Blogi: Mikko Paunio, to 30.03.2023 18:35

Kielitaidottoman perusterveydenhuollon lääkärikäynnin palveluseteli Helsingissä on kaksinkertainen arvoltaan johtuen tulkkauksen tarpeesta

Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä sen 7 §:ssä, jossa kerrotaan palvelusetelin arvon määräytymisestä, ei puhuta sanallakaan tulkkauspalveluista ja laissa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sen 5 §:n kolmannessa momentissa todetaan, että tulkkaus on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä muille kuin kansalliskieliä puhuville.  

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristiina Stenman lähetti viime joulukuussa paimenkirjeen uusille  hyvinvointialueille, jossa hän suorastaan uhkailemalla vaatii tulkkauspalveluiden järjestämistä muille kuin kansalliskieltä puhuville:

"Kansalliskielten ohella on huomioitava myös muun kieliset asiakkaat. Kielellisten oikeuksien tai tulkkauksen laiminlyönti voi olla yhdenvertaisuuslaissa kiellettyä syrjintää. Näin on siitä huolimatta, että järjestämislain säännös tulkkauksesta ei ole kirjoitettu ehdottoman velvoittavaan muotoon." 

Eihän sitä ole lainkaan ehdottomaan muotoon kirjoitettu kuten yllä totean viitaten SOTE-palveluiden järjestämislain 5 § 3 momenttiin.

Kristiina Stenman pistää vielä paremmaksi ja toteaa kirjeessä seuraavaa:

"Tulkkaus on järjestettävä aina, pois lukien hätätilanteet, joissa (potilas)turvallisuus vaatii välittömiä toimenpiteitä. Kielellisistä oikeuksista on oltava selkeä ohjeistus koko henkilökunnalle ja tulkkauspalvelut on oltava käytössä myös etänä ja kaikkina palveluaikoina."

En ole löytänyt lainkohtaa, johon tuo hyvinvointialueiden ehdoton ohjeistus tulkkauksesta perustuu??

Yhdenvertaisuusvaltuutetun kirje on ryyditetty Woke-USA:sta kopioidulla kuvalla, jossa sama viesti kuin alla olevan tekijänoikeusvapaan kuvan oikeanpuoleisella "Equity"  kuvalla. Vuonna 2015 Alexander Stubbin hallitus muutti yhdenvertaisuuslakia, jossa yhdenvertaisuus (engl. equity) eli lopputulemaperustainen tasa-arvo kirjattiin lakiin uudella tavalla. Olen kuvaillut tämän lain säätämistä pitkässä vuonna 2021 Oikean Median blogissani (Uudesta Suomesta juttu sensuroitiin) https://oikeamedia.com/o1-154200 ja sitä, kuinka aiemman sosiaalipoliittisen eetoksen mukaan yhdenvertaisuudesta pääsi nauttimaan käytännössä vain vammaiset ennen vuotta 2015.

Yhdenvertaisuuslain 2015 muutos tietää ankeaa tulevaisuutta vammaisille, koska satoja tuhansien terveiden ihmisten sosiaalivakuutuksellisiin etuihin ei voida kajota viranomaisten pelätessä yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristiina Stenmanin kirjeen myötä rikkovansa yhdenvertaisuuslakia ja syyllistyvänsä näin syrjintään. Kerroin myös 2021 pitkässä artikkelissani, kuinka Woke-ideologian intersektionaalisten sääntöjen mukaan sorretuilla (kaikki muut paitsi valkoihoiset heteroseksuaaliset miehet) on oikeus yhdenvertaistamiseen. Sanna Marinin hallitus muutti vielä viime metreillä yhdenvertaisuuslaki vielä yhä tiukempaan Woke-suuntaan. https://oikeusministerio.fi/hanke?tunnus=OM013:00/2021

Laura Korpinen esitti viime tiistaina minun kannattamana, että perusterveydenhuollon lääkärinkäynnin palveluseteli ei sisältäisi tulkkaustarpeita ja että yhdenvertaisuuden nimissä kielitaidottoman perusterveydenhuollon lääkärinkäynnin yksityisellä terveysasemalla mahdollistava palveluseteli olisi samansuuruinen kuin kantaväestöllä. Jäimme yksin kokoomuslaisen apulaispormestari Daniel Sazonovin vetämän lautakunnan kokouksessa. 

Helsingin SOTE-lautakunnan tiistainen päätös ei ollut fiskaalisesti kovin merkittävä, koska suurin osa Helsingin kaupungin ostamien SOTE-palveluiden terveydenhuollon järjestämistä haittaavista tulkkauskuluista aiheutuu kaupungin oman palvelutuotannon piirissä, vaikka sen enempää laki tai asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista ei mainitse tulkkausta. Tämä oli kuitenkin taas esimerkki siitä, kuinka maamme on erityisesti vammaisten oikeuksien näkökulmasta katastrofaalisella tiellä.  

Mikko Paunio to 30.03. 18:35

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän oli SDP:n jäsen vuodesta 1977, kunnes liittyi Perussuomalaisiin 2021. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Klaus Schwabin ja Thierry Malleretin kyyninen "Suuri Kertomus" on kauhistuttavan "Suuren Resetin" toimeenpano-ohjelma

ti 19.09. 16:25

Helsingissä edessä kova SOTE-palveluiden kulukuuri - Osin ylimitoitettujen, räätälöityjen, priorisoitujen ja vammaisia räikeästi syrjivien maahanmuuttajien SOTE-palveluihin ei leikkauksia

ke 06.09. 08:23

Jippii, pääsin Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen

ti 22.08. 17:56

Saksan AfD-puolue julistautunut rauhanpuolueeksi ja julisti hiljan Magdeburgin puoluekokouksessa: "EU on epäonnistunut kaikessa"

su 20.08. 15:26

Komissaari Jyrki Katainen oli Maailman Talousfoorumin pähkähulluuden aulis lakeija

pe 18.08. 17:00

EU-politiikkaohjelman lähetekeskustelu Perussuomalaisten puoluekokouksessa 12.8. - Pyydetty puheenvuoroni Ville Tavion johdantopuheenvuoron jälkeen

su 13.08. 11:44

Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran räyhäantirasismi on tarkoituksellista - Taustalla on halu kriminalisoida kansallisvaltion puolustaminen

pe 11.08. 17:11

Atomipommin isä Robert Oppenheimer ja perheemme hyvä ystävä Fred Singer

ma 07.08. 17:36

Maailman Talousfoorumi on vaarallinen umpihullujen kerho - Yuval Hararin Homo Deus kirja tarkastelussa

la 29.07. 16:51

Michael Shellenbergerin 7.3.2023 USA:n kongressille Sensuuriteollisesta kompleksista antaman todistuksen tiivistelmä - Lonkerot ulottuvat kaikkialle länsimaihin

ke 19.07. 16:33

blogit

Vieraskynä

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08.2022 23:48

Juha Ahvio

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09.2023 00:24

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06.2023 16:58

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Klaus Schwabin ja Thierry Malleretin kyyninen "Suuri Kertomus" on kauhistuttavan "Suuren Resetin" toimeenpano-ohjelma

ti 19.09.2023 16:25

Heikki Porkka

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08.2023 15:45

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

Maahanmuuton seuraukset

to 28.09.2023 21:59

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44