Tässä artikkelissa käsittelen seuraavaa teemaa: Voiko liberaali demokratia johtaa totalitarismiin? Se, mitä tässä artikkelissa ja perjantaina 17.6.2022 klo 18.30 Radio Patmoksen taajuuksilla lähetettävässä Viikon Ahvion ”Voiko liberaali demokratia johtaa totalitarismiin?” -jaksossa kyseisestä aiheesta nostan esiin, täydentää osaltaan sitä, mitä Leena Metsämäen kanssa nostamme esiin sunnuntaina 19.6.2022 Radio Patmoksen taajuuksilla klo 18 lähetettävän Ajankohtafoorumi-ohjelmasarjan jaksossa ”Totalitarismi nousee lännessä”.

Kannattaa siis kuunnella myös kyseinen Ajankohtafoorumin jakso. Molemmat jaksot päätyvät Patmosplus-ohjelmakirjastoon, myöhempää kuuntelua varten.

Ryhdyttäessä pohtimaan otsikon teemaa, on hyvä ensin selvittää käsitteet.

Mitä tarkoitetaan liberaalilla demokratialla ja sen mukaisella yhteiskuntajärjestelmällä? Wikipedian ”Liberaali demokratia” -artikkelin mukaan edustuksellista kansanvaltaa, enemmistön valtaa ja monipuoluejärjestelmää. Järjestelmää, jossa lainsäädäntävalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on hajautettu ja jossa edustajat valitaan vaaleilla.

Liberaalissa demokratiassa tulisi vallita korruptoitumattomasti laillisuusperiaate, kansalaisoikeudet ja perustuslaillisuus sekä sananvapaus ja kokoontumisvapaus. Liberalismin aatteen – joka lähtökohtaisesti on 1700-luvun valistushenkinen vallankumousaate ja ideologia – mukaisesti liberaalin demokratian tulisi nojata yksilöön ja yksilönvapauteen. Vapaudella tarkoitetaan vapautta jostakin, etenkin valtiosta, ja/tai vapautta johonkin.

Mitä tarkoitetaan puolestaan totalitarismilla? Wikipedian ”Totalitarismi” -artikkelin mukaan autoritarismin äärimmäistä muotoa, jossa valtion valta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille ja jota hallinnoi hyväntahtoisena ja kansalaisten etua ja hyvinvointia ajava keskitetty johto. Totalitarismiin liittyy useimmiten jonkin suuren yhteiskunnallisen muutoksen tavoittelu tai ihanneyhteiskuntaideologia. Wikipedian artikkeli lainaa osuvia luonnehdintoja:

”Z. K. Brzezinskin mukaan totalitarismi on diktatuuri, jossa teknologisesti edistyneitä poliittisen vallan välineitä käyttämällä keskitetty hallinto tai eliitti edistää rajoittamattomasti totaalista yhteiskunnallista vallankumousta, johon kuuluu pakotettu yksimielisyys sekä ihmisten ehdollistaminen tietynlaisten mielivaltaisten ideologisten oletusten pohjalta” ja Juan Linzin mukaan ”Totalitarismin erottaa muusta autoritarismista se, että totalitarismissa on totalistinen ideologia, jota noudattaa maan yksi ja ainoa puolue, jolla on johtaja eli diktaattori, sekä se, että totalitarismilla on täysin kehittynyt salainen poliisi sekä monopoli joukkotiedotuksessa, aseistuksessa ja organisaatioissa.”

Pidä mielessä, että alkuperältään vallankumouksellisen valistusmodernistinen, rationalistinen ja auktoriteettienvastainen sekä materialistisekonomistinen liberalismi ei ole metafyysisesti eikä teologisesti tarkasteltuna mitenkään neutraali aate. Sillä on sitoumuksensa ja ideologiset pyrkimyksensä, kuten muillakin aatteilla. Ja nämä sitoumukset ja pyrkimykset nousevat samasta materialistisekonomistisesta filosofisesta maaperästä kuin marxilaisen sosialisminkin, kommunismin, juuret.

Näin ollen on syytä kuunnella tarkkaan, mitä sanottavaa on puolalaisella konservatiivifilosofi ja parlamentaarikko Ryszard Legutkolla kirjassaan The Demon in Democracy: Totalitarian Temptations in Free Societies (Encounter Books, 2016, 2012). Legutko perustelee, miksi sekä nykymuotoinen liberaali demokratia että kommunismi johtavat samankaltaiseen totalitaariseen lopputulokseen. Tästä syystä monen puolalaisen, unkarilaisen ja muun itäeurooppalaisen kommunistin oli oikeastaan varsin helppo kääntyä, niin sanotusti yhdessä yössä, ”länsimaiseksi” EU-liberaaliksi ja ”amerikkalaisen” liberaalin maailmanjärjestyksen kannattajaksi 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa.

Legutkon mukaan sekä kommunismi että nykyvaltavirtainen liberaali demokratia ovat:

Utopistisia. Ne kuvittelevat edustavansa historian loppua ja sitä ainutlaatuisen etuoikeutettua näkökulmaa ja sen mukaista absoluuttista toimintaa, jollaisiin tuo tietoisuus velvoittaa. Aatteet ovat historistisia siten, että uskovat historian kulkevan vääjäämättömän deterministisesti kohti huippuaan, radikaalin edistysuskoisesti. Näin ollen kaikki vanha on määritelmällisesti menettänyt merkityksensä, jolloin ollaan velvollisia ”alas lyömään koko vanha maailma” ja ollaan velvollisia olemaan ”historian oikealla puolella”. Jos joku ei tätä halua uskoa, tulee häntä oikeutetusti pakottaakin oikeaan uskoon.

Aatteet ovat luonteeltaan manikealaisia siten, että yhteiskunnan historiallisen edistyksen viholliset katsotaan voitavan tunnistaa ja nimetä ja heitä vastaan on taisteltava. Tässä mielessä edistysuskoinen kehitys on, ”eteenpäin” mennessään, luonteeltaan tuhoavaa. Liberalismin on hyväntahtoisesti ja suojellen puolustauduttava liberalismin vihollisia, ”taantumusta”, vastaan. Taantumus on uhka, joten sensuuri, sananvapauden rajoittaminen ja oikeuslaitoksen valjastaminen ideologiseksi taisteluvälineeksi on oikeutettua ja tarpeellista.

Aatteet ovat myös konstruktivistisia. Ihminen ja hänen yhteiskuntansa tulee rakentaa kuten kone, hyväksi, järkeväksi ja hyödyllisen toimivaksi ja mielihyvää tuottavaksi siten, että ”onnellisuus kasvaa”. Objektivistinen essentialismi eli olioiden ja asioiden pysyviin olemuksiin ja merkityksiin uskominen on paha vihollinen, ei vain toinen mielipide tai vaihtoehtoinen metafyysinen näkemys. Aatteet ovat valistusmodernismin tuotteita. Niiden mukaan abstrakti järki asettaa universaalit normit. Perinteet, maaperä ja juuret ovat ylitettäviä ja tuhottavia esteitä. Vapautus eli emansipaatio, yksilöllisesti tai kollektiivisesti, on korkein ideaali. Aatteet ovat juuriltaan humanistisen sekulaareja, jumalattomia ja niiden egalitaaristen ideaalien toteuttaminen edellyttää jonkinlaista pakkoa. Aatteet ovat olemukseltaan modernistisen teknohybristisiä. Ihmisestä tulee jumalallinen suunnittelija ja rakentaja. Lopulta ihmisestä itsestäänkin tulee, transhumanistisesti, koneeseen sulautunut.

Oman Kristittynä Suomessa (Kuva ja Sana, 2019) -kirjani sivulla 80 kirjoitan seuraavasti:

”Merkittävimpiin konservatiiviajattelijoihin lukeutuva professori Robert Nisbet (1913–1996) muistuttaa kirjansa Conservatism: Dream and Reality (Transaction Publishers, 2008) sivulla 63, että konservatiivien pääsyytös liberalismia vastaan on aina ollut seuraava. Liberalismi luo konservatiiviset luonnolliset sosiaaliset siteet ja hierarkiat hajottamalla ja kaatamalla atomistisen juurettoman massan, jonka hallinnoimiseksi tarvitaan lopulta totalitaarinen diktatuuri, tyrannia. Liberalistinen anarkistinen yksilöatomismi raivaa tietä sosialistiselle monistishomogeeniselle kollektivismille.”

Eli: Atomistinen liberalismi – vallankumouksellinen ”porvarillinen kapitalismi”, josta Karl Marx iloitsee Kommunistisessa manifestissa – murskaa juuret ja hajottaa luonnolliset yhteisöt, jolloin ”lääkkeeksi” tarvitaankin sosiaaliliberalismia, sosialismia ja lopulta totalitaarisen teknohybrististä kommunismia.

Siitä, miten luomisjärjestyksiin ja luonnonoikeuteen nojaava kristillinen etiikka ja Jumala-oppi puolestaan osoittavat konservatismin suuntaan ja siitä, miten konservatismi asiat näkee, voit lukea Kristittynä Suomessa -kirjastani ja Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan (Kuva ja Sana, 2022) -teoksestani sekä Edmund Burke Foundation:n 15.6.2022 päivätystä The European Conservative -artikkelista “National Conservatism: A Statement of Principles”.

Kannattaa kuunnella myös 8.2.2022 päivätty Ajankohtafoorumi-jakso “Mitä on konservatismi?”, jossa käsittelemme konservatismia 18.10.2021 päivätyn The Imaginative Conservative -sivustolla julkaistun ja alkujaan 2013 ilmestyneen “The Essence of Conservatism” -artikkelin pohjalta. Klassisella tavalla konservatismia määrittelevän artikkelin on kirjoittanut merkittävimpiin lukeutuva amerikkalaisen traditionalistisen konservatismin edustaja Russell Kirk (1918–1994). Lisäksi viittaamme John Horvatin 17.10.2021 päivättyyn The Imaginative Conservative -sivuston artikkeliin “How Metaphysics Can Fix This American Mess”.

Samoin Patmosplus-ohjelmakirjastosta kannattaa kuunnella 3.9.2021 päivätty Viikon Ahvion jakso ”Moderni valistusaate todellisen historian valossa”, jossa kommentoin kriittisesti talousvaikuttaja Sixten Korkmanin Helsingin Sanomissa 31.8.2021 julkaistua mielipidekolumnia ”Viha ja suvaitsemattomuus haastavat valistuksen perinnön” , jonka ingressi kuuluu seuraavasti: ”Liberaalisesta demokratiasta tuli sotien jälkeen kiistojen yläpuolella oleva ja kaikille yhteinen yli-ideologia. Nyt ajat ovat muuttuneet.”

Mieti joka tapauksessa seuraavaa. Entä jos massoja voidaan mielenhallinnallisesti ohjata median ja viihteen avulla ja jos ”puolueettomasta” laista tehdään – vertaa Räsäs-tapaus – ideologian pakottamisen väline? Entä jos vaaleja ja poliitikkoja ja puolueita voidaan ”ostaa”? Entä jos suuryritykset ohjaavat poliittisia sisältöjä? Eivätkö kaikki tällaiset ole omiaan tuhoamaan aidon liberaalin demokratian edellyttämän korruptoitumattomuuden, sananvapauden, vaalien laadullisen olemuksen, oikeusvaltion horjumattomuuden? Ei pelkkä puolueiden ja vaalien olemassaolo ja niiden säännöllinen mekaaninen toteuttaminen takaa todellisen kansanvallan toteutumista eikä ylläpysymistä.

Ei-edustuksellinen plutokraattinen eliitti kykenee hyvinkin hallinnoimaan oligarkkisesti, vaikka liberaalin demokratian perustuslaillisoikeusvaltiolliset ja kansalaisvapaudelliset mekaaniset rakenteet olisivatkin voimassa. Tästä vaarasta varoitti jo aikanaan USA:ta kiertänyt ja sen poliittisyhteiskunnalliseen järjestelmään perehtynyt ranskalainen aristokraatti ja konservatiivi Alexis de Tocqueville teoksessaan Demokratia Amerikassa, 1835, 1840 (Gaudeamus, 2006). Ota lukuun sekin, mitä kirjoitan Venäjän karhu heräsi -kirjassani (Kuva ja Sana, 2., täydennetty painos, 2022, 2014) EU:sta ja lännen muuttumisesta sekä se, mitä kirjoittaa John Fonte 9.5.2016 päivätyssä The National Review -kirja-arviossaan ”The EU’s Soft Utopia” Todd Huizingan teoksesta The New Totalitarian Temptation: Global Governance and the Crisis of Democracy in Europe (Encounter Books, 2016).

Mieti, kuinka osuvasti edellä esitetty ja Wikipedian viittaama Zbigniew Brzezinskin totalitarismimääritelmä soveltuukaan tämänhetkisen liberaalidemokraattisen lännen poliittisen ja taloudellisen eliitin ajamaan kokonaisvaltaiseen Great Reset -pandemia- ja vihersiirtymäideologiaan:

”Totalitarismi on diktatuuri, jossa teknologisesti edistyneitä poliittisen vallan välineitä käyttämällä keskitetty hallinto tai eliitti edistää rajoittamattomasti totaalista yhteiskunnallista vallankumousta, johon kuuluu pakotettu yksimielisyys sekä ihmisten ehdollistaminen tietynlaisten mielivaltaisten ideologisten oletusten pohjalta”.

Ja kun ajattelet sitä taloudellisen omistuspohjavallan, mediavallan ja poliittisen vaikutusvallan sekä tiedusteluorganisaatioiden valvonta- ja informaatiovallan digitaalista teknologista keskittymistä, mikä tämän hetken liberaalidemokraattisen lännen keskuudessa vallitsee Maailman talousfoorumin, Bilderberg-ryhmän, NATO:n, USA:n CFR:n, liittovaltion keskuspankin FED:n ja Trilateraalisen komission sekä yhäti keskittyvän EU:n sekä näiden myötä YK:n ja WHO:n ynnä muiden vastaavien keskuudessa, ymmärrät, että puolalainen konservatiivifilosofi Ryszard Legutko ei ole ihan hakoteillä varoittaessaan liberaaliin demokratiaan sisältyvistä totalitarismin vaaroista.

Yhteenvetona voidaan siten todeta, että liberaali demokratia saattaa hyvinkin johtaa totalitarismiin. Se, mitä edellä esitetysti kyseisestä teemasta nostan esiin, täydentää osaltaan sitä, mitä Leena Metsämäen kanssa nostamme esiin sunnuntaina 19.6.2022 Radio Patmoksen taajuuksilla klo 18 lähetettävän Ajankohtafoorumi-ohjelmasarjan jaksossa ”Totalitarismi nousee lännessä”.