoituksella, Hollannin 2022 maanviljelijöiden protestiliikkeellä ja Saksan useiden muiden Euroopan maiden maanviljelijöiden 2024 laajalla liikehdinnällä sekä tulevalla USA:n 29.1-3.2. järjestettävällä rekkamielenosoituksella avoimia rajoja vastaan, joka alkaa Virginiasta ja päättyy Teksasin rajalle? 

Nämä ovat kaikki laajoja protesteja Maailman Talousfoorumin ja YK:n Agenda 2030:n elinoloja kuristavalle politiikalle, joka perustuu vaaralliseen uskonnolliseen ajatteluun, joka syntyi Rooman Klubin maailmanloppua ennakoivista visioinneista.

Mielenosoituksille on yhteistä se, että niissä ei hyväksytä virallista kertomusta valkoisen heteromiehen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, luontokadosta sekä hänen aiheuttamasta vähemmistöjen sorrosta. Jälkimmäinen on se kulmakivi, joka oikeuttaa pitämään länsimaiden rajat auki ja tuomitsemaan kaikki, jotka haluavat puolustaa kansallisvaltioiden suvereniteettiä.  Näin mielenosoituksille on myös yhteistä se, että valtamedia ja vallassa oleva eliitti leimaa liikehdinnän äärioikeistolaiseksi tai on mieluusti hiljaa mielenosoituksista.

USA on ajautunut vakavaan liittovaltio vastaan Texas ja 25 muuta osavaltiota konfliktiin Bidenin hallinnon tarkoituksella synnyttämän ihmisinvaasion vuoksi, joka saattaa nyt Texasissa johtaa jopa yhteenottoon liittovaltion turvallisuusviranomaisten jo 10 osavaltion lähettämien kansalliskaartilaisten välille. Kymmenen entistä FBI:n vastavakoilua johtanutta viranomaista kirjoitti kongressille pari päivää sitten seuraavaa tämän invaasion seurauksista:

"Uhka, josta kirjoitamme tänään, on uusi ja tuntematon. USA ei ole modernin historiansa aikana koskaan joutunut kokemaan invaasiota alueelleen, joka on kuitenkin nyt tapahtumassa. Sotilasikäisiä miehiä eri puolilta maailmaa, monet maista tai alueilta, jotka eivät ole ystävällisiä Yhdysvalloille, saapuvat tuhansina aaltoina maaperällemme – ei maihinnousuna mereltä tai laskuvarjoilla taivaasta, vaan jalan rajan yli, jonka on mainostettu ympäri maailmaa olevan suurelta osin suojaamaton ja että sen yli on helppo päästä."

Olisi vaikea liioitella sitä vaaraa, joka on syntynyt rajojemme sisälle eli sitä, että meillä on nyt monen divisioonan kokoinen nuorten naimattomien aikuisten miesten armeija vihamielisistä maista ja alueilta, joiden tausta, tarkoitus tai lojaalisuus on täysin tuntematon. Näiden miesten joukossa on henkilöitä, joita rajaviranomaiset ovat kohdanneet ja jotka ovat päässeet karkuun ja välttäneet pidätyksen on järkyttävän paljon päässyt maahan.

Tällaisen pelottavan, ennennäkemättömän kutsumattomien ulkomaisten toimijoiden tunkeutumisen valossa on perusteltua väittää, että maan kansallinen turvallisuus on tällä hetkellä dramaattisesti heikentynyt (vahvennus kirj.). Kansakunnan armeija ja lait ja muut luonnolliset suojaesteet, jotka ovat aikaisemmin tarjonneet perinteistä turvallisuutta, on kierretty perusteellisesti viimeisen kolmen vuoden aikana."

Valtamedia ei ole suomalaisille välittänyt tietoa Bidenin hallinnon aikana tarkoituksella ja Meksikon kartellien myötävaikutuksella synnytetystä USA:han kohdistuneesta 6-10 miljoonan ihmisen suuruisesta ihmisinvaasiosta, eikä ole maininnut em. kirjeestä, jonka jopa globalisteille uskollisin TV-kanava NBC on julkaissut.

Bidenin hallinto on tarkoituksella pitänyt rajan auki, koska tavoitteena on väestönvaihto. Alunperin väestönvaihdosta hahmoteltiin ratkaisua YK:ssa yli 20 vuotta sitten teollistuneiden maiden vanhenevan väestön aiheuttamiin ongelmiin, mutta viimeiset vuodet sitä on edistetty maailmaa hallitsevien oligarkkien, sen omistaman valtamedian ja lännen punavihreiden poliitikkojen yhteistyönä, jotta köyhistä maista tulevat massat antaisivat äänensä globalistien punavihreälle blokille ikuisesti ja jotta oligarkit saisivat halpaa työvoimaa. 

https://www.nbcrightnow.com/national/retired-fbi-letter-to-congress/pdf_c75cba2d-f881-523d-9106-46d80bd05b3f.html

https://gazette.com/news/wex/retired-fbi-execs-to-congress-invasion-at-border-perilous-for-america/article_b2122d32-bdcc-5641-87b5-13029773ff3d.html

https://www.un.org/development/desa/pd/sites/www.un.org.development.desa.pd/files/unpd-egm_200010_un_2001_replacementmigration.pdf 

Mikko Paunio la 27.01. 13:59

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"

su 01.12. 15:43

USA:n tartunnan torjunnan keskus CDC lopullisella tavalla vahvisti meidän olleen oikeassa jo 1995 tuhkarokkorokotuksen yhden pistoksen immunogeenisuuden vajavaisuudesta

la 30.11. 14:56

Helsingin kokoomus elää vihreässä haavemaailmassa ja on menettänyt järkensä

to 28.11. 17:04

The Implementation of the Brutal Theosophy - not Science - based Great Reset

ma 28.10. 17:15

Julman teosofiaan - ei tieteeseen - pohjaavan Suuren Nollauksen toimeenpano EU:ssa ja koko maailmassa

ma 28.10. 11:26

Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan

su 06.10. 13:57

Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen

la 21.09. 14:28

USA:n johtama jatkuva DEI-vallankumous - Bolshevikkien puna-armeijan johtajan Leo Trotskyn unelma käynyt toteen

to 19.09. 08:57

HS:n otsikko tammikuussa 1990: Vain Helsingin vihreät vastustivat ydinvoimalaa Terveyslautakunnan valvontajaos äänesti 6-1

ti 17.09. 08:10

Somalit orjakauppiaina ja rasistisina orjuuttajina

pe 06.09. 17:03

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Länsivaltojen umpikuja Ukrainassa

la 30.11.2024 04:21

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman Talousfoorumin ravitsemussuositukset Suomeen - "Lopulta data tunnusti"

su 01.12.2024 15:43

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44